Arkistot - sivu 2

26-50 / 178
  • Aikuiskasvatus 3/2019
    Vol 39 Nro 3 (2019)

    Tiedeartikkeleissa tutkitaan kansalaisuuteen kasvamista kansalaisopiston senioreille suunnatulla puutyökurssilla, kuntoutustyöntekijöiden tapaa puhua ikääntyneistä aikuisista sekä uraohjaajien osaamista ja haasteita työelämän murroksessa.

    Näkökulmissa tarkastellaan tekoälykurssia aikuispedagogiikan näkökulmasta ja avataan aikuisten reittejä korkeakouluun.

    Tutkija liikkeessä -sarjassa esittäytyy Aikuiskasvatuksen Tutkimusseuran (ATS) tuore tiedottaja, väitöskirjatutkija Hanna Laalo. Kirja-arvioissa laaja kattaus tuoreita tietokirjoja aikuiskasvatuksen näkökulmasta tarkasteltuna.

    Aikuiskasvatus on avoin ja maksuton verkkojulkaisu, jota voi lukea heti lehden ilmestyttyä. Paperilehteä ei enää julkaista. Aiemmin ilmestyneitä numeroita voi ostaa Booky-verkkokaupasta. Julkaisu onluettavissa myös Kansalliskirjaston Elektra-palvelussaUutiskirje  tuo tuoreeltaan tiedon uudesta numerosta ja tutkimuksen ajankohtaisuutiset. 

  • Aikuiskasvatus 2/2019: Akateeminen yrittäjyys
    Vol 39 Nro 2 (2019)

    Murentaako yrittäjyystoiminta sivistysyliopiston, kysytään  Aikuiskasvatuksen teemanumerossa.  

    Yrittäjyys ja yrittäjämäisyys on yliopistojen toimintaa ja akateemista työtä ohjaava uusi toimintatapa, mikä näkyy tutkimuksessa ja opetuksessa. Suorituskeskeisyys, välineellisyys ja yritysmaailman mallit ovat tehneet yliopistoista keskenään kilpailevia tuotantolaitoksia, jotka tuottavat tutkintoja, julkaisuja ja innovaatioita kansallisen kilpailukyvyn takaamiseksi. Tutkija-opettajien tulee julkaista yhä enemmän, opettaa yhä paremmin, hankkia rahoitusta, kansainvälistyä ja kaupallistaa tutkimustuloksensa. Opiskelijoiden tulee opiskella vielä tehokkaammin ja nopeammin ja kehittää sisäistä yrittäjyyttään.

    Aikuiskasvatus on avoin ja maksuton verkkojulkaisu, jota voi lukea heti lehden ilmestyttyä. Paperilehteä ei enää julkaista. Aiemmin ilmestyneitä numeroita voi ostaa Booky-verkkokaupasta. Julkaisu onluettavissa myös Kansalliskirjaston Elektra-palvelussaUutiskirje  tuo tuoreeltaan tiedon uudesta numerosta ja tutkimuksen ajankohtaisuutiset. 

  • Aikuiskasvatuksen numeron 1/2019 kansikuvassa on ihmisiä Oodissa. Pohjaväri on oranssi. Numeron artikkeleissa käsitellään muun muassa geriatrisen kuntoutusosaston omahoitajia työnsä kehittäjinä ja alanvaihtoa ruumiillisena kokemuksena.

    Aikuiskasvatus 1/2019
    Vol 39 Nro 1 (2019)

    Tervetuloa avoimen Aikuiskasvatuksen lukijaksi! Aikuiskasvatus on avoin ja maksuton verkkojulkaisu. Sitä voi lukea välittömästi lehden ilmestyttyä.  Lue tiedote siirtymästä avoimeen julkaisemiseen.

    Paperilehteä ei enää julkaista. Lehden aiempia numeroita voi ostaa Booky-verkkokaupasta. Julkaisu on tulevaisuudessakin luettavissa Kansalliskirjaston Elektra-palvelussa.  Uutiskirjeen tilaamalla saat tuoreeltaan tiedon julkaisusta. 

  • Vihreä kansi Aikuiskasvatus 4/2018, rajoja rikkova tiedelehti

    Aikuiskasvatus 4/2018
    Vol 38 Nro 4 (2018)

    Aikuiskasvatus on tieteenalansa ainoa vertaisarvioitu kotimainen tiedejulkaisu, joka pyrkii lisäämään tutkimuksen ja käytännön välistä vuoropuhelua yhteiskunnassa. Aikuiskasvatuksen vuosikerrat on vuoden 2020 aikana digitoitu julkaisun koko ilmestymisajalta, vuodesta 1981 lähtien.

    graafinen suunnittelu: Johanna Hörkkö / Viisto Design

  • Kansi Aikuiskasvatus 3/2018 - Rajoja rikkova tiedelehti

    Aikuiskasvatus 3/2018
    Vol 38 Nro 3 (2018)

    Aikuiskasvatus on tieteenalansa ainoa vertaisarvioitu kotimainen tiedejulkaisu, joka pyrkii lisäämään tutkimuksen ja käytännön välistä vuoropuhelua yhteiskunnassa. Aikuiskasvatuksen vuosikerrat on vuoden 2020 aikana digitoitu julkaisun koko ilmestymisajalta, vuodesta 1981 lähtien.

    graafinen suunnittelu: Johanna Hörkkö / Viisto Design

  • Aikuiskasvatuksen 2/2018 kansi, rajoja rikkova tiedelehti.

    Aikuiskasvatus 2/2018
    Vol 38 Nro 2 (2018)

    Aikuiskasvatus on tieteenalansa ainoa vertaisarvioitu kotimainen tiedejulkaisu, joka pyrkii lisäämään tutkimuksen ja käytännön välistä vuoropuhelua yhteiskunnassa. Aikuiskasvatuksen vuosikerrat on vuoden 2020 aikana digitoitu julkaisun koko ilmestymisajalta, vuodesta 1981 lähtien.

    graafinen suunnittelu: Johanna Hörkkö / Viisto Design

  • Kansikuva Aikuiskasvatus 1/2018 - rajoja rikkova tiedelehti

    Aikuiskasvatus 1/2018
    Vol 38 Nro 1 (2018)

    Aikuiskasvatus on tieteenalansa ainoa vertaisarvioitu kotimainen tiedejulkaisu, joka pyrkii lisäämään tutkimuksen ja käytännön välistä vuoropuhelua yhteiskunnassa. Aikuiskasvatuksen vuosikerrat on vuoden 2020 aikana digitoitu julkaisun koko ilmestymisajalta, vuodesta 1981 lähtien.

    graafinen suunnittelu: Johanna Hörkkö / Viisto Design

  • Vihreä kansi Aikuiskasvatus 4/2017, Rajoja rikkova tiedelehti

    Aikuiskasvatus 4/2017
    Vol 37 Nro 4 (2017)

    Aikuiskasvatus on tieteenalansa ainoa vertaisarvioitu kotimainen tiedejulkaisu, joka pyrkii lisäämään tutkimuksen ja käytännön välistä vuoropuhelua yhteiskunnassa. Aikuiskasvatuksen vuosikerrat on vuoden 2020 aikana digitoitu julkaisun koko ilmestymisajalta, vuodesta 1981 lähtien.

    graafinen suunnittelu: Johanna Hörkkö / Viisto Design

  • Violetti kansi Aikuiskasvatus 3/2017, rajoja rikkova tiedelehti. Teemana monikulttuurisuus ja aikuiskasvatus.

    Aikuiskasvatus 3/2017: Monikulttuurisuus ja aikuiskasvatus
    Vol 37 Nro 3 (2017)

    Aikuiskasvatus on tieteenalansa ainoa vertaisarvioitu kotimainen tiedejulkaisu, joka pyrkii lisäämään tutkimuksen ja käytännön välistä vuoropuhelua yhteiskunnassa. Aikuiskasvatuksen vuosikerrat on vuoden 2020 aikana digitoitu julkaisun koko ilmestymisajalta, vuodesta 1981 lähtien.

    graafinen suunnittelu: Johanna Hörkkö / Viisto Design

  • Sininen kansi Aikuiskasvatus 2/2017, Rajoja rikkova tiedelehti

    Aikuiskasvatus 2/2017
    Vol 37 Nro 2 (2017)

    Aikuiskasvatus on tieteenalansa ainoa vertaisarvioitu kotimainen tiedejulkaisu, joka pyrkii lisäämään tutkimuksen ja käytännön välistä vuoropuhelua yhteiskunnassa. Aikuiskasvatuksen vuosikerrat on vuoden 2020 aikana digitoitu julkaisun koko ilmestymisajalta, vuodesta 1981 lähtien.

    graafinen suunnittelu: Johanna Hörkkö / Viisto Design

  • Punainen kansi Aikuiskasvatus 1/2017, rajoja rikkova tiedelehti

    Aikuiskasvatus 1/2017
    Vol 37 Nro 1 (2017)

    Aikuiskasvatus on tieteenalansa ainoa vertaisarvioitu kotimainen tiedejulkaisu, joka pyrkii lisäämään tutkimuksen ja käytännön välistä vuoropuhelua yhteiskunnassa. Aikuiskasvatuksen vuosikerrat on vuoden 2020 aikana digitoitu julkaisun koko ilmestymisajalta, vuodesta 1981 lähtien.

    graafinen suunnittelu: Johanna Hörkkö / Viisto Design

  • Vihreä kansi Aikuiskasvatus 4/2016, rajoja rikkova tiedelehti. Teemana uusi työ.

    Aikuiskasvatus 4/2016: Uusi työ
    Vol 36 Nro 4 (2016)

    Aikuiskasvatus on tieteenalansa ainoa vertaisarvioitu kotimainen tiedejulkaisu, joka pyrkii lisäämään tutkimuksen ja käytännön välistä vuoropuhelua yhteiskunnassa. Lehti on luettavissa Journal.fi-palvelussa koko julkaisuajaltaan, vuodesta 1981 lähtien.

    Digitointihankkeessa kysyttiin julkaisulupia kirjoittajilta ja kuvaajilta mahdollisimman kattavasti. Ellei kysely ole tavoittanut sinua, voit antaa luvan painetussa lehdessä ilmestyneen työsi julkaisemiseen verkkolomakkeella: http://bit.ly/aikuiskasvatuksen_digitointilupa.

    Jos koet, että sinun tai läheisesi tekijänoikeuksia on loukattu, ota yhteyttä Aikuiskasvatuksen toimitukseen (aikuiskasvatuslehti@kvs.fi) ja poistamme halutessasi artikkelin Journal.fi-palvelusta.

    graafinen suunnittelu: Johanna Hörkkö / Viisto Design

  • Kansi Aikuiskasvatus 3/2016, rajoja rikkova tiedelehti. Teemana koulutettu naiskansalainen hyvinvointivaltiossa.

    Aikuiskasvatus 3/2016: Koulutettu naiskansalainen hyvinvointivaltiossa
    Vol 36 Nro 3 (2016)

    Aikuiskasvatus on tieteenalansa ainoa vertaisarvioitu kotimainen tiedejulkaisu, joka pyrkii lisäämään tutkimuksen ja käytännön välistä vuoropuhelua yhteiskunnassa. Lehti on luettavissa Journal.fi-palvelussa koko julkaisuajaltaan, vuodesta 1981 lähtien.

    Digitointihankkeessa kysyttiin julkaisulupia kirjoittajilta ja kuvaajilta mahdollisimman kattavasti. Ellei kysely ole tavoittanut sinua, voit antaa luvan painetussa lehdessä ilmestyneen työsi julkaisemiseen verkkolomakkeella: http://bit.ly/aikuiskasvatuksen_digitointilupa.

    Jos koet, että sinun tai läheisesi tekijänoikeuksia on loukattu, ota yhteyttä Aikuiskasvatuksen toimitukseen (aikuiskasvatuslehti@kvs.fi) ja poistamme halutessasi artikkelin Journal.fi-palvelusta.

    graafinen suunnittelu: Johanna Hörkkö / Viisto Design

  • Kansi Aikuiskasvatus 2/2016, rajoja rikkova tiedelehti. Teemana tutkimusmenetelmät.

    Aikuiskasvatus 2/2016: Tutkimusmenetelmät
    Vol 36 Nro 2 (2016)

    Aikuiskasvatus on tieteenalansa ainoa vertaisarvioitu kotimainen tiedejulkaisu, joka pyrkii lisäämään tutkimuksen ja käytännön välistä vuoropuhelua yhteiskunnassa. Lehti on luettavissa Journal.fi-palvelussa koko julkaisuajaltaan, vuodesta 1981 lähtien.

    Digitointihankkeessa kysyttiin julkaisulupia kirjoittajilta ja kuvaajilta mahdollisimman kattavasti. Ellei kysely ole tavoittanut sinua, voit antaa luvan painetussa lehdessä ilmestyneen työsi julkaisemiseen verkkolomakkeella: http://bit.ly/aikuiskasvatuksen_digitointilupa.

    Jos koet, että sinun tai läheisesi tekijänoikeuksia on loukattu, ota yhteyttä Aikuiskasvatuksen toimitukseen (aikuiskasvatuslehti@kvs.fi) ja poistamme halutessasi artikkelin Journal.fi-palvelusta.

    graafinen suunnittelu: Johanna Hörkkö / Viisto Design

  • Oranssi kansi Aikuiskasvatus 1/2016, rajoja rikkova tiedelehti. Teemana Oppija itsensä ohjaajana.

    Aikuiskasvatus 1/2016: Oppija itsensä ohjaajana
    Vol 36 Nro 1 (2016)

    Aikuiskasvatus on tieteenalansa ainoa vertaisarvioitu kotimainen tiedejulkaisu, joka pyrkii lisäämään tutkimuksen ja käytännön välistä vuoropuhelua yhteiskunnassa. Lehti on luettavissa Journal.fi-palvelussa koko julkaisuajaltaan, vuodesta 1981 lähtien.

    Digitointihankkeessa kysyttiin julkaisulupia kirjoittajilta ja kuvaajilta mahdollisimman kattavasti. Ellei kysely ole tavoittanut sinua, voit antaa luvan painetussa lehdessä ilmestyneen työsi julkaisemiseen verkkolomakkeella: http://bit.ly/aikuiskasvatuksen_digitointilupa.

    Jos koet, että sinun tai läheisesi tekijänoikeuksia on loukattu, ota yhteyttä Aikuiskasvatuksen toimitukseen (aikuiskasvatuslehti@kvs.fi) ja poistamme halutessasi artikkelin Journal.fi-palvelusta.

    graafinen suunnittelu: Johanna Hörkkö / Viisto Design

  • Aikuiskasvatus 4/2015: Osallisena työssä ja oppimisessa
    Vol 35 Nro 4 (2015)

    Aikuiskasvatus on tieteenalansa ainoa vertaisarvioitu kotimainen tiedejulkaisu, joka pyrkii lisäämään tutkimuksen ja käytännön välistä vuoropuhelua yhteiskunnassa. Lehti on luettavissa Journal.fi-palvelussa koko julkaisuajaltaan, vuodesta 1981 lähtien.

    Digitointihankkeessa kysyttiin julkaisulupia kirjoittajilta ja kuvaajilta mahdollisimman kattavasti. Ellei kysely ole tavoittanut sinua, voit antaa luvan painetussa lehdessä ilmestyneen työsi julkaisemiseen verkkolomakkeella: http://bit.ly/aikuiskasvatuksen_digitointilupa.

    Jos koet, että sinun tai läheisesi tekijänoikeuksia on loukattu, ota yhteyttä Aikuiskasvatuksen toimitukseen (aikuiskasvatuslehti@kvs.fi) ja poistamme halutessasi artikkelin Journal.fi-palvelusta.

    graafinen suunnittelu: Ilove Creative Oy

  • Aikuiskasvatus 3/2015: Mediasivistys
    Vol 35 Nro 3 (2015)

  • Aikuiskasvatus 2/2015: Aikuiskoulutus 2025
    Vol 35 Nro 2 (2015)

  • Aikuiskasvatus 1/2015: Tulevaisuuden sivistystyöt
    Vol 35 Nro 1 (2015)

  • Aikuiskasvatus 4/2014: Avoimessa korkeakoulussa
    Vol 34 Nro 4 (2014)

  • Aikuiskasvatus 3/2014: Toimijuus
    Vol 34 Nro 3 (2014)

  • Aikuiskasvatus 2/2014: Tutkijan ja tutkimuksen vuoropuhelua
    Vol 34 Nro 2 (2014)

    Aikuiskasvatus on tieteenalansa ainoa vertaisarvioitu kotimainen tiedejulkaisu, joka pyrkii lisäämään tutkimuksen ja käytännön välistä vuoropuhelua yhteiskunnassa. Lehti on luettavissa Journal.fi-palvelussa koko julkaisuajaltaan, vuodesta 1981 lähtien.

    Digitointihankkeessa kysyttiin julkaisulupia kirjoittajilta ja kuvaajilta mahdollisimman kattavasti. Ellei kysely ole tavoittanut sinua, voit antaa luvan painetussa lehdessä ilmestyneen työsi julkaisemiseen verkkolomakkeella: http://bit.ly/aikuiskasvatuksen_digitointilupa.

    Jos koet, että sinun tai läheisesi tekijänoikeuksia on loukattu, ota yhteyttä Aikuiskasvatuksen toimitukseen (aikuiskasvatuslehti@kvs.fi) ja poistamme halutessasi artikkelin Journal.fi-palvelusta.

    graafinen suunnittelu: Ilove Creative Oy

  • Aikuiskasvatus 1/2014: Kansalainen kulutusmarkkinoilla
    Vol 34 Nro 1 (2014)

  • Aikuiskasvatus 4/2013: Kohti hyvää työtä
    Vol 33 Nro 4 (2013)

  • Aikuiskasvatus 3/2013: Vapaa(ko) sivistystyö
    Vol 33 Nro 3 (2013)