Helsingissä toimivan Maailman musiikin keskuksen ehkä mahtavin voimannäyttö on tämä tuvalaisen yhtyeen Yat-Khan yhä ajankohtainen cd Yenisei-Punk. Levystä on otettu jo kolmas painos tänä vuonna. Maailman musiikin keskus on tutkimuslaitos, levyjen tuottaja, konsertteja järjestävä instituutti, melkein manageritoimistokin ja tietysti studio, jossa tämä levy on tehty. Se on paljon pieneltä instituutilta, mutta kun osat sopivat kohdalleen on luvassa jotain todella ennenkuulumatonta ja vakuuttavaa. Kaikkea edellä mainittuja tarvitaankin, jotta jotain Yat-Khan tapaista saataisiin tuotettua: näkemystä, ammattitaitoa, kontakteja ja ennenkaikkea hyvin toimiva studio ja sen tuotannosta vastaava Kari Hakala. Lehdistötiedotteessa puolestaan Yat-Khan laulajan Albert Kuvezinin ääntä kuvataan niin spesiaaliksi, ettei moista ainutlaatuisuutta ole kuin Pavarottilla - Kuvezinin suvereenisuus tosin tuskin Pavarottia kaipaa. Mielenkiintoista sinänsä että Kuvezinin musiikkia on tehty erilaisissa formaateissa erilaiselle yleisölle - neuvostomusiikista autotalli-rockiin (ja 'punkiin' kuten levyn etiketissä ilmoitetaan).
Kuvezinin kurkkulaulu (höömei, ja sen matala muoto kargiraa) kuuluu olevan kuitenkin tavallista bändin kotiseudulla Tuvassa, jossa kurkkulaulun tyylejä on useita ja repertoaari, esitystilanteet, kattavat kaiken kehtolauluista hautaan saakka. Selvää kuitenkin on että juuri Kuvezin on kunnostautunut kurkkulaulun kehittämisessä näkemyksellisellä tavalla. Neuvostoaikaan 80-luvun alkupuolella hän aloitti tasavallan virallisessa pop-yhtyeessä ja sai kiertää ympäri Neuvostoliittoa - sosialistinen taidepolitiikka mahdollisti uskomattoman määrän esiintymisiä, yleisöä ja matkustelua. Hienoa. 90-luvulle tultaessa Kuvezin hakeutui Tuvasta muualle, ensin Jekaterinburgiin, venäläisen rockin keskukseen, jossa tehdyt ensimmäiset levyt veivät eteenpäin mm. Alma-Atassa pidettävälle vuosittaisille Aasia-festivaalille.
Bändin musiikki rakentuu monikerroksisista, mutta yksinkertaisista äänipinnoista. Nimenomaan soundimateriaali on äärimmäisen onnistunutta. Pohjalla pulssia luo shamaanirumpua muistuttava tüngür, jonka päälle riffejä soittaa Yat-Kha-kielisoitin, jouhikolta kuulostava morinhoor ja Kuvezinin soittamat kitarat. Sovitukset sinänsä ovat niukkoja ja ilmavia, mutta soundikuva on rekistereiltään niin laaja että se kattaa matalimman lähes perkussiivisen mörinän ja korkealla kihisevät särökitarat. Ratkaisevaa tietenkin on laulusoundi - Kuvezinin erittäin matala tai äärettömän matala mörinä (kuten levyn aloittavassa hittibiisissä Solun chaagai Sovet churtum), myös bändin stemmalaulaja Alexei Saaia täydentää laulusuorituksia, vaikkakin pari kolme oktaavia Kuvezinia korkeampaa. Kuulokuva ei varsinaisesti ole kuitenkaan huoliteltu, vaan pikemminkin 90-luvun postmodernilta kuullostava lo-fi: erottelevuutta karttava prosessimaisesti kasvava ja maaginen.
Yenisei-Punkin biisimateriaali toimii (paria kevyempää rallatusta lukuunottamatta) vahvalla asenteella. Ainekset ovat niukkoja: kaksi tai kolme päällekkäin soittavaa riffiä, jotka kietoutuvat toisiinsa rytmien ja soundien verkostoksi, muodostaen monitasoisia elämyksiä. Kuvezinin "melodiat" ovat hyvin staattisia, kuten riffitkin, mutta lakkaamaton toisto alkaa pian kantaa hedelmää tuottaen mikrotason viidakon. Hakalan äänittämä materiaali pysyy hyvin kasassa, erityisesti laulu joka on kauttaaltaan tuplattu ja tuottaa siten itsessään spektrien heterofoniaa. Vaikka levy on kauttaaltaan hyvin robusti ei mitään roiskimisen tai huolettomuuden aiheuttamaa puuduttavuutta synny (kuten joissain Neil Youngin "rosoisissa" rock-levyissä). Rosoisuus on taidokkuutta, yksikertaisuutta, eikä hälläväliä väärinsoittamista. Levy on lopultakin hyvin akustinen - tässä suhteessa nimi "punk" tuottaa harhaanjohtavia mielikuvia - akustiset perinnesoittimet morinbghoor, tüngür ja yat-kha ovat kauttaaltaan esillä, vaikkakin särökitara jää kuulokuvassa päälimmäiseksi. Anai-Haakin soittamille trumpetti-fanfaareille on sen sijaan vaikeampi keksiä mielekästä substanssia.
Lyhyttä ja ytimekästä kauttaaltaan. Jopa tekstit tuovat mieleen Pertti Niemisen suomentamat kiinalaiset runot: jättämällä paljon sanomatta ne ovat kristallimaisen kirkkaita ja toteavia. Vain kirsikankukat puuttuvat, vai mitä sanotte:
If you dig a well, at the foot of a mountain
Of course you will drink enough
If you propose to a beautiful girl
Be sure you take her
Avausraita (Beautiful Soviet Country) on oikeastaan ensimmäinen kuulemani "sovietti-kappale", jonka neuvostoylistyksessä ei (ainakaan päällisin puolin) ole ironian tai korniuden häivääkään. Tätä vaikutelmaa tukee tietysti kappaleen karu ja uskomattoman totaalinen musiikki.
Rosoista rohkeutta, röyhkeyttä ja näkemyksellisyyttä tarjoaa Yat-Khan kerroksellinen musiikki. Assosiaatiot liikkuvat syvästä kansanperinteestä grungen kitarasoundeihin, luoden fantastisen maailman, joka on kaukana neukkuestraadeilla viljellystä kurkkulaulu-kansanmusiikista, jolle Kuvezin on keksinyt osuvan nimenkin "the smiling folklore". Bändit kappaleet yksinkertaisesti nousevat hallitussa toistoisuudessaan ihanaan lentoon! Eri asia on kuinka monelle äänivalli-hypnoottiselle bändille vielä riittää mielenkiintoa, rajoja ei ole näkyvissä.
Pekka Suutari, FL
Joensuun yliopisto