Ajatus

Poliittisen käsite ja valtion auktoriteetti

Tuukka Brunila — 2024-08-03

Politiikan ja talouden välinen rajanveto on yksi oman aikamme tärkeimpiä poliittisen kamppailun kohteita. Poliittisessa teoriassa valtion roolin käsitteellistäminen on ollut yksi tapa ottaa osaa tähän kamppailuun. Väitöskirjassani tarkastelen kriittisesti Carl Schmittin vaikutusvaltaista teoriaa vahvasta valtiosta strategiana puolustaa taloudellista järjestystä.

Hyvyyden muunnelmien filosofiaa

Lassi Johannes Jakola — 2024-08-03

Esitin tämän lektion englanninkielisen version yleistajuisena johdantoesityksenä Helsingin yliopistossa järjestetyssä väitöstilaisuudessani, jossa tarkastettiin Filosofian, taiteiden ja yhteiskunnan tohtoriohjelman puitteissa laadittu filosofian väitöskirjani The Philosophy of The Varieties of Goodness (1963): Essays on G. H. von Wright’s Theory of Value and Moral Philosophy (Jakola 2023). Vastaväittäjänä toimi Prof. Hans-Johann Glock (Zürich) ja kustoksena Prof. Antti Kauppinen (Helsinki).

Marx lännessä – ja idässä

Paula Rauhala — 2024-08-03

Lektio.

Mitä on masennuksen fenomenologia?

Jaakko Vuori — 2024-08-03

Masennuksen fenomenologia?

Selviääkö arkimoraali ilmastokriisistä? Filosofinen analyysi moraalin vaativuudesta ja ilmastonmuutoksesta

Mikko Puumala — 2024-08-03

Tässä väitöskirjassa tutkin arkimoraalin toimivuutta ilmastonmuutoksen kontekstissa, kiinnittäen erityisesti huomiota moraalin vaativuuteen. Käytän ilmastonmuutosta käsitteellisenä stressitestinä analysoidakseni arkimoraalin ja sen keskeisten periaatteiden kykyä vastata ilmastonmuutokseen ja sen torjumisen vaatimiin uhrauksiin. Tämä stressitesti paljastaa ristiriidan arkimoraalin muodostavassa uskomusjärjestelmässä. Arkimoraalin keskeinen säätelevä periaate, niin sanottu ylivaativuusperiaate, edellyttää ettei toimijoilta vaadita ylivaativia tekoja. Toisaalta arkimoraalille keskeinen moraaliperiaate, haittaperiaate, edellyttää ettei muille saa aiheuttaa tarpeettomasti haittaa. Mutta lähes mikä tahansa mitä teemme kontribuoi ilmastonmuutokseen ja siten aiheuttaa haittaa muille. Olisi äärimmäisen vaativaa olla kontribuoimatta ilmastonmuutokseen jollain tavalla. Näin ollen, nämä kaksi keskeistä periaatetta ovat keskenään ristiriidassa. Argumentoin, että arkimoraali voi selvitä ilmastonmuutoksen aiheuttamasta stressitestistä vain hyväksymällä myös äärimmäisiä vaatimuksia, ja näytän, kuinka tämä on mahdollista muuttamatta yhtäkään arkimoraalin keskeisistä periaatteista. Näitä keskeisiä periaatteita on vain hieman säädettävä, vaikkakin sillä kustannuksella, että on myös hyväksyttävä äärimmäisempiä vaatimuksia.

Tämä väitöskirja muodostuu kolmesta toisiinsa linkittyneestä ja toisiaan tukevasta punaisesta langasta, tai ajatusketjusta: argumentatiivisesta, metodologisesta ja eksploratiivisesta. Argumentatiivisessa ajatusketjussa muodostetaan institutionaalisen argumentin ihmisen moraalin adaptiivisista rajoista, joka väittää, että ihmisen moraalipsykologisten rajoitusten takia ilmastonmuutoksen torjumiseksi on käytettävä ensisijaisesti institutionaalisia ratkaisuja. Tämä argumentatiivinen ajatusketju muodostaa myös arkimoraalin ja stressitestin keskeisen toimintatilan: moraaliset vaatimukset, jotka seuraavat velvoitteestamme torjua ilmastonmuutos, liittyvät ensisijaisesti institutionaalisiin ratkaisuihin suostumiseen, ja niihin suostumiseen liittyy merkittäviä uhrauksia. Metodologinen ajatusketju soveltaa laajaa harkinnan tasapainomenetelmää arkimoraaliin. Kyseistä menetelmää käytetään tunnistamaan ja analysoimaan arkimoraalin muodostavia taustateorioita, periaatteita, ja harkittuja arvostelmia. Harkinnan tasapainomenetelmäprosessi johtaa uuteen harkinnan tasapainopisteeseen, jossa arkimoraali kykenee sisällyttämään itseensä myös äärimmäisempiä vaatimuksia, ja siten arkimoraali selviytyy stressitestistä. Eksploratiivinen ajatusketju tarkastelee nykymaailman moraalisesti vaativia olosuhteita. Ehdotan, että maailma on kaukana moraalisesti hyväksyttävästä, eli se on päätynyt tilaan, jossa jopa arkimoraalisten velvoitteiden noudattaminen on äärimmäisen vaativaa. Argumentoin, että tämä kaukana moraalisesti hyväksyttävästä tilasta oleminen ei anna perusteita hylätä arkimoraalia. Vaikka haluaisimme aloittaa moraalisesti “puhtaalta pöydältä”, eli tilanteesta, jossa suurin osa arkisista teoistamme on moraalisesti sallittuja eivätkä aiheuta haittaa muille, tällaisen puhtaan pöydän moraalin ei tulisi olla moraalisen teoretisoinnin päämäärä, vaan päinvastoin, meidän tulisi moraalisesti toimimalla pyrkiä moraalisten teorioiden avulla kohti moraalisesti puhdasta pöytää.

In memoriam: Holger Thesleff (1924–2023)

Lassi Jakola — 2024-08-03

Muistokirjoitus: Holger Thesleff (1924–2023)

In memoriam: Seppo Sajama (1952–2023)

Markku Oksanen — 2024-08-03

Muistokirjoitus: Seppo Sajama (1952–2023)

In memoriam: Aulis Aarnio (1937–2023)

Ilkka Niiniluoto — 2024-08-03

Muistokirjoitus: Aulis Aarnio (1937–2023)

Ajankulku virheteoreettisesta näkökulmasta

Matias Slavov — 2024-08-03

Ajan luonnetta koskevissa käsityksissä on tyypillistä erottaa kaksi eriävää kantaa: A-teoreettinen presentismi ja B-teoreettinen eternalismi. Edeltävän väitetään tyypillisesti sopivan yhteen inhimillisen ajallisen kokemuksen kanssa ja jälkimmäisen ontologisesti perustavanlaatuisen luonnontieteen kanssa. Ilmikuvamme ajasta sisältää ehdottoman nykyisyyden ja yksisuuntaisen ajan kulun menneestä tulevaan. Tieteellinen kuva ajasta ei sisällä erityistä nykyisyyttä eikä ajan kulun edellyttämää dynaamista aikamuotojen muutosta. Monet ovat pitäneet kokemustamme ajan kulusta illuusiona. Tässä artikkelissa keskitytään A-sarjan mukaisen ajankulun virheteoreettiseen tulkintaan. Tarkastellaan mahdollisuutta, jonka mukaan meillä ei ole kyseistä kokemusta vaan kuvailemme kokemustamme virheellisesti ajan virtaukseen liittyvillä vertauskuvilla.

Osallistuvan filosofian perinne Suomessa

Ilkka Niiniluoto — 2024-08-03

Artikkeli tarkastelee esimerkein ja laajoin vedoin Suomessa jo melkein kahden vuosisadan mittaista yhä elävää osallistuvan filosofian perinnettä J. V. Snellmanista nykypäivään. Tämä traditio näyttää, että on tarpeetonta tehdä jyrkkää eroa systemaattisen ja edifioivan filosofian välillä Richard Rortyn tapaan, sillä akateeminen ja osallistuva filosofia voivat olla samojen henkilöiden aktiviteetteja ja siten parhaimmillaan jatkuvassa vuorovaikutuksessa keskenään.

Symmetrioiden fysiikkaa ja metafysiikkaa

Ari Peuhu — 2024-08-03

Kartoitan hiukkasfysiikan symmetrioita ja niiden metafysiikkaa.

Poliittinen eläin ja eläinten poliittisuus: filosofisia ja käsitehistoriallisia huomioita

Juhana Toivanen — 2024-08-03

---

Mitä uudet tekoälysovellukset voivat kertoa luonnollisesta kielestä ja kognitiosta?

Renne Pesonen — 2024-08-03

Filosofien kiinnostus tekoälyyn on perinteisesti liittynyt mielen- ja tieteenfilosofisiin kysymyksiin. Tekoälyohjelmien on katsottu mahdollistavan mielen toimintaa koskevien teorioiden muotoilemisen täsmällisinä tietojenkäsittelymalleina. Tekoälyyn on suhtauduttu myös teoreettisemmin tarkastelemalla, mitä ladullisesti erilaisten tekoälyarkkitehtuurien heikkoudet ja vahvuudet voisivat kertoa mielen toiminnasta. Viime aikoina suurta huomiota herättäneet syväoppimisjärjestelmät eivät pyri mallintamaan mielen toimintaa. Silti ne ovat yhä älykkäämpiä ja ulosanniltaan jopa inhimillisempiä verrattuna aiempiin malleihin. Syy ei ole pelkkä laskentatehon kasvu vaan myös muutokset mallinnustekniikoissa ja järjestelmien opetusmateriaalissa. Syntaktisten sääntöjen sijaan ne perustuvat tilastollisien säännönmukaisuuksien oppimiseen valtavasta opetusmateriaalista, joka kasvavissa määrin koostuu ihmisten tekemisistä. Väitän, että uusia tekoälymalleja voi tarkastella myös tieteellisinä malleina, ja ne tukevat käsitystä, että kielellinen ajattelu perustuu muiden taitojen tapaan adaptiiviselle tilastolliselle oppimiselle loogisen järkeilyn sijaan.

Hyödytön, hyödyllinen teoreettinen filosofia

Panu Raatikainen — 2024-08-03

Uuden professorin juhlaesitelmä Tampereen yliopisto 27.4.2023

Lukijalle

Panu Raatikainen — 2024-08-03

Pääkirjoitus