Helsingin yliopiston folkloristiikan laitos järjesti syyslukukaudella 1995 mediakirjoittamisen kurssin. Sekä opiskelijat että vastuuhenkilöt pitivät kurssia erinomaisena ja tarpeellisena lisänä folkloristien koulutukseen.
Folkloristiikan laitoksen mediakirjoittamisen kurssin päätarkoitus oli saada opiskelijoiden kiinnostavia tutkimusaiheita julkisuuteen. Kurssilla opetettiin käytännössä, miten julkaisukanavat aukeavat ja miten tutkielmasta muokataan myös maallikkoa kiinnostava artikkeli. Vastuuhenkilöinä toimimme me vs. assistentit Anna Anttila ja Eeva-Liisa Kinnunen, mutta käytännön kirjoitusohjeita antoivat alan ammattilaiset.
Kurssi sai alkunsa erinäisten sattumien ansiosta. Kun jätin (AA) graduani laitokselle tarkastettavaksi, kerroin, että olin päässyt Helsingin yliopiston Lahden tutkimus- ja koulutuskeskuksen jatkokurssille. Sillä opetettiin työttömyysuhan alaisille tietokirjoittamista ja journalistiikkaa. Satu Apo innosti käymään kurssin kunnialla, koska laitoksellekin oli kaavailtu vastaavanlaista opetusta.
Laitoksen oma kurssi oli tiivistetty ja folkloristeille räätälöity versio tietokirjoittamisen kurssista. Rungon suunnittelussa keskityttiin kirjoittamiseen ja julkaisukynnyksen madaltamiseen. Kaikki ylimääräinen - valokuvaus, taitto ja non-verbaalinen viestintä - jäi pois.
Kurssi oli suunnattu nimenomaan pääaineopiskelijoille, joilla oli vähintään proseminaarityö valmiina. Omaan tutkimukseen perustuvan artikkelin lisäksi jokainen kirjoitti valitsemastaan uutuuskirjasta arvostelun. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kustannusosasto antoi ystävällisesti arvostelukappaleet kurssin käyttöön. Isojen harjoitustöiden ohessa kirjoitettiin kolme pienempää juttua: uutinen, pakina tai päiväkirjaote sekä jonkin folkloristisen termin selitys.
Opiskelijat kirjoittivat koko ajan, erilaisia tekstejä samanaikaisesti. Artikkeleista kirjoitettiin ensin raakaversiot, joita kommentoimme ja muokkasimme pienissä ryhmissä. Pikkutehtäviä oli tarkoitus kommentoida kolmen hengen ryhmissä.
Toivoimme, että pienryhmät jatkaisivat yhteistyötään kurssin jälkeen - yksi kurssin tarkoitus oli oppia antamaan ja saamaan kritiikkiä kirjoittamisesta. "Ihan kiva" ei riittänyt palautteeksi.
Kurssin luennoitsijat olivat oman alueensa asiantuntijoita. Viestinnän kouluttaja Taina Uimonen kertoi yksityiskohtaisesti ja konkreettisesti, miten kiinnostava ja luettava lehtijuttu rakennetaan. Hän neuvoi, miten yliopistomaailmassa opitut säännöt käännetään päälaelleen. Kiinnostavin asia tulee heti alkuun, erityisterminologiaa täytyy kaihtaa, ei pitkiä lauseita ja kappaleita. Ja loppuun piste. Ei tulevaisuuteen luotausta eikä pääkohtien kertausta. Erityisesti Uimonen korosti otsikoinnin tärkeyttä.
Helsingin Sanomien kriitikko Antti Majander kertoi, miten hyvä kirja-arvostelu syntyy. Lisäksi hän arvioi kurssilaisten harjoitustyöt päivälehden toimittajan silmin. Palaute oli melko murskaavaa, mutta Majander yhtyi sankkaan joukkoon, joka aina jaksaa kehua folkloristiikan opiskelijoiden kirjoitustaitoja. Esimerkiksi kirjallisuustieteen opiskelijoiden Majanderille kirjoittamissa harjoitustöissä on ollut pahempaa risuaitaa.
Suomen kielen dosentti Klaus Laalo kertoi kielenhuollosta. Hän esitteli hauskoja jyviä ja akanoita, jotka vaikeuttavat asian ymmärtämistä ja jutun luettavuutta. Laalokin ylisti folkloristien kielikorvaa ja harjoitusaineiden korkeaa tasoa.
Hiidenkivi-lehden toimitussihteeri Elina Grundström ja Nord Nytt -lehden toimittajat Tuukka Häkkinen sekä Liisa Jokela esittelivät julkaisujaan ja kertoivat, mitä lehtien artikkeleilta odotetaan. Kaikki olivat kannustavia ja jäivät odottelemaan kurssilaisten juttuja.
Sähköisiä viestimiä edustivat toimittaja Ismo Savolainen MTV3:sta ja toimittaja Aarre Nyman Yleisradiosta. Folkloristina Nyman toivoi radioon esitelmiä kurssilaisilta ja saikin monet innostumaan. Savolainen mainitsi olevansa myös multimedian asiantuntija, mikä kannattaa jatkossa ottaa huomioon.
Aineistojulkaisuista kertoi FK Juha Nirkko SKS:stä. Kirjan kustantamisesta luennoivat kustannusjohtaja Matti Suurpää SKS:stä ja kustannuspäällikkö Jyrki Laine Gaudeamuksesta.
Anna-Leena Siikala ja Satu Apo luennoivat hieman toisenlaisesta kirjoitusprosessista: apurahahakemuksesta ja tutkimussuunnitelmasta. He kertoivat, mihin rahanjakajat kiinnittävät huomiota ja millaista työtä kunnon tutkimussuunnitelma vaatii.
Kurssin tarkoitus oli totuttaa ja rohkaista opiskelijoita kirjoittamaan. Tahti oli erittäin tiivis: 2 kertaa viikossa viiden viikon ajan. Jatkossa kannattaisi järjestää luennot kerran viikossa ja pidempänä aikana. Prosessikirjoittaminen ja artikkelien muokkaaminen vie aikaa. Toisaalta osa kurssilaisista piti kovasta tahdista ja siitä, että koko ajan oli joku teksti työn alla. Juttuja ei jääty turhan pitkään miettimään ja opittiin se, että teksti on vain materiaalia, jota voi aina muokata.
Kurssille otettiin 15 folkloristiikan pääaineopiskelijaa. Tulijoita olisi ollut paljon enemmän, mutta ryhmän koko oli pakko pitää pienenä, jotta kurssin vetäjät ehtisivät lukea ja korjata harjoitustyöt. Nytkin kahdella assistentilla riitti töitä koko viisiviikkoisen kurssin ajaksi yllin kyllin. Massaluentona kurssia ei haluttu hoitaa myöskään siksi, että toivottiin ryhmäläisten oppivan tuntemaan toisensa. Intiimimpi ilmapiiri rohkaisee keskustelemaan ja tekemään luennoitsijoille kysymyksiä.
Tämän tapaisella kurssilla on hyvä, jos opiskelijat ovat tehneet vähintään proseminaariesitelmän tai muun oman tutkielman. Tällöin heillä on aihe, mistä kirjoittaa. Kurssin aikana ei ehditä tekemään suuria tiedonkeruita, joten perustiedot artikkelia varten täytyy olla jo olemassa. Kurssilla voidaan keskittyä tällöin kirjoittamiseen ja tekstin tekniseen hiomiseen, ja asiapuoli jää kunkin kirjoittajan omilla harteille. Tietysti myös tietojenkeruun harjoittelu olisi hyödyllistä, mutta vaatisi laajemman kurssin.
On ehdotettu, että mediakirjoittamisen kurssin voisi pitää esimerkiksi muitten kulttuurintutkimusaineitten kanssa yhdessä. Kurssilaiset olivat kuitenkin yksimielisiä siitä, että ainoastaan folkloristeille tarkoitettu kurssi oli paras vaihtoehto. Kurssilla voitiin keskittyä juuri niihin asioihin, jotka folkloristisessa populaarikirjoittamisessa ovat kiinnostavia tai ongelmallisia. On myös helpompi valita luennoitsijoita, jos kurssilaisten odotukset ovat yhdensuuntaiset.
Aikataulujen sovittamisen vuoksi Taina Uimosen luento jouduttiin pitämään myöhemmin kuin alunperin oli tarkoitus. Tiedeartikkelin rakenteen ja kirjoitusprosessin esittely on järkevintä opettaa ensimmäisillä luennoilla. Nyt opiskelijat joutuivat aloittamaan juttujen kirjoittamisen ennen kuin tiesivät, kuinka se tapahtuu.
Kirja-arvostelusta etevästi luennoinut Antti Majander on erikoistunut fiktiiviseen kirjallisuuteen - kaikki hänen neuvonsa eivät suoraan sovi tietokirjakritiikkiin. Yhteen liuskaan puserretut kirja-arviot opettivat kuitenkin kurssilaisille tiivistämisen taitoa. Lisäksi Majanderin tyrmäävät harjoitustyöpalautteet opettivat kritiikin sietoa.
Artikkelien raakaversioita käsiteltiin ja kommentoitiin viiden hengen ryhmissä. Työskentelytapa osoittautui antoisaksi, sillä kurssilaiset oli valmistautuneet hyvin ja esittivät asiantuntevia kommentteja toistensa töistä. Tilaisuuksissa keskityttiin siihen, kuinka raakaversiosta saa muokatuksi hyvän artikkelin. Ainoa puute ryhmätyöskentelyssä oli minuuttiaikataulu: kunkin työtä varten oli aikaa alle 20 minuuttia. Kohtuullisempi käsittelyaika olisi ollut noin 30-45 min per työ.
Pikkutehtävistä annettiin vain yleinen palaute. Tehtävien yksityiskohtaiseen kommentointiin ei ollut yksinkertaisesti aikaa. Opiskelijat olisivat kuitenkin kaivanneet yksilöllisempää palautetta näistäkin tehtävistä. Kurssilaiset jaettiin kolmen hengen pikkuryhmiin ja toivottiin, että he organisoisivat itse palautetilaisuudet. Tämä ei kuitenkaan onnistunut, vaan ilmeisesti pienryhmäpalautteillekin olisi pitänyt selkeästi määrätä lukujärjestyksessä ajat ja paikat.
Laitoksen assistentit hoitivat nyt kurssitehtävien lukemisen ja palautuksen ja kurssiin liittyvät organisaatiotyöt muiden töittensä ohella. Kurssi oli siten työntäyteinen myös vetäjille. Jatkossa olisi ehkä hyvä, jos kurssia varten voitaisiin palkata kurssiassistentti hoitamaan organisointia ja/tai mediakirjoittamisen asiantuntija tarkastamaan harjoitustehtävät. Näin ensimmäisellä kerralla kaikki oli myös vetäjille niin uutta ja innostavaa, ettei työtunteja tullut laskeneeksi. Pelkäksi haaveeksi jäi kuitenkin suunnitelma siitä, että vetäjätkin tekisivät kaikki harjoitustehtävät ymmärtääkseen paremmin niihin liittyviä ongelmia.
Kurssilla vallitsi hyvä työmoraali. Huolimatta siitä, että tehtäviä oli paljon ja aikataulu tiukka, kaikki kurssin aloittaneet suorittivat sen loppuun. Harjoitustehtävät palautettiin yleensä määräaikoina eikä niistä yritetty luistaa. Myös luennoilla läsnäolo oli lähes sataprosenttista. Ehkä tämä osoittaa myös kurssin tarpeellisuutta ja sitä, että se koettiin tärkeäksi ja mielenkiintoiseksi.
Ainakin tämän ensimmäisen mediakirjoittamisen kurssin osallistujien kanssa oli mukavaa ja antoisaa työskennellä. Kurssilaisten joukossa ei ollut yhtään huonoa kirjoittajaa. Ehkä luennoitsijat olivat oikeassa: folkloristiikan opiskelijat ovat keskimääräistä parempia kirjoittajia! Kun tehtävätkin suoritettiin hyvin ja täsmällisesti, jouduimme pulaan kurssin arvostelun kanssa. Mieluummin olisimme antaneet kaikille vain merkinnän "suoritettu", mutta laitoksella oltiin sitä mieltä, että olisi syytä käyttää arvostelua. Annoimme siis kaikille "erinomaiset tiedot" eikä tämä ollut mitenkään liioiteltua: kaikki osallistujat suorittivat kurssin erinomaisesti.
Kurssilla kuultiin vaihteleviakin mielipiteitä samoista asioista, mikä osoittanee että mediakirjoittamisen säännöt eivät ole kanonisoituja totuuksia. Taina Uimonen esimerkiksi korosti lauseiden lyhyyden merkitystä, mutta Klaus Laalo piti vaihtelevan pituisia lauseita lukijaystävällisempänä. Pelkistä lyhyistä lauseista koostuva teksti kuulostaa joskus töksähtelevältä.
Kirjoittajia kannustettiin kurssilla myös käyttämään tietokoneen "enter"-nappulaa. Se vanha ainekirjoituksen sääntö, että yhden lauseen kappaleet ovat liian lyhyitä, joutaa artikkelikirjoittamisessa romukoppaan. Tässäkin kai kappaleitten pituuden vaihtelevuus on tärkeää, mutta esim. yhden arkin pituiset kappaleet ovat täysin kiellettyjä.
Luennoitsijat höykyttivät akateemisia kardinaalimaneereita. Esimerkiksi retoriset kysymykset saivat huutia. Myös sen opimme, että otsikkoon ei tarvitse vääntää teennäistä vitsiä, jos mitään hauskaa väläystä ei tule mieleen. Riittää että otsikointi on lyhyt, tiivis ja napakka ja kertoo artikkelin tärkeimmän asian. Kouluttajat pitivät kysymysotsikkoja ja verbittömiä toteamuksia laiskoina otsikkoina, kysymyksen sijaan vastaus on parempi.
Kurssilla korostettiin asiaa, joka on monelle varttuneellekin kirjoittajalle vaikea pala (myös tieteellisten tekstien suhteen): on opittava erottamaan itsensä tekstistään. Vaikka arvostelu ja arviointi voi loukata, pitää kaikki kritiikki ottaa vastaan ja sitten, kun loukkaantumisen tunne on hiukan hiipunut, tutkia onko kritiikissä perää. Kaikki kommentoijatkaan eivät tietenkään "ole oikeassa", ja lopulliset ratkaisut tekee kirjoittaja. Hän myös kantaa niistä vastuun: tekstin arvioijan taakse ei voi kätkeytyä.
Annoimme kurssista kolme opintoviikkoa. Opiskelijoiden kurssipalautteet vahvistivat, että määrä oli sopiva:
"Hyvä kurssi:
- Pikkutehtävät pistivät tekemään
tekstiä ilman hillitöntä viilaamispakkoa, tosin
tehtävistä osa olisi voinut olla aiheeltaan
enemmän `huuhaata' (kaunokirjallisempaa)
- Palautetilaisuus artikkelin suhteen oli hyvä &
tuikitärkeä asia, vastaavia tilaisuuksia olisi voinut
olla enemmän (pikkutehtävien kritiikki jäi oman
aktiivisuuden varaan -> niitä ei juuri
käsitelty)
- Alustajat hyviä & asiansaosaavia &
yllättävän konkreettisia (hyvän ohjeistuksen
ansiosta...?)
Jatkossa:
- olisi hyvä miettiä mahdollisuutta kurssiin, jossa
pureuduttaisiin enemmän itse kirjoitusprosessiin &
-tekniikkaan (prosessikirjoittaminen etc.). Tehtäviä
olisi vain yksi (ehkä pidempi) juttu, jota muokattaisiin."
"Kurssi on lyhyt, mutta työläs. On hyödyllistä, että hitaampikin kirjoittaja tottuu laatimaan tekstiä nopealla aikataululla."
"Luentoja on ollut vähän, mutta kirjoittamista enemmän. Oikeastaan yhdestäkään opintoviikosta en pillastu. En ole ajatellut kurssin yhteydessä opareita ollenkaan, koska muu hyöty ja ilo kurssista on niin suuri."
"Vaikka artikkelit on tehty aiempien töiden pohjalta, on
niitä jouduttu paljon
muokkaamaan/käsittelemään.
Työmäärä ei luonnollisesti näy
artikkelin/tekstin pituudessa tai tieteellisessä
syvällisyydessä.
Myös kirja-arvostelu oli yllättävän
työläs, vaikka lopputulos oli vain 1 liuskan
mittainen.
Kurssi tehtävineen ja luentoineen vastaa mielestäni 3
ov kirjatenttiä, ajallisesti se on kuitenkin vienyt
enemmän kuin 3 ov tenttiin valmistuminen."
"En ole laskenut tekemääni työmäärää tunneissa, mutta näppituntumalta arvioisin, että vähintään 3 [opintoviikkoa]. Tämä kurssi on kuitenkin edellyttänyt sen verran paneutumista, ettei kurssin aikana juuri muuta ole ehtinyt tehdä. Joten jos ja kun odotatte meidän keskittyvän tähän kurssiin, niin opintoviikkoja sen mukaisesti."
"... Kurssi oli hyvä ja tiivis. Eikä tunnu siltä, että vain istumalla ja kuuntelemalla saisi opintoviikkoja ... Kiitos antoisasta kurssista."
FM Anna Anttila
Helsingin yliopisto
e-mail: anna.anttila@kruuna.helsinki.fi
FL Eeva-Liisa Kinnunen
Helsingin yliopisto
e-mail:elkinnun@kruuna.helsinki.fi