Elore 2/2000, 7. vuosikerta
Julkaisija: Suomen Kansantietouden Tutkijain Seura ry., Joensuu
ISSN 1456-3010, URL: http://cc.joensuu.fi/~loristi/2_00/hak200.html
E-mail: loristi (at) cc.joensuu.fi

Jyrki ja miehen työ

Pekka Hakamies


Suomen Kansantietouden Tutkijain Seura herätettiin Ruususen unestaan 1990-luvun alkupuolella kevytrakenteiseksi yhteydenpidon välineeksi perinteentutkijoiden välillä. Alusta pitäen on keskeinen sija tässä yhteydenpidossa ollut verkkojulkaisullamme, joka ilmestyi ensin Elektroloristi-nimisenä ja sai vuonna 1998 lyhyemmän ja iskevämmän nimen Elore, Outi Lehtipuron aloitteesta. Lehden ensimmäisenä toimittajana, siis paremminkin päätoimittajana työskenteli Jyrki Pöysä päätoimensa (apurahatutkija, assistentti, arkistotutkija) ohella. Uusi ja sitkeästi ilmestyvä tieteellinen lehti olikin suureksi osaksi Jyrkin idea ja aikaansaannos. Ideoita saamme kaikki, mutta ei ole aivan tavallista, että sama henkilö saa mullistavan idean ja myös ottaa vastuun sen toteuttamisesta.

Ensimmäisen numeron pääkirjoituksessa (1/1994) Jyrki on kertonut lyhyesti idean kypsymisestä ja lehden syntyvaiheista sekä myös sen kaukaisesta edeltäjästä (Mitteilungen des Vereins für finnische Volkskunde). Uusi alku ei ollut helppo, vaikka päätoimittaja ei silloisia vaikeuksia erityisesti mainostanutkaan. Jotakin kertoo ehkä lausahdus "Lehti siis oli tehtävä, vaikka ainakaan allekirjoittaneella ei ollut hajuakaan siitä, miten homma käytännössä tapahtuisi". Onneksi tarkkanenäinen bittinikkarimme sai vainun ja hankki itselleen tarvittavan osaamisen mm. Juhani Luhtasen ystävällisellä avustuksella.

Monet vuodet lehti on ollut seuran säännöllisen toiminnan tärkein tulos ja yksinomaan Jyrkin vastuulla. Työn raskaus rupesi luonnollisesti vähitellen vaivaamaan, ja toimitustyön taakkaa yritettiin levittää useaan paikkaan ja eri henkilöille, mutta varsin pitkään Jyrki sekä toimitti kirjoitukset sisällön ja muodon puolesta valmiiksi että hoiti teknisesti verkkoon viemisen. Jyrkin johdolla Elektroloristi/Elore on koko lailla luopunut sille alunperin kaavaillusta roolista kevyiden ja ei aivan viimeisteltyjen keskustelupuheenvuorojen julkaisukanavana: nykyisin kirjoitukset ovat useimmiten valmiita tieteellisiä artikkeleita lähdeaparaatteineen.

Olen kantanut parista viime numerosta päätoimittajan vastuun, eli olen ottanut kirjoitukset vastaan, toimittanut ne valmiiksi jos on tarvinnut – ja sen jälkeen luovuttanut Jyrkille, jonka jäljiltä ne ovat luettavissa ruudussa. Työskentelemme eri paikoissa, kuten verkkoutuneiden tutkijoiden sopiikin, enkä ole ollut olan yli kurkkimassa, kuinka siirto verkkoon teknisesti tapahtuu. Niinpä minulla ei edelleenkään ole mitään käsitystä siitä, millainen oikein on se tekninen operaatio, jonka tuloksena tekstitiedostot ovat verkossa kenen tahansa luettavissa.

Tällä hetkellä päätoimittajan vastuu on lähtenyt varovaisesti kiertämään, ja vaikuttaa siltä, että varsinainen toimitustyö alkaa toiveidemme mukaisesti vihdoinkin hajautua eri puolille Suomea ja useille eri henkilöille. Silti koko lehdenteon viimeinen lenkki eli lehden ulkoasun viimeistely ja sen verkkoon vieminen on edelleenkin Jyrkin osaamisen varassa. Niinpä voidaan väittää, että ilman Jyrkiä ei olisi koko Elore-lehteä. Seuran esimiehenä esitänkin Jyrkille kiitokset kaikesta tähänastisesta työstä ja toivon hyvän yhteistyön edelleen jatkuvan.

Kauan eläköön Elore, kauan eläköön Jyrki!

Pekka Hakamies
Dos., Suomen Kansantietouden Tutkijain Seuran esimies
Joensuun yliopisto
Karjalan tutkimuslaitos
pekka.hakamies (at) joensuu.fi