AVAIN - Kirjallisuudentutkimuksen aikakauslehti

Demokratiaa Töölönlahdella

2024-05-17T19:03:35+03:00

Tässä esseessä tarkennamme katseemme ajelehtimisen lävitse demokratian kysymyksiin kahtena eri ajankohtana kahdessa suomalaisessa teoksessa, joita yhdistää sama tapahtumapaikka, Helsingin rautatieaseman ja Töölönlahden ympäristö. L. Onervan novellissa “Pahan omantunnon päivä” kokoelmasta Vangittuja sieluja (1915) pinnalla ovat kansallisvaltioiden pyrkimykset autonomiaan sekä naisliikkeen ja työväenliikkeen kamppailut kansalaisoikeuksien puolesta 1900-luvun alussa. Pelirakenteisessa ja vuorovaikutteisessa esitystaideteoksessa Valvojat (2023) keskeisiä teemoja taas ovat turvallistaminen, salaliittoteoriat ja teknokraattiset fantasiat uuden informaatioteknologian aikakaudella 2020-luvun alussa. Ajelehtivan sivustakatsojan hahmo suhteutetaan näissä kahdessa teoksessa varsin eri tavalla aikansa demokratian keskeisiin kysymyksiin. Millaisia näkökulmia demokratiaan nämä reilun sadan vuoden ja ilmaisumuodon toisitaan erottamat kaunokirjalliset teokset avaavat?

Mutantit kertomukset, ruumiillinen lukeminen ja antroposeenin haaste

2024-06-25T11:04:05+03:00

Kaisa Kortekallio 2023: Mutant Narratives in Ecological Science Fiction. Thinking with Embodied Enstragement. Lontoo, New York ja Dublin: Bloomsbury, 215 s.

Geneettinen kritiikki luovan prosessin jäljillä

2024-06-25T11:27:20+03:00

Sakari Katajamäki, Veijo Pulkkinen & Tommi Dunderlin (toim.): Genetic Criticism in Motion: New Perspectives on Manuscript Studies. SKS, 2023.

Kirjallisuuden suuntauksista metateksuaalisiin keinoihin, historiasta tähän päivään

2024-08-16T14:09:27+03:00

Muotokuvia muistista

2023-03-30T09:50:46+03:00

Suuntaukset kirjallisuudessa: Teoreettisia huomioita

2024-05-08T18:02:19+03:00

Artikkeli tarkastelee kirjallisuuden suuntauksen käsitteestä käytyä teoriakeskustelua 2000-lukuun painottuen mutta myös vanhempaa keskustelua kommentoiden. Tarkastelu nousee huomiosta, ettei suuntauksen käsitettä määritellä kirjallisuustieteen kotimaisissa tai ulkomaisissa hakuteoksissa, vaikka sitä käytetään keskeisenä peruskäsitteenä. Artikkeli arvioi kriittisesti 2000-luvulla esitettyjä näkemyksiä termin käsitteellisestä sisällöstä ja tunnistaa suuntausten tutkimuksen keskeisiä teoreettisia ja metodisia kysymyksiä. Tavoitteena on avata teoriakeskustelua suuntausten tutkimuksen yleisistä peruskysymyksistä.

Artikkeli tarkastelee kirjallisen liikkeen suhdetta kirjallisuudessa ilmeneviin yhteiskunnallisiin ja elämänkatsomuksellisiin liikkeisiin sekä tutkii käsityksiä siitä, voiko suuntaus läpäistä koko periodin ja millaisia implikaatioita eri näkemyksillä on. Keskeiseksi suuntausten tutkimuksen haasteeksi hahmottuu kysymys tekstuaalisen ja kontekstuaalisen analyysin suhteesta tutkimuskäytännössä. Tarkastelun pohjalta esitetään, etteivät kirjallisuushistoriasta löytyvät suuntaukset ole keskenään yhteismitallisia, vaan ne voivat erota merkittävästi toisistaan niin sosiaalisen rakentumisen kuin tekstuaalisten ilmentymien suhteen, mikä vaikeuttaa osaltaan suuntausten tutkimuksen teorian ja metodiikan luomista. Erääksi ratkaisuksi esitetään suuntausten tarkastelua historiallisen poetiikan kannalta. Historiallinen poetiikka keskittyy tekstuaaliseen analyysiin mutta huomioi myös kontekstuaalisen tarkastelun.

Saniaisessa uusiutuva elämä

2023-10-26T10:48:04+03:00

Artikkeli käsittelee ei-inhimillisen elämän vaikuttavuuden voimaa Marko Niemen digitaalisessa runossa "Kaunopuheinen Saniainen", jota on vaikeus tulkita kognitiivisella tasolla. Runosta voi lukea yhtymäkohdan kestävyyskriisin ratkaisemisen vaikeudessa syntyvään toimijuuden menettämisen kokemukseen. Erityisenä huomiona on itselukutaito, joka tarkoittaa kykyä lukea omia lukuprosessissa herääviä tunteita, jotka ohjaavat ajattelua ja toimintaa. Artikkeli pyrkii kuvaamaan sitä, miten herääviä tunteita voi säädellä kestävämpiin suuntiin yhteisöllisen lukemisen keinoin. Artikkeli ilmentää siten itselukutaitoon perustuvan ympäristölukutaidon vahvistamisen tarvetta kestävän tulevaisuuden rakentamisessa. Artikkelin teoreettiset lähtökohdat ovat ei-inhimillistä, kerronnallista toimijuutta ja vastavuoroisuutta painottavassa kirjallisuudentutkimuksessa. Erityisenä keskustelukumppanina on Michael Marderin kasviajattelu.

Läpimurmurmurtoja

2023-09-28T15:47:51+03:00

Artikkeli käsittelee metatekstuaalisuutta Mikko Rimmisen Maailman luonnollisimmassa asiassa (2017) ja Laura Laakson Mrs. Milkywayssa (2019). Analyysissani sovellan multimodaalista stilistiikkaa ja narratologiaa. Tutkimussuuntauksia yhdistämällä kartoitan, kuinka eri metatekstuaaliset ja tyyllilliset keinot samanaikaisesti sekä ylläpitävät että horjuttavat kerronnallisia tasoja ja niiden välistä hierarkiaa, ja millaisia tehtäviä horjunta romaaneissa saa. Tutkitut keinot käsittävät artikkelissani metakerronnan lisäksi kerronnallisten tasojen väliset ylitykset ja ajalliset linjautumiset sekä tyylilliset tartunnat tasojen kerronnallisissa diskurseissa.

Tutkimukseni osoittaa, että multimodaaliset metatekstuaaliset keinot alleviivaavat kummassakin teoksessa kerronnallisen kontrollin lipsumista sekä kerronnan luonnetta kirjoitettuna kommunikaationa. Maailman luonnollisimmassa asiassa eksessiivinen ja kertojan auktoriteettia horjuttava metakerronta korostaa humorisesti kerronnan ja kerrotun yhtäaikaisuutta, samalla kun metatekstuaaliset keinot tekevät näkyväksi kirjoitetun kerronnan teknologista ulottuvuutta. Mrs. Milkywayssa korostuvat puolestaan kirjoittamisen psyykkiset ulottuvuudet, kun kerronnallisten tasojen välinen hierarkia alkaa rakoilla lisääntyvien tyylillisten tartuntojen myötä. Tällaisiksi tartunnoiksi voidaan romaanissa laskea esimerkiksi tasot leikkaavat äänteellinen ja typografinen kuviointi, joiden seurauksena kerronnan tasot vuotavat toisiinsa. Väitän, että tasojen sulautumisen voidaan tulkita esittävän kertojan psyykkistä romahdusta tai vaihtoehtoisesti tämän kirjallisessa ilmaisussa tapahtuvaa vapautumista.

Diagnoosiperustaisuus ja metanarratiivisuus Pauliina Vanhatalon teoksessa Keskivaikea vuosi

2024-05-08T08:50:03+03:00

Pauliina Vanhatalon Keskivaikea vuosi (2016) on omaelämäkerrallinen, tekijänsä päiväkirjamerkintöihin perustuva teos masennuksesta samoin kuin masennusdiagnoosin saamisesta ja sen kanssa elämisestä. Teos käsittelee pitkälti tekijä-kertojansa suhdetta diagnoosiinsa, mikä on ollut tyypillistä viime vuosikymmeninä yleistyneelle diagnoosiperustaiselle kirjallisuudelle. Lisäksi Keskivaikea vuosi kommentoi omaa kertomusluonnettaan ja kertomusten yleistä merkitystä yhteiskunnassa, eli se on luonteeltaan metanarratiivinen. Artikkelini fokus on teoksen diagnoosiperustaisissa ja metanarratiivisissa piirteissä kysyessäni, miten Keskivaikea vuosi kerronnallistaa diagnoosin saamista ja diagnoosin kanssa elämistä. Tuon esiin teoksen tavan problematisoida niitä monia odotuksia, joita diagnosoiduksi tulemiseen ja siitä kertomiseen liittyy. Teos esimerkiksi käsittelee sitä, miten yhteiskunta odottaa masennuspotilaalta toipumista ja kuntoutumista – ja sitä, miten masennuksesta tulisi kertoa selviytymistarinan muodossa – mutta se käsittelee myös sitä, miten potilaan on apua saadakseen kerronnallistettava ja performoitava masennuksensa tiettyä hallitsevaa kertomusta mukaillen ja kyllin sairaalta vaikuttaen. Näiden odotusten ja kerronnallistamisen vaateiden kuvataan aiheuttavan väsymystä ja turhautuneisuutta.

Romaani tiedollisena projektina ja kirjailija yhteiskunnallisena vaikuttajana

2024-05-19T20:33:13+03:00

Ei abstraktia.