Ajatus https://journal.fi/ajatus <p>Suomen Filosofisen Yhdistyksen vuosikirja <em>Ajatus</em> on perustettu 1926. <em>Ajatus </em>julkaisee korkeatasoisia suomen- ja ruotsinkielisiä artikkeleita filosofian kaikilta alueilta. <em>Ajatus </em>noudattaa referee-menettelyä: toimitukselle tarjotut artikkelit – väitösluentoja eli <em>lectioita </em>lukuun ottamatta – arvioidaan anonyymisti.</p> Suomen Filosofinen Yhdistys fi-FI Ajatus 0355-1725 Lukijalle https://journal.fi/ajatus/article/view/77480 <p>Lukijalle</p> Arto Laitinen ##submission.copyrightStatement## 2019-01-04 2019-01-04 75 1 5 6 In memoriam: Juhani Pietarinen (1938-2018) https://journal.fi/ajatus/article/view/77482 <p>In memoriam: Juhani Pietarinen (1938-2018)</p> Niiniluoto Ilkka ##submission.copyrightStatement## 2019-01-04 2019-01-04 75 1 7 8 In memoriam: Sirkku Kristiina Hellsten (1962-2018) https://journal.fi/ajatus/article/view/77484 <p>In memoriam: Sirkku Kristiina Hellsten (1962-2018)</p> Heta Aleksandra Gylling Timo Airaksinen ##submission.copyrightStatement## 2019-01-04 2019-01-04 75 1 9 12 Chalmersin argumentti materialismia vastaan https://journal.fi/ajatus/article/view/77535 <p>Artikkelissa tarkastellaan perusteellisesti ja kriittisesti David Chalmersin vaikutusvaltaista fenomenaaliseen tietoisuuden liittyvää argumenttia materialismia vastaan. Argumentissa tunnistetaan useampikin kuin yksi heikko lenkki.</p> Panu Raatikainen ##submission.copyrightStatement## 2019-01-04 2019-01-04 75 1 13 56 Tuhatvuotisen elämän tarkoitus https://journal.fi/ajatus/article/view/77483 <p>Lääketieteellisten teknologioiden kehitys voi tulevaisuudessa johtaa siihen, että ihmisten elinikä voidaan moninkertaistaa. Eri filosofisista lähtökohdista tällaisen toiminnan toivottavuuteen voidaan suhtautua eri tavoin. Jonathan Glover ja John Harris ovat tervehtineet mahdollisuutta ilolla ja suositelleet pyrkimistä sen toteuttamiseen. Enemmän elämää on heidän mielestään parempi kuin vähemmän, eikä asiaa tarvitse sen kummemmin monimutkaistaa. Leon Kass ja Jürgen Habermas ovat puolestaan torjuneet ajatuksen kauhistuneina. Elämämme arvo ei riipu sen pituudesta, vaan sen annetusta tai lahjana saadusta sisällöstä. Kirjoituksessa teen selkoa näistä kahdesta vastakkaisesta kannasta koskien ”elämän tarkoitusta” ja lisään joukkoon oman tulkintani epikurolaisesta ajattelusta. Viimeksi mainitun mukaan eliniän huomattavasta lisäämisestä ei olisi ihmisille sen paremmin haittaa kuin hyötyäkään.</p> Matti Häyry ##submission.copyrightStatement## 2019-01-04 2019-01-04 75 1 57 74 Onko abduktio päättelyä parhaaseen selitykseen? https://journal.fi/ajatus/article/view/77485 <p>Charles S. Peirce luokitteli 1865 päättelyn lajit deduktioon, induktioon ja hypoteesiin, joista viimeksi mainittua hän luonnehti päättelynä vaikutuksista syihin tai päättelynä selitykseen. Hypoteesi on Peircelle induktion ohella tietoa laajentava (ampliatiivinen) päätelmä. 1890-luvun lopun kirjoituksissaan hän alkoi kutsua hypoteettista päättelyä uusilla nimillä ”retroduktio” ja ”abduktio”. Tässä vaiheessa Peirce kuvasi abduktiota tieteellisen päättelyn ensimmäisenä askeleena, mahdollisten arvausten esittämisenä, jonka tulokset on asetettava induktion kautta testeihin. Hänen tunnetuin kaavionsa abduktion loogiselle muodolle on vuodelta 1903:</p> <p>&nbsp;</p> <p>(AB)&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp; The surprising fact C is observed; But if A were true, C would be a matter of course.</p> <p>Hence, there is reason to think that A is true.</p> <p>&nbsp;</p> <p>Toisin sanoen abduktio päättelee yllättävästä tosiseikasta hypoteettiseen teoriaan, joka selittäisi tämän faktan. Peircen ajatukset tulivat laajemmin tunnetuiksi, kun kuusiosainen <em>Collected Papers</em> ilmestyi 1931-35. Maailmansodan jälkeen hänen ehdotuksiaan on tulkittu kolmessa suunnassa. Hansonin mukaan abduktio on keksimisen logiikkaa (logic of discovery). Laudanin mukaan abduktiossa on kyse ohjeesta työskennellä kiinnostavan hypoteesin parissa (pursuit). Harmanin mukaan abduktio on päättelyä parhaaseen selitykseen (inference to the best explanation eli IBE).</p> <p>Monet loogikot, tekoälyn tutkijat ja tieteenfilosofit käyttävät termiä ”abduktio” suoraviivaisesti IBE:n synonyyminä (esim. van Fraassen, Walton, Josephson, Lipton, Schurz ja Psillos), kun taas varovaisemman kannan ottavat mm. Aliseda, Magnani ja Douven. Toisaalta tätä rinnastusta on eri syistä pidetty harhaanjohtavana abduktion todellisen luonteen ja tehtävän perusteella (Hintikka, Woods). Myös monet Peirce-tutkijat ovat ottaneet intohimoisesti kantaa asiaan vedoten mestarin monitulkintaisiin kirjoituksiin. Esimerkiksi Minnamaier (2004) esittää, että abduktion samaistaminen IBE:n kanssa hämärtäisi Peircen erottelua induktion ja abduktion välillä. Campos (2011) argumentoi, että abduktio tulisi rajata selittävien hypoteesien generoimiseen, joten valikointi hypoteesien välillä ei kuulu sen tehtäviin. Gaultierin (2016) mukaan skeeman (AB) johtopäätös ei ole suositus testata A:n totuutta, vaan selvittää, onko A todellakin mahdollinen selitys C:lle. Sen sijaan Nyrupin (2015) mukaan (AB) jättää avoimeksi, tukeeko onnistunut selitys hypoteesin totuutta, joten abduktiossa on kyse hypoteesin työstämisestä.</p> <p>Peircen kirjoituksista puolen vuosisadan aikana kuitenkin löytyy aineksia kaikille kolmelle abduktion päätulkinnalle. Abduktio on ainoa menetelmä uusien ideoiden generoimiseksi (discovery). Abduktio auttaa tunnistamaan testaamisen arvioisia hypoteeseja (pursuit). Joissakin tapauksissa, kuten havainnoissa ja historiallisissa päätelmissä, abduktio on ”pakottavaa” tai ”täysin varmaa”, joten sillä voi olla tekemistä myös hypoteesien oikeuttamisen kanssa. Vaikka Peirce päätyi esittämään, ettei abduktiivisiin päätelmiin liity mitään todennäköisyyksiä, hän kuitenkin myöhäisissäkin töissään antoi abduktiolle selkeän loogisen muodon (AB). Lisäksi abduktion ja IBE:n yhteyttä puolustaa käsikirjoitus ”The Logic of Drawing History from Ancient Documents” (1901), jossa Peirce antaa kriteerejä ”abduktiolle eli hypoteesien valinnan prosessille”. Näitä kriteerejä ovat selitysvoima, testattavuus, varovaisuus, laajuus ja yksinkertaisuus. Samantapaisia metodologisia sääntöjä ovat muotoilleet ne tutkijat, jotka ovat kehitelleet eteenpäin IBE:n muotoja.</p> <p>Vastaus otsikon kysymykseen on siis ”kyllä ja ei”. Vaikka Peirce keksi termin ”abduktio”, hänellä ei ole loputonta yksinoikeutta määrätä sen käytöstä. Hän ajatuksensa ovat inspiroivia tavalla, joka voi johtaa abduktion tutkimisessa erilaisiin suuntiin. Näitä linjoja on tarpeetonta oikeaoppisesti pitää toisilleen vastakkaisina. Keksimisen logiikka on kiehtova aihe, mutta samalla tavoin on aihetta analysoida sitä, miten keksittyjen selityshypoteesien paremmuutta voidaan vertailla ja millaisilla ehdoilla voisimme olla oikeutettuja hyväksymään parhaan toistaiseksi löydetyistä selityksistä. Kaikki nämä loogis-metodologiset tutkimuslinjat tekevät omalla tavallaan oikeutta Peircen filosofian suurille oivalluksille.&nbsp;&nbsp;</p> Ilkka Niiniluoto ##submission.copyrightStatement## 2019-01-07 2019-01-07 75 1 75 92 Miksi tieteilijöiden kannattaa tehdä yhteistyötä taiteilijoiden kanssa https://journal.fi/ajatus/article/view/77487 <p>Mitä tiedollista hyötyä tieteilijöille voi olla tutkimusyhteistyöstä taiteilijoiden kanssa? Taiteilijoiden kanssa työskennelleet tieteilijät usein kyllä pitävät kokemusta kiehtovana, mutta sen hyötyjen tarkka kuvaaminen vaikuttaa vaikealta. Monialaisen yhteistyön odotetaan usein lisäävän tutkimuksen yhteiskunnallista vaikuttavuutta, mutta odotus ei sovellu juuri tieteilijöiden ja taiteilijoiden yhteistyöhön kovinkaan hyvin. Selkeytän sosiaalisessa epistemologiassa ja feministisessä tieteenfilosofiassa esitettyjen ajatusten ja argumenttien sekä kahden tapausesimerkin avulla tapoja, joilla tieteilijöiden yhteistyö taiteilijoiden kanssa voi olla tiedollisesti hedelmällistä. Taiteen ja taiteellisen tutkimuksen keinoin voi joskus tuottaa tietoa. Tiedollisesti tärkeämpänä pidän kuitenkin sitä, miten taide voi tarjota huomaamatta jääneitä näkökulmia sekä tutkimuskohteeseen että tutkimuksen tekemisen tapaan, ja tiedollisesti hyödyllistä kritiikkiä.</p> Inkeri Koskinen ##submission.copyrightStatement## 2019-01-04 2019-01-04 75 1 93 120 Trooppiteoriat ja relaatiossa olemisen analyysi https://journal.fi/ajatus/article/view/77488 <p>Trooppiteorioiden merkittävä etu on ollut kyky analysoida monadinen inherenssi eli se, että oliolla on trooppi ominaisuutenaan. Ideana on päästä eroon karakterisoivien (attribuutit) ja karakterisoitavien entiteettien (oliot) välisestä perustavasta kahtiajaosta. Kysymys relaatioiden kategoriallisesta luonteesta on kuitenkin osoittautunut hankalaksi trooppiteorian kannalta. Päävaihtoehtoina ovat viimeaikaisessa keskustelussa olleet relaatioiden olemassaolon kieltäminen (eliminativismi) ja primitiivisesti relatoivien relaatiotrooppien olettaminen (primitivismi). Argumentoin, että primitivismi ei ole hyväksyttävä kanta, koska se tuo attribuuttien ja olioiden välisen perustavan kahtiajaon takaisin trooppiteoriaan. Myös eliminativismi on epätyydyttävä vaihtoehto. Näiden vaihtoehtojen tilalle esitän artikkelissa uuden relationaalisen inherenssin analyysin, joka palauttaa sen, että trooppi relatoi kahta tai useampaa entiteettiä tiettyjen muiden, trooppeja ja niistä rakentuvia kompleksisia entiteettejä koskevien seikkojen vallitsemiseksi. Pyrin osoittamaan, että voimme tältä pohjalta antaa käsityksen relaatioiden asymmetrisyydestä ja ei-symmetrisyydestä, jos kaikkien trooppien oletetaan olevan kvantiteetteja. Lopuksi annan yleiskäsityksen relaatioita vastaavien trooppien aika-avaruudellisesta sijainnista.</p> Markku Keinänen ##submission.copyrightStatement## 2019-01-04 2019-01-04 75 1 121 150 Aistimusten merkitys havainnossa Descartesilla https://journal.fi/ajatus/article/view/77490 <p>Mikä tarkalleen ottaen on aistimusten rooli ulkoisten objektien havaitsemisessa Descartesin mukaan? Descartes esittää, ettei ulkoisia olioita havaita aistien avulla, vaan pelkästään mielen tarkastelulla. Yksi tapa ymmärtää Descartesin väite on ajatella, että suhde havaitsijan ja objektin välillä edellyttää päättelyä aistimuksista itse olion läsnäoloon. Toinen mahdollisuus on ajatella, että itse asiassa aistimukset ovat suhteellisen yhdentekeviä havainto-relaatiolle, ja että tämä relaatio muodostuu tietyllä tapaa syvemmän maailman rakenteen ymmärtämisestä. Tässäkin näkemyksessä aistimuksilla on tietty rooli, mutta kyse ei ole päättelystä aistimuksista objektin läsnäoloon, kuten edellisessä näkemyksessä, vaan päättelykyvyn käyttäminen kohdistuu pikemmin ajattelijan ja objektin välisten suhteiden ymmärtämiseen laajemman metafyysisen viitekehyksen avulla. Tämä kirjoitus tarkastelee tätä jälkimmäistä vaihtoehtoa mahdollisena tulkintana Descartesin havaintokäsityksessä ja pohtii samalla erityisesti aistimusten toimintoa havainnossa.</p> Jani Sinokki ##submission.copyrightStatement## 2019-01-04 2019-01-04 75 1 151 180 Kant kielen ja kommunikaation suhteesta ajatteluun ja objektiivisuuteen https://journal.fi/ajatus/article/view/77491 <p>Tarkastelen tässä tekstissä sitä, pitikö Kant kieltä ja kommunikaatiota olennaisina tekijöinä ajattelulle ja objekteja koskevien arvostelmien tekemiselle. Lähestyn Kantin käsitystä kielen ja kommunikaation suhteesta ajatteluun ja objektiiviseen arvostelemiseen sijoittamalla Kantin kahteen teoreettiseen viitekehykseen. Nämä ovat (1) Charles Taylorin kielifilosofinen erottelu HLC-teorioihin (Hobbes, Locke, Condillac) ja HHH-teorioihin (Herder, Hamann, Humboldt) sekä (2) Michael N. Forsterin vastakkainasettelu perinteisen valistuksen kielifilosofian ja Herderin ja Hamannin kielifilosofian välillä. Esitän, että ainakin loppupuolella uraansa Kant tuntuu kallistuvan sille kannalle, että kieli ja ajattelu ovat vahvasti, jopa elimellisesti, toisistaan riippuvaisia. Yhtäältä arvostelmien tai kognitioiden objektiivisuus perustaa kielen ja kommunikaation objektiivisuuden mahdollisuuden, ja vasta tämän <em>a priori</em> perustuksen varassa kieli ja kommunikaatio ovat mahdollisia. Toisaalta kieli ja kommunikaatio ovat kuitenkin edellytyksiä ymmärryksen objektiiviselle käytölle ja sille, että subjektit ymmärtävät omia kognitioitaan. Vaikka Kant esitti toistuvasti, että kieli on ymmärtämisen edellytys, hänen näkemyksensä mukaan peruskäsitteet eli kategoriat ovat kuitenkin kielestä riippumattomia; kieli ei determinoi kategorioita, vaan päinvastoin. Luonnollisten kielten eroista huolimatta niiden universaali kielioppi on sama ja heijastaa intuition muotoja ja kategorioita.</p> Matti Saarni ##submission.copyrightStatement## 2019-01-04 2019-01-04 75 1 181 202 Trans- ja intersukupuolisuus queer-bioeettisinä kysymyksinä https://journal.fi/ajatus/article/view/77493 <p>Tämä artikkeli on ensimmäinen suomenkielinen, vertaisarvioitu artikkeli queer-bioetiikasta.<a href="#_ftn1" name="_ftnref1">[1]</a> Sen on tarkoitus johdattaa queer-bioeettiseen ajatteluun ja innostaa queer-bioeettiseen tutkimukseen. Sen yleisfilosofisempi päämäärä on herättää kysymyksiä sukupuolen ja seksuaalisuuden bioetiikan normatiivis-moraalisista perusteista ja seurauksista.</p> <p>&nbsp;</p> <p>Miten queer-bioetiikan avulla voidaan kyseenalaistaa cis- ja heteronormatiivisuus hyvän elämän välttämättömänä ehtona sekä medikalisoituna merkitysjärjestelmänä? Artikkeli lähestyy tätä kysymystä polkuja raivaten ja mahdollisuuksia kartoittaen. Artikkelissa pohditaan lisäksi queer-bioetiikan suhdetta muuhun tutkimuskenttään sekä sukupuolen ja seksuaalisuuden moninaisuuden kysymysten asemaa bioetiikassa.</p> <p>&nbsp;</p> <p>Kansainvälisesti tarkasteltuna homo-, lesbo- ja queer-tutkimus sekä trans- ja intersukupuolentutkimus ovat pyrkineet kyseenalaistamaan bioeettistä ymmärrystä sukupuolen ja seksuaalisuuden normatiivisuudesta vuosikymmenten ajan. Esimerkiksi kysymykset transsukupuolisten henkilöiden sterilisaatiopakosta ja intersukupuolisten lasten ruumiillisesta koskemattomuudesta ovat vakiinnuttaneet asemansa julkisessa keskustelussa vasta viime vuosina. Artikkelin tavoite on osallistua aktivisti- ja kokijanäkökulmien nostamiseen pysyväksi osaksi suomalaista bioeettistä ja yleistä eettis-filosofista tutkimuskenttää.</p> <p>&nbsp;</p> <p><a href="#_ftnref1" name="_ftn1">[1]</a> Lance Wahlertin ja Autumn Fiesterin teorian tarkoittamassa mielessä. Suomessakin on toki aikaisemmin tehty LHBTQI-tutkimusta samoihin kysymyksiin liittyen (vrt. Stålström 1997; Wickman 2001; Tainio 2013; Irni 2014; Toriseva 2017; Kondelin 2017).</p> Tiia Sudenkaarne ##submission.copyrightStatement## 2019-01-04 2019-01-04 75 1 203 246 Kirjan Self-Awareness in Islamic Philosophy: Avicenna and Beyond esittely https://journal.fi/ajatus/article/view/77501 <p>Teksti luonnehtii lyhyesti islamilaisen filosofian tutkimuksen nykytilaa sekä esittää tiivistelmän symposiumissa käsiteltävän kirjani keskeisestä sisällöstä.</p> Jari Kaukua ##submission.copyrightStatement## 2019-01-04 2019-01-04 75 1 247 254 Jari Kaukua Avicennan itsetietoisuuskäsityksestä https://journal.fi/ajatus/article/view/77503 <p>Kirjasymposio:</p> <p>Jari Kaukua: Self-Awareness in Islamic Philosophy: Avicenna and Beyond. Cambridge University Press, Cambridge 2015. 268 sivua.</p> Simo Knuuttila ##submission.copyrightStatement## 2019-01-04 2019-01-04 75 1 255 262 Itsetietoisuus, ensimmäisen persoonan kokemus ja identiteetti keskiajalla https://journal.fi/ajatus/article/view/77505 <p>Artikkelini käsittelee Jari Kaukuan monografiaa ’Self-awareness in Islamic Philosophy’. Kommenteissani pohdin ensimmäisen persoonan tematiikkaa ja ensimmäisen persoonan kokemusta keskiajan filosofiassa, sekä keskustelen lyhyesti Avicennan kuuluisasta lentävää miestä koskevasta argumentista. Tämän lisäksi esittelen latinalaisen keskiajan perinteen parissa käytyä tematiikkaa niin sanotusta kristillisestä sokratismista. Tässä yhteydessä kysyn, onko islamilaisessa perinteessä vastaavia näkemyksiä siitä, miten ihmisen itseen suuntautuva tutkimus voi toimia lähtökohtana Jumalan ymmärtämiselle.&nbsp; Antamani esimerkit ja paralleelit sijoittuvat 1100-luvun latinalaiseen mielenfilosofiaan. Toisena artikkelini teemana on tätä laajempi mielenfilosofinen kysymys minän rakentumisesta. Erityisen kiinnostava on Kaukuan teoksessa usein toistuvat itsensä tunnistamisen tai tunnustamisen teema. Arvioin tätä aihetta suhteessa klassisiin ajattelijoihin sekä läntiseen keskiajan mielenfilosofiaan. Läntisessä modernissa kirjallisuudessa on tutkimuskirjallisuudessa käyty jo pitkään keskustelua siitä, onko ”minä” autonominen, itseohjautuva ja itse itsensä määrittelevä entiteetti, vai heteronominen, sosiaalisissa vuorovaikutussuhteissa rakentuva olio. Esitän kysymyksen, miten islamilainen mielenfilosofia suhtautuu tähän jaotteluun. Lopuksi totean, miten Kaukuan teoksessa itseä tai minuutta koskeva filosofinen peruskysymyksenasettelu pysyy lukuisista detaljeista ja argumenttien analyyseistä huolimatta selkeänä. Hänen teoksensa perusteella on selvää, että Islamilaisten filosofien itsetietoisuuden ilmiöille antama huomattava painoarvo ja keskustelujen analyyttinen tarkkuus kertovat, miten itsetietoisuus filosofisena kysymyksenä ja psykologisena ilmiönä ei ole uudella ajalla syntynyt uusi filosofinen teema. Se ei ole myös missään tapauksessa keskustelu, joka olisi ainoastaan läntisen kulttuuripiirin omistama tai hallitsema.</p> Ritva Palmén ##submission.copyrightStatement## 2019-01-04 2019-01-04 75 1 263 282 Itsetietoisuus, sielu ja universaalin järjen etiikka https://journal.fi/ajatus/article/view/77506 <p>Artikkeli on vastauspuheenvuoro Jari Kaukuan teokselle <em>Selfawareness in Islamic Philosophy: Avicenna and Beyond</em>, joka käsittelee itsetietoisuutta kolmen islamilaisen maailman filosofin, Avicennan, Suhrawardīn ja Mullā Ṣadrān, ajattelussa. Kirjoitukseni keskittyy Kaukuan tulkintaan Avicennan itsetietoisuuskäsityksestä. Kaukuan tutkimus onnistuu nähdäkseni osoittamaan, että Avicenna rakentaa aristoteeliselta pohjalta aivan uudenlaisen käsityksen itsetietoisuudesta ihmissielun primitiivisenä ominaisuutena. Tämä aiheuttaa kuitenkin ongelmia Avicennan sielunkykyjen psykologian kannalta, jolloin herää kysymys kykeneekö Avicenna lopulta täysin perustelemaan näkemystään aristoteelisin käsittein. Erityisesti Kaukuan tulkinta itsetietoisuuskysymyksen kannalta keskeisestä leijuvan ihmisen ajatuskokeesta muodostuu Avicennan psykologian kontekstissa ongelmalliseksi, ja ehdotan ajatuskokeelle vaihtoehtoista lukutapaa. Artikkelin toisessa osiossa tuon esille jännitteen, jonka Avicennan intellektualistinen etiikka tuo itsetietoisuuskäsitykseen. Vaikka itsetietoisuus on ihmisen perustava olemus, näyttäisi myös, että tietoisuus itsestä partikulaarisena olentona on Avicennalle lopulta jotain, mistä ihmisen tulisi vapautua.</p> Janne Mattila ##submission.copyrightStatement## 2019-01-04 2019-01-04 75 1 283 294 Vastaus Knuuttilalle, Mattilalle ja Palménille https://journal.fi/ajatus/article/view/77507 <p>Puheenvuoro vastaa Knuuttilan, Mattilan ja Palménin keskeisiin kommentteihin. Erityisen huomion kohteena ovat mahdolliset vasta-argumentit käsiteltävässä kirjassa esittämiäni tulkintoja tai erityisesti Ibn Sīnān itsetietoisuuden käsitettä kohtaan.</p> Jari Kaukua ##submission.copyrightStatement## 2019-01-04 2019-01-04 75 1 295 314 The Ethics of Storytelling: narratiivinen hermeneutiikka ja kertomusten eettinen potentiaali https://journal.fi/ajatus/article/view/77513 <p>Artikkelissani esittelen kirjaani <em>The Ethics of Storytelling </em>(2018), joka tutkii, mitä kertomukset tekevät meille eettisestä näkökulmasta: miten kertomukset muovaavat meitä moraalitoimijoina ja minkälaista eettistä potentiaalia kirjallisuudella voisi olla? Kirjassani argumentoin usein mustavalkoista hyöty- ja vaarapuhetta vastaan, ettei kertomusmuoto itsessään ole hyvä tai paha, vaan ratkaisevaa on, miten kertomuksia tulkitaan ja käytetään. Kehittelemäni käsiteellinen viitekehys auttaa hahmottamaan kertomusten eettisesti monisyistä roolia elämässämme – huomioiden sen, miten kertomukset saavat merkityksensä vasta käyttökonteksteissaan, osana kulloistakin maailmallista tilannetta, jossa ne toimivat.</p> <p>Esittelen kirjani narratiivisen hermeneutiikan ydinajatuksia sekä heuristisen mallin, joka auttaa analysoimaan ja arvioimaan kertomusten eettistä potentiaalia ja vaaroja kysymällä, 1) laajentavatko vai supistavako kertomukset mahdollisen tajuamme, 2) kehittävätkö vai hämärtävätkö ne itseymmärrystämme, 3) edistävätkö vai haittaavatko ne toisten kokemusten ymmärtämistä niiden ainutkertaisuudessa, 4) osallistuvatko ne osallistavien vai poissulkevien intersubjektiivisten kerronnallisten tilojen rakentamiseen, 5) kehittävätkö vai heikentävätkö ne näkökulmatietoisuuttamme ja 6) toimivatko ne eettisen tutkimisen vai dogmatismin muotoina. Dikotomioiden sijaan on kyse käsitteellisestä viitekehyksestä kertomusten eettisten ulottuvuuksien differentioidulle tutkimiselle.</p> <p>Lopuksi esittelen, miten tuon kirjassani hermeneuttisen narratiivisen etiikan vuoropuheluun 1900-luvun historiallisia traumoja käsittelevän kirjallisuuden kanssa (Franck, Grass, Littell, Grossman). Painotan kirjaani läpäisevää dialogisuuden eetosta, narratiivisen hermeneutiikan yhteiskuntakriittistä potentiaalia sekä pyrkimystä tarjota analyyttisiä välineitä kertomusten eettisen, eksistentiaalisen ja poliittisen merkityksen filosofisesti moniulotteiselle ja historiallis-kulttuurisesti sensitiiviselle analysoimiselle.</p> Hanna Meretoja ##submission.copyrightStatement## 2019-01-04 2019-01-04 75 1 315 330 Dialogisen kerronnan jäljillä https://journal.fi/ajatus/article/view/77514 <p>Hanna Meretojan kirja The Ethics of Storytelling (Oxford 2018) ammentaa hermeneuttisesta perinteestä aineksia kirjallisuutieteelliseen näkökulmaan, joka valottaa kerronnan rooleja meidän jokapäiväisessä elämässämme ja pyrkii myös tarjoamaan kriittisen välineistön, jonka avulla voimme ymmärtää ja kritisoida aikamme kerronnallisia käytäntöjä ja kertomusmalleja. Tämä teksti tarkastelee Meretojan argumentin pääpiirteitä ja sijoittaa hänen työnsä laajempaan nykyaikaisen eettisen ajattelun kontekstiin.</p> Nora Hämäläinen ##submission.copyrightStatement## 2019-01-04 2019-01-04 75 1 331 346 Kirjallisuuden eettisistä mahdollisuuksista https://journal.fi/ajatus/article/view/77515 <p>Kommentoin artikkelissa Hanna Meretojan The Ethics of Storytelling -teoksessa esittämiä näkemyksiä kaunokirjallisten kertomusten eettisestä arvosta. Kritisoin Meretojan edustamaa lähestymistapaa, jossa kaunokirjallisten teosten vaikutuksista teoretisoidaan ilman empiirisiä viitepisteitä taikka pohdintaa siitä, mistä väitteille voitaisiin löytää tukea tai kuinka teoriaa voitaisiin koetella. Lisäksi esitän huomioita muun muassa kaunokirjallisten kertomusten soveltamisesta arkeen sekä kertomusten kontingenteista vaikutuksista.</p> Jukka Mikkonen ##submission.copyrightStatement## 2019-01-04 2019-01-04 75 1 347 360 Pienten kertomusten etiikkaa https://journal.fi/ajatus/article/view/77516 <p>Kirjasymposioartikkeli esittelee Hanna Meretojan teoksen <em>The Ethics of Storytelling: Narrative Hermeneutics, History, and the Possible</em> (Oxford University Press, 2018) keskeisimmät ajatukset ja kytkee ne laajempaan hermeneuttiseen ja jälkistrukturalistiseen ajatteluperinteeseen, etenkin Jean-François Lyotardin luonnehdintaan jälkimodernista aikakaudesta suurten modernien historiallisten metakertomusten horjumisen ja pienten paikallisten kertomusten moneuden aikakautena. Tässä valossa Meretojan hermeneuttista kertomusetiikkaa voidaan lukea ennen muuta pienten, ei-totalisoivien kertomusten etiikkana. Artikkeli esittää, että tällaiselle etiikalle löytyy hedelmällinen vertailukohta Hannah Arendtin totalitarismiteoriasta, joka sijoittaa ideologiset metakertomukset totalitaarisen hallinnan ja sen tuottaman ”banaalin pahuuden” ytimeen; niin Arendtin kuin Meretojankin kertomusetiikan keskeisenä viitekohtana on holokausti moderniteetin eettisenä nollapisteenä. Nämä yhteydet tuovat esiin Meretojan hahmotteleman hermeneuttisen etiikan laajan teoreettisen kaikupohjan myöhäismodernissa ajatteluperinteessä. Lopuksi pohditaan kysymystä hermeneuttisen pienten kertomusten etiikan jatkuvasta ajankohtaisuudesta sosiaalisen median ja sen ”kuplien” aikakaudella.</p> Jussi Backman ##submission.copyrightStatement## 2019-01-04 2019-01-04 75 1 361 382 Vastaus Backmanille, Hämäläiselle ja Mikkoselle https://journal.fi/ajatus/article/view/77517 <p>Artikkelissani vastaan Jussi Backmanin, Nora Hämäläisen ja Jukka Mikkosen esittämiin huomioihin kirjastani <em>The Ethics of Storytelling. Narrative Hermeneutics, History, and the Possible</em> (Oxford University Press, 2018) ja käyn keskustelua heidän esittämiensä näkökohtien kanssa. Kommentoin muun muassa tapaa, jolla Backman lukee kirjaani ”pienten kertomusten etiikkana” peilaamalla sitä Lyotardin näkemykseen metanarratiiveista ja suurten kertomusten kriisistä sekä Arendtin totalitarismiteoriaan.&nbsp; Hämäläisen kanssa käyn keskustelua narratiivisen hermeneutiikan yhteiskuntakriittisestä potentiaalista, suhteestani jälkistrukturalismiin, subsumptiivisen ja ei-subsumptiivisen suhteesta, dialogisuuden eetoksen merkityksestä, rakenteellisen väkivallan ymmärtämisestä ja narratiivisen hermeneutiikan troopeista. Mikkosen kohdalla pohdin, miten hänen kommentaarissaan näkyvät analyyttisen estetiikan ennakko-oletukset, ja yritän korjata joitakin hänen kirjoituksestaan välittyviä väärinkäsityksiä (kuten näkemystä, jonka mukaan kirjassani esittäisin, että kaikki kokevat elämänsä tarinana, tai jonka mukaan tulisin lähelle kaikkialla kertomuksia näkevää pannarrativismia). Vastaan muun muassa Mikkosen epäilyyn siitä, voiko kaunokirjallisuus tarjota ei-triviaaleja merkityksenannon malleja ”tosielämään”, ja pohdin, miten kaunokirjallisuus tuottaa eettis-eksistentiaalisesti latautunutta ymmärrystä maailmasta. Lopuksi pohdin Hämäläisen ”kahvikuppitestiä” soveltaen, minkälaisia näkökantoja kirjasymposioon osallistuneet filosofit saattaisivat esittää, jos he kokoontuisivat kasvotusten keskustelemaan kirjastani.</p> Hanna Meretoja ##submission.copyrightStatement## 2019-01-04 2019-01-04 75 1 383 410 Filosofisen feminismin ytimessä https://journal.fi/ajatus/article/view/77518 <p>Feministisessä filosofiassa on paljon pohdittu sitä, mitä sukupuolella tarkoitetaan ja miten sukupuoli on olemassa, ja ratkaisut näihin määrittävät sitä, keiden intressejä tai kenen emansipaatiota feministisen filosofian on tarkoitus edistää. Näitä kysymyksiä tarkastelee myös Mari Mikkola kirjassaan The Wrong of Injustice. Mikkola lähestyy aihepiiriä feministisestä filosofiasta käsin analyyttisellä otteella. Hän hyödyntää enimmäkseen feministisen filosofian kirjallisuutta, arvostellen siinä vallitsevia peruskäsityksiä naisesta ja ylipäänsä sukupuolesta, puolustaen niiden sijaan humanistista feminismiä. Siten vaikka ei olisi kiinnostunut feministisen filosofian keskusteluista vaan pikemminkin epäoikeudenmukaisuudesta, vääryydestä sekä ihmisyyden riistämisen kysymyksestä, Mikkola tarjoaa kiinnostavan näkökulman sukupuolisensitiiviseen ja poliittisesti tiedostavaan analyyttiseen filosofiseen antropologiaan.</p> Markku Oksanen ##submission.copyrightStatement## 2019-01-04 2019-01-04 75 1 411 422 Kokemuksen feministinen filosofia https://journal.fi/ajatus/article/view/77520 <p>Kirja-arvio:</p> <p>Johanna Oksala, <em>Feminist Experiences. Foucauldian and Phenomenological Investigations</em>, Northwestern University Press. Studies in Phenomenology and Existential Philosophy, Evanston Illinois, 2016, 189 sivua.</p> Sanna Tirkkonen Minna-Kerttu Vienola ##submission.copyrightStatement## 2019-01-04 2019-01-04 75 1 423 436 Kun kone on kaunis https://journal.fi/ajatus/article/view/77521 <p>Lectio praecursoria 9.6.2017</p> Mimosa Pursiainen ##submission.copyrightStatement## 2019-01-04 2019-01-04 75 1 437 446 Ideaalit demokraattisten prosessien oikeutuksessa https://journal.fi/ajatus/article/view/77531 <p>Lectio Praecursoria 12.2.2018</p> Pilvi Toppinen ##submission.copyrightStatement## 2019-01-04 2019-01-04 75 1 447 458 Esseitä modalisoidusta tieto-opista https://journal.fi/ajatus/article/view/77523 <p>Lectio praecursoria 16.3.2018</p> Jaakko Hirvelä ##submission.copyrightStatement## 2019-01-04 2019-01-04 75 1 459 468 Yhteiskuntarakenteet ja yksilön vastuu ilmastonmuutoksesta https://journal.fi/ajatus/article/view/77527 <p>Lectio praecursoria 4.6.2018</p> Lauri Lahikainen ##submission.copyrightStatement## 2019-01-04 2019-01-04 75 1 469 478 Näkökulmia vapaan demokraattisen yhteiskunnan edellytyksiin https://journal.fi/ajatus/article/view/77530 <p>Lectio Praecursoria 8.8.2018</p> Hans Arentshorst ##submission.copyrightStatement## 2019-01-04 2019-01-04 75 1 479 484 Uusi hengityksen filosofia https://journal.fi/ajatus/article/view/77529 <p>Lectio praecursoria 28.9.2018</p> <p>Hengitys on hyvin harvinainen teema filosofiassa. Aiemmin hengitystä filosofisena kysymyksenä ovat tarkastelleet mm. Luce Irigaray ja David Kleinberg-Levin. Väitöskirjatutkimuksessani <em>Phenomenological Ontology of Breathing </em>tutkin fenomenologisesti hengityksen filosofiaa, so. miten hengittäminen voisi olla filosofinen kysymys ja miten eletty kokemus hengityksestä voisi mahdollisesti avata ja jäsentää meille aivan uuden tavan tehdä filosofiaa. Väitöskirjani lähtökohtana on aiemmin tutkimattomat Maurice Merleau-Pontyn fenomenologiset huomiot hengityksestä. Näiden Merleau-Pontyn hengitystä koskevien huomioiden pohjalta pyrin jäsentämään uuden fenomenologisen käsityksen hengityksestä. Tämä uusi fenomenologinen käsitys hengityksestä ei perustu fysiologis-luonnontieteelliseen näkemykseen hengityksestä kaasujen vaihteluna ja soluhengityksenä, vaan kokemukselliseen ymmärrykseen hengityksestä kehollisena maa<em>ilma</em>suhteena. Hengittävä maailmasuhde on hengittävän kehon ja avoimen ja näkymättömän ilmapiirin, so. ilman atmosfäärin, välistä vuorovaikutusta. Tähän uuteen kokemukselliseen hengitys-käsitykseen perustuen pohdin, miten filosofia voitaisiin mahdollisesti aloittaa uudelleen hengityksen filosofia. Tämä uusi filosofia ei olisi olio- tai persoonaorientoitunut, vaan ilmapiiriorientoitunut filosofia. Merleau-Pontyn fenomenologisen filosofian lisäksi erityisesti Gaston Bachelardin elementaalinen ajattelu ilmasta ja ilman runoilijoista on avittanut väitöskirjatutkimustani tähän uuteen filosofiseen orientaatioon. Bachelardin tarkastelemat ilman runoilijat runoudessaan inspiroituneesti seuraavat ja kuuntelevat kosmista hengitystä pyrkien ilmaisemaan sanoin sen hiljaista viisautta. Väitöskirjassani pyrin kuuntelemaan fenomenologisen filosofian kontekstissa ilman runoilijoiden inspiroimana tätä kosmis-elementaalisen hengittävän ilman hiljaista viisautta. Pyrkimykseni synnyttää tämä uusi hengityksen filosofia kulkee käsi kädessä Irigarayn toiveen kanssa uudesta hengityksen kulttuurin kultivoimisesta.</p> Petri Berndtson ##submission.copyrightStatement## 2019-01-04 2019-01-04 75 1 485 492 Vastuun takaisinkaappaaminen https://journal.fi/ajatus/article/view/77526 <p>Lectio praecursoria 1.10.2018</p> Johanna Ahola-Launonen ##submission.copyrightStatement## 2019-01-04 2019-01-04 75 1 493 500 Kokemus Michel Foucault’n filosofiassa https://journal.fi/ajatus/article/view/77528 <p>Lectio Praecursoria 5.10.2018</p> <p>Artikkeli on väitöstilaisuudessa esitetyn englanninkielisen&nbsp;<em>lectio praecursorian</em> käännös. Väitöskirja tutkii ranskalaisfilosofi Michel Foucault’n (1926‒1984) kokemuksen käsitteitä sekä teemoja, joita hän käsittelee näiden käsitteiden avulla. Analysoimalla eri kokemuksen käsitteitä Foucault'n filosofiassa voimme paitsi ymmärtää paremmin hänen länsimaiseen nykyajatteluun olennaisesti vaikuttanutta työtään myös peilata käsityksiämme terveydestä, mielenterveysongelmista ja itseen kohdistuvista käytännöistä. Usein häneen viitataan ajattelijana, joka kyseenalaistaa kokemusnäkökulman lähtökohtana tieteelliselle tiedolle. Kokemuksen käsitteillä on kuitenkin erityisasema Foucault’n varhaisissa, psykiatriaa ja psykologiaa käsittelevissä kirjoituksissa sekä hänen myöhäisissä etiikkaa tutkivissa teksteissään, joissa hän palaa käsittelemään terveyden ja huolenpidon teemoja. Teksteistä löytyy runsaasti viitteitä ”elettyyn kokemukseen”, ”taustakokemukseen”, ”transformatiiviseen kokemukseen”, ”rajakokemukseen”, ”kokemuksen kenttään” ja ”kokemuksen muotoihin”. Väitöskirja siis asettaa kokemuksen Foucault’n filosofian keskiöön ja analysoi kokemuksen käsitteiden teoreettisia tehtäviä ja merkityksiä. Tutkimus käsittelee myös sitä, minkälaiseksi kokemuksen itsestä on ajateltu muodostuvan filosofisissa traditioissa, joissa kehotetaan kuuntelemaan ja tarkastelemaan itseä, kääntymään itseen, uskomaan itseensä sekä löytämään itsensä. Lopulta tutkimus nivoo kokemusteeman yhteen Foucault’n kriittisen filosofian kanssa.</p> Sanna Tirkkonen ##submission.copyrightStatement## 2019-01-04 2019-01-04 75 1 501 514 Henkilön käsite avaimena psykiatrian dialektiseen filosofiaan https://journal.fi/ajatus/article/view/77524 <p>Lectio praecursoria 25.10.2017</p> <p>Mitä henkilö on? Mitä psykiatria on? Dialektisessa filosofiassa nämä peruskäsitteet eivät jää annetuiksi, sellaisinaan pysyviksi, kuten eksaktit analyyttisen filosofian käsitteet usein jäävät, vaan tulevat ymmärretyiksi kuvauksina muodostumistensa prosesseissa. Dialektinen prosessi ei kuvaa vain tietämisen kohdetta (objektivistisesti), vaan asian olemista kokonaisena tiedostuksen prosessina (subjekti, objekti, tilanne, itsetiedostuksen prosessi).</p> <p>Henkilön perusprosessi vie yksilön ja persoonan kautta tiedostettuun henkilön käsitteeseen. Siis dialektisessa kieltämisen kieltämisen prosessissa käsitteet eivät vain ehdottomasti erotu toisistaan, vaan ne prosessissa myös muuntuvat toisikseen. Yksilö ja persoona eivät ehdottoman ’musta–valkoisesti, joko–tai’ erotu henkilöstä, vaan sisältyvät henkilön prosessiin. Eikä alkuna ollutta käsitettä voi toistaa samamerkityksisenä prosessin tuloksena (esim. henkilöä persoonan synonyymina).</p> <p>Psykiatrian itsetietoisuus muodostuu henkilön kohtaamisessa akuuttihoidossa – pitkäaikaishoidossa – kuntoutuksessa; sitten psykiatrian filosofiassa henkilön sosiopsykiatriassa – kehityspsykiatriassa – autonomian psykiatriassa. Lopuksi vielä, henkilön psykiatrian ja hengenfilosofian suhdetta pohdittaessa, henkilössä toteutuvaa subjektillisuuden prosessia kuvataan kieltämisen kieltämisenä: kiintymyssuhde – tunnustussuhde – sivistys. Näistä prosesseista ei pyritä muodostamaan dialektista järjestelmää, mm. Hegelin ja Snellmanin esikuvan mukaan, vaan pyritään säilyttämään prosessien avoimuus ja menetelmällinen heuristisuus.</p> <p>&nbsp;</p> Hannu Heinänen ##submission.copyrightStatement## 2019-01-04 2019-01-04 75 1 515 526 Mitä voimme oppia yksilöiden ja kollektiivien vastuusta tarkastelemalla ilmastonmuutosta https://journal.fi/ajatus/article/view/77525 <p>Lectio praecursoria 16.12.2017</p> <p>Väitöskirjani tarkastelee yksilövastuun ja kollektiivisen vastuun suhdetta ja kysyy, mitä voimme oppia niistä tarkastelemalla ilmastonmuutosta. Käsittelen ilmastonmuutosta esimerkkitapauksena systemaattisesta vahingosta, joka on syntynyt kollektiivisen toiminnan tahattomana sivuvaikutuksena. Tällaisten vahinkojen ja haittojen kohdalla kausaalinen yhteys yksittäisen toimijan ja lopputuloksen välillä on usein epäselvä tai mahdoton osoittaa tarkasti. Osallisuusvastuu on osallistumista, osallisuutta tai yhteyttä väärään tekoon tai kollektiivisesti aiheutettuun haittaan. Ilmastonmuutos ei ole ongelma vain kollektiivisille toimijoille, vaan myös yksilöille pääosin sen takia, että olemme erilaisten kollektiivien jäseniä ja osia. Esitän, että yksilöiden moraaliselle vastuulle ilmastonmuutoksesta on kolme mahdollista lähdettä: suora vastuu, osallisuusvastuu kollektiivisten toimijoiden jäseninä ja osallisuusvastuu järjestymättömien kollektiivien osana. Kukaan yksilö ei ole vastuussa ilmastonmuutoksesta sinänsä, mutta yksilö voi olla vastuussa esimerkiksi vakavan haitan riskin kasvattamisesta. Mitä siis voimme oppia yksilöiden ja kollektiivien vastuusta tarkastelemalla ilmastonmuutosta? Voimme nähdä, että yksilöiden ja kollektiivien vastuut kietoutuvat yhteen, ja että nykymaailmassa emme voi päästä pakottavien ja ajankohtaisten ongelmien ytimeen keskustelematta niistä yhdessä. Olemme yhä riippuvaisempia toisistamme ja etiikan teorioiden tulisi kuvastaa tätä tilannetta. Kirjoitus on käytännöllisen filosofian väitöskirjani lectio praecursoria, joka esitettiin Helsingin yliopistossa 16. joulukuuta 2017.</p> Säde Hormio ##submission.copyrightStatement## 2019-01-04 2019-01-04 75 1 527 537