Marie Huot ja elämisen tuska: Efilismin aristoteelinen pahe ja viisaus
Abstrakti
Useimmat moraalifilosofiat pitävät elämää perustavana arvona. Tämä lähtökohta on erityisen keskeinen aristoteelisessa ajattelussa ja luonnonoikeusopissa. Näissä eloonjäänti, kukoistus ja suvunjatkaminen ovat luonnollisia ja hyveellisiä tavoittelun kohteita. Minkä tahansa muun tavoittelu on luonnonvastaista ja paheellista.
Marie Huot (1846–1930), ranskalainen feministi, runoilija, kirjailija ja aktivisti, hylkäsi tämän lähtökohdan. Julkisessa luennossaan ”Elämisen tuska” (1892) hän esitti, että elämä on pahuuden voima, jota on vastustettava ja vältettävä. Oliko Huot paheen vallassa – vai sisältyykö hänen sanomaansa jokin viisaus?
Tämä kirjoitus hahmottelee Huot’n näkemyksen, asettaa sen 1800-luvun pessimismin, feminismin ja uustomismin viitekehykseen sekä tarkastelee sen yhtäläisyyttä efilismiin – nupullaan olevaan uuteen ekstinktionismin muotoon, jonka mukaan elämän arvo on negatiivinen.
