Millainen kuva äitiydestä ja pikkulapsista välittyy Kotilieden, Suomen suosituimman perhelehden 50 vuoden takaisilta sivuilta?
Kotiliesi osallistui aktiivisesti ideologisiin talkoisiin esittelemällä suomalaista malliperhettä. Martta Wendelinin kansikuvilla koristettujen, Kieku ja Kaiku -sarjakuvilla kevennettyjen lehtien mukana suomalaisiin koteihin kannettiin pullantuoksuisia ihanteita.
Pula-aika näkyi Kotiliedessä vuonna 1947. Paperipulan tähden lehden numerot olivat ohuita, yhdestä numerosta oli jouduttu jättämään jatkokertomus pois. Säästäväisyys ja kätevyys olivat suuressa arvossa, "alushameesta puseroksi ja muita pikku keksintöjä" (Kotiliesi 1947, 302) -tyyppisiä artikkeleja oli vuosikerta pullollaan.
Ihanne porvarillisesta ydinperheestä, jossa äiti touhuaa kotona ja isä käy työssä kodin ulkopuolella, oli ollut Kotiliedessä vallitseva perheihanne lehden perustamisesta lähtien vuodesta 1922. Lehden linjaan oli aina kuulunut myös kodinhoitotaitojen kohottaminen ja suomalaisen kotikulttuurin vaaliminen. Sodan aiheuttamien murroksien pyörteissä lehti joutui selkeyttämään linjaansa entisestään ja asettui kaikin tavoin ydinperhettä puolustamaan. Lehti suhtautui hyvin kriittisesti mm. äitien kodin ulkopuoliseen ansiotyöhön. Suomalainen yhteiskunta ei koskaan ole perustunut yhden elättäjän järjestelmälle; naiset ovat aina osallistuneet perheen elatukseen. Vuonna 1947 Kotiliesi kuitenkin välitti kotirouvainstituutiota naisen ihanteellisimpana elämänmallina, kuten ajan henkeen sopi. (Ks. Heikkilä 1995.)
Eräässä Kotilieden artikkelissa pyrittiin laskutoimituksilla osoittamaan, että kotiäitiys on naiselle myös taloudellisesti kannattavin vaihtoehto, vaikka kotihoidontuesta ei vielä vuonna 1947 oltu kuultukaan. Tämä tulos saatiin, kun ansiotyössä käyvän äidin menoihin laskettiin mm. lisääntyvät liikennemenot, suuremmat vaatetusmenot, epätaloudellinen aamiaisruokailu, kotiapulaisen palkkaus ja verotusjärjestelmä. (Kotiliesi 1947, 324-325, 344.)
Sota-ajan kriisitilanne oli aktivoinut Suomessa keskustelun naisen paikasta ja sukupuolten välisistä jaoista. Useiden tutkijoiden mukaan sukupuolijärjestelmät ovat yhteydessä sotiin. Kyseessä ei ole ainoastaan naisten halu rikkoa rajoja tai sodankäynnin yhteiskunnallinen seuraus. Sukupuolijärjestelmät liittyvät sotalaitoksen olennaiseen toimintaperiaatteeseen. Sotalaitoksen ytimenä on taistelu isänmaan ja kotien (naisten ja lasten) puolesta, mikä on perinteisesti ollut miesten velvollisuus. Koska kasvavaa väestöä pidettiin kansallisen olemassaolon kohtalonkysymyksenä, haluttiin kotirintaman nainen mieltää ensisijaisesti äidiksi. Mirja Satkan mukaan sota-ajan jättämä naiskansalaisuuden perintö oli ristiriitainen. Toisaalta tapahtui todellista emansipaatiota, sota jätti jälkeensä lisääntyneen määrän arkielämän järjestämisen malleja. Toisaalta perinnöksi jäi ainoastaan yksi vahva ideologia "oikeasta" naiseudesta. (Satka 1994, 73-78, 93.)
Kotiliedessä voi havaita eri suuntiin lainehtivan ristiriitaisen aallokon. Ensinnäkin pikkulapsen tarvitsemasta huomiosta oltiin kiinnostuneita. Toisaalta arkielämän ohjeista paljastui, ettei äideille oleteta jäävän juuri aikaa lasten kanssa oleskeluun. Kuitenkin ideologia äitiydestä "oikeana" naiseutena sisälsi vaatimuksia nimenomaan tunnesuhteen osalta.
Sodan jälkeen pikkulasten yleinen terveystaso olikin saatu niin korkealle, että tunnesuhteiden käsittelylle jäi enemmän tilaa. Samalla uudet psykologiset ja sosiaalipsykologiset virtaukset korostivat varhaislapsuuden tunneilmapiirin tärkeyttä sekä perheiden sisäistä ryhmädynamiikkaa. Pikkulapsi alettiin käsittää psyykkiseltä olemukseltaan aktiivisena toimijana, innokkaana elämän tutkailijana, jonka kanssa kommunikointiin tuli kiinnittää huomiota. Vuonna 1947 toimittaja kirjoittaa, että "lastemme henkisen terveydenhoidon neuvontatyö on vasta kapaloissaan", ja kapaloasteesta noustaessa päämääränä on "vapaiden, vankkojen ja terveiden persoonallisuuksien" kehittäminen koko kansasta (Kotiliesi 1947, 488). Kyseessä oli projekti, jolla suomalaiset kohotetaan ei vain määrällisesti, vaan myös laadullisesti kansojen eliittiin.
Pikkulapsi alkoi saada erikseen huomiota esim. tapa- ja kotikulttuuria vaalitessa. Artikkelissa "Miten seurustelet lasten kanssa" opastetaan lukijoita kohtaamaan oikein pikkulapsi vieraisilla käydessä. Toimittaja kohtelee lukijaansa komentelevaisesti, käskyillä 'Älä tee', 'Älä luule', 'Älä ryhdy' jne. Toimittaja uskoo kuitenkin olevansa lapsen asialla jakaessaan neuvoja näiden kunnioittavasta kohtelusta. Lasta on opastettava tapakulttuuriin hienovaraisesti, ja usein naurettava osapuoli onkin kulttuurin muka sisäistänyt aikuinen: "Kun sinut esitellään kaksivuotiaalle, älä tee hänelle kaikenlaisia typeriä kysymyksiä. (Pidätkö pikku siskostasi? Etkö silloin sanoisi 'tu tu' tädille?) Älä pyydä häntä lausumaan runoja tai laulamaan 'Karhunpoika sairastaa'. Älä puhu hänen käyttäytymisestään, kun hän on itse läsnä. (Hän on hieman ujo, eikö totta?)" Aikuisen on pyrittävä vangitsemaan lapsen mielenkiinto jollakin lapsen ikäistä kiinnostavalla tavalla, esimerkiksi näyttämällä kiiltävää rannerengasta. (Kotiliesi 1947, 136.)
Emännän arkisella uurastuksella on kansallinen synboliarvo. Artikkelissa "Kalevalan naiset - me itse" Suomen kansalliseepos esiintyy ajankohtaisena kodinhoidon oppaana ja agraarinen suurperhe vallitsevana ihanteena: "Sillä totisesti hahmottuu morsiamen opastusrunosta näkyviimme ihanteellinen suomalainen perheenemäntä. Tämä nainen nousee kukon ensi kertaa laulaessa ja lähtee ruokkimaan karjaa, apen ja anopinkin elukoita, hän on hyvä eläimille 'eikä potki porsahia', ja kun hän jälleen 'tulee tuiskuna tupahan', on hän oikea äiti itkevälle lapselle, joka odottaa hänen apuaan, oli se sitten hänen omansa tai kälyn lapsi." (Kotiliesi 1947, 69-71.)
Tarvikepula vaivalloitti pikkulapsen hoitoa ja vei aikaa muutenkin vähäiseksi jäävältä vauvan kanssa seurustelulta. Esimerkiksi vauvan pitäminen kuivana oli "äitien jatkuva huoli ja suuri vaivannäön aihe" vedenpitävän kankaan ja vanun vaikean saatavuuden vuoksi (Kotiliesi 1947, 148-149).
Pirkko Niemelän mukaan ristiriitaisten tunteiden hyväksyminen on tärkeää hyvän äiti-lapsi -suhteen kehittymiselle. Salattu kiukku löytää helposti muita purkautumisteitä tiedostamattomalla tasolla ja ilmenee esim. ylihuolehtivaisuutena lasta kohtaan.(Niemelä 1985, 202.) Vuonna 1947 Kotiliedessä suorastaan painostetaan ristiriitaisten tunteiden kieltämiseen. Äitien negatiivisten tunteiden olemassaolo kyllä tiedotetaan, mutta niitä ei pidetä hyväksyttävinä. Toimittaja kirjoittaa esimerkiksi ahdistavasta sidottuna olemisen tunteesta, joka voi kohdata nuorta äitiä. Nuoren naisen on hyväksyttävä se, että hänen elämäntehtävänsä on erilainen kuin kodin ulkopuolisessa elämässä viipottavan aviomiehen. Runollisesti toimittaja kehoittaa äitejä ymmärtämään, että "sidottuna oleminen onkin kaikkein onnellisin olotila, vapaus oli niin usein päämäärätöntä hapuilua ja haikeata etsintää". Sitoutuminen kotiin näyttäytyykin suurena lepona, kun ei tarvitse miettiä, "mihin kaikkiin monista mahdollisuuksista iltaisin rientäisi". Toimittaja on kuitenkin täysin tietoinen siitä, etteivät kotiäidin arkipäivät autuaasta levosta koostu, kun hän toteaa, että "kaikesta elämän todellisesta rikkaudesta on maksettava hyvä hinta". (Kotiliesi 1947, 201.)
Hullulta tuntuu se, että äitien tunteiden sääntelyn seurauksista voitiin olla tietoisia ja kääntää nämäkin äitejä syyllistäviksi vioiksi: "Suuria vaikeuksia saattaa tuottaa esim. äitiyden tyrannia, jolloin äiti on liiallisesti, suorastaan sairaalloisesti kiintynyt lapseensa, joka on hänen muuten tukahdutettujen tunteidensa ainoa purkautumistie." Äidinrakkaus voi "sokeasti ja väkevästi" torjua lapsen epäedullisten piirteiden olemassaolon ja nähdä kaikki lapsen ominaisuudet korostetun positiivisina. Toimittajalle ei kuitenkaan tule mieleen ehdottaa äitien elämänsisällön rikastuttamista esimerkiksi harrastuksilla. Päinvastoin lisäsyytä vinoutuneeseen lapsenkasvatukseen löytyy mm. äidin kodinhoitotaitojen puutteesta: "Äiti riitelee patojensa kanssa ja kun ne eivät tottele, purkaa hän pahan tuulensa lapsiin riitelemällä ja sättimällä. Tämän asian voi korjata hankkimalla äidille kotitaloudellista opetusta." Helpotusta äidin vastuulle tuo sentään se, että västöpolitiikankin kannalta sopivassa ideaaliperheessä on monta lasta, "sillä vanhemmat eivät koskaan pysty niin erinomaiseen luonteenhiontaan ja sosialisoimiseen kuin suuri sisarusparvi."(Kotiliesi 1947, 488-489).
Kotiliesi kampanjoi äitien elämän helpotukseksi erityisiä äitien lomaleirejä (Esim. Kotiliesi 1947, 243-245.) Näillä pyrkimyksillä vahvistettiin ahkeran emännän mallia. Kodin arkityössä kuluneet emännät kootaan viikoksi lomakotiin valmiin ruokapöydän ääreen ja kärrätään sitten takaisin koteihinsa jälleen työintoa puhkuvina. Kyseessä oli kuitenkin aikanaan edistyksellinen ilmiö, kotityön uuvuttavuuden ja edes hetkellisen rentoutumisen välttämättömyyden myöntäminen.
Mirja Satkan mainitsemia vaihtoehtoisia arkielämän järjestämisen malleja vuoden 1947 Kotiliedestä saa myöskin lukea. Esimerkiksi artikkelissa "Kaksivirkainen emäntä keittiössään" neuvotaan ansiotyössä käyviä äitejä järkevässä taloudenhoidossa (Kotiliesi 1947, 22-23). Kyseessä on tällöin lukijoiden arkitodellisuutta hyvin käytännönläheisesti käsittelevä ohje, joka ei sisällä ideologista latausta eikä kannanottoja.
Lapsi ei kuulu vastavihityn nuoren parin lähitulevaisuuden suunnitelmiin, jonka on määrä koostua ahkerasta opiskelusta, valmistumisesta ja äidin ansiotyöstä. Nuori vaimo kuitenkin alkaa oireilla kummallisesti, ja selitystä tähän etsitään suorastaan koomisella innolla ruokamyrkytyksestä, syövästä, keuhkotaudista ja muista "salakavalan ilkeistä sairauksista". Kun totuus sitten valkenee, alkaa nuorenparin elämässä ankea jakso. Erityisesti nuori vaimo on onneton, koska hän näkee kaikkien elämänsä suunnitelmien vetävän surkean vesiperän ja nuoruuden huolettomuuden katoavan iäksi. Mies, jonka suunnitelmat eivät olekaan yhtä lailla uhattuna, toipuu nopeammin järkytyksestä ja alkaa lohduttaa vaimoaan luottaen siihen, että "Jumalan avulla kyllä kaikesta selvitään". Vaimo tietää, ettei hän ole lasta toivonut eikä sitä ilolla odota.
Tarinassa jätetään raskausajan tunnemyllerrykset hienotunteisesti käsittelemättä toteamuksella "Kului aikoa vähäisen..." Tämän jälkeen lukija yllätetään tarjoilemalla esiin onnelliset tuoreet vanhemmat, joista varsinkaan vaimoa ei voisi enää tunnistaa kertomuksen alkupuolen itkusilmäiseksi olennoksi. "Voi kuinka Jumala on hyvä", huokaa äidinrakkauden hullaannuttama nuori nainen, kun hän säteilevännäköisenä ja ylpeänä työntää lastenvaunuja kadulla. Rahahuolet ovat järjestyneet kuin taikaiskusta, vaimo on saanut opintonsa päätökseen, ihmiset ympärillä puhkuvat ystävällisyyttä, vauva on ihana eikä itke juuri koskaan, ja äitiä naurattaa raskauden alkuaikana mielessä pyörineet "peikot".
Toimittajan käy näin perustein sääliksi niitä nuoria pareja, joiden yksivuotissuunnitelmaan ei sisälly vauvaa. Kauniisti kehtolaulun sanoin hän toivottaa lukijoilleen sydämellisesti tervetulleiksi kaikki vuoden 1947 vauvat: "Taivahast on lahja tullut, taivahan tulen kisoista, Luojan lemmen leikinnästä, ei vahingon valkeoista". (Kotiliesi 1947, 11.)
Jaakkola, Jouko & Pulma, Panu & Satka, Mirja & Urponen, Kyösti 1994: Armeliaisuus, yhteisöapu, sosiaaliturva. Suomalaisen sosiaaliturvan historia. Sosiaaliturvan keskusliitto, Helsinki.
Kotiliesi. Vuosikerta 1947.
Niemelä, Pirkko 1985: Vauva on tulossa - elämä muuttuu. Kustannusosakeyhtiö Otava, Helsinki.
Nätkin, Ritva 1986: Naisten vastuun ja kotien ylläpitämisen ristiriidoista. -Rantalaiho, Liisa (toim.), Miesten tiede, naisten puuhat. Vastapaino, Tampere.
Satka, Mirja 1994: Sota-ajan naiskansalaisen ihanteet naisjärjestöjen arjessa. -Anttonen Anneli, Henriksson, Lea & Nätkin, Ritva (toim.), Naisten hyvinvointivaltio. Vastapaino, Tampere.
Sanna Heikkilä, FM
Tutkija
Folkloristiikan laitos
Helsingin yliopisto