Sosiaalilääketieteellinen Aikakauslehti

Epäsosiaalinen käytös ja sen yhteys perhetaustaan, oppimisvaikeuksiin, hyvinvointiin ja koulussa saatuun tukeen 4. ja 5. luokkalaisilla: Kouluterveyskyselyn 2019 tuloksia

Piia Karjalainen, Päivi Santalahti, Terhi Aalto-Setälä , Olli Kiviruusu — ti, 20 helmi 2024 00:00:00 +0200

Ajankohtaista, koko maan kattavaa tutkimustietoa suomalaislasten käytösongelmista, kuten epäsosiaalisesta käytöksestä, on vähän. Tutkimuksen tarkoituksena on tarkastella lapsen epäsosiaalisen käytöksen yhteyttä perhetaustaan, lapsen oppimisvaikeuksiin ja hyvinvointiin sekä lapsen koulussa saamaan tukeen suomalaisessa väestöaineistossa. Aineistona käytettiin vuoden 2019 Kouluterveyskyselyn 4. ja 5.-luokkalaisten ja heidän huoltajiensa vastauksia (N = 34 473). Lapsen epäsosiaalista käytöstä mitattiin Monitahoarviointi lapsen sosiaalisesta kompetenssista -mittarin (MASK) liiallisen impulsiivisuuden ja häiritsevän käytöksen kysymyksillä, joihin lapsen huoltaja vastasi.

Lapsilla, joiden perheen sosioekonominen asema oli alempi, joiden vanhemmat olivat eronneet tai jotka asuivat uusperheessä, havaittiin enemmän impulsiivista ja häiritsevää käytöstä kuin muilla lapsilla. Ulkomaalaistausta oli yhteydessä vähäisempään impulsiiviseen (mutta ei häiritsevään) käytökseen sekä pojilla että tytöillä. Epäsosiaalinen käytös oli yhteydessä lisääntyneisiin oppimisvaikeuksiin sekä hyvinvoinnin haasteisiin, kuten kiusaamiseen ja kiusattuna olemiseen, yksinäisyyteen ja mielialaan liittyviin ongelmiin. Verrattuna muihin lapsiin, opiskeluhuollon palveluiden käyttö sekä erityisopettajan käynnit olivat yleisempiä epäsosiaalisesti käyttäytyvillä lapsilla.

Perhetaustaan liittyvä erot lasten epäsosiaalisessa käytöksessä ovat selviä. Lisäksi epäsosiaalisesti käyttäytyvillä lapsilla on haasteita oppimisessa sekä monia hyvinvointia heikentäviä tekijöitä, mikä todennäköisesti entisestään lisää havaittuja terveyseroja pitkällä aikavälillä. Olisikin tärkeää, että epäsosiaalisen käytöksen ongelmiin liittyviä haasteita pystyttäisiin ratkomaan asianmukaisella tavalla ja riittävän varhain. Tämä olisi sekä lapsen, vanhempien että koulun etu. Epäsosiaalisen käytöksen ongelmien ja koulun palvelujen käyttöön liittyviä yhteyksiä ei ole juuri aiemmin raportoitu ja näihin liittyvää tutkimusta onkin syytä edelleen syventää.

Terveyssosiaalityö ja sosiaaliset riskit psykiatrisessa erikoissairaanhoidossa

Essi Rovamo, Timo Toikko — ti, 20 helmi 2024 00:00:00 +0200

Psykiatrisessa hoidossa olevat potilaat kohtaavat arjessaan sosiaalisia riskejä ja niiden aiheuttamaa epävarmuutta. Tässä artikkelissa tutkitaan psykiatrisessa erikoissairaanhoidossa ilmeneviä sosiaalisia riskejä ja terveyssosiaalityön roolia niihin vastaamisessa. Aineistona toimii 191 psykiatrisen potilaan potilaskertomustekstit vuosilta 2009–2019. Aineisto analysoitiin mixed methods -menetelmällä yhdistämällä aineistolähtöistä kategoria-analyysiä ja logistista regressioanalyysiä.

Tulosten mukaan psykiatriset potilaat kohtaavat laajasti sosiaalisia riskejä. Sosiaaliset riskit on jaoteltu tuloksissa yhdeksään eri kategoriaan: työkykyyn, sosiaalisiin suhteisiin, riippuvuuksiin, talouteen, väkivaltaan ja rikoksiin, arjen toimintakykyyn, ylisukupolvisuuteen, asumiseen sekä omaisen kuolemaan ja luopumiseen. Sosiaalisten riskien esiintyvyys vaihteli huomattavasti, kun terveyssosiaalityön kirjauksia verrattiin kokonaisaineistoon. Terveyssosiaalityöntekijöiden osa-aineistossa talouden ja asumisen teemat nousivat enemmän ja sosiaalisten suhteiden, riippuvuuksien sekä väkivallan ja rikosten kategoriat vähemmän esille kuin kokonaisaineistossa. Logistinen regressioanalyysi osoittaa, ettei kyse ole potilaiden ohjauksen problematiikasta.

Tutkimustulosten pohjalta vaikuttaa siltä, että sosiaalisten riskien tunnistaminen ei ole systemaattista psykiatrisessa erikoissairaanhoidossa. Tutkimusaineistossa on paikannettavissa myös tilanteita, joissa sosiaalisten riskien hallinta näyttäytyy riittämättömänä. Tutkimuksessa terveyssosiaalityö näyttäytyy jäsentymättömänä toimijana, jonka hallinnan tavat suhteessa sosiaalisiin riskeihin vaihtelevat.

Sosiaalisia riskejä tarkastelemalla voidaan saada arvokasta lisätietoa psykiatrisen hoidon taustalla vaikuttavista potilaiden elämäntilanteista sekä palvelujärjestelmän katvealueista. Aiempien tutkimusten pohjalta tiedetään, että arjessa esiintyvät sosiaaliset riskit lisäävät huono-osaisuutta. Sosiaalisten riskien tunnistamisella ja niiden hallinnalla voidaan edistää psykiatristen potilaiden kuntoutumista ja elämänhallintaa.

Ikäihmisten sosiaali- ja terveyspalvelujen käyttö ja asiakassegmentit ennen säännöllisen kotihoidon asiakkuutta

ti, 20 helmi 2024 00:00:00 +0200

Tulevaisuuden sosiaali- ja terveyskeskus -ohjelmassa kehitetään voimakkaasti kotihoitoa. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli kuvailla säännöllisen kotihoidon asiakkaaksi siirtyneiden ikäihmisten sosiaali- ja terveyspalvelujen käyttöä ennen kotihoidon asiakkuutta sekä tunnistaa asiakassegmenttejä. Lisäksi tarkasteltiin mahdollisia eroja säännölliseen kotihoitoon siirtyneiden ja siirtymättömien ikäihmisten palvelujen käytössä.

Tutkimus on tapaus-verrokki-asetelman sisältävä retrospektiivinen rekisteritutkimus. Aineisto sisälsi tietoja yhden suuren kaupungin yli 75-vuotiaiden perusterveydenhuollon, sosiaalipalveluiden ja erikoissairaanhoidon palvelujen käytöstä. Tarkastelun kohteena olleilla tapauksilla ei ollut säännöllisiä ikäihmisten hoivapalveluja käytössä vuosina 2017–2018, ja heidän säännöllisen kotihoidon asiakkuutensa oli alkanut vuonna 2018 (n=651). Tapauksille poimittiin iän ja sukupuolen mukaan kaltaistetut verrokit (n=2482), joka eivät siirtyneet kotihoidon asiakkaaksi vuoden 2018 aikana. Palvelujen käyttöä tarkasteltiin 12 kuukauden ajalta käyttäen frekvenssi- ja prosenttijakaumia, keski- ja hajontalukuja, ristiintaulukointia, Pearsonin khiin neliö -testiä ja Fisherin tarkkaa testiä.

Kotihoitoon siirtyneet käyttivät eniten seuraavia palvelusuoritteita: avosairaanhoidon käynti ja päivystyskäynti, ikäihmisten sosiaalipalvelujen tunnit, perusterveydenhuollon sairaalahoitopäivät ja somaattisen erikoissairaanhoidon käynnit. Tapaukset käyttivät verrokkeja enemmän palveluja henkilö- ja suoritemäärinä, käyttökuukausina sekä palvelukokonaisuuksina. Palvelujen käyttö oli sitä yleisempää, mitä lähempänä kotihoidon alkaminen oli. Tapauksissa oli verrokkeja enemmän erityisesti sosiaalipalvelujen ja kaikkien palvelulohkojen (perusterveydenhuolto, somaattinen erikoissairaanhoito, sosiaalipalvelut) käyttäjiä. Tapauksista muodostettiin segmenttejä, joita kuvailtiin sukupuoli ja ikäluokka -muuttujilla. Ikäihmisten palvelujen käyttöä on tärkeää tarkastella kokonaisuutena palvelusta toiseen siirtymisen ja palvelutarpeen ennakoinnin näkökulmista.

Väestön koettu hyvinvointi hyvinvointialueilla - mistä se muodostuu?

ti, 20 helmi 2024 00:00:00 +0200

Hyvinvoinnin kuvaaminen kokonaisvaltaisesti vaatii monia erilaisia indikaattoreita. On hyvä ymmärtää, mitä lisäarvoa indikaattorit tuovat suhteessa toisiinsa, ja mitä eroja mittareilla on hyvinvoinnista muodostuvan kuvan kannalta. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli tarkastella: 1) miten koetun hyvinvoinnin eri mittarit kattavat hyvinvoinnin eri ulottuvuuksia ja miten ne suhtautuvat toisiinsa, 2) tarkastella näiden mittareiden avulla sitä, mitä eroja väestön hyvinvoinnissa on hyvinvointialueilla, ja 3) tutkia sosiodemografisten ja -ekonomisten tekijöiden yhteyksiä koettuun hyvinvointiin eri mittareiden avulla.

Tutkimusta varten kerättiin suomenkielistä aikuisväestöä (18-79-v.) edustava kyselyaineisto (n=2187), joka sisältää tiedot koetusta hyvinvoinnista, terveydestä ja elämänlaadusta useilla mittareilla, koetusta toimijuudesta ja taustatekijöistä (ikä, sukupuoli, siviilisääty, sosioekonominen asema, pitkäaikaissairaudet). Aineistoa analysoitiin hyödyntäen kuvailevia tilastollisia menetelmiä, pääkomponenttianalyysiä ja monimuuttujaregressioanalyysiä.

Mittareista tunnistettiin kuusi faktoria, joista koetut mahdollisuudet ja taloudellinen tilanne tuovat lisätietoa suhteessa terveyteen liittyvän elämälaadun mittareihin. Korkea ikä, korkea koulutus ja korkeat kotitalouden tulot olivat yhteydessä parempaan koettuun hyvinvointiin.

On tärkeää, että hyvinvoinnin tilan arvioinnissa otetaan huomioon hyvinvoinnin moniulotteisuus - erityisesti mittareiden valinnassa, joka muuten voi vaikuttaa lopputuloksiin ja niiden tulkintaan. Mahdollisuuksien huomioiminen täydentää terveyteen painottuvia elämänlaatumittareita pitäen sisällään myös sosiaalisen hyvinvoinnin näkökulmia. Hyvinvoinnin moniulotteisuuden ja taustatekijöiden laaja-alainen huomioiminen tukevat hyvinvointialueita suuntaamaan palveluita ja ehkäisevää toimintaa vaikuttavammin asukkaidensa moninaiset hyvinvointitarpeet ja eri elämäntilanteet huomioiden.

Mielenterveys ja nimby

Päivi Rissanen, Sari Jurvansuu, Janne Jalava — ti, 20 helmi 2024 00:00:00 +0200

Tutkimuksessa tarkastelemme suomalaisen väestön suhtautumista mielenterveysongelmiin sosiaalisen etäisyyden ja Not in my backyard (nimby) -ilmiön näkökulmista. Tutkimme väestön suhtautumista masennusta, skitsofreniaa tai päihdehäiriötä sairastaviin naapureina sekä heille suunnattujen asumisyksiköiden rakentamiseen naapurustoon.

Aineistona on vuonna 2020 kerätty Mielenterveysbarometrikysely, johon vastasi 2231 suomalaista. Aineisto analysoitiin käyttämällä ristiintaulukointia ja siihen liittyvää khi² - tai Fisherin eksaktia testiä sekä binääristä logistista regressioanalyysiä.

Väestön suhtautuminen mielenterveysongelmiin paljastui monisyiseksi ja muuttuvaksi ilmiöksi. Asenteet vaihtelivat sairauden ja ongelman mukaan, ja ne olivat yhteydessä erilaisiin sosioekonomisiin tekijöihin, elämäntilanteisiin, elinympäristöihin ja arvoihin. Kielteisiä asenteita selittivät selkeästi oikeistoon sijoittuva arvotausta ja se, ettei yksilöllä ole kokemusta mielenterveysongelmasta.

Tuloksemme korostavat yhteiskunnan polarisoitumisen ja eriarvoistumisen ehkäisyn merkitystä mielenterveysongelmiin kohdistuvan stigman poistamisessa ja sen varmistamisessa, että kuntoutujille voidaan järjestää heidän tarvitsemansa palvelut. Stigman ja nimby-ilmiö syvempi ymmärtäminen on keskeistä stigman poistamisessa ja palvelujen kehittämisessä.

Vaikuttavuuden johtamisen mekanismit – lähtökohtia ja edellytyksiä hyvinvointialueille

ti, 20 helmi 2024 00:00:00 +0200

Artikkeli tarkastelee vaikuttavuuden johtamisen lähtökohtia ja edellytyksiä hyvinvointialueiden näkökulmasta. Vaikuttavuus on noussut hyvinvointipolitiikan keskeiseksi tavoitteeksi, jossa hyvinvointialueiden tulevaisuutta suuntaa esimerkiksi vaikuttavuusperusteinen ohjaaminen ja vaikuttavuustiedolla johtaminen. Kulttuurin muutos ja tavoitteiden saavuttaminen ovat johtamisen keskeisiä kysymyksiä. Laadullisen asiakirja-analyysin perusteella vaikuttavuus kuitenkin näyttäytyy monitulkintaisena ja abstraktina kehittämistavoitteena, jossa ei varsinaisesti oteta kantaa johtamisen keinoihin. Tämä osoittaa tarpeen tarkastella vaikuttavuuden johtamisen lähtökohtia hyvinvointialueilla, koska vaikuttavuuskeskustelussa yhdistyvät monenlaiset intressit ja eri tieteenalojen näkökulmat. Tutkimuskirjallisuuden ja asiakirja-analyysimme perusteella voidaan tunnistaa viisi vaikuttavuuden johtamisen mekanismia hyvinvointialueilla: 1) hyvinvointipolitiikka vaikuttavuuden johtamisen ohjenuorana, 2) vaikuttavuuden johtaminen hyvinvointialueen voimavarojen hallinnan kysymyksenä, 3) arviointi ja mittaaminen vaikuttavuuden johtamisen välineinä, 4) vaikuttavuustiedolla johtaminen, ja 5) vaikuttavuuden kollektiivinen merkityksellistäminen. Yhdessä nämä johtamismekanismit selittävät, mitä vaikuttavuuteen tähtäävän toiminnan organisointi ja sen johtaminen hyvinvointialueilta edellyttää. Artikkeli peräänkuuluttaa vaikuttavuuden johtamiseen yhteistä tiedonmuodostusta siitä, miten vaikuttavuustavoite on tarkoitus muuttaa hyvinvointialueiden, palveluorganisaatioiden ja ihmisten toiminnaksi, palvelumalleiksi ja ammatillisiksi käytännöiksi, jotka aikaansaavat vaikuttavuutta.

Ånger och missnöje efter könsbekräftande behandling

Anna Rinta-Rahko, Katarina Alanko — ti, 20 helmi 2024 00:00:00 +0200

Könsdysfori (DSM-5) innebär en upplevelse av att könsidentiteten inte motsvarar det kön man tilldelats vid födseln. Denna inkongruens kan orsaka betydande lidande och nedsatt psykisk och social funktionsförmåga. Könsdysfori kan behandlas medicinskt med bland annat hormonella och kirurgiska ingrepp. Tidigare studiers resultat tyder på att ett litet antal personer upplever ånger eller missnöje efter könsbekräftande behandling. Syftet med denna litteraturöversikt är att undersöka förekomst av ånger och missnöje efter könsbekräftande behandling i studier publicerade åren 2009–2021, samt att undersöka möjliga orsaker till detta. Litteratursökningen gjordes i databaserna PsycINFO (Ebsco) och PubMed och tio studier inkluderades. Resultaten från denna översikt tyder på att det är ovanligt att ångra sin könsbekräftande behandling, och att ånger främst varit kopplat till inadekvat diagnostisering och negativa psykosociala faktorer. Dessutom har antalet personer som ångrar sig minskat under de senaste decennierna, samtidigt som det skett en ökning i antalet personer som genomgår könsbekräftande behandling. Resultaten tyder även på att en del personer upplever missnöje eller övergående ånger över vissa aspekter av behandlingen, främst i koppling till kirurgiska resultat. Resultaten bör tolkas med viss försiktighet på grund av att ånger och missnöje definierats och mätts på olika sätt i de inkluderade studierna. Mera forskning krävs för att undersöka faktorer kopplade till ånger och missnöje.

Väkivalta seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen lähisuhteissa

Jari Kylmä, Tuija Leppäkoski, Eija Paavilainen, Joa Hiitola — ti, 20 helmi 2024 00:00:00 +0200

Lähisuhdeväkivalta on maailmanlaajuinen ongelma, jonka terveydelliset ja yhteiskunnalliset seuraukset ovat kauaskantoiset. Tämän kartoittavan katsauksen tutkimuskysymyksenä on, mitä tiedämme seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen (HLBTQ) tekemän ja kohtaaman lähisuhdeväkivallan yleisyydestä ja sen muodoista. Aineisto koostuu yhteensä 23 kansainvälisestä tutkimuksesta.

Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen tekemää ja kohtaamaa lähisuhdeväkivaltaa on toistaiseksi tutkittu vielä kohtuullisen vähän. Selkeästi aihetta on tutkittu eniten Yhdysvalloissa. Aihealueen tutkimustraditio on vielä kohtuullisen nuorta. Vanhin tässä aineistossa mukana ollut tutkimus oli vuodelta 2000. Aihealueen tutkimusta tarvitaan lisää.

Tutkimusten perusteella on selvää, että HLBTQ-lähisuhteissa kohdataan paljon väkivaltaa ja väkivallan muodot ovat hyvin moninaisia. Eri tutkimukset tarjoavat ilmiön yleisyydestä erilaisia arvioita. Tämän katsauksen aineistoissa seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen tekemän ja kohtaaman lähisuhdeväkivallan muotoja on kuvattu hyvin eri tavoin, joka vaikeuttaa tutkimustulosten vertailua keskenään, kuten myös yksiselitteisen synteesin tekemistä seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen tekemän ja kohtaaman lähisuhdeväkivallan yleisyydestä eri väkivallan muotojen suhteen. Tässä suhteessa aihealueen tutkimuksen yhdenmukaistaminen, esimerkiksi käyttämällä samoja väkivallan muotojen määrittelyjä, mahdollistaisi paremman vertailtavuuden ja samoin paremman näytön asteen määrittämisen.

Tämän aineiston analyysin perusteella sekä HLBTQ-naisten että -miesten lähisuhdeväkivaltaa on tutkittu yhtä laajasti. Jatkossa aihealueen tutkimusta on kuitenkin kohdennettava erityisesti miestenvälisessä lähisuhdeväkivallassa väkivallan tekijään. Tämän aineiston mukaan miestekijään keskittyvä näkökulma oli esillä vain yhdessä tutkimuksessa. Naisten välistä väkivaltaa käsittelevät tutkimukset jakautuvat tasaisesti tekijän ja kohtaajan näkökulmiin. Samoin tarvitaan lisää tutkimusta eri HLBTQ-osaryhmien lähisuhdeväkivallasta. Tässä aineistossa ei ollut yhtään pelkästään transihmisten lähisuhdeväkivaltaan kohdentunutta tutkimusta. Transihmisten lähisuhdeväkivallasta tarvitaan lisätietoa.

Etuussanktioiden vaikutukset toimeentuloon, hyvinvointiin ja palveluihin osallistumiseen

Niklas Mäkinen, Satu Ojala — ti, 20 helmi 2024 00:00:00 +0200

Sosiaalietuuksien sanktioilla tarkoitetaan etuuksien ehtoina olevien velvoitteiden rikkomuksista määrättyjä seuraamuksia etuudensaajalle. Sanktioiden työllisyysvaikutuksia on tutkittu enemmän kuin niiden muita vaikutuksia. Tässä systemaattisessa kirjallisuuskatsauksessa tiivistämme tähänastista tietoa työllisyysvaikutuksista, minkä jälkeen erittelemme sanktioiden vaikutuksia etuudensaajan toimeentuloon, hyvinvointiin ja palveluihin osallistumiseen sekä sanktioiden kohdentumista eri väestöryhmille. Kirjallisuuskatsausta varten haimme, arvioimme ja syntetisoimme 2000-luvulla julkaistujen, Euroopan alueelle kohdistuneiden aihealueen empiiristen tutkimusten havaintoja.

Sanktiointi saattaa syventää työttömän köyhyysriskiä ja materiaalista puutetta. Toimeentulon heikentyminen, sanktioinnin aiheuttama stigma ja työttömän toiminnan liian ankara ohjaaminen tuottavat psykososiaalisia ongelmia erityisesti heikossa asemassa oleville etuudensaajille. Työttömyysturvan liian ankara velvoittavuus sanktioineen saattaa myös heikentää työttömien motivaatiota osallistua julkisiin työvoimapalveluihin, ja etuudensaaja voi jäädä ilman tarvitsemaansa palvelua. Sanktiot myös kohdistuvat verrattain usein haavoittuvassa asemassa oleville työnhakijaryhmille, joilla on jo ennestään vaikeuksia työllistyä ja heikompi toimintakyky pärjätä työttömyysturvan “velvoittavuusviidakossa”.

Käyttäytymisvelvoitteita sisältävä sanktiojärjestelmä voi kaikkiaan syventää työttömyyden ja syrjäytymisen kierrettä ja tätä myötä vähentää työllistymisen todennäköisyyttä. Näiden vaikutusten arviointi on Suomessa jäänyt kokonaan tekemättä. Nykyinen sanktiojärjestelmämme on ulotettu toimeentulotukeen saakka, minkä myötä se koskee koko työikäistä väestöä lukuun ottamatta selkeitä syyperusteisia tilanteita olla työmarkkinoiden ulkopuolella. Sanktioiden toimeenpanon oikeasuhtaisuutta tulisi jatkossa arvioida eri etuuksien ja palveluiden tarpeessa olevien väestöryhmien näkökulmasta. Työttömyyden pitkittyessä ja monialaisen palvelutarpeen kasvaessa sanktioinnin ei-tavoitellut vaikutukset lisääntyvät, kun niiden pitäisi vähentyä.

Toimeenpanon tukeminen on avain parempaan kansanterveyteen

Anu Linnansaari — ti, 20 helmi 2024 00:00:00 +0200

OmaKannan käyttö resepti- ja terveystietojen seurannassa

Maria Sääskilahti — ti, 20 helmi 2024 00:00:00 +0200

Määräaikaiset lääkärintarkastukset alakouluissa: tarpeita ja hyötyjä

Kirsi Nikander — ti, 20 helmi 2024 00:00:00 +0200

Keskeisimmät potilasturvallisuutta ja hoidon laatua mittaavat tekijät potilasasiamiesten tilastoinnissa

Raija Autio — ti, 20 helmi 2024 00:00:00 +0200

Potilas- ja asiakasturvallisuuden seuranta on Suomessa epäyhtenäistä, ja se vaikeuttaa potilas- ja asiakasturvallisuuden arviointia. Vaaratapahtumat ja potilasvahingot aiheuttavat inhimillistä kärsimystä sekä merkittäviä kustannuksia sosiaali- ja terveydenhuollossa. Turvallisuutta koskeva tieto on hajanaista, pirstaleista, ja sitä kerätään epäyhtenäisesti.

Tämän systemaattisen kirjallisuuskatsauksen tarkoituksena oli selvittää keskeisimmät potilasturvallisuutta, ja hoidon laatua mittaavat tekijät. Potilasasiamiehille tulevien yhteydenottojen tilastoinnissa ei ole yhtenäistä kansallista linjaa, vaan kirjaaminen sekä tilastointi toteutetaan monin eri tavoin. Tilastointi perustuu pääosin asiakastapausten eli case-tilastointiin tai yhteydenottomäärien tilastointiin. Potilasasiamiehille tulevien yhteydenottojen sisältöjä tulisi käyttää entistä enemmän potilasturvallisuuden ja hoidon laadun kehittämiseen, edistämään organisaatiossa kerätyn arviointi- ja tilastotiedon käyttöä potilashoidon kehittämisessä. Terveydenhuollossa tätä ei ole riittävästi hyödynnetty.

Kirjallisuuskatsauksen aineisto kerättiin CINAHL-, MEDIC-, PubMed- ja Arto -tietokannoista vuosilta 2015–2023. Lopullinen aineisto koostui 10 alkuperäistutkimuksesta.

Kirjallisuuskatsaus vahvistaa jo olemassa olevaa tietoa potilasturvallisuutta ja hoidon laatua mittaavista tekijöistä. Johtopäätöksenä potilasturvallisuuden varmistamiseen kuuluu digitaalisesta turvallisuudesta huolehtiminen. Sairaaloiden johtajien tuki turvallisen hoitokulttuurin luomisessa on keskeistä. Vuorovaikutuksen ja viestinnän merkitys on oleellinen turvallisessa potilaskulttuurissa. Kirjallisuuskatsauksen tuloksia voidaan hyödyntää potilasasiamiesten tilastointiohjelman rakennetta ja sisältöä suunniteltaessa.

Mikä HPV-rokotuksessa pelottaa

Katja Kero, Jorma Paavonen — ti, 20 helmi 2024 00:00:00 +0200

Tiivistelmä

HPV-rokotteen kehittäminen ja käyttöönotto on ollut menestystarina luoden toivoa HPV-infektion ja siihen liittyvien kalliiden ja inhimillistä kärsimystä aiheuttavien sairauksien juurimiseksi maailmasta. Suomessa kaikille lapsille ja nuorille tarjotaan yhdenvertaisesti oikeus HPV-rokotteeseen. Huolimatta Terveyden ja hyvinvoinninlaitoksen ansiokkaasta HPV-rokotustiedotuksesta rokotuskattavuutemme jää EU:n ja WHO:n asettamia tavoitteita selvästi pienemmäksi. Rokotuskattavuudessa on myös huomattavia alueellisia eroja. Korkea rokotuskattavuus olisi kuitenkin ensiarvoisen tärkeää hyvän laumasuojan saavuttamisessa. Tarkoituksellisesti väärän, vailla tieteellistä näyttöä olevan tiedon levittäminen aiheuttaa ymmärrettävää hämmennystä lapsissa, nuorissa ja heidän vanhemmissaan. Terveydenhuollon ammattilaisten, tutkijoiden ja viranomaisten rooli on keskeinen taistelussa disinformaatiota vastaan. Voimme lisätä rokotekattavuutta tehokkaalla vastuullisella viestinnällä, luotettavan tiedon jakamisella ja yhteistyöllä.

Vanhenemisen ja vanhuuden tutkijat - katse tulevaan!

Sirkka-Liisa Kivelä, Marjo Ring; Minna Kaarakainen — ti, 20 helmi 2024 00:00:00 +0200

Suomalaiset vanhenemisen ja vanhuuden tutkimukset kuuluvat länsimaiden tutkimusten etujoukkoon. Muutamat tutkijamme kiinnostuivat gerontologiasta jo 1970-luvulla eli aikana, jolloin iäkkäitä ihmisiä ei juurikaan näkynyt kylä- tai katukuvassamme. Tutkimusten aihepiiri on laajentunut nopeasti. Vanhenemista ja vanhuutta käsitteleviä tutkimuksia tehdään nykyisin lähes kaikilla tieteenaloilla.

Tiedottaminen tutkimustuloksista ja yhteiskunnan kehittäminen niiden perusteella ovat kuuluneet gerontologian tutkijoiden tavoitteisiin. Tietoja on pyritty siirtämään poliittisiin päätöksiin ja koulutusjärjestelmiin. Väestölle on kerrottu myönteisen vanhenemisen mahdollisuuksista ja keinoista. On haluttu poistaa vanhenevan väestön eriarvoistumista.

Monien ammattien koulutus sisältää vanhenemisen ja vanhuuden perspektiivejä. Ikääntyvä väestö osallistuu aktiivisesti kuntonsa ylläpitämiseen ja etsii tietoja siitä, miten selviytyä toimintakykynsä pettäessä. Poliittisissa päätöksissä ja yhteiskunnan kehittämisessä on kiinnitetty hämmästyttävän paljon huomiota iäkkäiden hyvinvoinnin turvaamiseen. Vanhuspolitiikka on tuotu käsitteistöön. Iäkkäiden eriytymistä ja eriarvoistumista sekä eri ikäryhmien voimakasta vastakkainasettelua on pyritty estämään.

Vaikka yleiskuva on myönteinen, vanhenemisen ja vanhuuden saralla on monia kuoppia. Sairaudet, toimintakyvyn heikkoudet, huono taloudellinen asema, pitkät etäisyydet lapsiin ja lähisukulaisiin, ystävien vähäinen määrä tai puute, puutteelliset digitaidot, heikko osaaminen nykypäivän pirstoutuneessa maailmassa, yksinasuminen sekä hoidon ja hoivan puutteet luovat iäkkäiden välistä eriarvoisuutta. Osan heistä ne ovat pudottaneet syrjäytyneiden kastiin.

Keskimääräisen eliniän piteneminen ja vanhojen ihmisten määrän lisääntyminen kuvastavat vain muutamaa yhteiskuntamme muutosta 2000-luvulla. Suuri joukko pitkään koulutukseen ja monipuoliseen työuraan osallistuneita on saavuttanut eläkeiän. Osa heistä on hankkinut kohtalaisen tai jopa ison omaisuuden. Ikääntyneiden keskimääräinen varallisuus on lisääntynyt, ja monet haluavat käyttää sitä hyvinvointinsa edistämiseen. Suomalaiseen ikääntymisen eetokseen kuuluva säästäminen ja perinnön jättäminen jälkipolville vallitsee kuitenkin edelleen. Sanonta ”ihminen on varakkain kuolinpäivänsä aamuna” pätee moniin iäkkäisiin kansalaisiin. Ja osa nykypäivän eläkeikäisistä on työskennellyt huonosti palkatuissa töissä. Heidän eläkkeensä ja omaisuutensa ovat lähes mitättömät. Taloudellinen eriarvoisuus on totta, ja köyhien iäkkäiden tiedot ja taidot selviytyä elämässään saattavat olla puutteelliset.

Maastamme on tullut monikielinen ja monikulttuurinen, mikä nykyisin näkyy pääasiassa työikäisten, nuorten ja lasten keskuudessa. Seksuaalivähemmistöjen ja muiden vähemmistöryhmien aseman parantuminen ja yksilöllisyyden korostuminen arvoissa, pukeutumisessa ja puheissa ovat silmin nähtäviä muutoksia. Nykypäivän iäkkäät kantavat 1900-luvun puolivälin ja jälkipuoliskon arvoja, Tulevien iäkkäiden elämänkokemukset ja arvot ovat toisenlaisia.

Kotona asumisen ja omaisten avun korostaminen ovat leimanneet hoivapolitiikkaamme 2000-luvun alusta lähtien. Ympärivuorokautisen hoivan osuutta on vähennetty. Hoivatyöntekijöistä on jopa pulaa, ja kotiin järjestetty hoiva kattaa vain minimaalisen osan huonokuntoisten tarpeista. Varakkaat ovat hankkineet yksityisiä hoitajia koteihinsa. Kehityssuunta ja poliittiset toimet ovat luoneet valtavan eriarvoisuuden kaikista heikoimpien ihmisten välille ja eristäneet monet heistä koteihinsa.

Kaikista vanhimpien eli 90 vuotta täyttäneiden määrä kasvaa koko 2020-luvun ajan. Ja suuret ikäluokat saavuttavat 85 vuoden iän seuraavan vuosikymmenen vaihteessa mainittujen ja kaikkien muiden muutosten keskellä.

Euroopan hoivapolitiikan tulevaisuutta kuvastaa Alankomaiden terveysministerin toteamus siitä, että vanhojen ihmisten on tulevaisuudessa luotettava yhä enemmän läheisten ja ystävien apuun ja yhä vähemmän ammattiauttajien apuun. Preventio, kotihoidon toimintojen vähentäminen, teknologian korostaminen ja yhteisöasumisen lisääminen kuuluvat keskeisiin tavoitteisiin. Ympärivuorokautisen hoivan osuutta tulisi jopa vähentää. Ikääntyneet voivat joutua tekemään sopimuksia toistensa auttamisesta. Yksityispalveluiden määrä lisääntyy, ja varallisuuden merkitys avun saamisessa korostuu.

Uskomme vanhenemisen ja vanhuuden tutkijoiden mahdollisuuksiin vaikuttaa tulevaisuuteen. Ennakoimalla tulevaa kehitystä, tarkastelemalla mahdollisia syrjintää ja yhteiskunnasta putoamista aiheuttavia tekijöitä ja tutkimalla niiden vaikutuksia nopeasti ajan virrassa voimme ehkäistä katastrofaalisia muutoksia. Tämä vaatii myös sitä, että ikääntyneitä kuullaan, heille annetaan vaikutusmahdollisuuksia ja he saavat osallistua tutkijayhteisöihin.

Kirjoittajat:

Sirkka-Liisa Kivelä

yleislääketieteen ja geriatrian erikoislääkäri

yleislääketieteen professori, emerita, Turun yliopisto

geriatrisen lääkehoidon dosentti, Helsingin yliopisto

Marjo Ring

FT, tutkijatohtori, Itä-Suomen yliopisto

Projektitutkija, XAMK

Minna Kaarakainen

sosiaali- ja terveyspolitiikan dosentti, Helsingin yliopisto

TKI asiantuntija, Savonia AMK

Sosiaalilääketieteellisen aikakauslehden päätoimittaja