[13] Elektroloristi 1/1995 ISSN 1237-8593
Pasi Hannonen
Perinteinen länsimainen tai eurooppalainen näkemys Afrikasta ja afrikkalaisista on stereotyyppisen negatiivinen. Afrikka on tavattu nähdä maanosana, jossa vallitsee köyhyys, puute ja nälänhätä ja jossa sota on osa arkipäivää. Jyväskylän yliopistossa täydennyskoulutuskeskuksen ja etnologian laitoksen vieraana käyneen tutkija Mai Palmbergin mukaan Afrikan imagoa ei kuitenkaan voi parantaa väkisin vaan avain positiivisemman imagon saavuttamiseen on kulttuurin ymmärtämisessä. Ymmärtämistä taas lisäävät parantuvat kontaktit afrikkalaisiin tiedemiehiin ja tavallisiin ihmisiin.
Pohjoismaisessa Afrikka-instituutissa työskentelevä suomalaissyntyinen mutta jo 1960-luvun lopulla Ruotsiin muuttanut Palmberg on itse valtiotieteilijä, joka on tutkinut muun muassa joukkotiedotusvälineiden kuvaa Afrikasta ja eteläisen Afrikan poliittista kehitystä. Palmberg on tämän lisäksi kirjoittanut esimerkiksi Afrikka-kuvasta ruotsalaisissa koulukirjoissa. Hänen väitöskirjansa käsittelee joukkotiedotusvälineiden antamaa kuvaa Angolasta 1970-luvun puolivälissä.
Joukkotiedotusvälineiden ohella koulukirjoilla on valtava merkitys maanosan imagon luomisessa: niissä Palmberg on havainnut vanhojen ennakkoluulojen valitettavasti pitkälti vaihtuneen uusiin. Kokemus ja kontaktit lisäävät kuitenkin oikeaa tietoa: siinä missä afrikkalaiset usein kuvataan teollisuusmaiden tiedotusvälineissä avuttomiksi uhreiksi, monet Afrikassa matkailleet tai työskennelleet eurooppalaiset ovat Palmbergin mukaan ihastuneet afrikkalaisten elämäniloon, kärsivällisyyteen ja stressin puutteeseen.
Vikaa löytyy myös Afrikka-tutkimuksesta itsestään. Siinä on perinteisesti keskitytty taloudelliseen ja yhteiskunnalliseen kehitykseen kiinnittämättä paljoakaan huomiota kulttuurivoimiin, jotka itse asiassa ovat kaiken kehityksen avain. Afrikka-instituutissa viime vuonna aloitettu Cultural Images in and of Africa -tutkimusohjelma pyrkiikin tuomaan esiin kulttuurisia näkökulmia. Ohjelman puitteissa ei pyritä kuitenkaan siihen, että uudemmat kiiltokuvat peittäisivät alleen vanhat kuvat nälkään kuolemassa olevista etiopialaislapsista tai Somalian klaanisotilaista.
Ohjelmassa tutkitaan esimerkiksi afrikkalaista populaarikulttuuria, taidetta, teatteria ja kirjallisuutta. Samalla tutkimuksen eräänä tavoitteena on kartoittaa sitä, millainen kuva afrikkalaisilla on meistä eurooppalaisista; onhan esimerkiksi afrikkalaisen nykykirjallisuuden eräs kantavista teemoista juuri traditionaalisen heimokulttuurin ja eurooppalaisen mallin mukaisen kaupunkikulttuurin väliset konfliktit.
Suomalaisten osuus tutkimusohjelmassa ei rajoitu jo sinällään mielenkiintoiseen osatutkimukseen, jossa kartoitetaan Afrikka-kuvaa suomalaisissa koulukirjoissa ja sanomalehdissä vuosina 1960-1993. Vaikka Pohjoismainen Afrikka-instituutti onkin Ruotsin ulkoministeriön alainen laitos, tulee puolet rahoituksesta muista Pohjoismaista. Näin ollen instituutti pystyy myös palkkaamaan suomalaisia tutkijoita ja myöntämään heille stipendejä ja matka-apurahoja. Rahalliset edut ovat koskeneet lähinnä perustutkinnon jo suorittaneita opiskelijoita.
Instituutti tukee myös afrikkalaisten tekemää tutkimustyötä Pohjoismaissa ja pitää yllä laajaa kontaktiverkkoa ympäri maanosaa. Keskeisiä maita ovat olleet esimerkiksi Kenia, Uganda, Etelä-Afrikka, Tansania ja Nigeria. Jyväskylän yliopistossa on Afrikan-tutkimukseen panostamassa etnologian laitos: jo viime syksynä kutsui laitos Nairobin yliopiston antropologian professorin Osaga Odakin kuukauden luennointimatkalle Suomeen. Erityistä huomiota tullaan laitoksessa kiinnittämään kenttätyöprojekteihin.
Professori Bo Lönnqvistin mukaan kulttuuriantropologia, etnologia ja folkloristiikka saisivat palata takaisin menneisyyteen. Aiemmin osa tutkijan initiaatiota oli vähintään kuukausien pituinen oleskelu jonkin vieraan kulttuurin piirissä. Tänä päivänä antropologien kentällä viettämät ajat ovat yleisesti ottaen laskeneet vuosikymmenien takaisista ja valitettavan usein paikan päällä käynnin korvaavat tänä päivänä postikyselyt, Lönnqvist kritisoi.
Vaikka Pohjoismainen Afrikka-instituutti itse ei juuri pystykään avustamaan opiskelijoiden kenttätyöprojekteja Afrikassa, ollaan etnologian laitoksessa perustamassa Afrikka-tutkimuksesta kiinnostuneiden opiskelijoiden ryhmää. Sen johdossa on itsekin Itä-Afrikassa kenttätöitä tehnyt apulaisprofessori Päivikki Suojanen.
Alkuvaiheessa on Suojasen mukaan tarkoitus evaluoida kunkin opiskelijan tutkimusintressit ja mahdollisuuksien mukaan lähetettävä opiskelijoita kenttätöihin jo gradua tehtäessä. Paikan päällä tehtävää tutkimusta ei näin tarvitse aloittaa vasta jatkotutkintovaiheessa vaan opiskelija voi ottaa Afrikan painopistealueekseen jo melko aikaisessa vaiheessa opintoja.
Toista vuotta etnologiaa opiskeleva Nina Jaatinen yhtyy Lönnqvistin ja Suojasen sanoihin pitkien kenttätyöjaksojen hyödyllisyydestä kulttuuritieteilijöille. "Puolen vuoden tai vuoden tutkimusjakso Afrikassa olisi edellytys onnistuneelle työlle jo perustutkintovaiheessa", erityisesti henkisestä kulttuurista ja naisten asemasta afrikkalaisessa yhteiskunnassa kiinnostunut Jaatinen toteaa.
Jaatisella on tähtäimessä täydentää etnologian opiskeluaan opinnoilla Helsingin yliopiston alaisessa Kehitysmaainstituutissa. Hän on samaa mieltä myös Mai Palmbergin kanssa suomalaisen Afrikka-kuvan puolueellisuudesta: "Afrikka on mystinen ja myyttinen maanosa. Siellä käyneet ihmiset eivät kerro niinkään kurjuudesta kuin ihmisten elämänilosta, kulttuurin rikkaudesta ja pehmeiden arvojen kunnioituksesta."