Monikulttuurisuudesta Tatun ja Patun Suomessa

Kansallista tarinaa rakentamassa vai uudenlaista suomalaisuutta tuottamassa?

  • Jaana Pesonen Helsingin yliopisto

Abstract

Tatun ja Patun Suomesta (2007) julkaistiin Suomen 100-vuotisjuhlavuoden kunniaksi päivitetty versio: Tatun ja Patun päivitetty Suomi (2017). Kirjassa esitellään Suomea, sen historiaa, luontoa ja esimerkiksi suomalaisten tapoja. Tatun ja Patun Suomi ei kuitenkaan ainoastaan toista jo tunnettuja tarinoita Suomesta ja suomalaisista, vaan myös haastaa parodian avulla lukijansa pohtimaan, jopa kyseenalaistamaan, kulttuurisia tapoja, aina saunomisesta juhannuksen viettoon. Tässä artikkelissa tarkastelen Tatun ja Patun päivitettyä Suomea ja tehtyjä muutoksia ja lisäyksiä osana Suomen ja suomalaisuuden, erityisesti monikulttuurisen Suomen kuvausta. Artikkelissa esitän, että väärinymmärtäminen toimii strategiana normatiivisten kansallisuuden diskurssien haastamisessa. Tarkastelen myös Suomi-kuvan uudelleenrakentamista, esimerkiksi Suomen leijonan esittämistä sateenkaarilipun kanssa, irrottaen sen kansallismielisistä ja rasistisista diskursseista. Tatun ja Patun päivitetty Suomi osoittaa, ettei ole yhtä yhtenäistä kansaa ja tarinaa, vaan kieliltään, taustoiltaan ja arvoiltaan moninainen Suomi.

Section
Artikkelit
Published
Oct 17, 2017
How to Cite
Pesonen, J. (2017). Monikulttuurisuudesta Tatun ja Patun Suomessa: Kansallista tarinaa rakentamassa vai uudenlaista suomalaisuutta tuottamassa?. Kirjallisuudentutkimuksen aikakauslehti Avain, 2017(3), 38–55. https://doi.org/10.30665/av.66380