AVAIN - Kirjallisuudentutkimuksen aikakauslehti

Tieteiden välissä – mitä väliä?

2019-07-06T10:57:47+03:00

Monitieteisyys on keskiössä nykypäivän tieteellisessä maailmassa. Sen mer- kitys näkyy esimerkiksi siinä, että EU:n rahoitushauissa menestyäkseen tutkimushankkeen on melkeinpä pakko olla monitieteinen, ja samoin Suomen Akatemian viimeisimmässä syyskuun haussa myös kirjallisuustieteellisiä hankehakemuksia arvioitiin osin temaattisissa, monitieteisissä paneeleissa.

Piipatusta simapillin, paimenhuilun pajatusta?

2019-07-13T01:11:45+03:00

Artikkelissa osoitetaan, että Otto Mannisen (1872−1950) runotuotannolla on yhteyksiä kepeänä pidettyyn kansanlauluperinteeseen. Runouden suhdetta kansanlauluun tarkastellaan artikkelissa nimenomaan yhteydessä rekilauluperinteeseen, eli uudempiin riimillisiin, rekilaulumittaa noudattaviin kansanlauluihin, jotka olivat 1800-luvun lopun Suomessa vallitseva kansanomaisen laulun laji ja josta kirjailijat ja runoilijat kiinnostuivat 1890-luvulla. Aiemmassa tutkimuksessa Mannisen runous on nähty pitkälti oppositiossa ennen kaikkea Eino Leinon edustamaan, laulullisuutta ja soinnillisuutta korostavaan runouteen. Mannisen runoutta on käsitelty yhteydessä symbolismin poetiikkaan ja runojen konstruktivistista ja kryptistäkin luonnetta korostettu. Artikkelissa tarkastellaan erityisesti kahta Mannisen Säkeitä-esikoiskokoelman (1905) runoa, ”Pellavan kitkijää” ja ”Luistimilla”, jotka oli molemmat julkaistu jo aiemminkin (1897 ja 1900). Runoja verrataan suullisen perinteen rekilauluihin (Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran perinteen ja nykykulttuurin kokoelman rekilaulumuistiinpanojen avulla), erityisesti runojen säkeistörakenteiden sekä suullisen perinteen formuloiden toisintamisen ja varioimisen osalta. ”Luistimilla”-runon tapauksessa sivutaan myös runon rytmiä. Artikkelissa käsitellään myös Antti Rytkösen runoa ”Järven jäällä” (1900) sekä eräitä Mannisen arkiston aineistoja.

Dialogisuutta ylevän ja makaaberin rajalla Paavo Rintalan teoksessa Aika ja uni

2019-07-13T01:11:15+03:00

Artikkeli tarkastelee, kuinka elämäkerrallinen muistaminen, yleiset historiat sekä ylevä, makaaberi ja groteski kutoutuvat yhteen Paavo Rintalan romaanin Aika ja uni (1993) kertojahahmossa. Rintalan vuonna 1987 alkaneen myöhäistuotannon kertoja käy vahvaa sisäistä dialogia eri ikäkausiensa muistamisen manifestaatioiden kanssa. Käyttämällä Mihail Bahtinin dialogisuuden käsitettä ja Jens Brockmeierin huomioita elämäkerrallisesta muistista pohdin, kuinka yhteen punoutuvat yksilöllisen ja historiallisen muistamisen säikeet luovat sisäisesti jännitteisiä trooppeja. Analysoimalla erityisesti sotilaan arkkityyppiä osoitan, kuinka sotilaan trooppi yhdistää ja ylittää perinteiset uhriuden ja tekijyyden dikotomiat. Edelleen, kertojassa yhdistyvät niin ylevät (marttyyrius) kuin makaaberit ja rujot (ikääntyvä kyttyräselkä Kristus) troopit kerrottaessa 1900-luvun traumahistorioita. Kerronnan tuloksena ei saavutetakaan sulkeumaa tai kertojahahmon saati historioiden lopullista tulkintaa. Tämä pysyvä jännite eri ainesten välillä voi provosoida lukijaa aktiiviseen lukijuuteen tasapainottelussa tekstin keskihakuisten ja keskipakoisten voimien välillä.

Metanarratiivisuus ja kerronnallinen toimijuus

2019-07-13T01:12:43+03:00

Esitän artikkelissani, että postmodernismin jälkeisen nykykirjallisuuden keskeinen piirre on metanarratiivisuus. Nostan esiin aiempien lähestymistapojen sivuuttamat kaksi metanarratiivisuuden keskeistä piirrettä: metanarratiivisten kertomusten tavan pohtia paitsi omaa kertomusluonnettaan myös kertomusten merkitystä ihmisenä olemiselle ja kertomusten funktioita kulttuurisessa ja yhteiskunnallisessa todellisuudessamme. Artikkelissani teoretisoin metanarratiivisuutta suhteessa kerronnallisen toimijuuden käsitteeseen. Kerronallinen toimijuutemme koostuu kyvystämme käyttää, tulkita ja uudelleentulkita kertomuksia, jotka ovat meille kulttuurisesti tarjolla, eritellä ja haastaa niitä ja tehdä valintoja sen suhteen, miten tulkitsemme kerronnallisesti elämäämme ja ympäröivää maailmaa. Esitän artikkelissa mallin, jonka avulla voi hahmottaa kerronnallisen toimijuuden kolmea keskeistä ulottuvuutta, jotka ovat kerronnallinen tietoisuus, kerronnallinen mielikuvitus ja kerronnallinen dialogisuus. Artikkelin jälkipuoliskolla analysoin metanarratiivisuuden ja kerronnallisen toimijuuden käsitteiden valossa Siri Hustvedtin teosta The Summer Without Men (2011). Lopuksi pohdin yhdessä lukemisen merkitystä kerronnallisen toimijuuden vahvistamisen näkökulmasta.

Kirjallisuustiedettä kansalle!

2019-07-13T01:10:46+03:00

Puheenvuoromme käsittelee kirjallisuustieteen menetelmien ja näkökulmien esille tuomista laajemmalle maallikkoyleisölle alan tutkijoita nykypäivänä kohtaavana tehtävänä ja haasteena. Väitämme, että kirjallisuustieteelle ominaisten analyyttisten metodien ja kriittisten näkökulmien hallitseminen on tärkeämpi kansalaistaito kuin koskaan ennen. Ne auttavat luovimaan erilaisten mediatekstien muovaamassa, risteävien ja ristiriitaisten kertomusten kyllästämässä nykytodellisuudessa. Kirjallisuudentutkijoina voimme edistää näiden taitojen hallintaa: popularisoimalla alallemme tyypilliset lähestymistavat ja ajattelun välineet osaksi julkista keskustelua annamme yleisölle työkaluja 2010-luvun sosiaalisen todellisuuden jäsentämiseen ja kriittiseenkin tarkasteluun. Samalla teemme omaa tieteenalaamme näkyväksi ja osoitamme sen merkitystä konkreettisella tavalla. Tekemällä kirjallisuustieteellisestä näkökulmasta vaikuttavan osan julkista keskustelua pystymme korostamaan kirjallisuudentutkimuksen arvoa ja erityisyyttä omana alanaan aikana, jota määrittää vaikuttavuuden ymmärtäminen mitattavuuden ja rahallisten tulosten kautta.

Projektiesittely Traumaattiset rajat: rajan, järjestyksen ja toiseuden narratiivit

2019-07-13T01:10:16+03:00

Traumaattiset rajat: rajan, järjestyksen ja toiseuden narratiivit on Karjalan tutkimuslaitoksessa Itä-Suomen yliopistossa toimiva Suomen Akatemian rahoittama tutkimushanke, joka toteutetaan vuosina 2016–2020.

Jermut, korpisoturit ja militaristit suomalaisessa sotakirjallisuudessa

2019-07-13T01:12:14+03:00

Arto Jokinen, Isänmaan miehet: Maskuliinisuus, kansakunta ja väkivalta suomalaisessa sotakirjallisuudessa. Toim. Markku Soikkeli ja Ville Kivimäki. Tampere: Vastapaino 2019, 296 s.

Kirjallisuus musiikissa ja musiikki kirjallisuudessa

2019-07-13T01:09:48+03:00

Siru Kainulainen, Liisa Steinby & Susanna Välimäki (toim.): Kirjallisuuden ja musiikin leikkauspintoja. Helsinki: SKS 2018. 429 s.

Kapitalismi kulttuurissamme

2019-07-13T01:09:18+03:00

Jussi Ojajärvi, Erkki Sevänen, Liisa Steinby (toim.): Kirjallisuus nykykapitalismissa. Suomalaisen kirjallisuuden ja kulttuurin näkökulma. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2018, 454 s.

Sarjakuvan ruumiinavaus

2019-07-13T01:08:45+03:00

Leena Romu: Liiallisuutta, nurinkääntämistä ja rajojen rikkomista. Kati Kovácsin sarjakuvateokset Vihreä rapsodia, Karu selli ja Kuka pelkää Nenian Ahnavia? kertomuksina ruumiillisuudesta. Acta Universitatis Tamperensis 2409. Tampere, Tampere University Press 2018, 329 s.

Tuore ja monisärmäinen runoilijakuva Saima Harmajasta

2019-07-13T01:08:16+03:00

Ritva Ylönen 2019: Saima Harmaja. Sydänten runoilija 1913–1937. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. 298 s.