Jan Löfström
Homoseksuaalisuus ja sen sosiaalinen konstruktio on ollut 1980- ja 1990-luvulla seksuaalisuuden historian eniten tutkittuja teemoja. Sitä on kuitenkin tarkasteltu lähinnä erilaisten oppineiden diskurssien kautta: aineistona ovat olleet lääketieteellinen kirjallisuus, lainsäädäntö, oikeuslaitoksen tuottama aineisto, teologinen ja pedagoginen kirjallisuus sekä keski- ja yläluokan ihmisten kirjeenvaihto ja muistelmat. Homoseksuaalisuudesta on alkanut vasta verraten äskettäin ilmestyä myös sellaisia laajempia historiallisia töitä, joissa tarkastellaan oppineiden diskurssien ja yhteiskunnan ylempien sosiaaliryhmien sijasta myös työväenluokan subjekteja, heidän toimintaansa ja ajatuksiansa (esim. Porter & Weeks 1990; Davis & Kennedy 1993; Newton 1993). Tämä lienee osittain heijastusta muistitietohistorian eli oral historyn kasvaneesta suosiosta Britanniassa ja Yhdysvalloissa.
Ryhtyessäni valmistelemaan tutkimusta homoseksuaalisuuden historiallisesta konstruktiosta Suomessa aioin aluksi seurata tuota urbaanin porvariston ja oppineen keskiluokan käsityksiä tarkastelevaa foucault'laista tutkimuslinjaa. Eräät historioitsijat, erityisesti Irma Sulkunen Helsingin yliopistosta ja Leonore Davidoff University of Essexistä, ehdottivat kuitenkin, että koettaisin käyttää aineistona suomalaisesta esiteollisesta agraariyhteiskunnasta kerättyä suullista perinnettä; nämä perinnekokoelmathan ovat kansainvälisesti ajatellen ainutlaatuisen laajat ja rikkaat. Folkloresta ja muistitietoaineistosta tulikin tutkimukseni yksi keskeinen lähde.(1)
Esittelen tässä artikkelissa niitä kiinnostavia piirteitä, joita homoseksuaalisuuden historiallisen konstruktion tutkija löytää suomalaisen esiteollisen ajan agraariyhteiskunnan suullisesta perinteestä. Homoseksuaalisuus on tosin tässä hiukan hankala ilmaisu, sillä se mielletään helposti pelkästään genitaaliseksuaalisuutta koskevaksi asiaksi, vaikka kyseessä ovat usein myös tunne-elämään, sosiaaliseen identiteettiin ja poliittiseen sitoutumiseen liittyvät asiat. Historiallista ja etnologista tutkimusta tehtäessä käsitteen painolasti voi helposti kapeuttaa tutkijan näkökulmaa. Omissa töissäni olenkin joskus käyttänyt ilmaisua same-sex intimacy eli samasukupuolinen läheisyys (Löfström 1994). Tällöin on helpompi muistaa, että tarkastelun kohteena ei ole näennäisen yksiselitteinen 'homoseksuaalisuus' vaan fyysisen, emotionaalisen ja sosiaalisen samasukupuolisen läheisyyden erilaiset tulkinnat eri kulttuuriympäristöissä.
Artikkelini voidaan siis sanoa käsittelevän sitä, mitä folklore ja muistitieto kertovat samasukupuolisen läheisyydestä ja sen tulkinnoista esiteollisessa agraariyhteiskunnassa Suomessa. Samasukupuo- linen läheisyys on kieltämättä kömpelö ilmaisu, ja etenkin genitaaliseksuaalisuuteen liittyvissä kohdin käytän usein ilmaisua homoseksuaalisuus. Pidettäköön mielessä kuitenkin sen rajoitukset.
Suomalaisessa perinteentutkimuksessa ilmeisesti vain Markku Koski on aikaisemmin käsitellyt homoseksuaalisuutta omana tutkimusaiheenaan. Hän on tutkinut nykyperinnettä eli nuorten sekä nuorten aikuisten käsityksiä homoista ja lesboista vuosina 1986-1989 keräämänsä kyselyaineiston valossa (Koski 1990). Tähän tutkimukseen pohjautuvassa artikkelissaan hän viittaa myös perinnearkistojen aineistoon ja toteaa, ettei niissä ole juuri lainkaan homoseksuaalisuutta koskevia mainintoja (Koski 1992: 41-42). Tämä huomio lienee pitkälti oikea: seuloin omaa tutkimustani varten Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kansanrunousarkiston (SKS/KRArk), Museoviraston keruuarkiston (MV) sekä Työväen arkiston (TA) perinne- ja muistitietokokoelmia verraten laajalti. Kansanrunousarkiston perinnelajeittain järjestetystä kopiokortistosta haaviini jäi vain parisenkymmentä yksikköä, joiden aiheena voi sanoa olevan homoseksuaalisuus genitaaliseksuaalisessa mielessä. Nämä tapaukset ovat seuraavanlaiset:
- SKS/KRArk:n kokoelmassa on vitsejä, kaskuja ja laulelmia, joissa kaksi naista - 'vanhojapiikoja' tai nuoria piikatyttöjä - tyydyttää seksuaalisesti toisiaan tekopeniksen avulla tai ns. 'lyömällä lattapillua'. Perusjuoni on tämä: naisilla on tapana tyydyttää toisiaan; eräs mies naamioituu toisen naisen asuun ja pääsee sänkyyn toisen kanssa; tämä ei huomaa mitään vaan osallistuu leikkiin kuten ennenkin ja kiittelee toverinsa hyvää 'tekopenistä'.(2)
- Eräässä kaskutyypissä SKS/KRArk:ssa mies saa kuulla, että toinen mies on rakastellut hänen vaimoaan ja tytärtään; katkerana hän paljastaa takapuolensa ja kehottaa tätä toista 'täydentämään työnsä' koko perheen osalta.(3)
- SKS/KRArk:n paikallistarinoiden kortistossa on seuraava Vuokkiniemessä 1914 kirjattu informantin lause: "Venäläisten on kuultu niin tekövän, että miehet ovat miehin kanssa niinkuin naisten kanssa."(4)
- Vuokkiniemestä on peräisin myös seuraava maininta: "Tsennanniemessä oli ollun eläjä, joka oli naishenkilönä näyttäytyn, vain se oli ollun kaksineuvoni. Oli heinälatoh moata ruvettu kerran, niin se oli ruvennun naista alistamah, vaikka oli naini. Siitä oli joukolla otettu ja katsottu ja nähty, että se oli kaksineuvoni."(5)
- SKS/KRArk:on on tallennettu Helsingissä 1920- ja 1930-luvulla muistiin kirjoitettu noin 240 vitsin kokoelma, jossa on viisi homoseksuaalisuuden teemalla operoivaa vitsiä. Niiden sisällön voi tiivistää seuraavasti: a) Kartanonherra nauttii vahingossa yliannoksen potenssivalmistetta ja parittelee sen jälkeen jokaisen eteen osuvan kanssa, renki mukaan lukien. b) Hieno herra suostuttelee taksinkuljettajan kanssaan yhdyntään; kesken yhdynnän tämä ulostaa tahallaan. c) Kaksi merimiestä haaksirikkoutuu autiolle saarelle ja he tottuvat rakastelemaan keskenään. d) Ulkomailla matkustaessaan pappi joutuu väärinkäsityksen vuoksi hotellin sijasta bordelliin; erehdystä ymmärtämättä hän vaatii saada miespalvelijan. e) Suomalainen metsätyömies on Amerikassa; hänet majoitetaan samaan hotellisänkyyn mustaihoisen miehen kanssa; tämä yrittää yöllä yhdyntää suomalaisen kanssa, joka leikkaa puukollaan miehen peniksen poikki.(6)
SKS/KRArk:n metsätyömies- ja korsuperinnekokoelmista löytyi myös muutama homoseksuaalisuuteen liittyvä maininta; palaan niihin tuonnempana.
Katsokaamme aluksi niitä yllä mainittuja tapauksia, joiden voidaan sanoa olevan esiteollisen agraariyhteiskunnan suullista perinnettä. Kokonaismäärää ajatellen verraten monet niistä kuvaavat naisten välistä seksuaalisuutta. SKS/KRArk:on kerätyt seksuaalisuutta sivuavat kaskut ovat kaiketi paljolti olleet miesten välittämää perinnettä (vrt. Knuuttila 1992: 21). Voidaan ajatella, että kuvatunlaiset kaskut kahdesta naisesta ja tekopeniksestä ovat vahvistaneet ja korostaneet miehistä seksuaalista ylpeyttä: nainen näet pannaan niissä myöntämään, että 'oikean' miehen tuoma seksuaalinen nautinto olisi lopulta kuitenkin parasta. Kaskujen naiset eivät tunne seksuaalihalua toisiaan kohtaan sinänsä, vaan kyseessä annetaan ymmärtää olevan vain yritys tyydyttää seksuaalitarpeita ilman miehen apua.
Koska perinnearkistojen seksuaalikaskut ja -vitsit ovat olleet lähinnä miesten perinnettä, tuntuu aika ymmärrettävältä, että niissä verraten harvoin leikitellään miesten homoseksuaalisen kanssakäymisen aiheella. Voidaan näet ajatella, että sellainen olisi ollut miesten seksuaalista ylpeyttä loukkaavaa ja että sitä ei siksi juurikaan esiinny vitsien aiheena. Nykykulttuuristakin kuitenkin tiedämme, että miehet kyllä kertovat vitsejä, joissa 'toiseutta' edustavat miehet ovat homoseksuaaleja; Suomessa tämä on tunnetusti näkynyt ns. ruotsalaisvitseissä (ks. Koski 1992: 45-48). Muualla homoseksuaalisuutta on kutsuttu milloin italialaiseksi, milloin ranskalaiseksi tai jonkin muun kansan paheeksi, aina kulloisenkin puhujan oman kansallisuuden mukaan (Greenberg 1988: 328, n. 173). Etnistä toiseutta on naurettu suomalaisessakin suullisessa perinteessä, etenkin vitseissä, kaskuissa ja sanomuksissa. Suomalaisille ovat 'luontevimpia' etnisen toiseuden edustajia olleet ruotsalaiset, mustalaiset, venäläiset ja osin Vienan-karjalaiset. Heihin on suullisessa perinteessä liitetty myös seksuaalisia attribuutteja: esim. sanomuksissa ruotsalaiset ja venäläiset ovat seksuaalisesti yliaktiivisia tai 'omituisia; kaskuissa taas "laukkuryssät kopuloivat kaikkea liikkuvaa".(7)
Homoseksuaalisuus on tietenkin voinut olla tabu suomalaisessa esiteollisessa agraariyhteiskunnassa kuten monissa muissakin kulttuuriympäristöissä. Mutta siinä tapauksessa sen luulisi tulleen esiin zoofilian ja nekrofilian tavoin toiseutta koskevissa kaskuissa ja vitseissä ainakin useammin kuin mitä perinnearkistot näyttävät osoittavan: homoseksuaalisuus ei ole niissä juurikaan esillä edes pilailun ja kaskuilun yhteydessä.(8) Pari tällaista tapausta on edellä luetelluissa kaskuissa ja vitseissä, mutta ne on merkitty muistiin sotien jälkeen tai 1920- ja 1930-luvun helsinkiläismiljöössä, ei esiteollisessa agraarisessa kontekstissa.(9) Sanomuksista en löytänyt yksiselitteisesti homoseksuaalisuuteen liittyviä kommentteja etnisistä toisista.(10)
Seppo Knuuttilan ilmaisua käyttäen voi sanoa, että yllä olevat huomiot liittyvät kaskuissa ilmenevään 'etnoerokseen'. Huomio homoseksuaalisuuden marginaalisuudesta sopii kuitenkin myös kaskuperinteen 'luokkaerokseen'. Sosiaalisesti ylempänä olevia on naurettu, halvennettu ja nöyryytetty kaskuissa, vitseissä ja saduissa paljonkin; he joutuvat niissä mm. anaalihuumorin uhreiksi, heidät puijataan sekaantumaan eläimeen; he ovat impotentteja tai irstaita (ks. Apo 1986: 192, 246, 256-258; Knuuttila 1992: 238). Mutta homoseksuaalisuusteema on lähes kokonaan poissa; edellä mainituissa vitseissä on vain kaksi tällaista esimerkkiä, nekin sotien välisestä Helsingistä.(11)
Homoseksuaalisuus esiintyy siis teemana hyvin harvoin suomalaisen esiteollisen agraariyhteiskunnan perinteessä edes sellaisissa yhteyksissä, joissa kaskuilun ja vitsailun kohde on etninen toinen tai sosiaalinen antagonisti. Seksuaalikaskuissa ja -vitseissä eläimiinsekaantuminen, nekrofilia sekä toisen miehen vaimon tai tyttären seksuaalinen valloittaminen ovat tavallisia aiheita, homoseksuaalisuus sen sijaan ei. Minusta tämä havainto rinnastuu siihen, miten murreilmaisua 'koinia' eli olla sukupuoliyhdynnässä näkyy käytetyn. Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen Suomen murteiden sana-arkistossa (SMSA) olevien sanalippujen valossa näyttää nimittäin siltä, että tätä termiä on usein käytetty seksuaalisen herjauksen, pilailemisen ja vihjailun yhteydessä, mutta on kiinnostavaa, että sanalippujen esimerkit liittyvät sukurutsaan tai eläimiinsekaantumiseen, eivät esim. homoseksuaalisuuteen.
Markku Koski on arvellut, että homoseksuaalisuutta sivuava aines on puhdistettu pois perinnearkistojen aineistosta (Koski 1992: 44). On houkuttelevaa ajatella, että kyseessä olisi ollut samantapainen retusointi kuin esim. Grimmien kansansaduissa; suullisen perinteen keruu- ja julkaisuprosessin monissa kohdin voi kyllä esiintyä pyrkimystä sensurointiin (ks. Bottigheimer 1987: 156-166; Virtanen 1987: 165). Epäilen kuitenkin, että homoseksuaalisuus-teeman niukka esiintyminen suomalaisissa perinnearkistoissa ei johdu niinkään sensuurista. Akateemiset folkloristit olivat varmaankin vaivautuneita kuulemistaan 'rumista jutuista', mutta esim. kaskujenkerääjinä oli myös maallikoita ja heille tuo aines ei liene ollut yhtä suuri ongelma (Knuuttila 1992: 129). Muistettakoon myös, että perinteentutkimuksen metodi korosti kerääjien velvollisuutta kirjata tunnollisesti ja sellaisenaan muistiin kaikki kuulemansa (ks. Apo 1989: 206). Perinnearkistoihin kertyikin 'säädyttömiä' kaskuja ja lauluja; niitä vain ei julkaistu. Voidaan kysyä, miksi kerääjät olisivat seuloneet homoseksuaalisuuden pois, kun he kuitenkin ottivat talteen insestistä ja eläimiinsekaantumisesta kertovia kaskuja ja sanomuksia. Voidaan myös kysyä, miksi kertojat olisivat sensuroineet juuri tätä 'poikkeavuutta' eivätkä muita, vaikka sen luulisi soveltuneen etno- ja luokkaeros-aiheisiin kaskuihin yhtä mainiosti.
Tässä on kyse periaatteellisesti kiinnostavasta ongelmasta: miten pitäisi tulkita hiljaisuutta? Olisi houkuttelevaa ajatella, että perinteenkerääjät ja/tai -kertojat ovat karsineet homoseksuaalisuus-aiheet pois, koska homoseksuaalisuutta koskeva tabu länsimaissa on tunnetusti usein johtanut juuri siihen, että aihe on lakaistu sivuun ja pois näkyvistä. Tässä on kuitenkin vaara, että lähinnä modernia länsimaista kulttuuria kuvaava ankara homoseksuaalisuus-tabu oletetaan a priori vallinneeksi myös jossakin toisessa kulttuuriympäristössä; oletetaan suoraan, että homoseksuaalisuus ja samasukupuolinen läheisyys on ollut myös muualla yhtä laajasti ja raskaasti merkityksillä ladattu asia kuin länsimaisissa teollisuus- yhteiskunnissa. Jos lähteissä on 'aukko' homoseksuaalisuuden suhteen, sen syyksi katsotaan vaikeneminen ja asian tietoinen tai tiedostamaton peittely.
Mutta hiljaisuus ei ole välttämättä vaikenemista! Mielestäni on mahdollista esittää tälle perinneaineistoissa olevalle 'aukolle' toinen tulkinta: homoseksuaalisuus puuttuu aineistoista, koska aihetta ei ylipäänsä osattu ajatella tai tultu ajatelleeksi; sille ei ollut käsitettä; siihen ei liittynyt sellaista merkitysten kasaumaa kuin nykyisin, eikä sille juuri ollut sosiaalista ja kulttuurista lokeroa. Tarkastelen tämän tulkinnan perusteita ensin homoseksuaalisuuden leksikaalisen hahmottamisen ja sitten sukupuoliroolien ylittäjiä koskevien tulkintojen kautta.
'Homoseksuaali' on länsimaisessa kulttuurissa verraten uusi käsite. Se on osa modernia seksuaalisuus-konseptiota, joka on perustunut kahden perusolettamuksen varaan: seksuaalinen halu jakautuu pääasiallisesti homo- ja heteroseksuaalisuuteen ja ns. seksuaalinen suuntaus on yksilön pysyvä ominaisuus. Toisin kuin Michel Foucault eräässä jo klassikoksi muodostuneessa lausahduksessaan antoi ymmärtää, homoseksuaalisia suhteita harrastavaa miestä pidettiin jossain määrin omana tyyppinään jo ennen 1800-lukua (ks. Foucault 1984: 43). Uuden ajan alussa yleinen käsite sodomiitti oli tosin sikäli epämääräinen, että sodomia viittasi moniinkin erilaisiin seksuaalikäyttäytymisen tuomittuihin muotoihin, mutta Ranskassa ja Englannissa 1700-luvulla käyttöön tulleet termit pederasti, molly ja sapphisti viittasivat nimenomaan homosuhteita harrastaviin henkilöihin (Rey 1982; Trumbach 1991). Viime vuosisadan lopulla tuli käyttöön termi homoseksuaali, joka erotti tarkoitteensa entistä selvemmin muista ihmisistä niin sielun kuin ruumiin piirteiden osalta. Nämä ovat homoseksuaalin leksikaalisen konstruktion päävaiheet.
Ensi katsomalta näyttäisi, että suomalaisessa esiteollisessa agraariyhteiskunnassa oli olemassa spesifi termi mieshomoseksuaalille: miehimys. Ainakin Suomen murteiden sana-arkiston sanalipuissa esiintyy tämä tulkinta: miehimys on miespuolinen homoseksuaali.(12) Mutta miehimyksellä oli myös kolme muuta merkitystä: se saattoi tarkoittaa a) miesmäistä, raskaita töitä puurtavaa naista; b) seksuaalisesti 'miehiinmenevää' naista; ja c) aggressiivista orihevosta joka hyökkää ihmisten kimppuun. SMSA:n miehimys-aiheisissa sanalipuissa, joita on runsaat 40 kappaletta, mieshomoseksuaalin merkitys on annettu noin neljäsosassa. Joskus samalta paikkakunnalta on kirjattu samanaikaisesti useampi kuin yksi merkitys (esim. Juvalla, Kiihtelysvaarassa ja Nivalassa).
Lönnrotin Suomalais-ruotsalais-saksalainen sanakirja (1847) ja suomalais-ruotsalainen sanakirja (1874-1880) antavat miehimyksen synonyymeiksi vihainen hevonen ja 'tyttö joka juoksee miesten perässä'. On toki mahdollista, että Lönnrot olisi jättänyt häveliäästi pois homoseksuaalin merkityksen, jos sanalla olisi sellainen ollut, mutta epäilen, että sanalla ei ollut sitä merkitystä. On nimittäin huomattava, että etsiessään pederastialle ja sodomialle suomalaisia vastineita 1800-luvun leksikografit eivät ehdottaneet miehimyksen kaltaisia johdannaisia, esim. miehimistä, vaan miehenpilaamista tai -saastutusta.(13) Teon subjekti, sodomiitti ja pederasti, käännet- tiin saman kaavan mukaisesti miehenpilaajaksi tai -saastuttajaksi. Näistä hiukan kömpelöistä ilmaisuista miehenpilaaja oli kaiketi käännöslaina ruotsin kielen sanasta dräng(a)skändare, jota oli käytetty jo 1526 ruotsinkielisessä Uudessa Testamentissa (Ordbok öfver svenska språket / dränga). Ahlman (1865) ja Hahnsson (1899) käänsivät drängskändare takatuuppariksi. Myös Lönnrotin suomalais-ruotsalainen sanakirja mainitsee takatuupparin yhdeksi merkitykseksi sodomiitin (Lönnrot 1874-1880), mutta SMSA:n takatuuppari-aiheisista sanalipuista vain yhdessä tämä sana on selitetty mieshomoseksuaaliksi; tämä tieto on talletettu Mäntyharjulla vuonna 1917.
Merkitys 'mieshomoseksuaali' tuli miehimykselle vähitellen. Se esiintyy ainakin E.S. Yrjö-Koskisen Suomalais-ranskalaisessa sanakirjassa vuonna 1900 sekä eräissä vuosisadan vaihteessa julkaistuissa seksuaalivalistuskirjoissa, jotka oli käännetty muista kielistä (Wretlind 1893: 123-124; Yrjö-Koskinen 1900; Klaveness 1904: 68-69). Tämän valistuskirjallisuuden ohella toinen tärkeä kanava, jota myöten miehimyksen uusi merkitys varmasti yleistyi, oli Raamattu: 1910-luvulta lähtien käytetty ja vuonna 1938 virallisesti hyväksytty Uuden Testamentin uusi suomennos sijoitti ensi kertaa Paavalin suuhun miehimyksen (1. Kor. 6:9; 1. Tim. 1:10). Aikaisemmin nämä tekstikohdat oli käännetty toisin.
Yllä sanotusta huolimatta näyttää siltä, että miehimyksellä ei ollut mieshomoseksuaalin merkitystä ainakaan yleisesti vielä 1920- ja 1930-luvulla. Vuonna 1993 Kansanrunousarkisto pani toimeen perinnekyselyn homoseksuaalisuudesta ja siinä kysyttiin informanteilta mm., millaisia sanoja ennen mahdollisesti käytettiin kuvaamassa 'poikkeavaa' seksuaalisuutta.(14) Noin 4/5 kyselyn vastaajista on syntynyt ennen vuotta 1930 - vanhin vuonna 1906 - joten vastaukset kuvaavat lähinnä aikaa 1920-1950. Vain yksitoista vastaajaa 96:sta mainitsi miehimyksen;(15) yhdeksän vastaajaa mainitsi mies- tai naisrakastajan;(16) yksi vastaaja muisti termin miehiin/nai- siinmenevä.(17) Kaksitoista vastaajaa ei ilmoituksensa mukaan muistanut mitään erityisiä sanoja käytetyn,(18) ja 2/3 vastaajista ei ainakaan sellaisista maininnut. Huomattakoon, että miehenpilaaja ja takatuuppari eivät esiinny vastauksissa lainkaan.
Mieshomoseksuaali miehimyksen merkityksenä ei siis näytä olleen yleisesti tunnettu. Muistikuvat tästä merkityksestä liittyvät paikkakuntiin Haukivuori, Kajaani, Kittilä-Sodankylä, Maaninka, Muonio, Petäjävesi, Pyhäjärvi Ol. ja Ylitornio - useimmat siis Pohjois- ja Itä-Suomen paikkakuntia.(19) Mies/naisrakastajan osalta vastauksissa esiintyvät paikkakunnat Kiikka, Kiikala ja Pälkjärvi.(20) Sotien välisenä aikana lienee kuitenkin yhä ollut monia paikkakuntia, joihin soveltuisi Antti Eskolan toteamus kotiseudustaan 1930-luvun Etelä-Hämeessä: ei ollut sanaa, ei teoriaa, eikä kategoriaa seksuaalisen variaation - kuten juuri homoseksuaalisuuden - jäsentämiseksi (Eskola 1990: 56).
On tietenkin muistettava, että maalaisyhteiskunnassa lapset pyrittiin yleensä pitämään tietämättöminä sukupuolielämän asioista (Kaivola-BregenhÝj 1991: 38-39). Voisi siis ajatella, että Kansanrunousarkiston perinnekyselyn vastaajatkaan eivät lapsina ja nuorina olisi ylipäänsä saaneet kuulla 'poikkeavaan' seksuaalisuuteen liittyviä sanoja tai että siinä olisi ainakin jokin ero mies- ja naispuolisten informanttien kokemuksissa. Informanteista osa kuitenkin sanoi jo lapsuudessa kuulleensa miesrakastajasta, miehi- myksestä tai homosta.(21) Vastaajat, jotka mainitsivat miehimyksen käytöstä mieshomoseksuaalin merkityksessä, ja vastaajat, jotka eivät tällaista muistaneet, ovat ryhminä keski-iältään ja sukupuolijakaumaltaan aivan samanlaiset.(22) Mieshomoseksuaalin merkityksen muistamista sanalle ei siis voine ainakaan suoraan selittää vain vastaajan iän tai sukupuolen perusteella.
Homo, lesbo ja hinttari erilaisine variaatioineen ilmestyivät ja vakiintuivat kielenkäyttöön sotien jälkeen, Helsingissä kaiketi jo sotien välillä (Löfström 1994: 161). Kansanrunousarkiston perinnekyselyssä 45 henkilöä vastasi selkeästi kysymykseen, milloin he ensi kerran kuulivat sanat homo ja lesbo. Heistä 3/4 (N=33) sijoitti tapauksen sotien jälkeiseen aikaan;(23) 1/4 (N=12) kertoi kohdanneensa toisen tai molemmat termit ennen sotaa tai sodan aikana.(24) Lesbo lienee tullut tutuksi hivenen hitaammin kuin homo. (25) Voisi tietenkin epäillä, että tässä on kyseessä ikäefekti: moni informantti saavutti aikuisiän vasta sodan jälkeen, joten ehkä sanojen ensikohtaamisen ajankohta selittyy siitä? Näin saattaa osin ollakin, mutta on huomattava, että ennen sotaa tai sen aikana homon ja/tai lesbon kuulleista vastaajista puolet oli silloin vasta teini-iässä;(26) sodan jälkeen uudet sanat oppineista vastaajista puolet oli homoista ja lesboista ensi kertaa kuullessaan yli 25-, jotkut yli 40-vuotiaita.(27) Tämän hajonnan valossa näyttää todennäköiseltä, että kyseessä on sanojen aito yleistyminen sodan jälkeen ja etenkin 1950-luvulta lähtien.
Yhteenvetona päättelen, että suomalaisessa esiteollisessa agraariyhteiskunnassa ei kaiketi ollut mitään laajalti käytössä ollutta sanaa homoseksuaalisesti käyttäytyvälle miehelle. Sen enempää miehimys kuin miehenpilaaja tai miesrakastaja eivät sellaisia olleet. Tällaista käyttäytymistä voitiin kyllä kuvata esim. sanomalla miehestä, että tämä on 'aina toisten munissa kiinni', mutta leksikaalisesti mieshomoseksuaalia ei siis ollut olemassa.
On totta, että käsitteiden, sanojen ja luokkien olemassaolo tai puuttuminen ei heijasta ihmisten kokemusmaailmaa kokonaan. Sosiologi Henning Bech on fenomenologisesta kehyksestä käsin todennut painokkaasti, että modernin homoseksuaalin historia ei ole vain käsitteiden historiaa vaan myös tietyn kokemuksen ja olemassaolon tavan historiaa (Bech 1987). Asioita voidaan käsitellä ja jäsentää myös ilman niille annettua nimeä. Niinpä esimerkiksi Carsten HÝgh on väittänyt, että kansansaduissa, joiden aiheena on sukupuolenvaihdos (AT 514), on itse asiassa kyse homoseksuaalisuus-tabun implisiittisestä työstämisestä (HÝgh 1988). Aiheen perussisältö on seuraava: Tyttö pukeutuu mieheksi; ylhäisen perheen tytär rakastuu häneen; epäilyt alkavat nousta; tyttö pakenee velhon luo, joka muuttaa hänet oikeaksi mieheksi. Voidaan tosin kysyä, missä määrin sadun keskeinen idea on juuri homoseksuaalisuus-tabu, missä määrin taas sosiaalisen sukupuolen tasolla syntyvä pulmatilanne eli kahden tytön avioliitto. Freudin jälkeen asiaa on tietenkin enää vaikea analysoida ajattelematta asetelman (homo)seksuaalista potentiaalia.
Sana on kuitenkin käsitteen nimi, ja koska homoseksuaaliselle miehelle ei ollut suomalaisen esiteollisen agraariyhteiskunnan sanastossa laajalti tunnettua omaa termiä, ilmeisesti myös käsite homoseksuaalinen mies oli ihmisten ajatusmaailmassa aivan marginaalissa. Arkikielessä tabu ymmärretään asiaksi, josta vaietaan ja jota vältellään. Homoseksuaalisuutta voisi tässä kuitenkin pitää ennemmin tabuna 'leachiläisessä' mielessä: se oli mahdottoman aluetta, joka jäi käytössä olevien käsitteellisten kategorioiden ulkopuolelle (Leach 1964: 34-35). Siitä ei vaiettu; sitä vain ei oikein osattu edes ajatella. Yritän seuraavassa esittää tälle tulkinnalle lisäperusteita.
Moderniin homoseksuaalin konseptioon on läheisesti liittynyt käsitys ns. seksuaali-inversiosta: homoseksuaali on mielletty henkilöksi, jonka biologinen sukupuoli on vastakkainen hänen 'psyykkiselle' sukupuolelleen. Vuosisadan vaihteen lääkärit ja seksologit kuvasivat tätä tilannetta siten, että henkilöllä on 'naisen sielu miehen ruumiissa' tai päinvastoin. Itse asiassa kuva mies- ja naishomoseksuaalista lähtökohtaisesti naismaisena ja vastaavasti miesmäisenä olentona on ollut läsnä länsimaisen arkiajattelun stereotypioissa 1700-luvulta lähtien (Löfström 1995). Stereotyyppisen kuvan mukaan naisellisesti liikehtivä tai 'naisten töissä' toimiva mies on mitä luultavimmin myös homoseksuaali. Tämän ajattelun perustana on olettamus, että nainen ja mies ovat toisilleen vastakkaisia sekä fyysisen että psyykkisen ja sosiaalisen olemuksensa osalta. Seksuaalisuus on sekin mielletty tässä dimorfiseksi siten, että on olemassa miehinen hallitseva seksuaalisuus ja naisellinen alistuva seksuaalisuus. Jos mies on sosiaaliselta rooliltaan 'naisellinen', hän on myös seksuaalisuudessaan 'nainen', siis alistuva ja passiivinen - eli homoseksuaali.
Kansanrunousarkistossa on lukuisia mainintoja 'miesmäisistä naisista' ja 'naismaisista miehistä' eli yksilöistä, jotka olivat ylittäneet sukupuoliroolien rajat, yleisimmin pukeutumisessa tai työtehtäviin osallistumisessa.(28) Näissä maininnoissa ei kuitenkaan mikään viittaa siihen, että tällaisen miehen tai naisen intiimielämässä olisi ajateltu olevan muuta erikoista kuin ehkä se, että hän ei seurustellut. Tästä pari esimerkkiä:
'Sitä taas siellä paikkakunnalla pitävät että sillä on "mulukut", vaan että se on naisen puvun oppinut pitämään .... Uroseksi Marketaksi ne siellä paikkakunnalla kuuluvat sitä kutsuvan. Ja se ei taas miehistä kuulu välittävän ollenkaan; kyllä sillä olisi tahtojia ollut, mutta se ei mene kellekkään.'(29)
'Miehen housut Saaralla oli aina jalass, vaikka hame oli päällä. Tukka oli lyhyeksi leikattuna ... Osasi Saara kirotakin täyvellä suulla, eikä hän koskaan naisten kanssa seurustellut. Eikä tehnyt muita naisten töitä kuin pojan. Joku kulkumies sen sille laittoi.'(30)
'[Se mies] tekee naisten töitä ja kaikkea, mitä naiset. Ja sillä on miehen puku. Sillä pitäisi olla kaksi värkkiä, miesten ja naisten. Se kutoo kankaat, lypsää lehmät, neuloo kintaat, se pitää itse sen huushollinsa, se tekee leivät: ei sillä muijaa ole. Eikä se naisia tapaile ollenkaan. Naisten luokse se aina menee karsinan puolelle ja siellä puhutaan sitten lypsämisestä, lehmäin poikimisesta ja sen semmoisesta. Sillä on naisen äänikin. Äitinsä kanssa se asuu.'(31)
Joskus jos nainen oli kovin robusti ulkomuodoltaan ja miehinen käytökseltään, häntä arveltiin kaksineuvoiseksi; silloinkaan ei kuitenkaan välttämättä vihjattu, että hänen seksuaalisuutensa olisi ollut jotenkin outoa.(32) Kansanrunousarkistoon kerätyn perinneaineiston valossa näyttäisi siltä, että sukupuoliroolin ylittämiseen ei siis liittynyt epäilyä henkilön 'poikkeavasta' seksuaalisuudesta. - Muistettakoon, että aiemmin mainituissa kaskuissa kahdesta naisesta ja tekopeniksestä ei sanottu, että naiset olisivat olleet erityisen miesmäisiä.
Voidaan tietenkin väittää, että perinnearkistojen aineistossa ei näy kytkentää miehen/naisen 'naismaisuuden/miesmäisyyden' ja hänen seksuaalisuuttaan koskevien epäilyjen välillä, koska aihetta ei ehkä aikanaan haluttu ottaa esiin. Lisävalaistuksen saamiseksi Kansan- runousarkiston perinnekyselyn vastaajilta tiedusteltiin, oliko heidän kotiseudullaan ollut 'naismaisia' miehiä tai 'miesmäisia' naisia ja oliko näiden seksuaalisuuden ajateltu olevan jotenkin muista poikkeavaa. Kysymykseen vastasi 41 vastaajaa 96:sta; 3/4 (N=32) heistä sanoi, että tällaisia henkilöitä ei ajateltu homoseksuaali- siksi.(33) Vain 1/4 (N=8) mainitsi tämän epäilyn; näistä neljä totesi, että kyseisiä henkilöitä epäiltiin myös kaksineuvoisiksi;(34) muut neljä vastausta viittasivat 1950-lukuun tai sitä uudempaan aikaan.(35)
On toki mahdollista, että vastaukset heijastavat jonkinlaista homoseksuaalisuus-tabua ja että ainakaan lapset eivät saaneet edes kuulla aikuisten kaikkia puheita 'omituisista' miehistä ja naisista. Voisi myös olettaa, että jos homoseksuaalisuus on ollut aiheena enemmän esillä vasta sotien jälkeen, kuten mm. sanaston kehitys implikoi, homoseksuaalisuutta koskevat arvelut esiintyisivät enemmän uudempia aikoja koskevissa nuorempien informanttien vas- tauksissa. Homoseksuaalisuuden arveluista maininneet vastaajat ovat kuitenkin keski-iältään hiukan vanhempia kuin ne, jotka eivät niistä maininneet. Ensimmäisen ryhmän keski-ikää nostavat ne neljä vastaajaa, jotka mainitsivat myös kaksineuvoisuuden epäilyistä.
Arvelut henkilön kaksineuvoisuudesta esiintyvät vastauksissa myös ilman epäilyä homoseksuaalisuudesta,(36) mutta on kiintoisaa, että homoseksuaalisuusarvelut esiintyvät näissä vastauksissa yhteydessä kaksineuvoisuuden arveluihin verraten usein. On hyvinkin mahdollista, että arvelut homoseksuaalisuudesta ovat voineet usein syntyä siten, että sukupuoliroolin ylittäminen on ensin 'selitetty' henkilön kaksineuvoisuudella, ja tämän korollaarina on sitten tullut esiin myös homoseksuaalisuuden mahdollisuus (vrt. Stark 1995b). Tässä on muistettava, että nykyaikaa kohti tultaessa käsitys biologisen sukupuolen jyrkästä dimorfiasta ja biologisen sukupuolen 'attribuoinnista' yksilölle on kaiketi tullut suoraviivaisemmaksi; yksilön biologista sukupuolta ei epäillä yhtä 'kevyesti' eikä kaksineuvoisuutta oleteta syyksi yksilön 'omituisuudelle' enää yhtä hanakasti kuin esimerkiksi uuden ajan alussa (Laqueur 1990). Kuten seksuaali-inversion teoriasta nähdään, yksilön 'omituisuuden' syytä ei haettu enää 1800-luvun lopulla niink- ään kehosta vaan psyykestä (vrt. Trumbach 1991). Olisiko siis niin, että Kansanrunousarkiston iäkkäiden vastaajien muistikuvat kaksineuvoisuutta koskevista verraten tavallisista arveluista heijastavat tällaista heidänkin lapsuus- ja nuoruusympäristössään vielä ollutta 'esimodernia' ajattelumallia?
Sukupuoliroolin ylittämistä kuvaavista perinneaineistojen ja muistitietokeräelmien maininnoista enin osa on siis sellaisia, joissa roolin ylittämiseen ei näytä liittyvän epäilyä henkilön homoseksuaalisuudesta. Henkilö saattoi poiketa askareissaan ja ulkoasussaan miehen/naisen sukupuoliroolista, mutta häntä ei epäilty homoseksuaaliksi, paitsi silloin kun asiaan myös liittyi epäilyjä kaksineuvoisuudesta.
Edellä olen käsitellyt homoseksuaalisuuteen liittyviä termejä ja arveluita - tai oikeammin niiden puuttumista. Voidaan toki väittää, että kyseessä on ollut 'kielletty' ja siis vaiettu asia, mutta olen edellä esittänyt näkökohtia, joiden valossa tuota selitystä voidaan epäillä. Tässä ja seuraavassa kappaleessa esitän selitysehdotuksen, miksi homoseksuaalisuuden teema ei herättänyt esiteollisessa agraariyhteiskunnassa sen enempää huolta ja huomiota ja miksi sitä esimerkiksi ei näy sukupuoliroolin ylittämisen tulkinnoissa.
'Homoseksuaalisuus' ei ole vain genitaaliseksuaalinen ilmiö; se on myös emotionaalista ja sosiaalista läheisyyttä: tunteita ja fyysistä läheisyyttä, tiettyjä asumisjärjestelyitä jne. Jos lähdetään siitä, että maailmaa jäsentävät käsitteet syntyvät ja leviävät vastauksena ympärillä havaittuihin ilmiöihin, on oikeastaan ymmärrettävää, että samasukupuolista läheisyyttä ei esiteollisessa agraariyhteiskunnassa juuri käsitteellisesti jäsennetty: ilmiöllä ei liene ollut siellä ylipäänsä kovin paljon elintilaa. Sen sosiaalinen ja kulttuurinen lokero oli kapea.
Agraariyhteisön sosiaalinen järjestys rakentui pitkälti perheen perustamisen ja elinkeinoa jatkavan jälkikasvun hankkimisen varaan. Naimattomat olivat usein pilkanteon kohteena, joskin he olivat kotitalonsa kannalta myös hyödyllisiä, eräänlaisia palkattomia renkejä ja piikoja.(37) Naimattomatkin siis olivat agraariyhteiskunnassa yleensä jonkin kollektiivin jäseniä - renkeinä, piikoina, talon 'setämiehinä' - kun taas 1800-luvulta lähtien monissa länsimaissa teollisuuskaupunkeihin muuttava naimaton väestö oli uudessa miljöössä enemmän irrallaan.(38) Eräiden tutkijoiden mukaan juuri tämä vapaasti liikkuvien ja siviilisäädyltään naimattomien palkkatyöläisten ja anonyymin suurkaupungin yhdistelmä generoi uusia ja myös 'poikkeavia' intiimielämän muotoja, joiden esiintyminen stimuloi teorioita seksuaalisesta poikkeavuudesta (D'Emilio 1984). Naimattoman yksineläjän sosiaalinen lokero agraariyhteiskunnassa kaiketi oli selvästi tätä kapeampi, mutta ei olematon. Kansanrunousarkiston homoseksuaalisuuskyselyssä mm. kysyttiin, oliko vastaajien kotiseudulla ollut taloja, joissa asui kaksi, ei keskenään sukua olevaa miestä tai naista ja suhtauduttiinko heihin mitenkään erityisesti. Monet sanoivat, että näihin pareihin ei suhtauduttu mitenkään erityisesti.(39)
Samasukupuolisen läheisyyden kulttuurinen lokero oli kapea paitsi avioitumista koskevien arvostusten vuoksi myös siksi, että seksuaalisuutta ja erotiikkaa koskevat käsitykset tuskin jättivät sille paljon elintilaa. Seksuaalisuus palveli lähinnä suvunjatkamisen ja sukujen välisten sosiaalisten verkostojen uusintamisen tarkoitusperiä (Stark 1995a). Tunneperäisille ja eroottisille suhteille ei annettu kovin paljon itseisarvoa; avoin tunteellisuus ja 'herrasväelle' tyypillisiksi katsotut julkiset hellyydenosoitukset miehen ja naisen välillä herättivät usein lähinnä epäilyä ja naureskelua, joskin romanttisen rakkauden idea alkoi näkyä kansanlaulujen aiheissa 1800-luvun lopulta lähtien.(40) Normatiivisissa lausumissa seksuaalisuus näyttää länsimaissa irronneen suvunjatkamisen yhteydestä ensiksi porvaristossa. Ehkä hiukan paradoksaalisesti tämä eroottisen mielihyvän ja tunnesuhteiden kasvanut itseisarvo avasi eräiden tutkijoiden mukaan tietä myös homoerotiikalle, nimittäin ns. romanttisille ystävyyssuhteille, joita oli sivistyneistönaisten kesken Suomessakin (D'Emilio 1984; Juvonen 1994).
Samasukupuolinen läheisyys ei siis ollut Suomessa esiteollisessa agraariyhteiskunnassa erityinen problematisoinnin aihe siksi, että sille ei kaiketi ollut sosiaalista ja kulttuurista lokeroa, toisin kuin teollistuneiden länsimaiden suurkaupungeissa. Toki agraariyhteiskunnassa kuitenkin oli nykynäkökulmasta katsoen homoseksuaalisiksi sanottavia suhteita. Pietari Päivärinta mm. kirjoitti 1900-luvun alussa Etelä-Pohjanmaan siveellisestä tilanteesta; onanian vaaroihin viitaten hän mm. totesi:
"Voipi niinkin käydä, että mies kadottaa luonnollisen
sukuviettinsä ja kääntyy toisiin miehiin ja saa niistä
sukuviettinsä tyydytyksen... ne pari tapausta, jotka minä tunnen,
tapahtuivat sitten, kun asianomaiset olivat olleet jonkun aikaa naimisissa. Pari
semmoistakin tapausta tunnen, että naisetkin ovat toisiltaan hakeneet
sukuviettinsä tyydytystä jos jollakin tavalla... Molemmat
hylkäsivät he miehensä ja elämä kävi
kovin riitaiseksi... He olivat niin toisiinsa kiintyneet, etteivät voineet
toisittaan tulla toimeen..." (Päivärinta 1905: 26-27.)
Jos Päivärintaan on luottamista, tällaisia tapauksia siis oli.
On merkille pantavaa, että ajatus ympäristön reaktiosta ei
ollut siis ainakaan estänyt mainittuja naisia ryhtymästä
tähän elämänmuutokseen. Ehkä ei ollut
todennäköistä, että reaktio olisi voimakkaan
kielteinen; kielteinen kyllä epäilemättä. On
syytä huomata, että Päivärinta mainitussa kohdassa
paheksui voimakkaasti etenkin sitä, että nämä miehet
ja naiset olivat luistaneet velvoitteistaan perheen ja yhteisön sosiaalisessa
järjestelmässä.
Ajan suomalaisesta oppineesta kirjallisuudesta huomattakoon, että lääkärit Johan Backman ja Akseli Nikula julkaisivat vuosina 1882 ja 1919 tapauskertomukset kahdesta naisesta, jotka he arvioivat seksuaa- li-inverteiksi. Naiset olivat maaseudulta. He olivat selostusten mukaan kumpikin kiinnostuneita naisista ja olivat ihastuneet naiseen ja kosineetkin tätä. He olivat olleet myös eri tavoin hyvin 'miesmäisiä' mm. töissään ja ulkoisessa asussaan (Backman 1882; Nikula 1919). On ilmeistä, että ajan lääketieteen uudet selitysmallit suuntasivat tässä lääkäreiden diagnoosia, mutta selostus naisten edesottamuksista sinänsä lienee pääosin oikeellinen. Selostuksista ei käy ilmi, miten ympäristö oli reagoinut naisten käyttäytymiseen.
Backmanin, Nikulan ja Päivärinnan mainitsemat tapaukset ovat esimerkkejä emotionaalisen ja sosiaalisen samasukupuolisen läheisyyden ilmentymistä agraariyhteiskunnassa. Toisenlainen homoseksuaalisuutta eräällä tavalla sivuava ilmiö esiintyy eräissä Kansanrunousarkiston ja Työväen arkiston aineistoissa, joissa kuvataan ns. jätkäksi poraamista. Tämä oli metsätyömiesten parissa tunnettu initiaatio, jossa nykykatsojasta näyttäisi olevan homoseksuaalista väritystä. Tässä rituaalissa tulokkaan asema yhteissssä sinetöitiin julkisesti asettamalla puinen tanko hänen paljaan takamuksensa päälle.(41) Rituaalia näyttää harrastetun ainakin vuosisadan alussa. Sillä on toki voinut olla erilaisia ulottuvuuksia, mutta on kiinnostavaa, että mukana olleet miehet eivät kertomuksien perusteella näytä olleen kiusaantuneita siitä, että he riisuivat toverinsa puolialastomaksi ja 'seivästivät' tämän.
Edelliset esimerkit homoseksuaalisuutta sivuavista ilmiöistä ja eräät muut muistitietoaineistojen maininnat antavat aiheen päätellä, että jos kohta genitaaliseen homoseksuaalisuuteen suhtauduttiin esiteollisessa agraariyhteiskunnassa nuivasti, kielteisyys ei ollut kovin voimakasta. Kansanrunousarkiston perinnekyselyssä monet vastaajat kertoivat homoseksuaaleiksi arvelluista henkilöistä ja selostuksista päätellen heihin joskus suhtauduttiin selvän kielteisesti, joskus naureskellen, mutta ei juuri koskaan aggressiivisesti.(42) Harvalukuiset tapaukset, joissa miehen homoseksuaaliseen käyttäytymiseen reagoitiin väkivaltaisesti, olivat tilanteita, joissa aggression tehnyt mies joutui toisen miehen suoraviivaisen lähentelyn kohteeksi.(43) Kuten edellä jo totesin, samasukupuolisiin asumispareihin suhtauduttiin nähtävästi verraten neutraalisti (ks. viite 39).
Miksi homoseksuaalisuus ei sitten ollut agraariyhteiskunnassa akuutti aihe? Miksi samasukupuolisen läheisyyden tapauksiin ei näytä liittyneen vihaa tai moraalista paniikkia? Miksi niihin ei liittynyt sellaista merkityskasaumaa kuin porvarillisessa kulttuurissa? Miksi aihetta ei jäsennetty käsitteellisesti sen enempää? Markku Koski on esittänyt saman kysymyksen: miksi suomalaisessa agraarikulttuurissa ei ollut polariteeteiksi asetettuja kategorioita homot vastaan heterot? (Koski 1992: 48.) Kuten Koski on todennut, homoseksuaalisuuden konstruktio on luonteeltaan 'oikean' mieheyden ja naiseuden määrittelyä. Vastausta yllä oleviin kysymyksiin onkin syytä etsiä kulttuurin mies- ja naiskäsityksistä.
Modernin homoseksuaalin kategorian syntyä on aikaisemmassa tutkimuksessa selitetty mm. urbanisoitumisen ja kapitalismin kehityksen, yhteiskunnan byrokratisoitumisen ja lääketieteen profession synnyn kautta. Erityisen kiinnostava on historioitsija Randolph Trumbachin esittämä tulkinta, jossa stereotyyppisen homoseksuaalin - 'naismaisen' homomiehen ja 'miesmäisen' lesbon - syntymä on historiallisesti rakentunut reaktio sukupuolikonseptioiden muuttumiseen. Olen käsitellyt aihetta toisaalla, ja esitän tässä argumentin verraten lyhyesti (ks. Löfström 1995).
Trumbachin mukaan moderni homoseksuaali syntyi 1700-luvun alkupuolella Länsi-Euroopan taloudellisesti edistyneimmissä yhteiskunnissa, kun porvariston ja yläluokan piirissä levisi ajatus sukupuolten tasa-arvosta. Rakkausavioliiton, kotikultin ja 'pehmeän' mieheyden ihanteet valtasivat alaa. Aikaisemman, avoimemmin patriarkaalisen järjestyksen joutuessa ainakin ihanteen tasolla arvostelun kohteeksi homoseksuaalimiehen ja -naisen stereotypiat syntyivät kulttuurikuvastoon takaamaan, että miehen ja naisen välille jäisi ainakin yksi tärkeä ero mies- ja naiskokemuksissa: 'tosi' mies ei voisi koskaan haluta seksuaalisesti toista miestä eikä 'oikea' nainen toista naista (Trumbach 1989). 1700-luvun porvariskulttuurissa mieheyden ja naiseuden suhde alettiin hahmottaa juuri tämän oletetun kaikenkattavan polariteetin kautta (Jordanova 1989). Voidaan siis sanoa, että sukupuolten tasa-arvon noustessa ihanteeksi alettiin korostaa sukupuolten kaikenpuolista erilaisuutta. Seksuaalisuus oli vain yksi inhimillisen kokemuksen kenttä, jossa naisen ja miehen vastakkaisuuden ajateltiin ilmenevän: mies on seksuaalisesti aktiivinen, nainen taas passiivinen ja alistuva. Myös seksuaalinen halu oli tässä konseptiossa selkeän dimorfinen: sen kohde saattoi olla vain joko nainen tai mies.
Trumbachin analyysi on suoraviivainen mutta stimuloiva. Sen inspiroimana esitän seuraavan hypoteesin: homoseksuaalisuus-teeman marginaalisuus suomalaisessa agraariyhteiskunnassa selittyy sillä, että mieheyden ja naiseuden suhdetta ei hahmotettu kaikenkattavana polariteettisuhteena siten kuin porvariston ja etenkin keskiluokan kulttuurikehyksessä. Esimerkiksi esiteollisesta agraariyhteiskunnasta kerätyssä seksuaaliaiheisessa folkloressa naisen seksuaalinen halu tulee esiin siinä kuin miehenkin, mikä poikkesi selvästi porvarillis-keskiluokkaisen kulttuurin naiskuvasta. Voidaan myös esittää, että vaikka naisen ja miehen työnjako agraariyhteisössä oli periaatteessa jyrkkä ja hyvin selvä, töiden fyysisen luonteen, suorituspaikan ja ainakin naisen töihin osallistumisen suhteen maskuliinisen ja feminiinisen alueen erottelu oli porvariston ja etenkin keskiluokan piirissä jyrkempi ja joustamattomampi. (Löfström 1995; ks. myös Liliequist 1991: 422-423.)
Tältä kannalta homoseksuaalisuustulkintojen ja -epäilysten niukka esiintyminen sukupuoliroolin ylittämistä koskevassa perinne- ja muistitietoaineistossa on aivan ymmärrettävää: kulttuurikuvastossa ei ollut etumerkiltään vastakkaisia miehen (hallitseva) ja naisen (alistuva) seksuaalisuuksia, joihin roolin ylittäjä olisi voinut olla seksuaalisesti 'invertoitunut'. Työssä ja/tai vaatetuksessa ilmennyt henkilön 'naismaisuus/miesmäisyys' ei johtanut homoseksuaalisuutta koskevaan oletukseen, koska seksuaalihalua sinänsä ei pidetty sukupuolittuneena akselilla aktiivinen vastaan passiivinen.
Laura Stark on myös analysoinut kertomuksia sukupuoliroolin ylittäjistä ja esittänyt, että agraariyhteiskunnassa mieheyttä ja naiseutta ei sidottu kahdeksi ehdottoman tiukaksi sukupuolimarkkerien paketiksi, joihin jokainen olisi pyritty pakonomaisesti sulkemaan sukupuolipiirteiltään koherenttina. Kertomusten esittäjille ei näytä olleen vaikea hyväksyä tiettyä ristiriitaisuutta henkilön sukupuolipiirteissä (Stark 1995b). Tämä sopii hyvin siihen hypoteesiin, että sukupuolipolariteetti hahmotettiin agraariyhteiskunnassa harvapiirteisempänä eli ei niin kaikenkattavana kuin porvariston ja keskiluokan piirissä. 'Väärät' sukupuolipiirteet eivät vaikuttaneet henkilön asemaan ja hyväksyntään paikallisyhteisössä niin voimakkaasti ja kohtalokkaasti kuin monet lääkäreiden tapauskertomukset Englannissa ja Yhdysvalloissa vuosisadan vaihteesta osoittavat tapahtuneen (vrt. Greenberg 1988: 373-386).
Trumbachin argumenttia seuraten voidaan lopuksi esittää, että perinneaineistoissa ilmenevä epädramaattinen suhtautuminen sukupuoliroolien ylittämisen tapauksiin heijastaa ehkä sitä, että esiteollisessa agraariyhteiskunnassa miehen ja naisen arvojärjestys oli periaatteen tasolla selvä. Sukupuoliroolien ylittämiseen ei siitä syystä tarvinnut suhtautua niin vakavasti. Sukupuolten tasa-arvoa ihanteenaan julistavassa porvarillis-keskiluokkaisessa kulttuurissa sellaiset tapaukset sen sijaan tulkittiin patologioiksi ja sukupuolten 'luontaisen' polariteetin todisteiksi - ja käytännössä myös sukupuolten sosiaalisen tasa-arvon luontaisiksi rajoitteiksi!
Sanaston ja muistitietoaineiston valossa näyttää siltä, että homoseksuaalisuus tuli suomalaisessa yhteiskunnassa aiheena ihmisten mieliin laajemmin vasta sotien jälkeen ja etenkin 1950-luvulta lähtien. Tämän voisi selittää siten, että urbanisoitumisen, yleistyvän palkkatyön ja elinkeinorakenteen muutoksen myötä mieheys ja naiseus alettiin hahmottaa yhä laajemmin keskiluokkaisen polariteetti-idean kautta. Palkkatyö erotti aiempaa jyrkemmin kodin ja työn sekä yksityisen ja julkisen; myös uudet asumismuodot erottelivat yksityisen (= feminiinisen) ja julkisen (= maskuliinisen) nyt yhä selvemmin (Löfström 1995). Homoseksuaalista tuli muuan tärkeä miehisen miehen ja naisellisen naisen välisen eron sekä 'esimerkki' että 'todiste'. Kun 'miesmäisyys' ja 'naismaisuus' tulivat aikaisempaa joustamattomammin rajatuksi vain yhden sukupuolen ominaisuuksiksi, homomies ja lesbo 'todistivat', että myös naisen ja miehen seksuaalisuudet olivat erilaiset ja että 'naismainen' mies ja 'miesmäinen' nainen eivät siltä osin voineet olla 'tosi' miehiä ja 'tosi' naisia. Vaikka feminismin nousu ja sukupuoliroolien problematisointi on lieventänyt mieheyden ja naiseuden polarisointia 1960-luvun jälkeen, Markku Kosken keräämä aineisto homo- ja lesbokuvista osoittaa, että 1700-luvun porvariskulttuurissa syntyneet homostereotypiat ovat olleet sitkeitä.
1. Muistitieto ei ole sama asia kuin folklore, mutta niiden välille ei ole syytä tehdä tarpeettoman jyrkkää eroa (vrt. Finnegan 1992: 48-49). Muistitieto voi usein sisältää folkloren kaltaista perinteeksi kiteytynyttä ainesta ja 'arkipäivän myyttejä' (ks. Passerini 1990). Toisaalta folkloresta kuten muistiedostakin voidaan yrittää tulkita esiin yhteisössä vallinneita asenteita, käsityksiä ja sosiaalisia suhteita, vaikka siinä ei aina voida samalla tavoin esittää kysymyksiä informanteille kuin muistitietotutkimuksessa.
2. SKS/KRArk. Parainen. K. Eklöf VK 9:19. 1893. Kuusjoki. P. Rannikko KT 10:19. 1937. Savitaipale. A. Nurkka KT 78:18. 1937. Rantsila. J. Toppila KRK 225:25 ja KRK 225:125. 1935. Urjala. A. Huhtala KT 46:35. 1937. Eno. A. Turunen a)49. 1909. Pyhäjärvi. Veikko Orpana KT 115:128. 1937. Ulvila. Lauri Myllymäki KRK 40:91. 1935. Ks. myös Holtari - Laaksonen - Vento 1971: 273-274.
3. SKS/KRArk. Vehkalahti. Ilmari Rakuuna 81:21. 1961.
4. SKS/KRArk. Vuokkiniemi. S. Paulaharju 18762. 1932.
5. SKS/KRArk. Vuokkiniemi. S. Paulaharju 18761. 1932.
6. SKS/KRArk. A.A. (E-aineisto): Kuulemia I (1929), 52-56; Kuulemia III (1932), 18-19, 34-35, 98-99; Kuulemia IV (1936), 18-20.
7. Järviö-Nieminen 1959: 101; Knuuttila 1992: 250. Katso mm. SKS/KRArk. Joroinen. J. Tirkkonen 1146. 1885. Ulvila. T. Laine 112. 1892. Laihia. H. Brandt 580. 1880. Lehtimäki. A. Vallinmäki 120. 1908. Pirkkala. Paukku Sankila c61. 1909.
8. Voidaan ajatella, että seksuaalikaskuissa on paljolti kyse myös mielikuvien ja todellisuuden mahdollisuuksien välisen suhteen pohtimisesta komiikan keinoin (esim. Knuuttila 1992: 227, 234, 249). Kun aiheena on silloin 'omituisena' pidetty seksuaalisuus, on ymmärrettävää, että kaskun agentiksi pannaan 'toinen'.
9. SKS/KRArk. Vehkalahti. Ilmari Rakuuna 81:21. 1961. SKS/KRArk. A.A. (E-aineisto); Kuulemia III (1932), 18-19.
10. Aiemmin mainittu Vuokkiniemeltä kotoisin oleva maininta (viite 4) on perinnearkistossa sillä tavoin irrallisena, että on vaikea sanoa, onko se ollut enemmän toiseutta halventava tölväisy vai toteamus. On muistettava, että Länsi-Euroopassa venäläisiä pidettiin - 1700-luvulle saakka osin myös oikeutetusti - homoseksuaalisuuden suhteen sallivampina kuin länsieurooppalaisia. Karlinsky 1989: 348-350; vrt. Tarkiainen 1986: 315-316.
11. SKS/KRArk. A.A. (E-aineisto); Kuulemia I (1929), 52-56; Kuulemia III (1932), 34-35.
12. SMSA/miehimys. Nämä sanaliput on tallennettu 1912-1968. Tiedot koskevat seuraavia paikkakuntia: Halsua, Juva, Kemi, Kittilä, Kuhmo, Kuopio, Nivala, Parikkala, Perho, Rovaniemi, Sodankylä. Tätä ei tosin pidä suoraan olettaa täysin luotettavaksi todisteeksi sanan tai merkityksen vallitsevuudesta paikkakunnalla (ks. Rintala 1972: 27-31).
13. Europaeus 1853: sodomiteri; Ahlman 1865: sodomiteri; Godenhjelm 1873: sodomiterei, knabenschänder; Meurman 1877: pédérastie, sodomie; Swan - Granström 1904: pederast. Miehiminen esiintyy Wihtori Peltosen käännöksessä ruotsalaisen Wretlindin seksuaalivalistuskirjasesta (Wretlind 1893: 123).
14. Kansanrunousarkiston vastaajarenkaaseen kuului tuolloin n. 550 vastaajaa. Vastausprosentti kyselyssä oli 18 (N=96), joka oli Kansan- runousarkiston mukaan melko normaali tulos. Vastanneiden sukupuoli- ja ammattitaustajakautuma oli lähes sama kuin vastaajarenkaassa: naisten osuus oli 2/3 ja maa- ja metsätaloudessa toimivien tai toimineiden 1/3. Vastanneista oli ennen vuotta 1930 syntyneitä eli eläkeikäisiä 4/5 eli hiukan enemmän kuin vastaajarenkaassa. Vastaajien asenteet kyselyn aihetta kohtaan vaihtelivat laidasta laitaan. Olen kiitollinen Senni Timoselle, jonka aloitteesta SKS toteutti tämän laatimani kyselyn.
15. SKS/KRArk. Homoseksuaalisuuskysely. 1993: 1, 3, 15-16, 18, 32-34, 63, 110-112, 121-122, 198, 224, 230. Näiden vastaajien keski-ikä oli 66 vuotta ja sukupuolijakautuma miesten ja naisten kesken tasan. Teen viittaukset aineistoon yleisestä käytännöstä poiketen sivunumeroin eli ilman nimiä.
16. SKS/KRArk. Homoseksuaalisuuskysely. 1993: 17, 47, 65-66, 73-75, 76-77, 86, 123-124, 178-179, 210. Näistä vastaajista 2/3 oli naisia; keski-ikä oli 72 vuotta.
17. SKS/KRArk. Homoseksuaalisuuskysely. 1993: 181.
18. SKS/KRArk. Homoseksuaalisuuskysely. 1993: 9, 44, 48, 59-62, 113-114, 132, 141-143, 160-162, 180, 183, 227, 228. Sukupuolijakautuma ja keski-ikä on sama kuin ryhmässä, joka muisti miehimyksen mieshomoseksuaalin merkityksessä.
19. SKS/KRArk. Homoseksuaalisuuskysely. 1993: 1, 15-16, 18, 31, 63, 110-112, 121, 198. Monissa vastauksissa ei spesifioida paikkakuntaa, jota tiedot koskevat.
20. SKS/KRArk. Homoseksuaalisuuskysely. 1993: 47, 74, 86.
21. SKS/KRArk. Homoseksuaalisuuskysely. 1993: 37, 47, 59-62, 85-87, 109, 199, 202. Nämä vastaajat ovat syntyneet vuosina 1909-1931. Tässä on kyse homosta nykyisin ymmärrettynä; murteissa homo saattoi tarkoittaa mm. puheliasta, ahnetta tai suurta ja rotevaa ihmistä (SMSA/homo).
22. Ks. edellä viitteet 15 ja 18.
23. SKS/KRArk. Homoseksuaalisuuskysely. 1993: 3, 9, 15-16, 19, 20, 31-33, 47, 54, 57-58, 59-62, 65-66, 76-77, 78, 110-112, 113-114, 128-129, 132, 133, 134-135, 136-138, 141-143, 154, 160-162, 170, 178-179, 180, 182, 206, 208, 210, 216, 219, 230.
24. SKS/KRArk. Homoseksuaalisuuskysely. 1993: 13-14, 48, 64, 85-87, 109, 125-126, 130-131, 149-150, 152, 188, 199, 212.
25. SKS/KRArk. Homoseksuaalisuuskysely. 1993: esim. 3, 13-14, 48, 113-114, 132, 160-162, 199.
26. SKS/KRArk. Homoseksuaalisuuskysely. 1993: 64, 85-87, 109, 130-131, 199.
27. SKS/KRArk. Homoseksuaalisuuskysely. 1993: 4-6, 20, 47, 48, 57-58, 76-77, 78, 128-129, 136-138, 154, 160-162, 170, 180, 219; ilmeisesti myss 18, 71-72, 178-179. Olen aikaisemmin tehnyt tässä virheen puhumalla yli 25-vuotiaiden asemesta yli 30-vuotiaista (ks. Löfström 1995: 38, n. 20).
28. Esim. SKS/KRArk. Juva. Väinö Tuomaala 2351. 1948. Kolari. S. Paulaharju 10280. 1930. Lavia. Vihtori Grönroos KRK 24:731. Siikainen. Vuokko Raekallio 245. 1936. Karstula. Albert Rautiainen 1343. 1939. Vieremä. Santeri Rissanen KRK 115:96. 1935. Sortavala. Juho Soikkanen PK 30:5393. 1938. Perho. S. Paulaharju 29559. 1936. Elimäki. Kotiseutu 1912: 148-149. O. H-sko. Jaala. Hertta Hasu 175. 1947.
29. SKS/KRArk. Kaavi. K. Teräsvuori 116. 1910.
30. SKS/KRArk. Kolari. S. Paulaharju 10276. 1930. Kaiketi tässä kohden seurustelu on ymmärrettävä jutustelun eikä tapailemisen merkityksessä.
31. SKS/KRArk. Juuka. K. Teräsvuori 115. 1910. Tässä taas tapaileminen on selvästi yhtä kuin nykyisen kielenkäytön seurustelu, 'heilastelu'.
32. SKS/KRArk. Lavia. Vihtori Grönroos KRK 24:731. Kaavi. K. Teräsvuori 116. 1910. Juva. Väinö Tuomaala 2351. 1948. Poikkeuksena tästä ks. SKS/KRArk. Vuokkiniemi. S. Paulaharju 18761. 1932.
33. SKS/KRArk. Homoseksuaalisuuskysely.1993: 14, 16, 19, 36-37, 44, 45-46, 47, 62, 66, 67, 68-70, 72, 75, 76-77, 79-80, 91-92, 111, 114, 121, 126, 128, 133, 150, 153, 165-166, 176-177, 191, 198, 209, 219, 227.
34. SKS/KRArk. Homoseksuaalisuuskysely. 1993: 17, 73, 147, 160-161. Huomaa korjaus verrattuna Löfström 1995: 38, n. 15.
35. SKS/KRArk. Homoseksuaalisuuskysely. 1993: 89-90, 162, 201, 229.
36. SKS/KRArk. Homoseksuaalisuuskysely. 1993: 36-37, 45-46, 68-70, 126, 153, 219.
37. Kansanrunousarkiston aineisto (SKS/KRArk. E-aineiston kopiokortit VII b1.) sisältää aiheesta lukuisia mainintoja.
38. Tätä ei pidä liioitella: teollistumisen varhaisvaiheissa kaupunkityöväestön elämään liittyi kollektiivisuuden piirteitä mm. asumisessa; Waris 1932: 256-260.
39. SKS/KRArk. Homoseksuaalisuuskysely. 1993: 19, 36, 40, 65-66, 71-72, 113-114, 125-126, 130-131, 198.
40. Katso esim. MV/Kysely 33 (1987) Tervehtiminen; kohdat 177, 653, 702, 935, 1007. Tutkimuskirjallisuutta esim. Asplund 1972; Sarmela 1969: 237-243; Virtanen 1988: 113, 118, 220.
41. SKS/KRArk. Jätkät 1969. Kolari. Oiva Arvola. 61. Katso myös Holtari - Laaksonen - Vento 1971: 23-24. TA/Muistitietotoimikunta. Hanna ja Eino Hyvärinen, 4/4 (1961): 4.
42. SKS/KRArk. Homoseksuaalisuuskysely. 1993: esim. 1, 15, 17, 46, 87-88, 89-90, 96-97, 121, 137, 152, 188, 208, 216-218, 222. Katso myös SKS/KRArk. Korsu 1974. Ylivieska. Paavo Kytökorpi 23: 78. Karkkila. Jukka Savolainen 35: 215-224, 225-230, 231-236.
43. SKS/KRArk. Homoseksuaalisuuskysely. 1993: 69, 105-106, 173, 230-231. Ks. myös SKS/KRArk. Korsu 1974. Eero Kinnunen 19: 227-229. Ks. myös Holtari - Laaksonen - Vento 1971: 221-222.
Ahlman, F. 1865: Svenskt-Finskt Lexikon. SKS:n toimituksia 38. Helsinki: SKS.
Apo, Satu 1986: Ihmesadun rakenne. Juonien tyypit, pääjaksot ja henkilöasetelmat satakuntalaisessa kansansatuaineistossa. SKS:n toimituksia 446. Helsinki: SKS.
Apo, Satu 1989: Class relations as reflected in Southwest Finnish magic tales. Teoksessa Siikala, Anna-Leena (ed.), Studies in oral narrative. Studia Fennica 33. Helsinki: SKS.
Asplund, Anneli 1972: Kansanlaulustomme eroottisten asenteiden muutoksista. Kotiseutu 1/1972: 32-39.
Backman, Johan 1882: Ett fall af konträr sexualkänsla. Finska Läkaresällskapets Handlingar, vol. 24: 151-160.
Bech, Henning 1987: Når mænd mÝdes. Homoseksualiteten og de homoseksuelle. KÝbenhavn: Gyldendal.
Bottigheimer, Ruth 1987: Grimms' bad girls and bold boys. The moral and social vision of the tales. New Haven: Yale University Press.
Davis, Madeline - Kennedy, Elizabeth 1993: Boots of leather, slippers of gold. The history of a lesbian community. New York: Routledge.
D'Emilio, John 1984: Capitalism and gay identity. Teoksessa Ann Snitow - Christine Stansell - Sharon Thompson (eds), Desire. The politics of sexuality. London: Virago.
Eskola, Antti 1990: Suomalainen kyläoriginelli sosiologin silmin. Teoksessa Pekka Laaksonen - Ulla Piela - Pirkko Lahti (toim.), Hullun kirjoissa. Näkökulmia suomalaiseen kylähulluuteen. SKS:n toimituksia 508. Toinen painos. Helsinki: SKS.
Europaeus, D.E.D. 1853: Svenskt-Finskt Handlexikon. SKS:n toimituksia 16. Helsinki: SKS.
Finnegan, Ruth 1992: Oral traditions and the verbal arts. A guide to research practices. London: Routledge.
Foucault, Michel 1984: History of sexuality, I: Introduction. Transl. by Robert Hurley. Harmondsworth: Penguin.
Godenhjelm, B. 1873: Saksalais-suomalainen sanakirja. SKS:n toimituksia 49. Helsinki: SKS.
Greenberg, David 1988: The construction of homosexuality. Chicago: Chicago University Press.
Hahnsson, J. A. et al. 1899: Svenskt-Finskt Lexikon. SKS:n toimituksia 93. Helsinki: SKS.
Holtari, Timo - Laaksonen, Pekka - Vento, Urho (toim.) 1971: Jätkät sen kun porskuttaa. Helsinki: Weilin & Göös.
HÝgh, Carsten 1988: Den forbudte seksualitet i myter og folkeeventyr. Nord Nytt, Vol. 35 (1988): 88-98.
Jordanova, Ludmilla 1989: Sexual visions. Images of gender in science and medicine between the eighteenth and twentieth centuries. Hemel Hempstead: Harvester Wheatsheaf.
Juvonen, Tuula 1994: Sukupuoli ja halu Hilda Käkikosken kirjeenvaihdossa ja päiväkirjoissa. Naistutkimusraportteja 1/1994. Sosiaali- ja terveysministeriö.
Järviö-Nieminen, Iris 1959: Suomalaiset sanomukset. SKS:n toimituksia 259. Helsinki: SKS.
Kaivola-BregenhÝj, Annikki 1991: Seksuaaliarvoitukset - kansan- omaista erotiikkaa. Teoksessa Pekka Laaksonen - Sirkka Mettomäki (toim.), Kolme on kovaa sanaa. Kirjoituksia kansanperinteestä. Kalevalaseuran vuosikirja 71. Helsinki: SKS.
Karlinsky, Simon 1989: Russia's gay literature and culture: the impact of the October Revolution. Teoksessa Martin Duberman et al. (eds), Hidden from History. New York: NAL.
Klaveness, Fredrik 1904: Nuoruusajan ensi epäsiveellisyys. Suom. Paavo Snellman. Helsinki: Yrjö Weilin.
Knuuttila, Seppo 1992: Kansanhuumorin mieli. Kaskut maailmankuvan aineksena. SKS:n toimituksia 554. Helsinki: SKS.
Koski, Markku 1990: Sipsuttelevat miehet ja tyhmät naiset: näkökulmia homoseksuaalisuuteen sekä sisällönanalyyttinen ekskursio suomalaisen homokuvan piirteisiin. Folkloristiikan tutkielma. Turun yliopisto, Kulttuurientutkimuksen laitos.
Koski, Markku 1992: Sukupuoli, kulttuuri ja homoseksuaalisuus - suomalainen lesbo- ja homokuva. Suomen antropologi 17(3): 40-49.
Laqueur, Thomas 1990: Making Sex. Body and Gender from the Greeks to Freud. Cambridge, Mass.: Harvard University Press.
Leach, Edmund 1964: Anthropological Aspects of Language: Animal Categories and Verbal Abuse. Teoksessa Eric Lenneberg (ed.), New Directions in the Study of Language. Cambridge, Mass.: MIT Press.
Liliequist, Jonas 1991: Peasants against nature: Crossing the boundaries between man and animal in seventeenth and eighteenth-century Sweden. Journal of the History of Sexuality 1(3): 393-423.
Löfström, Jan 1994: The social construction of homosexuality in Finnish society, from the late nineteenth century to 1950's. Unpublished PhD thesis. University of Essex, Sociology Department.
Löfström, Jan 1995: "Samanarvoiset mutta vastakkaiset." Sukupuolipolariteetin ajatuksen historiallisuudesta suomalaisessa kulttuurissa. Naistutkimus 8(2): 27-39.
Lönnrot, Elias 1847: Svensk, Finsk och Tysk Tolk. Ruotsin, Suomen ja Saksan Tulkki. Helsinki: SKS.
Lönnrot, Elias 1874-1880: Finskt-svenskt lexikon, I-II. SKS:n toimituksia 50. Helsinki: SKS.
Meurman, Agathon 1877: Ranskalais-Suomalainen Sanakirja. SKS:n toimituksia 56. Helsinki: SKS.
Newton, Esther 1993: Cherry Grove Fire Island. Sixty years in America's first gay and lesbian town. Boston: Beacon Press.
Nikula, Akseli 1919: Homoseksualiteetti ja sen oikeudellinen arvosteleminen. Duodecim 35: 249-273.
Ordbok öfver svenska språket utgifven av Svenska Akademin, VII. Lund: C.W.K. Gleerups Förlag. 1925.
Passerini, Luisa 1990: Mythbiography in oral history. Teoksessa Raphael Samuel - Paul Thompson (eds), The myths we live by. London: Routledge.
Porter, Kevin - Weeks, Jeffrey 1990: Between the acts. Lives of homosexual men, 1885-1967. London: Routledge.
Päivärinta, P. 1905: Siveellisyysolot Pohjanmaalla rahvaan keskuudessa. Helsinki: Yrjö Weilin.
Rey, Michel 1982: Police et sodomie à Paris au XVIIIe siècle: Du péché au désordre.' Revue d'histoire moderne et contemporaine 29: 113-124.
Rintala, Päivi 1972: Suomen läntä-loppuiset adjektiivit. SKS:n tutkimuksia 306. Helsinki: SKS.
Sarmela, Matti 1969: Reciprocity systems of the rural society in the Finnish-Karelian culture area. FFC 207. Helsinki: Academia Scientiarum Fennica.
Stark, Laura 1995a: Meanings in women's magic: gender and strategy in traditional Finnish-Karelian folklore. Unpublished PhD dissertation, University of California at Davis.
Stark, Laura 1995b: Manly-women, womanly men: Gender and boundaries in traditional Finnish-Karelian society. Unpublished manuscript.
Swan, C.G. - Hanna Granström 1904: Englantilais-Suomalainen Sanakirja. SKS:n toimituksia 107. Helsinki: SKS.
Tarkiainen, Kari 1986: Se Wanha Wainooja. Käsitykset itäisestä naapurista Iivana Julmasta Pietari Suureen. Historiallisia tutkimuksia 132. Helsinki: Suomen Historiallinen Seura.
Trumbach, Randolph 1989: The birth of the queen: sodomy and the emergence of gender equality in modern culture, 1660-1750. Teoksessa Martin Duberman et al. (eds), Hidden from history. Reclaiming the gay and lesbian past. New York: NAL.
Trumbach, Randolph 1991: London's Sapphists: From three sexes to four genders in the making of the modern culture. Teoksessa Julia Epstein - Kristina Straub (eds), Body guards. The politics of gender ambiguity. New York: Routledge.
Waris, Heikki 1932: Työläisyhteiskunnan syntyminen Helsingin Pitkänsillan pohjoispuolelle, I. Helsinki: Suomen Historiallinen Seura.
Virtanen, Leea 1987: Setukaisnaiset kertovat lauluistaan. Teoksessa Leea Virtanen (toim.), Viron veräjät. Näkökulmia folklo- reen. Helsinki: SKS.
Virtanen, Leea 1988: Suomalainen kansanperinne. SKS:n toimituksia 471. Helsinki: SKS.
Wretlind, E.W. 1893: Miesten siitinelo säännöllisessä ja kivulloisessa tilassa. Suom. Wihtori Peltonen. Porvoo: WSOY.
Yrjö-Koskinen, E.S. 1900: Suomalais-ranskalainen sanakirja. SKS:n toimituksia 94. Helsinki: SKS.
Tämä artikkeli julkaistaan painettuna Suomen Antropologin numerossa 1/1996. Kiitokseni Senni Timoselle, Seppo Knuuttilalle ja Pertti Anttoselle kommenteista artikkelin kehittelyssä. Tulkinnoista olen yksin vastuussa.
Jan Löfström, PhD
Helsinki