Komin tasavallan pääkaupungissa Syktyvkarissa toimii kansallisten aineiden koulu, jonka ensisijainen tehtävä on tukea ja edistää komilaista kulttuuria ja auttaa sen selviytymistä valtakulttuurin rinnalla. Koululla on hyvä maine ja sinne kerätään lahjakkaimpia lapsia pääsykokein ympäri Komin maaseutua. Koulun sääntöjen mukaan vain murto-osa lapsista valitaan kaupungista. Koulu on sisäoppilaitos, jossa jopa vain seitsemän vuotiaat lapset saattavat joutua elämään ilman vanhempiaan pitkät lukukaudet. Vanhemmat ovat valmiita suuriinkin uhrauksiin, sillä elämä tyhjenevällä maaseudulla ei voi tarjota paljon lapsille. Jokaisessa opetettavassa aineessa on komilainen painotus, vaikka opetuskieli onkin venäjä. Koulu on ilmainen ja sitä voidaan käydä alaluokilta lukioon saakka.
Nykypäivän Venäjällä komeilla menee suhteellisen hyvin, sillä kieli on saanut virallisen kielen aseman ja kulttuurin säilymisestä ollaan huolissaan. Itse olin kuitenkin hieman skeptinen. Komi on täynnä suuria ja pieniä folkloreryhmiä. Puvut ovat koreita ja laulut kauniita, mutta voiko arkipäivän komilaisuus selvitä pelkän juhlafolkloren avulla?
Olen tehnyt kenttätyötä Komissa kahteen otteeseen. Minut tutustutettiin kouluun ensimmäisellä matkallani, sillä se on komilaisten ylpeys, jota näytetään mielellään ulkomaalaiselle. Ideana koulu on mielenkiintoinen ja suomalaiseen koululaitokseen verrattuna vieras ja erikoinen. Suomalaiselle tuntuisi omituisellta ajatus koulusta, jonka ensisijainen funktio olisi tukea suomalaista kulttuuria. Suomalaisen koululaitoksen päämäärät ovat muualla. Vertailukohde on myös sikäli ongelmallinen, että komilaisen ja suomalaisen kulttuurin tilanteet ovat erilaiset. Koululaitosten ero herätti kuitenkin kiinnostukseni. Mitä koulu haluaa opettaa komilaisuudesta? Voiko kouluopetus korvata normaalin enkulturaation, kulttuuriin kasvamisen? Miltä komilaisen kulttuurin tulevaisuus näyttää tämän koulun valossa?
Ennen kuin aloin tutkia varsinaista koulua, halusin kuitenkin tietää, mistä komilaisuudessa on kyse. Paikallisten ystävien avulla sain tilaisuuden haastatella neljää tunnettua komiaktiivia. Jokainen heistä on syntyjään komi ja tekemisissä etnisen alkuperänsä kanssa päivittäin. Haastatellut työskentelivät folkloreteatterissa, parlamentissa, käsityöläisenä ja yliopiston tutkijana. Äidinkieleltään he ovat myös komeja, vaikka käyttävät paljon venäjää normaalielämässä. Halusin ottaa selvää, kuinka he määrittelevät komilaisuuden. Tokihan määritelmät löytyvät kirjoistakin, mutta eivät niin ajankohtaisina kuin haastatteluissa. Vastaukset olivat häkellyttävästi toistensa kaltaisia. Läheinen suhde luontoon ja etenkin metsään on todellakin komeille tärkeä asia vielä tänäkin päivänä. Suomessakin luontoa korostetaan kliseeksi asti, mutta harva meistä enää tuntee metsäänmenorituaaleja tai muita vanhoja tapoja. Jokainen haastattelemani tunsi komilaista mytologiaa ainakin teoriassa. Loma-aikoina haastatellut lähtevät pois kaupungista ja palaavat sinne minne katsovat kuuluvansa, maalaiskyliin ja metsään.
Haastattelin koulussa muutamaa opettajaa ja tarkkailin koulun arkea. Olin paikalla ensimmäisellä kouluviikolla, mistä johtuen kaikki rutiinit eivät olleet vielä päässeet alkamaan. Koulurakennus on hieno, moderni ja uusi. Aulan seinillä oli reliefejä, joihin oli kuvattu kohtauksia myyttisistä komilaisista kansantarinoista ja -saduista. Käytäville kaikui musiikkiluokista kansanlaulujen säveliä. Seinillä oli vitriineissä oppilaiden käsitöitä, mm. perinteisillä komilaisilla menetelmillä tehtyjä tuohitöitä ja erilaisia puutyökaluja. Taustalla saattoi olla valokuva vanhasta ja alkuperäisestä työkalusta vertailukohteena ja tuomassa lisäinformaatiota esineen funktiosta.
Kysyessäni opettajilta heidän päämääriään kouluopetuksessa, he vastasivat yhdenmukaisesti: koettaa auttaa komilaista kulttuuria selviämään ja kehittymään. Siinä missä minun vanhempieni ikäpolvi keräsi kasveja kesäisin kotona maalla, kansallisen koulun lapset keräävät kotikylissään komilaista perinnettä! Kesäisin keräämäänsä perinnettä, kuten tarinoita, runoja ja tapoja lapset työstävät lukukausien aikana koulutöissään niin taide- kuin tiedeaineissakin. Lapset ovat myös järjestäneet kongresseja, joissa heidän töitään on esitelty. Kenttätyömatkoilla lapsille koetetaan opettaa komilaisten jokapäiväisiä traditioita eikä vain juhlavia spektaakkeleita. Opettajat tiedostavat sen, kuinka ongelmallista on välittää arkipäivän kulttuuria lapsille ja perinteenkeruumatkat ovat yksi tapa koettaa vastata kulttuurin selviämisen haasteisiin. Koulu on hyvin keskittynyt taiteisiin ja taideopetuksen avulla osa opettajista välittää myös komilaisia legendoja ja myyttejä lapsille. Yhden käytävän seinällä oli shamanismiaiheinen taidenäyttely. Jokaisessa kuvassa oli transsissa oleva shamaani ja taustalla oli kuu, poro tai hirvi. Komilaisessa mytologiassa näillä aiheilla on suuri osuus. Myös metsän arvostus oli nähtävissä taideteoksissa ja käsitöissä. Kouluun valittaessa lapsien etnisellä alkuperällä ei ole merkitystä. Koulun rehtori totesikin, että yksi tärkeimpiä koulun opetuksista on koettaa saada eri kulttuurien lapset elämään keskenään rauhassa ilman, että pienemmät kulttuurit kärsivät.
Ehkä vanha, kyliin sidottu komilaisuus on häviämässä eikä tällainen koulu hyvistä tarkoitusperistään huolimatta voine täysin korvata varttumista komikylässä, arkielämän kautta kulttuuriin kiinni kasvaen. Mutta kulttuurihan muuttuu, elää vuorovaikutuksessa toisten kulttuurien kanssa ja tämänkaltainen kouluopetus voi olla yksi harvoja keinoja, joilla kulttuuri voi säilyä valtakulttuurin puristuksessa. Opetus on hyvissä käsissä, sillä opettajat ovat Komin parhaimmistoa ja he tiedostavat koulunsa opetuksen ongelmallisuuden. Pelkkään idealismiin he eivät siis opetustaan pohjaa, vaan sitä on mietitty ja kyseenalaistettu usealta eri kantilta. Käytävällä meluavista lapsista tulee komilaista intelligentsiaa ja koulun opettajat toivovat, että he palaisivat kyliinsä tai jäisivät edes Syktyvkariin rikastuttamaan maataan. Aivovienti Komista suurempiin keskuksiin on kova, mutta jos edes osa jää kotiseuduilleen, on koulu saavuttanut päämääränsä. Lapset oppivat oman kulttuurinsa katoavia traditioita, joita he tulevat siirtämään aikanaan omille lapsilleen.
Fil.yo. Aino Heikkinen
Folkloristiikka
Helsingin yliopisto