Veli Granö, Martti Honkanen & Erkki Pirtola: Itse tehty elämä ITE / DIY Lives. Toimitustyö Raija Kallioinen. Käännökset Kirsti Nurmela-Knox. Maaseudun sivistysliitto. Maahenki 2000. 237 s.
ITE – Itse tehty elämä on kirja institutionaalisen taiteen rajojen tuolta puolen, nykykansantaiteesta, ite-ilmiöstä. Teoksessa esitellään suorastaan häkellyttävä kirjo erilaisia luovuuden ilmentymiä: pihapatsaita, pienoismalleja, huopakynäpiirroksia, polttomerkkejä, jenkkiautoja, graffiteja, tatuointeja, kokoelmia ja monia muita. Ite-ilmiötä tarkastellaan kirjassa useasta näkökulmasta käsin: tekijöinä on valokuvaajia ja eri alojen tutkijoita sekä tietenkin itse nykykansantaiteilijoita. Kirjassa esitellyt nykykansantaiteilijat, ite-persoonat eivät kuitenkaan näyttäydy vain kuriositeetteina tai kareina elämän valtavirrassa – kuten helposti käy tämän tyyppisissä teoksissa – vaan he ovat eläviä, oikeita ihmisiä, joille on annettu myös omaa tilaa ja ääntä. Katseen kohdetta kunnioittava asenne tulee hienosti esille läpi koko teoksen. Ilman näiden perin juurin omaperäisten ihmisten ite-elämää ei kirjaakaan olisi.
Kirjan rakenne ei ehkä aukea aivan ensimmäisellä katsomisella – siksi monipuolinen se on. Sitä voi lukea esimerkiksi tieteellisenä artikkelikokoelmana, taidekirjana, ite-taiteilijoiden tarinoita ja teoksia sisältävänä 'matrikkelina' tai aivan ennen näkemättömiä maailmoja esittelevänä matkaoppaana. Kirjan aloittaa ja lopettaa artikkeliosuus, joissa tutkijat pohtivat nykykansantaidetta monien eri lähtökohtien ja teorioiden kautta. Tämä näkökulmien moninaisuus heijastaa nykykansantaiteen laajaa kenttää, sen vaikeasti hahmotettavuutta. Mikä sitä on ja mikä sitä ei ole? Kuka sitä tekee? Miksi sitä tehdään? Minkälaiset (taide)maailman ilmiöt ympäröivät sitä ja vaikuttavat siihen? Miten sitä voisi ymmärtää? Artikkelien kirjoittajat eivät varsinaisesti päädy mihinkään määritelmiin tai loppulauselmiin, mutta se ei tekstien kiinnostavuutta vähennä – päinvastoin. Pohdiskeleva, eri vaihtoehtoja esittelevä ote kun kannustaa ja jättää tilaa myös lukijan omille ajatuksille.
Enin osa teoksesta on omistettu valokuville ja niihin liittyville kertomuksille ite-maailmoista. Valokuvaajat – joista myös löytyy pienet esittelyt – ovat kukin lähestyneet kirjan teemaa omien mielenkiinnonkohteidensa kautta, mikä osaltaan lisää lopputuloksen monipuolisuutta. Valokuvaajat ovat alallaan tunnustusta saaneita tekijöitä ja monet kuvat ovat myös valokuvina kiinnostavia ja onnistuneita. Sille ei kuitenkaan mahda mitään, että valokuvataiteen (ja tieteen) huiput jäävät varjoon ite-ihmisten seurassa: artikkelien lukemiseen ei tahdo malttaa keskittyä, eikä kuvien valokuvauksellisia ansioita ihastella, kun muutaman sivun päässä odottaa taas joku uusi ihme ja kuvien sisältö lyö ällikällä yhä uudelleen ja uudelleen.
Mikä yhdistää pihalleen satoja patsaita tehnyttä veistäjää, tatuoinneilla tai polttomerkeillä itseään ilmaisevaa ihmistä, amerikanraudan laittajaa, pienoismallin pikkutarkkuuden äärirajoja etsivää uurastajaa, graffitimaalaria tai napojen keräilijää? Muu kuin se, että heistä – ja monista muista – on Itse tehty elämä -kirjan myötä tullut nykykansantaiteen mannekiineja? Ite -teos ei vain yhdistä ja esittele täysin erilaisia ihmisiä ja ilmiöitä nykykansantaiteen nimikkeen alla, vaan onnistuu myös esittämään mistä tässä oikein on kyse. Nykykansantaiteessa (ainakin Ite -kirjan perusteella arvioituna) on viime kädessä kysymys elämästä, elämäntavasta. Nykykansantaide on oman elämän taidetta – itse tehtyä elämää.
Nykykansantaide on siis sananmukaisesti itse tehtyä elämää, tilan ottoa valmiiksi tehdyssä maailmassa. Eri ihmisillä tämä ite-asenne ilmenee eri tavoin, mutta kaikkia yhdistää tietty omaperäisyys tai -päisyys, oman elämän haltuunotto, vimma, joka voi kohdistua lähes mihin tahansa ja tuottaa miltei mitä hyvänsä. Toiset näistä tuotteista ovat helpommin ymmärrettävissä (nykykansan)taiteeksi, kuten patsaat, maalaukset tai piirustukset. Toiset taas, esimerkiksi pienoismallien rakentaminen, polttomerkintä ja keräily, hahmottuvat hankalammin (taidemaailman käsitteiden vaikutuksen alaiselle) sen paremmin nykykansan- kuin muunkaanlaisena taiteena. Näitä kaikkia Ite -kirjassa esiteltyjä luovuuden muotoja kuitenkin yhdistää jonkinlaisen sisäisen vision tavoitteleminen – nykykansantaiteilijat näyttävät tietävän miltä asiat, ympäristö, ihmisruumis, kotipiha, jäänmurtaja, elämä oikeasti näyttää. Ja tätä visiota he tavoittelevat välillä pelottavallakin intensiteetillä. Nykykansantaiteen tekeminen on ennen kaikkea tietoista toimintaa: kukaan ei tatuoi itseänsä epähuomiossa tai tee satoja ja satoja patsaita pihalleen ilman sen kummempaa tavoitetta tai merkitystä. Nykykansantaide, ite-ilmiö ei siten ole mikään hassu harrastus, vaan tekijöilleen vakava – muttei huumoriton – koko elämän läpäisevä asia.
Ehkä ite-elämän intensiteetistä, kaiken kattavuudesta ja vaativuudesta johtuen sitä sekä sen tekijöitä ympäröivä yhteisö ja yhteiskunta ei aina suhtaudu siihen edes sietäen saati hyväksyvästi. Monet kirjan esittelemistä elämäntapataiteilijoista ovat niitä, joiden tekemisiä ihmetellään, ällistellään ja paheksutaan – ja pyritään välistä estämään niin naapurien, sukulaisten kuin virkamiestenkin toimesta. Vaatii todellista itepäisyyttä toteuttaa omaa visiotaan oikeasta todellisuudesta ympäristön mielipiteistä välittämättä. Toisilta oman elämän rakentaminen onnistuu, toisille käy kehnommin. Jälkimmäisestä suorastaan kouristava esimerkki on Seppo Knuuttilan artikkelista löytyvä pikkukertomus 1800-luvun alkupuolella eläneestä länkimestarista, Kustan-Jussista, joka ei vain tehnyt laadukkaita länkiä, vaan myös koristeli – kruusasi – ne innolla ja antaumuksella. Aluksi asiakkaatkin olivat tyytyväisiä, mutta lopulta kruusaus ylitti yhteisön sietokyvyn: liian kirjavaksi maalatut länget ovat varmasti syntiä! Ei auttanut Jussin kuin lopettaa kruusaus, vaikka mieli siitä mustenikin. Kustan-Jussin kohtalo pistää väkisin ihmettelemään, miten vähän jotkut asiat aikojen kuluessa muuttuvat.
Itse tehty elämä -kirja on yksi Maaseudun Sivistysliiton ja Kansantaiteenkeskuksen järjestämän nykykansantaiteilijoiden suuretsinnän tulos. Toinen on kesällä 2000 Kaustisilla pidetty suomalaisen nykykansantaiteen näyttely. Sekä kirja että näyttely ovat omiaan lisäämään nykykansantaiteen – itse tehdyn elämän – tekijöiden ja teosten arvostusta, ymmärrystä tai toivottavasti edes sietämistä. Toisaalta on pakko pohtia onko museoituminen, institutionaalisen taide/museomaailman tai yhteiskunnan keskiötä kohti siirtyminen hyväksi tämänkaltaisille ilmiöille? Säilyykö nykykansantaiteen tässä(kin) kirjassa ilmenevä tuoreus, jopa anarkistinen ote jos siitä tulee virallisesti hyväksyttävä ilmiö, 'oikeaa' = museoitavaa taidetta? Voiko elämänasenne säilyä itepäisenä jos ite-eläjää ryhdytään kunnioittamaan, ymmärtämään ja mainostamaan vaikkapa kunnan tunnetuimpana turistipyydyksenä? Ja ennen kaikkea, voiko tällainen oman elämän taide edes säilyttää ymmärrettävyytensä kontekstistaan irrotettuna, jonnekin muualle siirrettynä?
Auto tai patsas museossa – vaikka kuinka taidokkaasti, taiteellisesti tehty – on vain auto tai patsas museossa. Se on nykykansantaide-artefakti, joka määrittyy viime kädessä sille itselleen (ehkä) vieraiden käsitteiden, museotilan ja siihen liittyvien mielleyhtymien kautta: jos / kun se on museossa, se on taidetta tai muuten museoimisen arvoista tavaraa. Valokuva puolestaan näyttää kohteestaan vain ulkoasun, se ei kerro mitään kohteen taustoista (vaikka katsoja toki voi aina arvailla). Kontekstistaan tavalla tai toisella etäännytetyn nykykansantaiteen ymmärtäminen voikin olla vaikeaa: Arskan napakokoelma muuttuu lajitelmaksi outoja kapistuksia, tatuoinnit ja polttomerkit pienten piirien kummallisuuksiksi, graffitit töhryiksi, pihamaan paatit lautahäkkyröiksi ja pienoismallit joka pojan harrastukseksi.
Kontekstistaan irrotettuina nykykansantaiteen tekijät ja teokset näyttäytyvät helposti jokapäiväisinä tai sitten häiriötekijöinä, freak-shown aineistona. Itse tehty elämä -kirjassa tämä ongelma on onnistuttu ratkaisemaan tyylillä: useimmista kirjan esittelemistä nykykansantaiteilijoista ja teoksista löytyy kuvien lisäksi myös pieni kertomus tai selventävä teksti. Nämä tarinat täydentävät kuvia, ne tekevät ite-elämän ymmärrettäväksi. Kaikkiin kuviin ei tekstejä kuitenkaan ole, mikä on sääli, koska väkisinkin nämä nykykansantaiteilijat jäävät etäisiksi verrattuna niihin, joiden tekemisistä on tarjolla edes muutama selvittävä sana. Sitä paitsi olisi mukava tietää – eikä vain arvailla – miksi harrikan nimi on Heart-Breaker ja amerikanraudan Dream and Nightmare.
Selittävät ja selvittävät tekstit myös tuovat nykykansantaiteellisuuden nähtäväksi niissä tapauksissa, joissa sen olemassa olo ei ole niin ilmiselvää. Kirjaa selaava voi esimerkiksi ihmetellä onko pienoismallien rakentaminen nykykansantaidetta. Vasta tieto käytetystä ajasta ja nähdyn vaivan määrästä sekä saavutetusta tarkkuudesta paljastaa kaiken taustalla olevan ite-elämänasenteen ja todistaa että tässäkin on kyseessä ite-ilmiö, nykykansantaide. Pienoismalli vaikkapa jäänmurtajasta on 'vain' pienoismalli, jos ei tiedä, että sen sisältä löytyy muun muassa alkuperäisten mallien mukaan vaatetettu 28 hengen miehistö, kalusteet wc-pönttöjä, mattoja ja tietokoneita myöten (jotka eivät sentään toimi) sekä 700 saranaa (jotka toimivat). Useimmat näistä pienistä ihmeistä jäävät näkymättömiin laivan sisuksiin. Tarve tehdä ne silti, tarve tietoisuudelle että ne ovat laivan uumenissa, se on sitä iteä.
Ite -teosta on mahdollista lukea monella eri tavalla. Sitä voi pitää taideluomana, täysiverisenä taidekirjana. Jo itse kirja – esineenä – on mielihyvää tuottava. Se on tyylikäs, hyvälle paperille painettu, selailtava, jopa mukavalta tuoksuva, käsissä hyvältä tuntuva, esteettisesti taitettu, silti lukukelpoinen, mutta ennen kaikkea katselukelpoinen. Kirjan valokuvista ja pikku kertomuksista löytää loputtomasti uusia mielenkiintoisia, suorastaan hykerryttäviä ja liikuttaviakin yksityiskohtia. Toisaalta teosta voi lukea tieteellisenä esityksenä (nyky)kansantaiteesta pohdintoineen, selostuksineen ja selvityksineen sekä havainnollistavine kuvineen. Kirja on myös suomalaisen itepäisyyden, itse rakennetun elämän, ruumiin, maailman ylistys. Itse tehty elämä on viime kädessä teos, monipuolisuudessaan itse tehtävä kirja. Tähän kirjaan ei hevin kyllästy.
Johanna Uotinen, FM
Joensuun yliopisto
johanna.uotinen (at) joensuu.fi
Samasta aiheesta:
ITE-näyttelyn näyttelykatalogi, ISBN 951-9436-68-5.
Schaewen, Deidi von: Fantasy Worlds. ISBN 3-8228-7190-7.
(Itse tehtyä elämää muualta maailmasta, mukana yksi suomalainenkin)