AVAIN - Kirjallisuudentutkimuksen aikakauslehti

Kerrontaa ilman kertojaa?

2022-03-31T14:55:43+03:00

Patron, Sylvie (ed.): Optional-Narrator Theory: Principles, Perspectives, Proposals. Lincoln, NB: Nebraska University Press, 2021, 336 s.

Eeva-Liisa Manner runollisena draamakirjailijana

2022-01-07T13:31:39+02:00

Eeva-Liisa Manner: Vuorilla sataa. Näytelmät ja kuunnelmat. Toim. Tuula Hökkä. Helsinki: Studio Arkki, 2021, 563 s.

Kirjallisuus, metodi ja sivistys

2022-04-12T13:37:45+03:00

Kuvioiden jäljittely

2022-01-11T13:02:26+02:00

Äänikirjojen suosio muuttaa lukutapoja

2022-05-16T09:25:57+03:00

Äänikirjojen suosio räjähti Suomessa koronapandemian alkumetreillä kirjastojen sulkiessa ovensa. Tarjolla olevien nimikkeiden määrä on valtava, ja formaatin kerrontatapoja kehitellään. Suoratoistopalvelujen helppous ja ohjaava logiikka ovat jo muuttaneet lukutapoja. Tämä vaatii tutkimukselta uusia teoreettisia lähestymistapoja sekä vanhojen lukemiseen liittyvien oletusten ja uusien käyttöliittymiin nivoutuvien normatiivisuuksien kriittistä tarkastelua.

Puut mielen ja kielen maisemassa

2021-09-21T18:02:45+03:00

Artikkelissani tarkastelen Suomen sotienjäkeisen lyriikan puita osana 1950-luvun kirjallisuus- ja modernismikeskustelua. Erityisesti keskityn kolmeen aihealueeseen: ihmisen ja maiseman suhteeseen, havainnon ja ilmaisun puhtauden ideaaliin sekä kielen uudistamisen tarpeeseen. Lähestyn aineistoani kontrapunktisen luennan kautta ja suon tilaa erilaisten äänten vuoropuhelulle saman kokonaisuuden osina. Tarkastelemistani sotienjälkeisen ajan runoista on selvästi huomattavissa, että modernismi- ja yleisempikin kirjallisuuskeskustelu ulottuu myös metatasolla kaunokirjallisiin teksteihin. Runojen puilla osallistutaan keskusteluun monipuolisesti, näkökantoja punniten, testaten ja kommentoiden.

Vakavan sanaleikin mahdollisuudet kotimaisen nykyrunouden anagrammeissa, paragrammeissa ja spoonerismeissa

2022-02-23T18:40:33+02:00

Vakavan sanaleikin mahdollisuudet kotimaisen nykyrunouden anagrammeissa, paragrammeissa ja spoonerismeissa

Artikkeli pyrkii tunnistamaan ja analysoimaan sanaleikkejä sellaisena kuin ne näyttäytyvät kotimaisessa nykyrunoudessa, sekä etsimään kirjallisia syitä niiden käyttöön. Fokuksessa ovat kirjain- ja äänneperustaiset sanaleikit. Artikkelissa keskitytään anagrammiin (kirjainten järjestyksen vaihdokset), paragrammiin (kirjainmuunnokset, -virheet) ja spoonerismiin (sananmuunnokset) ja rinnastetaan niitä sellaisiin sukulaisilmiöihin kuin palindromi (kirjaimistoltaan symmetriset tekstit), paronomasia (monimerkityksinen sanaleikki), tai neologismit (uudissanat). Siinä missä arkipuheessa sanaleikit pyrkivät kuulijan (yleensä alatyyliseen) huvittamiseen, mainonnassa tiiviiseen itseironiaan, artikkelin hypoteesin mukaan kotimaisessa nykyrunoudessa sanaleikki kurottautuu huumorin alueelta kirjallisesti kunnianhimoiseksi, pohdituksi ja tekijän kirjoittamiskäsitykseen niveltyväksi taiteelliseksi toiminnaksi. Sanaleikin periaatteita ei käytetä lukijan huvittamiseen, vaan kielen toiminnan tarkkailuun ja ennakoimattomien merkitysten synnyn mahdollistamiseen.

Kirjalliset mielet suomenkielisen proosan alkuvaiheissa

2021-12-08T17:39:17+02:00

Artikkelissamme tutkimme varhaisen suomenkielisen kertomakirjallisuuden tajunnankuvauksia. Sovellamme analyysissamme kolmijakoa psykokerrontaan sekä suoraan ja vapaaseen epäsuoraan esittämiseen. Aiemmassa tutkimuksessa on korostettu, että fiktiiviset mielet ovat aina aktiivisia ja keskenään vuorovaikutuksessa – artikkelissamme otammekin huomioon sen, miten henkilöhahmojen aikeet ja pyrkimykset risteävät keskenään, ja kuinka tämä tuottaa kerroksellisuutta mielten esittämiseen. Tutkimuksemme osoittaa, että suomenkielisessä proosassa kirjallisia mieliä on esitetty alusta saakka moninaisesti ja varioiden. Varhaisessa kotimaisessa kertomakirjallisuudessa tajunnankuvauksilla on lisäksi kerronnallisia tehtäviä. Mielten esitykset voivat esimerkiksi tehostaa kertomusten emotionaalisia ja juonellisia huippukohtia, tai vaihtoehtoisesti ne voivat kutsua esiin vaihdellen sympatiaa tai ironiaa esitettyä tietoisuutta kohtaan. Tajunnankuvaukset tuottavat kertomuksiin usein myös dynaamisuutta, kun teksteissä käsitellään erilaisia mahdollisia maailmoja rinnakkain. Vaikka mielten esitykset eivät suomenkielisen proosan ensiaskeleissa ole useinkaan kovin mittavia, ne ovat yhät kaikki kertomuksen rakentumisen kannalta olennaisia tehokeinoja.

Kirjallisuuden ja sen tutkimuksen välineellisyys

2022-01-13T13:54:23+02:00

Artikkeli tarkastelee kirjallisuuden välineellisyyttä John Deweyn filosofian valossa ja pyrkii oikeuttamaan välineellisiä käytäntöjä kuten lääketieteen opiskelijoiden kirjallisuudenopetusta. Kirjallisuustieteessä on perinteisesti ajateltu, että kirjallisuus on päämäärä itsessään eikä sitä saa käyttää välineenä. Ajatus perustuu päämäärän ja keinon dualismiin, joka assosioituu mielen ja ruumiin sekä sivistyksen ja ammattikoulutuksen dualismeihin. Dewey purki nämä dualismit koska katsoi niiden edistävän yhteiskunnallisten ryhmien eriytymistä. Hän ei määritellyt itseisarvoa keinon ja päämäärän dualismin pohjalta, vaan puhui välittömästi koetusta arvosta (appreciation), joka voi luonnehtia myös välineellisiä käytäntöjä. Esimerkkinä tarkastellaan lääketieteen opiskelijoiden kirjallisuudenopetusta, jonka oppimistavoitteena on kognitiivinen empatia. Artikkelissa kritisoidaan abstraktioihin perustuvaa nykykeskustelua kirjallisuuden arvosta ja esitetään, että kirjallisuuden väitettyä arvoa, vaikkapa empatiakyvyn kehittymistä, voidaan arvioida vain kussakin konkreettisessa käytännössä, kysymällä toimisiko se hyvin toiminnan tavoitteena. Hyvä tavoite auttaa havainnoimaan nykytilanteessa piileviä mahdollisuuksia ja ohjaamaan toimintaa. Kirjallisuuden hyötyä koskevia väitteitä voidaan pitää ehdotuksina siitä, mihin kirjallisuudenopetuksessa pitäisi kiinnittää huomiota ja miten tekstejä pitäisi analysoida. Uudet välineelliset kirjallisuuskäytännöt muuttavat kirjallisuustieteen maisemaa, ja tieteenalan itseymmärryksen kannalta on tärkeää reflektoida kehitystä teoreettisesti.