Kansainvälinen poikkitieteellis-taiteellinen ympäristöesteettinen konferenssisarja jatkuu 14.–17. kesäkuuta 2000 Rantasalmen järviluonnon keskuksessa. Maiseman, metsän ja suon jälkeen teemana on nyt vesi. Konferenssin folkloristinen panos on vahvempi kuin koskaan ennen kun perinteentutkijoiden vastuulla on kokonaisen päivän (torstai 15.6.) suunnittelu ja toteutus. Erityisen ilahduttavaa on, että esitelmöitsijöiksi ovat lupautuneet ahvenanmaalais-porvoolainen kirjailija Ulla-Lena Lundberg, jonka Sade-romaani antaa kiehtovan kaksoisvalotuksen afrikkalaisen sateentekijä-shamaanin ja ruotsalaisen vesi-insinöörin maailmoihin, ynnä amerikkalaisen folkloristiikan moderni klassikko, erittäin kysytty luennoitsija Henry Glassie, jonka tieteellinen mielikuvitus kiehtovalla tavalla poikkeaa siitä mihin meikäläisissä kuvioissa on totuttu.
Suomessa vesi – ainakaan sen puute – ei usein ole ongelma. Toisin on niissä kulttuureissa, joita Glassie ja Lundberg tuntevat. Folkloristi katsoo tutkimiaan kulttuureita niiden omista käytännöistä ja merkityksenannosta käsin, kun taas kirjailija pohtii romaaninsa pohjalta faktan ja fiktion vuorovaikutusta. Seppo Knuuttilan tarkastelussa on perinteisten kertomusten avaama maailmankuvan kolmas ulottuvuus: vesi ei ole vain välttämättömyys vaan mielikuvitusta kiehtova "toisenlainen" valtakunta. Omasta puolestani pyrin päivän johdannossa hahmottamaan sellaisia estetiikan ja folkloristiikan/kansatieteen yhteyksiä, jotka ovat kehkeytyneet mielessäni 1960-luvulta alkaen, jolloin suomalainen ja pohjoismainen kansankulttuurin tutkimus sai haastajakseen ensin holistisen antropologian ja sitten amerikkalaisen "uuden folkloristiikan".
Torstain iltaohjelmassa on esillä veden uskonnollinen dimensio. Monissa kulttuureissa – myös omassa kalevalaisessa perinteessämme – vesi on raja tämän- ja tuonpuoleisen maailman välillä. Vesi on pyhää myös kristillisessä traditiossa ja tämä uskonnollinen ulottuvuus on läsnä sekä teoriassa että käytännössä iltaohjelmassa, jossa keskustellaan veteen liittyvästä kristillisestä symboliikasta ja toimitetaan ortodoksinen veden pyhitys.
"Meidän päivämme" on konferenssissa sopivasti "luonnon" ja "taiteen" välissä, muistuttaen siitä, että kun luonnontieteilijä toteaa karut faktat ja taiteilija voi puhtaaksiviljellä luonnonelementin esteettiset arvot, paikallisten kulttuurien elämänkäytännöissä otetaan huomioon molemmat: vesi on sekä välttämätöntä ja monipuolisesti hyödyllistä että myös kiehtovaa, vaarallista ja pyhää.
Erilaiset folkloren ja taiteen muodot antavat ihmisten kokemuksille ja mielikuville esteettisesti ja symbolisesti vaikuttavan hahmon. Voisi jopa olettaa, että mitä tärkeämpi asia sitä merkityksellisemmin muodoin sitä kulttuurissa käsitellään. On kiehtovaa nähdä millainen luonnon ja kulttuurin, tieteen ja taiteen, tutkijoiden ja "tavallisten ihmisten", järjen & tunteen symbioosi ympäristöesteettisestä konferenssista nyt syntyy. Toissavuotinen Ilomantsin suo-konferenssi ainakin jätti selvän jäljen tapaamme puhua suosta ja nähdä sen erilaisia arvoja (ks. arvostelut teoksista Suon syvä syli (http://cc.joensuu.fi/~loristi/2_99/lau299.html) ja Suo on kaunis (http://cc.joensuu.fi/~loristi/1_00/jet100.html). Vesi-teema on joka tapauksessa ilmassa kuten äskeinen "maailman vesipäivä" sekä kevään ylioppilaskirjoitusten vesi-aiheinen aineistotehtävä osoitti.
Outi Lehtipuro
FL, Joensuu
Lisätietoja: http://www.msl.fi/kulttuuri/water; Maaseudun Sivistysliitto (MSL), Leena Suominen tai Raija Kallioinen (p. (09) 7512 0225 tai (09) 7512 0224); sähköposti: leena.suominen (at) msl.fi tai raija.kallioinen (at) msl.fi
Katso myös kesän konferenssia valmistelleen Veden estetiikka -seminaarin esitelmät, Elore 1/2000 (http://www.elore.fi/arkisto/1_00/)