Pertti Anttonen & Matti Kuusi: Kalevala-lipas. Uusi laitos. Helsinki: SKS. 1999. 336 s.
Miten Kalevala syntyi? Mikä Elias Lönnrot oli miehiään? Mitä Kalevalassa tapahtuu? Näkyykö kansalliseepoksemme vaikutus mitenkään elämässämme nykyään? Kalevala-lippaan uuden laitoksen takakannessa luvataan vastauksia muun muassa näihin kysymyksiin. Eikä turhaan. Kirja lunastaa lupauksensa ja antaapa vielä enemmänkin.
Johdantoluvussa todetaan, että Kalevalan 150-vuotisjuhlavuonna 1985 julkaistun ensimmäisen painoksen tekijöille ei tullut mieleen aloittaa kirja kysymällä mikä on Kalevala. Tuolloin ajateltiin, ettei tällaista kysymystä tarvitse esittää, eikä siihen näin ollen ole myöskään syytä vastata. Viime vuonna, ns. Uuden Kalevalan 150-vuotisjuhlavuonna, oltiin jo toista mieltä. Kalevala-lippaan uusi laitos alkaa nimenomaan tuolla peruskysymyksellä "Mikä on Kalevala?". Pertti Anttosen mukaan kyse ei ole suinkaan siitä, että ihmiset olisivat unohtaneet Kalevalan ja sen kansallisen arvon. Hänen mielestään kysymyksen tekevät oikeutetuksi ja tarpeelliseksi viime vuosikymmenen aikana uudistuneet tavat tarkastella kansallista kulttuuria, perinnettä ja historiaa sekä näiden yhteiskunnallista käyttöä ja merkitystä. Nämä näkökulmat sivuavat myös Kalevalaa, sen lukemistapoja ja tulkintoja. Kysymykseen siitä, mikä on Kalevala, ei voi enää vastata vain, että se on Suomen kansalliseepos – yksi suomalaisen kansallisen kulttuurin kulmakivistä.
Ajatus aloittaa Kalevalasta kertova tietokirja em. kysymyksellä on hyvä. Vaikka lukija pitäisikin vastausta itsestään selvänä, häntä todennäköisesti kiinnostaa kirjoittajan laatima määritelmä Kalevalasta. Ja vaikkei kiinnostaisikaan, onhan se koko Kalevala-lippaan perusta. Lukijalla on oikeus tietää, mille ajatuksille kirjan tekijä/t tekstinsä pohjaa/vat. Sitä paitsi käsitteiden määrittely toimii monesti korvaamattomana suojakilpenä kirjoittajalle.
Toisessa luvussa käsitteiden määritteleminen jatkuu. Siinä tehdään kiitettävällä tavalla selkoa siitä, mitä suomenkielinen kansanrunous on. Ensimmäiseen laitokseen verrattuna luku on kokonaan uusi ja varmasti tarpeellinen. Vanha lipas loikkaa alkusanojen jälkeen suoraan Elias Lönnrotiin taustoja sen kummemmin käsittelemättä. Uuden laitoksen Lönnrotista kertova osa on likipitäen sama kuin vanhassa lippaassa. Pertti Anttosen mukaan tämä johtuu siitä, että osan kirjoittaja Matti Kuusi (1914–1998) ei ollut mukana laatimassa uutta laitosta. Kuusen kirjoittamat osat on julkaistu hienovaraisesti toimittaen, vain hieman järjestellen ja uudelleen otsikoiden. Uudessa laitoksessa Lönnrot-luvun otsikotkin on säilytetty ennallaan, eivätkä ne muokkaamista kaipaakaan. Lähes kolmenkymmenen sivun tietopaketti toimii moitteetta vanhassakin versiossa.
Kun vanhassa lippaassa kalevalaista kansanrunoutta aletaan käsitellä vasta Elias Lönnrotin jälkeen, siirrytään uudessa laitoksessa Lönnrotista maailman muihin suuriin eepoksiin. Muutenkin loppuosa uudesta laitoksesta on enemmän ja vähemmän uudelleen järjestelty. Esimerkiksi kuvia on lisätty ja suurennettu reilulla kädellä, mikä on hyvä ratkaisu. Lopputulos on ilmeikkäämpi ja värikkäämpi. Eepoksen käsitettä ja maailman suuria eepoksia käsitellään selkeästi ja tiiviisti. Enempään tuskin on tarvettakaan, onhan tarkoitus keskittyä suomalaiseen eepokseen. Tiiviissä ilmaisussa vain tekstin luettavuus valitettavasti kärsii. Luku on toki mainio paketti yleistietoa, mutta samalla luettelomaisen kuiva. Nimiä, vuosilukuja, sulkeita ja kursivointeja toinen toisensa perään. Täsmällistä kyllä, mutta tylsää. Tietokirjallisuudessa tiivistäminen on taito, jonka vain harvat hallitsevat.
Seuraavissa kolmessa luvussa käsitellään suomalaisen eepoksen syntyä sekä Kalevalan kieltä, sisältöä ja tematiikkaa. Linja on sama kuin vanhassa laitoksessa muutamia otsikointimuutoksia lukuun ottamatta. Etenkin tematiikka-luku on hyvin rakennettu. Siinä edetään Kalevalan juonen ja henkilöiden kautta maailmakuvaan. Vanhassa lippaassa herkullisin eli Kalevalan henkilöiden esittely on jätetty sokeriksi pohjalle luvun loppuun. Sitä ennen lukija joutuu kahlaamaan ehkä hankalammilta tuntuvat myytit, samanismin, sankaruuden ynnä muut Kalevalan maailmankuvaan liittyvät aiheet. Uuden laitoksen juoni- ja henkilöesittelyn jälkeen saattaa Kalevalaa kammoksuvakin tarttua jo itse eepokseen. Niin mainiosti ja kansantajuisesti ne on esitelty. Sitä paitsi maailmankuvaa käsitteleviin lukuihin olisi varmasti kiintoisampi ja helpompi palata vasta sitten, kun on tutustunut itse eepokseen. Niiden ymmärtämiseen lippaan juonilyhennelmä ei riitä, olkoonkin teksti selkeää ja helppolukuista.
Kalevala-julkaisujen listaa on tietenkin jouduttu täydentämään aika lailla vuoden 1985 jälkeen. Nyt löytyy kaikenlaista Hyper-Kalevalasta – jonka nimestä on varmaan muillakin mielipiteensä – lähtien. Uudessa lippaassa Suomen uusimmaksi Kalevalaksi on nimetty Liken julkaisema Jukka Salmisen modernilla grafiikalla kuvitettu painos. Tuoreesta savonkielisestä Kalevalasta en löytänyt mainintaa. Selitys lienee siitä, että se on uudempi julkaisu kuin Kalevala-lippaan uusi laitos. Erilaisten Kalevala-julkaisujen listaa selaillessa tulee mieleen, että tarjolla on liikaakin vaihtoehtoja. Mutta niin kai pitääkin olla, kun kyseessä on kansalliseepos – jokaiselle jotakin. Vaan kärsiikö laatu määrästä? Ikuisuuskysymys, uskaltaisin vastata. Joka tapauksessa Kalevala-lipas sisältää oivallisen lähdeluettelon kaikista vuoteen 1999 mennessä ilmestyneistä Kalevala-julkaisuista lyhennelmiä, mukaelmia, sanastoja, selityksiä ja oppimateriaaleja myöten. Se on varmasti paikallaan.
Myös Kalevala taiteissa -lukuun on tullut paljon uutta vanhaan lippaaseen verrattuna. Ja täytyy myöntää, että uuteen laitokseen lisätyt kuvat, etenkin värikuvat, tuovat reippaan ilmeen kirjaan. Tästä luvusta löytyvät myös Koirien Kalevalan ynnä muiden uusien Kalevalan innoittamien teosten esittelyt. Käytännöllisenä lisänä vanhan laitoksen tapaan luvun lopussa on taulukko-malliin tehty valikoima Kalevalan teemojen taiteellisista toteutuksista.
Luku Kalevala yhteiskunnassa on saanut uudessa laitoksessa nimen Kalevala-järjestöt. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuraa (SKS) käsittelevästä luvusta on onneksi poistettu älytön luettelo järjestön tärkeimmistä toimihenkilöistä syntymäaikoineen. Muutenkin järjestöt on esitelty kiitettävän lyhyesti. Lisätietoa löytyy varmasti muualtakin. Kalevala-lipas on tuskin oikea foorumi yhdistysten mainoskampanjoille. Myös luku Kalevala-juhlinta on ytimekkäästi esitetty. Näkyvimpien ja suurimpien tapahtumien ohella on mainittu myös muutamia kuriositeetteja, kuten savolaisen osakunnan Kalevala-maraton, jossa koko eepos laulettiin tiettävästi ensimmäistä kertaa kannesta kanteen. Juhlavuoden 1999 tempauksia on esitelty turhan yksityiskohtaisesti. Hyvä etteivät tapahtumien kellonajatkin ole mukana! Tällainen tieto vanhenee pian. Juhlavuosia kun tulee ja menee.
Kalevala-nimistöstä kertovaan lukuun on saatu uudessa lippaassa mukavasti lihaa luiden ympärille. Vanhan laitoksen tapaan Kalevalaan pohjautuvista etunimistä löytyy aakkosellinen lista. Ehkä turhan suuren huomion on kuitenkin saanut maamme tämän hetken toiseksi suosituin pariskunta (Tarja Halosen ja Pentti Arajärven jälkeen) politiikan saralla: Päivi ja Paavo Lipponen. He poseeraavat onnea säteillen Aino Emilia -tyttärensä kanssa kirjan sivulla. Sinänsä hauska esimerkki, mutta heidän ohellaan olisi voinut tuoda esille joitain muitakin ihmisiä. Lipposet saanevat kylliksi huomiota muutenkin. Onneksi kuvatekstissä on mainittu lisäksi edes J. Karjalaisen pop-hitti (Missä se Väinö on?), joka lisäsi huomattavasti Väinö-nimen suosiota muutama vuosi sitten. Kalevala-nimistön esiintymistä teollisuudessa, talouselämässä ja turismissa on käsitelty laajasti mutta kiintoisalla tavalla. Tämä osa Kalevala-lippaasta saa takuulla lukijoita.
Loppuluvuksi on jätetty Kalevala ja suomalaisuus. Siinä käsitellään mm. eepoksen merkitystä suomalaisuuden symbolina. Vanhassa laitoksessa tämän luvun paikalla on kokoelma Kalevalaa koskevia lainauksia eri henkilöiltä, mikä sekin on kiintoisa, mutta uusi ratkaisu on johdonmukaisempi. Uudessa lippaassa on myös sivun mittainen englanninkielinen tiivistelmä, jota voi pitää Kalevala-lippaan kaltaiselta tietokirjalta vaadittavana palveluna.
Uusi laitos on varsin järeä, mutta erittäin kansantajuinen ja monilta osin hauska tietopaketti Kalevalasta. Se kannustaa avaamaan kansalliseepoksemme kannet ja toimii lukijan tukipylväänä. Kalevala-lipas antaa selityksiä, mutta ei valmiita, yksioikoisia vastauksia. Kalevalan lukijan omille tulkinnoille jää mukavasti tilaa. Sitä paitsi kirja on ulkoasultaan kaunis ja siisti. Mitä mainioin lahjaidea Kalevalan ystäville ja miksei niillekin, joilla on ennakkoluuloja omaa kansalliseepostamme kohtaan.
Sanni Haikarainen, fil.yo.
Jyväskylän yliopisto, Etnologian laitos
sanhaika (at) st.jyu.fi