Jan Löfström: Sukupuoliero agraarikulttuurissa. "Se nyt vaan on semmonen". Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran toimituksia 757. Helsinki: SKS. 1999. 320 s.
Löfströmin kirjan aihe, mieheys ja naiseus suomalaisessa agraarikulttuurissa, tuntui aluksi varsin tutulta ja hyvinkin läpikotaisin tutkitulta. Näin en kuitenkaan kirjan luettuani voi enää sanoa. Löfström tarkastelee mieheyttä ja naiseutta homoseksuaalisuuden ja siihen suhtautumisen kautta. Homoseksuaalisuuden hyväksyminen, siitä vaikeneminen ja siitä vitsaileminen on Löfströmin mukaan parhainta tulkintakehystä sukupuolen mieltämiseen ja erottamiseen. Tutkimuksen aineistona hän käyttää muistitietoa ja suullista perinnettä, pääosin SKS:n Kansanrunousarkiston homoseksuaalisuuskyselyn tuloksia sekä oikeudenkäyntipäiväkirjoja. Teoreettisesti kirja ei mielestäni tuo juurikaan uutta suullisen perinteen tutkimukseen. Aihetta tarkastellaan sen kautta, mitä siitä on puhuttu ja kirjoitettu agraarikulttuurin aikana ja mitä tästä on löydettävissä arkistoista.
Kirjan rakenne on hyvin pienistä paloista koostuva iso kokonaisuus. Alalukujen alalukuja on jokaisessa luvussa. Itse pidin enimmäkseen tästä rakenteesta, vaikka vaikutelma kirjasta on hiukan sirpalemainen. Sirpalemaisuutta lisäävät runsaslukuiset viitteet, joissa on myös usein mielestäni itse leipätekstiin hyvinkin sopivaa teoreettista pohdintaa. Lukijaa ajatellen yhtenäinen teksti olisi ollut helpommin hallittavissa. Kirjan otsikot ovat hyvin kuvaavia, minkä ansiosta on helppo päästä käsiksi niitä seuraaviin aiheisiin.
Aineistoista poimitut esimerkit ovat erittäin mielenkiintoisia, sillä pelkällä teorialla tämän tyyppistä kirjaa ei saisi toimivaksi. Joidenkin mielestä kertomukset saattaisivat olla jopa hävyttömiä, mutta ne perustelevat itsensä hyvin. Miehiset naiset ja naiselliset miehet ovat herättäneet huomiota agraarisessa Suomessa. Heihin on suhtauduttu jossakin määrin huvittuneen hyväksyvästi, vaikka heistä ei välttämättä homo-nimikkeellä puhutakaan. Tämä on toisaalta ristiriidassa sen kanssa, että uskonto kieltää "luonnottomat suhteet", jotka voivat vahingoittaa koko yhteisöä Jumalan rangaistuksen kautta. Silti useat esimerkit antavat kuvan siitä, kuinka kyläläiset suhtautuvat yhdessä asuviin nais/miespareihin varsin luontevasti. Nämä elintavoiltaan poikkeavat olivat pilkan ja kiusoittelun kohteina, mutta ne esimerkit, jotka kirjoittaja ottaa esille ovat varsin myötämielisiä, pilkasta huolimatta. Onko suomalainen agraariyhteisö ollut todellakin suvaitsevaisempi kuin nykyinen yhteiskunta, jossa seksuaalisesti poikkeavat eivät välttämättä säästy enää pelkällä sanallisella kiusoittelulla, vaan entistä usemmin he joutuvat myös fyysisen pahoinpitelyn uhreiksi?
Löfström saa hyvän otteen juuri sukupuoli-identiteetin laaja-alaisuuteen näiden miesten töitä tekevien naisten ja naisten töitä tekevien miesten avulla. Kuten hän kirjan alussa mainitsee, "mieheyttä ja naiseutta määrittävät symboliset rajat sekä näiden kategorioiden sisältö ovat kulttuurisia". Pelkkä biologia ei pysty selittämään seksuaalisuuden kanavoitumista tai sitä, mikä on oikea tapa tyydyttää seksuaaliset halunsa. Tähän liittyen Löfström ottaa esimerkiksi latinalaisten kulttuurien miehisyysajattelun, jossa miehen on oltava alistajana eli hallitsevana osapuolena. Tällöin yhdyntä toisen miehen kanssa ei tee suurta hallaa miehen sosiaaliselle seksuaalisuusidentiteetille. Suomalaisena esimerkkinä on tukkijätkien initiaatioriitti, jossa uusi tulokas "porataan jätkäksi". Tämä ei mielestäni kävisi päinsä nykyisen heteroseksuaalisen maskuliinisuuden aikakaudella miehistä identiteettiä alentamatta. Kirjaa lukiessa olikin pakko ajoittain palauttaa ajatuksia nykypäivään ja miettiä, kuinka asioihin suhtaudutaan tänään.
Seksuaalisuus määrittyy myös tilan ja työn kautta. Vaikka suomalainen yhteiskunta pyrkii kohti tasa-arvoisuuden ihannetta, niin arkipäivän ja kotitöiden tasolla tuntuu kuin olisimme edelleen agraarisessa yhteiskunnassa. Miehet jotka tekevät kotitöitä, ovat edelleen monien silmissä antautuneet naisten vallalle ja luopuneet miehisyydestään imuroidessaan kotia, tiskatessaan astioita tai ruokaa laittaessaan. Mutta jos tästä saa palkkaa, asia on toinen, kuten kirjan esimerkeissä kuvataan. Miehen elinpiiri on julkinen, kodin ulkopuolella, kun taas nainen hallitsee kotia. Kuten Löfströmin mainitsee, nykyisessä yhteiskunnassa sukupuolisuus etenkin miehillä keskittyy oman prestiisin ylläpitämiseen ja kilpailuun "oikeasta" miehisyydestä. Palkkatyön merkityksen kasvu kotitalouksille on merkinnyt samalla miehen alueen supistumista, sillä koti pysyy edelleenkin naisen alueena. Ehkä siksi palkat ovat miehillä korkeammat kuin naisilla, sillä jotenkin hallinta on osoitettava.
Kirjan luettuani mielessäni heräsi kysymyksiä sukupuolisuuden muuttumisesta agraarikulttuurista nykyaikaan siirryttäessä. Vaikka olemme mukana EU:ssa ja tätä kautta joidenkin mukaan myös maailman tapahtumien, jos ei keskellä niin ainakin reunuksilla, en voi välttyä ajatukselta, että suhtautumisessamme seksuaalisuuteen ja eritoten sen valtavirrasta poikkeaviin muotoihin olemme edelleen agraarikulttuurin vankeja. Vaikka homoseksuaaliset suhteet eivät enää ole rikoslakiin tuomittaviksi kirjoitettuja, henkisesti tuomitsemme näitä suhteita ehkä enemmän kuin agraariyhteiskunnassa konsanaan. Hyvän esimerkin asiasta antaa äskeinen presidentinvaalikampanja, jossa toisen ehdokkaan toiminta seksuaalisten vähemmistöjen puolustajana esitettiin joissakin medioissa kielteisenä asiana.
Sukupuolisuus on ihmisen ominaisuuksista, sekä henkisistä että biologisista, voimakkaimpia. Siitä puhutaan ja kirjoitetaan jatkuvasti, ja mikä parhainta kuvakulmat tuntuvat elävän jatkuvasti. Löfström on löytänyt mielestäni mielenkiintoisen tarkastelutavan seksuaalisuuteen. Kiinnostuksesta samaan sukupuoleen hän löytää puhtaimman mieheyden ja naiseuden, sillä ihmisten suhtautumisesta homoseksuaalisuuteen on nähtävissä se, mitä he käsittävät kuuluvan miehen ja naisen rooliin. Nainen voi olla periaatteessa lähes mies, kuten eräiden esimerkkien naiset, jotka tekivät töitä kuin miehet ja nakkasivat säkkejä ylisille kuin seipäitä. Tai tietyllä tavalla roolinsa puitteissa naista muistuttaa mies, joka osallistui naisten töihin ja keskusteli naisväen kanssa navetassa lehmän hoidosta.
Biologinen sukupuoli ei siis välttämättä rajaa seksuaalisen identiteetin toteuttamisen mahdollisuuksia. Seksuaalinen prestiisi oli agraarikulttuurissa vahvasti sidoksissa työntekoon: miehet pystyivät todistamaan miehisyyttään myös tekemällä raskaampia töitä ja paljon enemmän kuin naiset sekä elättämällä perheensä hyvin. Nyky-yhteiskunnassa on näytettävä pystyvyytensä harrastamalla enemmän ja useamman kanssa alistavaa toimintaa eli olla tunkeutuvana osapuolena seksuaalisessa kanssakäymisessä. Tällöin mies voi tuntea olevansa hegemonisen maskuliinisuuden mukaisen mieskuvan oloinen. Herää vain kysymys, olemmeko edenneet vai taantuneet kehityksessämme.
Löfströmin kirja ei mielestäni ollut kovin helppolukuinen. Opetuskäyttöön kirja on varsin sopiva historiallisen antropologian alalle, tosin sillä varauksella, ettei kirjaa laiteta ensimmäisten tentittävien joukkoon. Osittain vaikeaselkoisuuteen vaikutti kirjan rakenne, jossa heteroseksuaalisuus ja homoseksuaalisuus vuorottelevat tarkastelun pohjina ja ajoittain ovat päällekkäisiä. Kirjan kieli ei liioin ole helppotajuista, ja lauseet ovat ajoittain monimutkaisen tyylin kylläännyttämiä. Kirjoitustyylissä silmiin pistää lukujen lopussa toistuva "palaan aiheeseen luvussa x.x" tai "tästä enemmän luvussa x.x". Sisältöpuoli sitä vastoin on varsin onnistunut. Kirjassa tarkastellaan seksuaalisuutta laajasti, mikä tuotti hetkittäin tunteen pinnallisuudesta. Kirjan rakennetta tai sisältöä tämä ei kuitenkaan häiritse. Laaja-alaisen käsittelyn ymmärtää, kun miettii, kuinka vahvasti seksuaalisuus on kietoutunut elämämme jokaiselle osa-alueelle. Mielestäni kirja puolustaa paikkansa kuvauksena suomalaisesta mentaali-ilmastosta seksuaalisuuden ja sukupuolien määrittelyistä 1800-luvun loppupuolella.
Markus Rahkola, fil.yo.
Jyväskylän yliopisto, Etnologian laitos
smagda (at) cc.jy.ufi