Matkailijan kokemuksen tutkimusta on tyypillisimmillään luonnehtinut taivastelu turisteille tarjottavien kohteiden keinotekoisuudesta (Boorstin 1972; MacCannell 1976; Relph 1976). Vasta kuluneelle vuosikymmenelle siirryttäessä päästiin eroon hedelmättömästä autenttisuuden problematisoinnista ja ruvettiin tutkailemaan persoonallisen kokemuksen synnyttäviä merkitysrakenteita (Jokinen & Veijola 1990; Urry 1990). Maantieteen ominta alaa tässä yhteydessä on pohdinta tilan ja paikan merkityksestä (Barnes & Duncan 1992; Duncan & Ley 1993; Knuuttila & Paasi 1995).
Matka johonkin paikkaan tuottaa kokemuksia, jotka useinkin ovat tyystin irrallaan tuon paikan merkityksestä siellä asuville ihmisille itselleen. Humanistisessa maantieteessä selitykseksi tarjottiin ulkopuolisen näkökulmaa, joka paikallisiin ihmisiin nähden luonnollisestikin on erilainen (Relph 1976). Strukturalistissävytteinen näkökulma korostaa matkailuteollisuuden luomia puitteita ja tuotteistamista, joiden puitteissa matkailija kohteensa kokee (Waitt & McGuirk 1994; Britton 1991; Pretes 1995). Kuitenkaan matkakokemuksen ymmärtäminen pelkästään ulkopuolisen näkökulman tai matkailuteollisuuden tuotteistamisesta käsin ei yksin riitä tuottamaan ymmärrystä kokemuksen luonteesta kokijalle itselleen. Kokijan motivoituminen lähtee tarpeesta irtautua arjesta ja tavoitella kokemuksia, joita arkisten rutiinien leimaamassa kotipaikassa ei mielletä olevan tarjolla (Suvantola 1996). Turismin tulkitseminen käytännössä toteutettuna unelmien maantieteenä yli humanistisen ja strukturalistisen näkökulman mahdollistaa porautumisen merkitysrakenteisiin, jotka tekevät matkakokemuksesta yksilöllisen.
Toki sekä ulkopuolisuuden näkökulma ja etenkin matkailuteollisuuden luomat puitteet ovat tärkeä osa kokemuksen muovautumista. Viime kädessä kuitenkin se, kuinka matkailija onnistuu projisoimaan omat unelmansa käymäänsä kohteeseen ja saamaan tunteen noiden unelmien kokemisesta siellä, ratkaisee kokemuksen merkityksen oman elämän uusintajana. Tähän iskee matkailuteollisuus, joka markkinoi suuren osan näistä unelmista ja tarjoaa samalla mahdollisuuden niiden elämiseen. Kohteet ladataan markkinoitujen unelmien sisältämillä merkityksillä ja myydään näin ratkaisuna yksilölliseen kokemisen nälkään. Juuri tästä syystä matkakokemus kieltämättä usein rakentuu matkailuteollisuuden luomista puitteista, vaikkakin aina yksilöllisesti värittyen.
Seuraavassa käytännön esimerkki kohteesta, jossa merkitysten rakentaminen pieneen kohteeseen tekee siitä koettuna itse puitteita merkittävämmän. Kohde on Singaporessa Sentosan saarella sijaitseva pieni yksityiskohta; rauniokaupunki (http://www.sentosa.com.sg/destination/attractions/nostalgia/more/index.html) Sentosa (http://www.sentosa.com.sg/index.html) on sekä paikallisia että turisteja varten luotu vapaa-ajanviettopaikka uimarantoineen, puutarhoineen, museoineen, vedenalaisine maailmoineen, teemapuistoineen, golfkenttineen ja ravintoloineen. Rauniokaupunki on pieni, muutaman kymmenen aarin laajuinen varta vasten rakennettu kokoelma 'raunioita', joita muinaisesta sivilisaatiosta voisi kuvitella jääneen jäljelle. Paikka on luotu mielikuvitusmatkaksi historiaan erityisesti lapsille.
Raunioista löytyy rikkinäinen silta, portti, temppelin halli, ja kaksipäinen jumalankuva. Kohteisiin on liitetty kyltit, joissa niiden jännittävää taustaa valotetaan seuraavaan tapaan:
Tuhoutunut silta
Alkuperäinen puusta ja graniitista rakennettu silta yli kivin vuoratun ojan on tuhoutunut ilmeisesti suunnattomasta iskusta. Tämä kertoo hyökkääjien (ehkä kiinalaisia merirosvoja) käyttäneen mahdollisesti räjähteitä.
Pääportti
Portti on erikoinen sekoitus Persialaista ja intialaista tyyliä ja koristeena käytettyjen kuvioiden alkuperä on täysin epäselvä. Porttia ja käytävää koristavia hieroglyfejä ei ole onnistuttu tulkitsemaan. Myyttinen silmä -teema on nähtävissä.
Temppelin halli
Tyypillisesti persialaista arkkitehtuuria, mutta toteutettu yksilölliseen tyyliin pylväin, jonkalaisia ei ole tavattu juuri missään tunnetussa kulttuurissa. Todennäköisesti pylväät kannattelivat puista kattoa, mutta suurin osa niistä on vaurioitunut, mikä osoittaa, että koko asujaimisto on saattanut tuhoutua pommituksessa.
Kaksipäinen jumalankuva
Tämä oudosti muotoiltu jumalankuva on ainutlaatuinen, ja sen alkuperä on täysin hämärän peitossa. Käärme -teema viestii hindulaisesta vaikutuksesta, mutta tämä on spekulaatiota. Suussa oleva aukko oli epäilemättä ikkuna salaista tarkkailua varten ja se on sellaisena rekonstruoitu. On kuitenkin mahdollista, että se oli muinainen versio giljotiinista, jossa uhriparan pää työnnettiin reiästä teloittajan kätevästi katkaistavaksi.
Raunioiden luo johtavan polun varressa on vielä kyltti, jossa kerrotaan raunioiden löytymisestä ja restauroinnista, sekä spekuloidaan asujaimiston historialla. Puuttumatta esitetyn pseudohistorian naiiviuteen tai sen esittämiseen käytettyjen kielellisten ilmausten kömpelyyteen, voi silti poimia oleelliset elementit paikan kuvaamisesta siten, että siihen voi projisoida unelmiaan ja kuvitelmiaan. Jo tuhoutuneella sillalla ajatuksia ohjataan paikan jännittävään menneisyyteen. Koristeena käytetyt kuviot ja hieroglyfit ovat tuttuja arkeologisiin löytöihin liittyvistä kuvitelmista. Hieroglyfit kutsuvat yrittämään niiden tulkintaa. Ne ovat kyllin yksinkertaisia, jotta niiden perusteella voi keksiä yhteyksiä kylteissä viitattuihin asioihin. Myyttinen silmä luo mielleyhtymän uskonnolliseen elämään. Toistuvat viittaukset mittavaan sotilaalliseen selkkaukseen kiehtovat mielikuvitusta. Singaporelaisten rakentajien pseudotyyli lainaa vaikutteita populaarista arkeologiasta ja historiasta ja kutsuu näin spekuloimaan vaikutteiden alkuperällä. Dramaattiset arvelut jumalankuvan roolista tuovat lisää aineksia muinaisen asujaimiston elämän kuvitteluun.
Koko rauniokaupunki perustuu semioottisiin konnotaatioihin, jotka ovat jokaiselle tuttuja populaarista historiasta ja arkeologiasta. Konnotaatioita herätellään kuitenkin aineksilla, joilla tuskin on paljonkaan tekemistä itse Sentosan kanssa. Paikalliseen asutukseen ei ole minkäänlaisia viittauksia, vaikka voitaisiin kuvitella, että oikeidenkin sentosalaisten (sikäli kun heitä on ollut) menneisyydestä löytyisi jännittäviä episodeja kohtaamisista merenkulkijoiden - vaikkapa kiinalaisten merirosvojen - kanssa. Sentosan oma historia on kuitenkin rajoitettu toiseen maailmansotaan, joka on voimakkaasti läsnä saaren museoissa. Rauniokaupunki ja useat muut saaren kohteet viittaavat täysin toisaalle, pois Sentosalta unelmien ja mielikuvituksen maantieteeseen. Toiseus johon viitataan ei siis ole tässä paikassa, vaan kuvitelmissa. Täysin tyhjästä luotu pseudopaikka tarvitsee näin viitekehyksen, joka sijoittaa sen johonkin matkailijalle relevanttiin kenttään. Cohenin (1988) termein, täydellisesti lavastettu kohde (itse 'rauniot') tarvitsee kommunikatiivista lavastusta (kylttien tekstit) antamaan sille kontekstin. Rauniot sinänsä eivät viittaa mihinkään. Kyltit, joissa viittaukset annetaan, luovat paikalle kertomuksen.
Tämä käyköön havainnolliseksi esimerkiksi siitä, mistä matkakohteiden luomisessa on kysymys. Kohteet markkinoidaan toiseutena, joka saa merkityksensä matkailijoille syntyneiden toiveiden ja odotusten temmellyskentästä. Oleellista ei ole pohtia moisten kohteiden aitoutta tai teennäisyyttä, vaan kohteen kokemisen merkitystä kokijan elämässä. Voi haiskahtaa vanhanaikaiselta hakea selitystä humanistisen maantieteen piiristä aikanaan putkahtaneesta tuttuuden ja tavoittelun (home and reach) dialektiikasta (Buttimer 1980). Unelmien maantieteeseen pakenemisessa kuitenkin juuri mielikuvituksen vapauttaminen arkisen elämisen vastapainoksi ilmentää vaihtelun tavoittelua, joka kuitenkin jäsentyy usein matkailuteollisuuden infrastruktuurin ja toiseudesta luotujen tuttujen merkitysrakenteiden pohjalta. Unelmiaan ja toiveitaan kokemaan säntäävä matkailija haluaa näin tasapainoilla tuttuuden ja turvallisuuden ja toisaalta tavoittelun, jännityksen ja vierauden välillä. Liian paljon edellistä edustaa kotoisia rutiineja, liian paljon jälkimmäistä luo turvattomuutta ja pelkoa. Matkailuteollisuuden tehtävänä on näitä sopivasti yhdistelemällä luoda hallittu kokemus toiseudesta.
Omakohtaisesti koettuna paikka kertomuksineen tulee matkailuteollisuuden roolista huolimatta (ja tietysti osin sen takia) osaksi kokemusperäistä minuutta, joka näin tulee pieneltä osin osalliseksi historiallisista tapahtumista (etenkin oikeilla historiallisilla nähtävyyksillä). Näin syntyy henkilökohtainen suhde kokonaisuuksiin, joita paikat on institutionalisoitu symbolisoimaan. Oma paikka historiassa ja yhteiskunnassa saa lisävalaistusta. Matkailijan suhde omaan elämiseensä tutussa paikassa uusintuu. Matkan luonteesta ja siellä koettujen asioiden syvyydestä riippuu, kuinka perustavaa laatua tuo uusintuminen on.
Näin paikka jonka vierailija kokee, rakentuu sekä hänen havaitsemastaan, että kuvittelemastaan. Kumpikaan ei yksinään selitä kokemusta; ei olisi samantekevää olla vastaavalla mielikuvitusmatkalla kotona nojatuolissa, mutta tuskin pelkkä Sentosan saarikaan moisia visioita herättelisi. Vaikka nojatuolimatka kuulostaa periaatteessa samanlaiselta mahdollisuudelta paeta unelmien maantieteeseen, on matkailu silti suosittua. Pelkän mielikuvituksen lentoa ei koeta riittäväksi kokemuksien synnyttäjäksi, vaan halutaan fyysisesti siirtyä toiseuden sfääreihin. Paikan merkitys ilmenee tässä lähinnä tutun paikan vaihtamisena vieraaseen paikkaan, johon unelmien ja odotusten projisoiminen on paljon kotipaikkaa helpompaa. Läpikotainen tuttuus ei ole latistamassa kuvitelmia ja vapautumista arkisista rooleista.
Elämää eletään aina jossakin paikassa, joka tulkitaan siihen liittyvistä pyrkimyksistä käsin. Tarve matkustaa ilmentää paikan tärkeyttä kokemuksien syntymisessä; tuttu kotipaikka ei useinkaan onnistu herättämään unelmien maantieteeseen liittyviä pyrkimyksiä, vaan niitä on lähdettävä toteuttamaan toisaalle. Siksi paikka käsitteenäkään ei ole yhdentekevä, jos halutaan ymmärtää ihmisen elämälle merkitystä antavia kokemuksia.
Barnes, Trevor J. & Duncan, James S. (toim.) 1992: Writing Worlds; Discourse, Text and Metaphor in the Representation of Landscape. Routledge. London.
Boorstin, Daniel 1972: The Image; A Guide to Pseudo-Events in America. Atheneum. New York.
Britton, S. 1991: Tourism, Capital, and Place; Towards a Critical Geography of Tourism. Environment and Planning D: Society and Space, Vol 9. ss. 451-478.
Buttimer, Anne 1980: Home, Reach, and the Sense of Place. Teoksessa Buttimer, Anne & Seamon, David (toim.) 1980: The Human Experience of Space and Place. ss. 166-187. Croom Helm. London.
Cohen, Eric 1988: Authenticity and Commoditization in Tourism. Annals of Tourism Research, Vol 15, No 3, ss. 371-386.
Duncan, James & Ley, David (toim.) 1993: Place/Culture/Representation. Routledge. London.
Jokinen, Eeva & Veijola, Soile 1990: Oman elämänsa turistit. Alkoholipoliittinen tutkimuslaitos, Valtion painatuskeskus. Helsinki.
Knuuttila, Seppo & Paasi, Anssi 1995: Tila, kulttuuri ja mentaliteetti. Maantieteen ja antropologian yhteyksiä etsimässä. Teoksessa Katajala, Kimmo (toim.) 1995: Manaajista maalaisaateliin; Tulkintoja toisesta historian, antropologian ja maantieteen välimaastossa. ss. 28-94. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. Helsinki.
MacCannell, Dean 1976: The Tourist; a New Theory of the Leisure Class. Schocken Books. New York.
Pretes, Michael 1995: Postmodern Tourism; The Santa Claus Industry. Annals of Tourism Research. Vol 22, No 1, 1995. ss. 1-15.
Relph, Edward 1976: Place and Placelessness. Pion Limited. London.
Suvantola, Jaakko 1996: Tourist's Experience of Place. Julkaisematon väitöskirja. Department of Geography. University of Adelaide.
Urry, John 1990: The Tourist Gaze; Leisure and Travel in Contemporary Societies. Sage Publications. London.
Waitt, Gordon & McGuirk, Pauline 1994: Step into history: assimilating Millers Point into the tourist production process. Julkaisematon seminaariesitelmän luonnos.
Jaakko Suvantola, Ph.D.
Maantieteen laitos
Joensuun yliopisto
jaakko.suvantola@joensuu.fi