Mitä oppia jos ei lainoppia?

Suomalaisen hallintovirkamieskoulutuksen pitkän kiistan vaiheita 1900-luvun alkupuolelta

• Paavo Tarvainen Suomen Akatemia

DOI: https://doi.org/10.33336/aik.96640

Avainsanat: virkamiehet [http://www.yso.fi/onto/yso/p212], ammattitaito [http://www.yso.fi/onto/yso/p9365], oikeustiede [http://www.yso.fi/onto/yso/p3582], valtiotieteet [http://www.yso.fi/onto/yso/p8774], hallintohistoria [http://www.yso.fi/onto/yso/p18369], kelpoisuus [http://www.yso.fi/onto/yso/p3599], työelämälähtöisyys [http://www.yso.fi/onto/yso/p22228]

Abstrakti

Artikkeli liittyy työelämän koulutuksen historiaan ja käsittelee Suomen valtion hallintovirkamiesten koulutusta vuosina 1905–1945. Nykyaikaisessa valtiossa virkamiehen tulisi toimia alallaan aktiivisesti ja järjestävästi eikä vain soveltaa voimassa olevaa oikeutta. Siksi virkamiessivistykseksi ei riitä pelkkä lainoppi. Tällainen käsitys esitettiin ns. virkamieskysymystä käsiteltäessä jo vuosisadan alussa. Artikkelissa tarkastellaan, millaisia ajatuksia, ehdotuksia ja toimenpiteitä esitettiin virkamiesten perus- ja lisäkoulutuksen muuntamiseksi enemmän yhteiskunnallista näkemystä ja ajankohtaistietoa sisältäväksi. Toteutuneista suunnitelmista merkittävin oli valtiotieteellisen tiedekunnan perustaminen Helsingin yliopistoon v. 1945. Tiedekunnan syntyyn johtivat ensi sijassa virkamieskoulutuksen tarpeet. Hallintovirkamieskoulutuksen pitkää kiistaa ei silti saatu ratkaistuksi.