Sananlaskut ovat omansa lajisia kognitiivisia kategorioita. Ne osoittavat jonkin ilmiön, kertovat mitä kaikkea siihen yleensä liittyy ja millä tavoin siihen on syytä suhtautua. (Vrt. esim. Lakoff 1987, Lakoff & Turner 1989; Honeck 1997.) Muut sananparret, kuten puheenparret ja vertaukset, ovat epäitsenäisempien kategorioiden esityksiä, mutta kuvastavat samalla tavoin kognitiivisia prosesseja. Paremiologia liikkuu folkloren ja kielen rajamailla, eikä raja kielen ilmiöihin, fraseologiaan ja sanoihin ole mitenkään jyrkkä.
Sananparret, etenkin sananlaskut, ovat tyypillisesti metaforisia, ja siten niissä voidaan ainakin analyyttisessa mielessä erottaa pintarakenne ja syvärakenne tai kuva ja varsinainen kohde. Max Black puhuu primaari- ja sekundaarikohteesta; metaforaa käytettäessä primaarikohteen joitakin ominaisuuksia valitaan, painotetaan ja häivytetään soveltamalla siihen sekundaarikohteen isomorfisia ominaisuuksia (Black 1979, 29). Näin ollen sananlasku ei välttämättä puhu suoraan siitä, mihin sen sanat normaalisti viittaavat, vaan se esittää metaforan avulla yleisen säännönmukaisuuden konkreettisessa muodossa.
Voidaan kuitenkin pyrkiä selvittämään, millaisia ominaisuuksia "suon" avulla sananlaskuissa valitaan, ja millaisia mielikuvia suohon assosioituu. Blackin metaforan interaktioteorian mukaisesti metaforan käyttö synnyttää mielikuvia paitsi primaarikohteeseen myös sekundaarikohteeseen. Kun sananlaskussa tai muussa folkloressa suo ja varsinainen puheenaihe metaforisesti rinnastetaan toisiinsa joidenkin ominaisuuksien perusteella, nämä ominaisuudet tulevat keskeisiksi kummassakin, ei pelkästään varsinaisessa puheenaiheessa. Niinpä erilaisten asioiden vertaaminen "suohon" ei pelkästään liitä näihin asioihin niitä mielikuvia, joita suo yleensä meissä herättää, vaan jonkinlaisen takaisinkytkennän kautta myös suota koskevat mielikuvamme voivat muuttua.
Kaksitasoisuus näkyy hyvin suo-aiheisissa sananparsissa. Otsikko on yksi tunnetuimmista ja toisintomäärien mukaan yleisimmistä suomalaisista suo-sananlaskuista, joita kaikkiaan on melko vähän. Sananlaskun "Suo siellä, vetelä täällä" yleinen, skemaattinen merkitys on kuitenkin 'vaikeus löytää hyvää vaihtoehtoa valintatilanteessa', eli merkityksellä ei lopulta ole mitään tekemistä suon kanssa. "Suota" käytetään sananlaskussa hankalan tilanteen symbolina, ja sen myötä assosioituvat mieleen erilaiset vaikeudet, joita suohon liittyy: hankala kulkea, vaara juuttua kiinni.
Suo itse ei ole juuri koskaan sananparsien varsinainen kohde, voidaan miltei väittää, että suota koskevia suomalaisia sananparsia ei ole olemassa. Useimmissa sananparsissa "suo" on metaforinen symboli, joka liittää puheena olevaan asiaan yleensä suohon assosioituvia mielikuvia, suon skemaattisia ominaisuuksia. Ainoat arkistosta löytämäni sananlaskut, joissa todella on puhe suosta tai jostakin sieltä saatavasta, ovat seuraavat:
Tuppaa kun tehhää niin suota älä säästä. (Pitää panna reilusti sammalta hirsien väliin.)
- Suossa on jotakin käyttökelpoista. - Metonymia, totum pro parte.
Ei turkita suolle vaikka seittemän aurinkoa paistaisi.
- Tämä sananlasku perustuu nimenomaan mielikuviin suosta kylmyyden ja hallan lähteenä eikä todellisiin kokemuksiin. Suolla voi kesähelteellä olla sietämättömän kuuma.
Seuraava jaottelu on viitteellinen, luokat ovat reilusti limittäisiä ja kuvastavat ennen kaikkea suo-mielikuvien eri tahoja. Huomattava osa teksteistä on yksittäisesiintymiä arkistossa. Tähdet joidenkin näytetekstien jäljessä ovat frekvenssitunnuksia Sananlaskut-teoksesta (Laukkanen & Hakamies 1978). Yksi tähti osoittaa kansanrunousarkiston sananlaskukortistossa olevan toisintoja vähintään 10 ja kaksi tähteä vähintään 50. Lainausmerkit kommenteissa osoittavat selityksen olevan peräisin arkisto- tai kirjallisuuslähteestä.
Suo siellä, vetelä täällä.**
Kenen lehmä/hevonen/sonni suossa, sen käsi alinna.*
Lohottaa/tms. kun lehmä/härkä suossa.
Nous kun härkä suosta.
Ooppa sää ninko lehmä letossa/nevassa/suossa. ("vetelys")
- Yllämainittu sananparsiryhmä liittyy havaintoihin suohon uponneesta kotieläimestä, joka jää paikoilleen makaamaan ja jonka nostaminen tukevalle maalle on vaivalloista.
Hyvä suolla suuri jalka, kirkossa kepiä kenkä.*
Se suot siltaa, joka sanovan suun sammaltaa.
Ko pääsee Ameriikkahan niin ei tarvihte nevoja rämpiä eikä tunkion päälle kämpiä...
Sukuhuus suopetäjä, tekijääs tervaskanto.**
- Epäprototyyppinenkin yksilö kuuluu kategoriaan.
Nälkä suolle, vilja maille, rikkaus riihen puijalle.
- "Sanonta elonleikkuun päättyessä".
Ei susi suolla eksy.
- Suo-mielikuvat yhdistetään susi-mielikuviin: ihmisen vihollinen on kotonaan suolla.
Soispa viholliseni minun olevan suassa, suan portahiina, matalampana maan ruahoo, mut ei sua hyvä Jumala. (Loppi 1886)
- vrt. suksi suolle / painu helvettiin.
Nevhan se haurathan, joka toisen tyäs ittensä tappaa.
- Suo on ollut ruumiiden kätköpaikkana ja kenties jonkinlainen kirkkomaan vastakohta. Eri puolilla pohjoista Eurooppaa on löydetty suohon upotettuja varta vasten tapettujen ihmisten ruumiita. Ylläesitetty sananlasku lienee humoristinen kommentti ja leikillinen epäkunnioittavan hautaamisen uhkaus toiselle, joka ponnistelee ylen määrin työssä, josta ei itse kuitenkaan hyödy.
Surma tulee/menee suota myöten.
- Tämä lienee kalevalamittaisesta runosta irronnut otsikkosäe. Surman ja suon yhdistäminen saattaa perustua vahvan alkusoinnun ohella mielikuviin suosta satoa uhkaavan hallan lähteenä. Siten suo voi aiheuttaa puutetta ja nälänhätää, mistä voi olla seurauksena kuolema.
Jo vasikka nevan näki kun rannalla kävi.
Must ja kiero ku suan kuuse.
Ennen suo sulaa kuin kurki kuolee.*
Ennen kurki kuolee kuin suo sulaa.**
Suo ei kasva kiviä eikä kangas karpaloita.
Sorja ei suolle jouva, verevä kaskee viertämää.
Syyskuussa suo petäjiä kasvaa.
Ruikkii ku kurki suolla.
- "Korkeakorkoisista kengistä".
Kurki suolla, hauki maalla maariasta viikon päästä viimeistäkin.*
Yhteenvetona voidaan esittää, että sananlaskujen suo on ollut anomaalinen paikka ja kielteisten asioiden symboli - outo, hankalakulkuinen, epämukava, marginaalinen, jopa tuonpuoleinen, johon ihmisillä ei ole ollut mitään luontevaa suhdetta. Ainuttakaan suosta myönteiseen sävyyn puhuvaa tai suota positiivisena symbolina käyttävää sananpartta ei ole ilmeisesti olemassa. Suolla itsellään ei ole ollut mainittavaa käyttöarvoa ihmisille, joten suosta varsinaisesti puhuvia sananparsia ei ole juurikaan syntynyt. Kielellisen suhteellisuushypoteesin (esim. Leino 1993, 13-16; Lucy 1997) mukaisesti voidaan olettaa, että suoaiheiset sananparret panevat meidät ajattelemaan suosta tietyllä tavalla, jota olen yllä esitellyt.
Black, Max 1979: More about Metaphor. Metaphor and Thought. Toim. Andrew Ortony. Cambridge, Cambridge University Press.
Honeck, Richard P. 1997: A Proverb in Mind. The Cognitive Science of Proverbial Wit and Wisdom. New Jersey, Lawrence Erlbaum Associates.
Kuusi, Matti 1960: Suomen kansan vertauksia. Helsinki, Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.
Lakoff, George 1987: Women, Fire and Dangerous Things. What Categories Reveal about the Mind. Chicago, University of Chicago Press.
Lakoff, George & Turner, Mark 1989: More than Cool Reason. A Field Guide to Poetic Metaphor. Chicago, University of Chicago Press.
Laukkanen, Kari & Hakamies, Pekka 1978: Sananlaskut. Helsinki, Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.
Leino, Pentti 1993: Polysemia - kielen moniselitteisyys. Helsinki, Helsingin yliopiston suomen kielen laitos.
Lucy, John A. 1997: Linguistic relativity. - Annual Review of Anthropology 1997.
Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kansanrunousarkiston sananparsikortistot.
Dos. Pekka Hakamies
Karjalan tutkimuslaitos
Joensuun yliopisto