Kesäkuun alkupuolella matkasin Ruotsiin pohjoismaiseen "Barnekultur og narrativitet" -seminaariin ja elokuun alussa taas oli vuorossa kansainvälinen "Exploring Childhood Space" -symposium Karkkilassa. Seuraavassa esitän joitakin muistikuvia näiltä kesän 1998 seminaarimatkoilta.
Biskops-Arnössä, Uppsalan lähistöllä järjestetyn seminaarin organisoi BIN-Norden (Barnkultur i Norden -verkosto). Verkosto koostuu 150-200 pohjoismaisesta lastenkulttuurin tutkijasta ja sen perusta on humanistisissa, kulttuurihistoriallisissa ja estettisissä oppiaineissa. BIN-Norden on järjestänyt muutaman viime vuoden aikana vuosittain yhden seminaarin. Niissä on pyritty paneutumaan laajasti johonkin lapsuuden tutkijoita askarruttavaan teemaan.
Biskops-Arnössä kuultiin luentoja ja verkoston tutkijoiden projektiesittelyjä. Seminaarin avausluennossa folkloristi Ulf Palmenfelt Bergenistä johdatti kuulijat folkloristisen kerronnan tutkimuksen lähteille. Luennossa valotettiin sekä kertomuksen ja todellisuuden että kertomuksen ja yleisön suhteita. Tukholmalainen folkloristi Georg Drakos esitelmöi väitöskirjansa pohjalta otsikolla "Från erfarenhet til berättelse och tvertom". Drakos on tutkinut lepraa sairastavien kertomuksia. Hän totesi, että näissä kertomuksissa tulee esille ruumiillisuus monin eri merkityksin ja painotuksin. Drakosin mukaan lepraan liittyy paitsi kertominen niin myös vaikeneminen, koska sairaus leimaa ihmisen. Professori Annikki Kaivola-Bregenhøj luennoi inkeriläisten elämäntarinoista ja identiteetistä. Hän valotti mm. elämänkerralliseen tutkimukseen liittyvää keskustelua, elämäkerrallisen muistin totuudellisuuteen liittyviä kysymyksiä ja suullisen elämäntarinan erityispiirteitä.
Kirjallisuudentutkimuksen näkökulmaa seminaariin toivat dosentti Maria Nikolajeva Tukholman yliopistosta ja tanskalainen kirjallisuuden tutkija Flemming Mouritsen. Nikolajevan luennossa pohdittiin narratologisen teorian soveltuvuutta lastenkirjallisuuden tutkimukseen ja vertailtiin lasten- ja aikuisten kirjallisuuden erityispiirteitä. Lastenkirjoille onnellinen loppu on tyypillisempi kuin aikuisten kirjoille ja niille on myös ominaista mm. kausaalisuus, episodisuus, kumulatiivinen käsittely ja henkilökeskeisyys. Lastenkirjojen hahmoina on usein eläimiä tai eläinten muodostamia ryhmiä. Flemming Mouritsenin luento "Børns narrative udtryksformer" lienee ollut kiinnostava, mutta huonosti tanskaa taitavalle kuulijalle varsin korkealla abstraktiotasolla liidellyt luento oli kyllä liikaa. Vihkon marginaaliin kirjoittamani toteamus luennosta kertonee riittävästi: ymmärrän muutamia episodeja, mutta en koko kertomusta!
Verkoston tutkijoiden projektiesittelyissä päästiin lähemmäksi lapsuutta kuin luennoissa, joissa ei paria poikkeusta lukuunottamatta teemaa käsitelty. Åbo Akademin ChiLPA-projektin (Children's Literature: Pure and Applied) tutkija Kaisu Rättyä kertoi tutkimuksestaan, jossa tarkastellaan kirjallisuudentutkimuksen näkökulmasta lasten esittämiä kertomuksia. Oslolainen tutkija Faith G. Guss valotti esitelmässään roolileikin dramaturgiaa. Islantilainen lastekirjallisuuden tutkija Turidur Jóhannsdóttir taas kertoi kuulijoille, kuinka islantilaiseen lasten- ja nuortenkirjallisuuteen on saatu jännitystä käyttämällä vanhoja myyttejä ja legendoja. Ruotsalainen lelujen ja leikkikulttuurin tutkija Krister Svensson totesi esityksessään "Objektenes betydning for berättelsen", että länsimaissa lasten maailma on täynnä esineitä ja tämä vaikuttaa luonnollisesti lasten leikkeihin ja siihenkin millaisia kertomuksia lapset kertovat. Göteborgilainen etnologi Helene Brembeck tutkii projektissaan 1800-luvun mainoksia ja lehti-ilmoituksia. Brembeckin mukaan viime vuosisadan mainoksissa lapsi kuvattiin pääasiassa viattomana ja enkelimäisenä; vasta vuosisadan loppupuolella lapsikuva muuttui niin, että mainoksiin tuli myös huumoria. Norjalainen folkloristi Gry Heggli kertoi tutkimuksestaan, jonka aineistona ovat 13-15 -vuotiaiden tyttöjen pitämät koulupäiväkirjat (koulupäiväkirja on valmiiksi painettu kirja, johon kirjoittavat kirjan omistajan lisäksi myös hänen ystävänsä; vastaavanlaisia kirjoja on tätä nykyä myynnissä myös Suomessa). Koulupäiväkirjojen myötä on syntynyt koululaisten oma alakulttuuri. Koulupäiväkirjat toimivat vakavan koulutyön vastapainona, koska niihin kirjoitetaan itselle tärkeistä asioista vapaammin kuin mitä koulussa sallitaan. Oman esitelmäni pidin otsikolla "Från fattig till gyllene barndom - åsikter om barndom vid Kaltimo fabrik".
Pohjoismaisten - ja tietenkin myös suomalaisten - kollegoiden tapaaminen samoin kuin tunnelmalliset illanistujaiset laulajaisineen on laskettava esitelmien lisäksi kesän ensimmäisen seminaarimatkan plussapuolelle. Pahimmaksi kompastuskiveksi tässäkin seminaarissa muodostui kieli. Ihmettelin välillä ihan vakavissani, että miksikähän oikein istun seminaarissa, koska en kerta kaikkiaan ja parhaalla tahdollakaan pysty ymmärtämään kaikkia luentoja tai mistä muut keskustelevat. Kielikysymystä pohditiin muuten aika pontevasti edellisessä BIN-Nordenin seminaarissa syksyllä 1997 Helsingin Hanasaaressa ja toivottiin, että niin tanskalaiset kuin norjalaisetkin yrittäisivät puhua selvää ruotsia. Ilmeisesti tähän (vain meidän suomalaisten ongelmaan?) ei helppoa ratkaisua ole löydettävissä.
Karkkilassa toukokuun lopussa alkanut laaja ja monipuolinen "Lasten Tehdas - Childhood Space " -tapahtuma huipentui 6.-8.8. järjestettyyn kansainväliseen tiedesymposiumiin. Luennoitsijat edustivat eri alojen tutkijoita, sillä symposiumissa pyrittiin perehtymään laajasti lapsuuden ja nuoruuden tutkimukseen sekä lapsuuden tiloihin. Harvardin yliopiston saksankielisen kirjallisuuden professori Maria Tatar toi lastenkirjallisuuden, satujen ja maalausten kautta esille, miten idealisoitua lapsikuvaa on tuotettu. Vaasan yliopistossa lehtorina toimivan Gerald Porterin luento, jossa käsiteltiin pitsinnyplääjälasten työlauluja, samoin kuin Tukholman teknisessä korkeakoulussa arkkitehtuurin tutkijana toimivan Karla Wernerin luento merkityksellistä (lapsuudenkin) tiloista jäivät myös mieleeni symposiumin aamupäivien ohjelmasta.
Iltapäivät vierähtivät työryhmissä, joissa paneuduttiin lapsuuden historiaan ja muistiin, lapsuuteen elokuvissa sekä lapsiin ja ympäristöön. Yhden ryhmän aiheena oli lapsuuden idealisointi ja lapsuuden ihanteet, toisessa taas matkattiin lapsuudesta nuoruuteen. Itse osallistuin työryhmään "Lapsuuden historia ja muisti". Historiantutkijat Pirjo Markkola ja Panu Pulma toimivat esitelmien kommentaatoreina. Symposiumin avauspäivänä ryhmässä kuultiin tarttolaisen Anu Visselin alustus virolaisesta leikkiperinteestä ja perehdyttiin (myös itse laulaen) vanhoihin koululauluihin Sibelius-Akatemiaan tutkimustaan tekevän Riitta Hirvosen opastuksella.
Toisen seminaaripäivän aikana työryhmässämme paneuduttiin suomalaiseen 1900-luvun lapsuuteen. Ryhmässä kuultiin historioitsijoiden Marjatta Rahikaisen ja Saara Tuomaalan tutkimuksista. Rahikaisen aiheena on lasten ja nuorten työnteko 1950-luvulta 1970-luvulle. Rahikainen toi esille monia kiinnostavia näkökulmia. Hänen mukaansa Suomessa ei ole tunnettu yhtä vahvaa moraalista närkästystä työn teettämisestä lapsilla kuin anglosaksisissa maissa. Marjatta Rahikainenen totesi, että 1950-luvun aineistoissa ei vielä tule esille käsitystä koulutusyhteiskunnasta. Saara Tuomaalan maalaislapsuuden kulttuureita käsittelevässä tutkimuksessa käytetään aineistona niin muistitietoa kuin arkistoaineistoakin. Tuomaala on löytänyt 1920-1930 -lukuja käsittelevästä aineistostaan erilaisia lapsuuden kulttuureja (pientilallis-, talollis-, mökkiläis-, metsätyöläis-, työläis-, virkamies- ja huutolaislapsuudet) ja näin hän osoittaa, ettei homogeenista lapsuuden kulttuuria ole olemassa.
Folkloristinen näkökulma tuli esille karkkilalaisiin 1930-luvun koululehtiin perehtyneen Kirsti Salmi-Niklanderin sekä oman kaltimolaista tehtaalaislapsuutta käsittelevän tutkimukseni esittelyissä. Salmi-Niklanderin mukaan koululaisten lehdet edustavat muiden käsinkirjoitettujen lehtien ohella suullis-kirjallista paikalliskultturia. Esitelmän yhteydessä Haukkamäen koululehtiin kirjoittaneet henkilöt pääsivät itsekin esiintymään ja osallistumaan aikakautensa lapsuutta koskevaan keskusteluun. Ryhmässä keskusteltiinkin aktiivisesti ja kaiken kaikkiaan työskentely oli antoisaa ja valaisevaa.
Symposiumin iltaohjelmissa oli otettu huomioon lasten kulttuurin ja tilojen lisäksi paikallinen kulttuuri. Tutustuimme Lasten tehdas -näyttelyyn ja katsoimme näyttelytilaan tehdyn Kanteletar -esityksen, joka oli pääasiassa toteutettu paikallisten lasten ja nuorten voimin. Perjantai-illan ohjelmaan kuului illallinen paikallisen kuuluisuuden eli Aki Kaurismäen omistamassa Hotelli Oivassa ja kesäinen illanvietto hotellin tanssilavalla.
FM Elina Makkonen
Perinteentutkimus
Joensuun yliopisto