Kaupungin ja järjestökentän yhteistyö espoolaisen ruoka-avun kentällä koronakriisissä keväällä 2020: Näkökulmia vakiintuvaan ruoka-apuun

Kirjoittajat

  • Anna Sofia Salonen Tampereen yliopisto
  • Kristiina Alppivuori

Abstrakti

Tässä tutkimuksessa tarkastelemme espoolaista ruoka-apua koronakriisissä keväällä 2020 kaupungin ja järjestökentän toimijoiden välisen yhteistyön näkökulmasta. Tutkimuksen aineistona on toukokuussa 2020 kerätty kysely, joka kohdistettiin kaupungin poikkeusolojen ruokahuoltoryhmän jäsenille, ruoka-apujärjestöjen vastuuhenkilöille sekä ruoka-avun käytännön toteuttajille. Tulosten perusteella koronakriisi pakotti ruoka-apukentän äkillisiin muutoksiin, joista keskeisiä olivat toisaalta avun tarpeen kasvu, toisaalta sosiaalisen kanssakäymisen rajoitukset. Kriisin myötä yhteistyö kaupungin ja järjestöjen välillä tiivistyi. Käsityksissään eri toimijoiden rooleista ruoka-avun kentällä toimivat järjestöt ja kaupungin toimijat korostivat kumppanuutta jännitteiden sijaan. Keskeiset koronakriisin esiin tuomat muutostarpeet liittyvät yhteistyön vakiinnuttamiseen sekä ruoka-avun toimintatapojen kehittämiseen yhdenmukaisempaan suuntaan. Eri toimijat liittivät ruoka-avun hieman eri tavoin yhteiskunnalliseen arvokeskusteluun: Laajimmin yhteiskunnallisia epäkohtia ottivat esiin ruoka-avun käytännön toimijat. Kaupungin edustajien vastauksissa korostui välittäminen ja lainmukaisten tehtävien hoitaminen ja ruoka-apujärjestöjen vastuuhenkilöiden vastauksissa ruoka-avun vakiintumisen hyväksyntää heijastava auttamisen välttämättömyys. Tulokset haastavat niin kunta- kuin järjestösektorin toimijoita pohtimaan ruoka-avun tavoitteita ja järjestämisen tapoja sekä käyttämään hyväkseen ruoka-avusta saatavaa tietoa toimintansa kehittämisessä.

Osasto
Artikkelit

Julkaistu

2021-06-23

Viittaaminen

Salonen, A. S., & Alppivuori, K. (2021). Kaupungin ja järjestökentän yhteistyö espoolaisen ruoka-avun kentällä koronakriisissä keväällä 2020: Näkökulmia vakiintuvaan ruoka-apuun. Diakonian Tutkimus, (1). https://doi.org/10.37448/dt.101970