Apostrofi transferenssin poeettisena vastineena Shakespearen sonetissa 56

Kirjoittajat

• Paavo Manninen Jyväskylän yliopisto https://orcid.org/0000-0002-9046-9579

DOI:

https://doi.org/10.30665/av.144975

Avainsanat:

transferenssi, apostrofi, Shakespearen Sonetit, psykoanalyysi

Abstrakti

Shakespearen sonetin 56 puhuja käyttää apostrofista puhuttelurakennetta kuvatakseen rakkauden kohteen läsnäolon ja poissaolon dynamiikkaa. Sonetin alku vertaa rakkautta nälkään ja ruokkimiseen, kun taas loppusonetti pyrkii ilmaisemaan puhujan emotionaalisen kokemuksen rakastetun poissaolon tuomasta surusta. Analysoin sonetin apostrofia psykoanalyysin transferenssin käsitteen näkökulmasta. Transferenssissa yksilö siirtää sisäistä todellisuuttaan varhaisesta hoitosuhteesta nykyisiin suhteisiinsa; transferenssin mukainen kokemus näyttäytyy yksilölle totena ja siirtymä ja toisto itsessään jäävät tiedostumatta. Luen sonetin apostrofia tekstuaalisena vastineena tälle psyykkiselle prosessille, josta runo antaa kokemuksellista tietoa. Vastaavasti luen sonetille ominaista trooppien korvautumista toisillaan vastineena transferenssin mukaisen jähmeän tunnerakenteen purkautumiselle. Transferenssia ja apostrofia yhdistää tulkintani mukaan sama motiivi, halu kumota menetetyn varhaisen rakkaudenkohteen poissaolo. Sonetti ei kuitenkaan jää toistamaan tätä toivetta vaan tematisoi transferenssin ja tutkii, miten rakkauden kohteen poissaolo vaikuttaa subjektin kokemusmaailmaan.  Sonetin 56 emotionaalinen totuus – sen teema – on sen trooppien dynaamisen vuorovaikutuksen ja muun tarkoin harkitun rakenteen tuottama kokemus poeettisesta ”väliajasta”, jossa merkitys ja totuus ovat vasta tuloillaan.