MUUTOKSET SISÄKORVAISTUTETTA KÄYTTÄVÄN LAPSEN KOMMUNIKAATIOSSA VANHEMPIEN NÄKÖKULMASTA

Kirjoittajat

  • Helena Sume

Abstrakti

Lasten sisäkorvaistutehoito on vakiinnuttanut asemansa vaikeasti ja
erittäin vaikeasti kuulovammaisten lasten kuntoutusmuotona. Tällä hetkellä
Suomessa on noin 350 istutetta käyttävää lasta. Tämän artikkelin tavoitteena
oli selvittää sisäkorvaistutetta (SI) käyttävien lasten kommunikaation
kehittymistä suomalaisten vanhempien näkökulmasta. Kohderyhmänä
oli vuosina 1999–2001 syntyneiden, sisäkorvaistutetta käyttävien lasten
kuulevat vanhemmat (19 isää ja 19 äitiä). Aineisto kerättiin vanhemmille
tehdyllä kyselylomakkeella, jossa oli lisäksi avoimia kysymyksiä sekä kyselyllä
(vastaajina vanhemmat yhdessä, N=19) lasten kommunikaatiosta ennen ja
jälkeen SI-leikkauksen. Tutkimus on osa pitkittäistutkimusta, jossa selvitetään
istutetta käyttävien lasten oppimista, sosiaalisten taitojen kehittymistä ja
identiteettiä esiopetuksesta nuoruusikään. Tulosten mukaan perheiden
käytössä oli ennen SI-leikkausta useita kommunikaatiomenetelmiä, jotka
vähentyivät ja keskittyivät puhuttuun kieleen leikkauksen jälkeen. Vanhemmat
katsoivat, että lapsen SI-hoito on helpottanut sekä kommunikointia lapsen
kanssa että perheen arkea. Kun lapsi on tietoinen ympäristön äänistä, lapsi
kykenee itsenäisemmin toimimaan ympäristössä.


Asiasanat: Kuulovammaisuus, sisäkorvaistute, kommunikaatio

Keywords: Hard of hearing, cochlear implant, communication

Osasto
Artikkelit

Julkaistu

2013-10-18

Viittaaminen

Sume, H. (2013). MUUTOKSET SISÄKORVAISTUTETTA KÄYTTÄVÄN LAPSEN KOMMUNIKAATIOSSA VANHEMPIEN NÄKÖKULMASTA. Puhe ja kieli, 30(4), 189–202. Noudettu osoitteesta https://journal.fi/pk/article/view/4742