Vol 44 Nro 1 (2024): Aikuiskasvatus 1/2024

					Näytä Vol 44 Nro 1 (2024): Aikuiskasvatus 1/2024

PÄÄKIRJOITUKSESSA Ulpukka Isopahkala-Bouret ottaa kantaa tiedejulkaisemisen ajankohtaiseen kysymykseen, yhdenvertaisuuteen. Portinvartijoiden sijaan tarvitsemme portinavaajia. ”Jotkin suuret kansainväliset tiedekustantajat ovat havahtuneet vastuuseensa ja mahdollisuuksiinsa lisätä aliedustettujen ryhmien julkaisumahdollisuuksia. Bloomsbury Publishing on esimerkiksi käynnistänyt mentorointiohjelman, kirjoittajakoulutuksen ja stipendiohjelman, joihin valitaan lupaavia tieteentekijöitä ja kirjoittajia vähemmistöistä.”

TIEDEARTIKKELEISSA

Sanna Uotinen, Heli Tyrväinen ja Leena Valkonen tutkivat, miten yliopisto-opiskelijat osoittavat kuuntelemista kirjoittamalla käydyssä verkkokeskustelussa. ”Näin on mahdollista sekä kokea itse tulleensa kuulluksi että vahvistaa toisen kuulluksi tulemisen kokemusta.”

Marianne Seppä ja Maria Ahlholm selvittävät, miten kotoutumiskoulutuksen suomenopettajat jäsentävät omaa toimintaansa aikuisten maahanmuuttajien kielen tuottamistaitojen taitojen tukijoina. ”Opetustilanteissa tapahtuu paljon, ja enimmäkseen opettajat tuntevat pedagogiset keinot, joilla kielitaidon kehittymistä voidaan tukea muiden reunaehtojen puristuksessa. He kuitenkin kaipaavat lisää osaamista kirjoittamisen taitojen tukemiseen.”

Annika Pastuhov pureutuu Kokoomuksen ja Suomen Sosialidemokraattisen Puolueen sosiaalisen median sivistyksellisiin käytäntöihin keväällä 2022 yhteisöpalvelu Instagramissa. "Puolueet pohjustivat päätöstä Nato-hakemuksesta luomalla siteitä suomalaisen historian ja ukrainalaisen nykypäivän välille. Historialliset viittaukset kytkivät julkaisuissa esiin tuodut poliittiset vaihtoehdot ajalliseen jatkumoon, joskin pinnallisesti."

NÄKÖKULMISSA KÄYTÄNTÖÖN

Anja Yli-Viikari kysyy, jyrääkö tehokkuusajattelu yhteiskunnan uudistamisen tarpeet: ”Tehokkuusajattelu voi muodostua jopa jarruksi, kun työelämä vaatii systeemistä kehittämistä muutoksiin vastaamiseksi”.

Hanna Kosonen, Salla-Maaria Suuriniemi ja Minna Lyytinen tarkastelevat turvallisemman tilan periaatteita korkeakouluopetuksessa: ”Ne voidaan nähdä pedagogisena keskustelutyökaluna, joka rohkaisee yhteistyöhön sekä moniääniseen keskusteluun yliopisto-opetuksessa. Periaatteet ohjaavat myös opettajia ja koko yliopistoyhteisöä puhe- ja toimintatapojen kriittiseen reflektioon.”

TUTKIJA LIIKKEESSÄ esittelee Turun yliopiston erikoistutkijan Mirva Heikkilän, joka tutkii suomalaisten ja tiedepääomaa ja luokanopettajien ammatillisen osaamisen kehittymistä.

KIRJA-ARVIOISSA John Deweyn viimeiseksi jäänyt teos ja keskiluokka tietokirjojen peilissä.

Lisäksi kiitämme vuoden lausunnonantajia ja hurraamme palkituille tutkimuksille, hankkeille ja toiminnalle.

Sometunnisteet: #aikuiskasvatus #arkisivistys

Julkaistu: 2024-04-05

Koko numero

Pääkirjoitus

Lausunnonantajat

Summaries