Taideoppiminen ja ammattikasvatus – pedagoginen malli vai kokonaan uusi oppimisen paradigma?

Kirjoittajat

  • Helena Malmivirta

Avainsanat:

Taidepedagogiikka, taideoppiminen, ammatillinen kasvu, ammattikasvatus

Abstrakti

Muuttuvassa yhteiskunnassa työntekijöiltä edellytetään kykyä ajatella luovasti ja innovatiivisesti, kykyä nähdä mahdollisuuksia esteiden sijasta sekä kykyä toimia yhdessä. Havainnointi, kriittinen tarkastelu ja tiedon soveltaminen ovat myös vaadittavia taitoja. Ammattikasvatuksessa tavoitteena on sekä ammatillinen että persoonallinen kasvu. Keskeistä tässä prosessissa on, että opiskelija kasvaa aidoksi itsekseen, joka kykenee kokemuksensa ja oppimansa tiedon ja taidon perustalta kantamaan vastuuta valinnoistaan ja päätöksistään. Opiskelijan tulisi oppia myös persoonallista joustavuutta, jotta hän uskaltaisi kyseenalaistaa käsityksiään ja välttämään dogmatismia. Ammattikasvatuksen päämäärätietoisessa kokemukselliseen taideoppimiseen pohjautuvassa taidepedagogiikassa opiskelijalle kehittyy kyky käyttää taidetta sen eri muodoissaan sosiaalisen ja persoonallisen maailmansa rikastamiseen ensin opintojensa aikana ja myöhemmin ammatillisessa toiminnassaan. Taideoppiminen kehittää monimutkaista ajattelua, havaita mahdollisuuksia, oivaltaa asioiden metaforisia yhteyksiä sekä nähdä ennakoimatonta ja uutta. Kysymys on uudenlaisen synnyttämisestä ja uudenlaisessa merkitysyhteydessä näkemisestä – luovuudesta. Pedagogisesti ohjatussa taiteen tekemisessä tapahtuvan tutkivan oppimisen, reflektiivisen ja visuaalisen ajattelun sekä sosiaalisen vuorovaikutuksen taitojen oppimisen
ja kehittymisen myötä opiskelijan ammatillisen ja persoonallisen identiteetin on mahdollista vahvistua.

Osasto
Tiedeartikkelit

Julkaistu

2015-06-01

Viittaaminen

Malmivirta, H. (2015). Taideoppiminen ja ammattikasvatus – pedagoginen malli vai kokonaan uusi oppimisen paradigma?. Ammattikasvatuksen aikakauskirja, 17(e), 17–28. Noudettu osoitteesta https://journal.fi/akakk/article/view/102536