Tarkastelen kirjoituksessani sitä, miten suomalaisissa sananparsissa kuvataan ruokia ja syömistä, millaisia symbolisia merkityksiä ne saavat ja millaisia mielikuvia ja skemaattisia tietorakenteita niiden takaa häämöttää. Aineiston olen ryhmitellyt skeemoittain; tarkoitan tässä yhteydessä skeemoilla kaavamaisia, yleisiä käsityksiä siitä miten asioilla on tapana olla maailmassa. Skeemojen avulla ihmiset hahmottavat ympäröivää todellisuutta. Käytän skeema-käsitettä lähinnä sillä tavoin kuin sitä ovat määritelleet George Lakoff ja Mark Turner (Lakoff & Turner 1989, 61-66). Skeemat ovat kognitiivisia rakenteita, jotka helpottavat maailman hahmottamista ja erilaisten asioiden tunnistamista. Tällaisia skeemoja ovat myös konventionaaliset metaforat, joita mm. sananparret ja muu fraseologia ovat. Skeemat myös ohjaavat havaintoja, ja kukin skeema ikään kuin suostuttelee havaitsemaan maailmaa tietystä näkökulmasta. On selvää, että tällä tavoin miellettynä skeemat menevät limittäin, ainakin jos niitä pyritään tunnistamaan sananparsiaineistosta.
Tätä artikkelia varten hain ruokaan ja syömiseen liittyviä sananparsia kahdesta keskeisestä aineistojulkaisusta ja koetin hahmotella niitä skeemoja, jotka sananparsien perusteella voidaan abstrahoida. Olen järjestänyt nämä ruokaan ja syömiseen liittyvät skeemat alaluvuiksi siten, että otsikkona on kyseinen skeema, otsikon alla skeeman perustelut, ja sen jälkeen skeemaan liittyvä sananparsiaineisto mahdollisine selityksineen. Yhtäläisyysmerkit selityksen alussa tarkoittavat sitä, että selitys on peräisin aineistolähteestä.
Käyttämäni aineisto on peräisin Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kansanrunousarkiston kokoelmiin perustuvista julkaisuista, ennen kaikkea teoksesta Sananlaskut (SL; Laukkanen & Hakamies 1978) mutta myös uudempaa sananparistoa esittelevästä teoksesta Rapatessa roiskuu (RR; Kuusi 1988). Ensin mainitun teoksen aineistossa on summittaisia frekvenssitietoja ilmaistuna asteriskien avulla: * tarkoittaa että kyseisestä sananparsityypistä on arkiston kokoelmissa vähintään 10 mutta alle 50 toisintoa ja ** että toisintoja on vähintään 50. Tähtien perusteella voi siten päätellä jotakin kyseisen sananparren yleisyydestä.
Kaikkein yleisin ja laajin syömiseen liittyvä skeema on "ravinnon ja työn tuloksen välinen suora riippuvuus". Ravinnon ja työn välillä on ekvivalenttinen suhde: riittävä työnteko on syömisen edellytys, ja kunnollinen syöminen puolestaan tekee mahdolliseksi työnteon. On lukuisia, varsin yleisesti tunnettuja sananparsia, jotka tuovat suoraan esiin näkemyksen, että mitä enemmän ihminen syö, sitä paremmin hän tekee työtä, ja että riittävä ravinto on työnteon ehdoton edellytys.
Kenen jalka kapsaa sen suu napsaa.** SL
Jonka jalaka paskassa, sen suu rasvassa.* SL
Joka syää makkaran tikusta tikhun, se teköö tyänsä nipusta niphun. SL
Joka ei paljo syö, niin ei se paljo tee. SL
Ee oo syömättömästä hyvästä.* SL = Joka ei ole syönyt, niin se ei kykene töihin.
Joss ei ou syöjee, siin ei ou suajoo. SL
Useat muut ruokaan ja syömiseen liittyvät skeemat ovat tästä yleisestä skeemasta johdettuja seurannaisia, korollaareja.
Koska ruoan ja työnteon välillä on suora riippuvuussuhde, on liikaa syöminen mahdotonta. Mitä enemmän ihminen syö, sitä enemmän hän kykenee tekemään työtä, mikä taas turvaa toimeentulon. Niin ollen ainoa järjellinen syy ruoan puutteeseen on liian vähäinen työnteko.
Ruoka ei lopu syömiseen mut suamisee.** SL
Ei leipä lopu syämisehen vaan saamattomuutehen.** SL
Tämän säännön rikkominen on jyrkkä anomalia. Jos joku kaikesta huolimatta saa itsensä syömällä köyhäksi, niin hän on kuvaannollisesti niin kammottava otus, että Jumalakin sanoutuu hänestä irti. Hulluuden perikuva on mies, joka syö enemmän kuin pystyy ansaitsemaan.
Juamaköyhää auttaa Jumala, mut syömäköyhää ei auta Jumalakaan.** SL
Syömäköyhee ei auta Jumalakkaa. SL
Syömäköyhä on pahempi kun juomaköyhä. SL
Hullu mies Huittisista, syö enemmän kuin tienaa. SL
Kiintoisaa on juomisen ja syömisen vertaaminen köyhtymisen syinä. Arkikokemus on osoittanut, että pitkäaikaisella alkoholin suurkulutuksella saa talot ja maatkin menemään kurkusta alas, mikä on ollut yleisesti tajuttavissa. Alkoholi on ollut suhteellisen kallista, ja sen runsas käyttö on selvästi alentanut työkykyä. Sen sijaan sellaista ei ole pystytty ymmärtämään, että joku voisi syömällä saattaa itsensä vastaavaan asemaan, koska runsaan syömisen päin vastoin pitäisi, perusskeeman mukaisesti vahvistaa ihmisen voimia ja kykyä raskaaseen maataloustyöhön. Patologinen lihavuus lienee ollut esiteollisessa talonpoikaisyhteiskunnassa jotakuinkin tuntematonta käsitteenäkin. Tanakkuus on viitannut vain riittävään toimeentuloon.
Aluksi esittämäni ravinnon ja työn tuottavuuden suhdetta kuvaavan skeeman johdannaisena voidaan pitää myös sitä, miltä ruoan ja työn välinen suhde on näyttänyt eri sosiaaliryhmien näkökulmista. Ravinnon ja työn välinen suhde on ollut jatkuvan luokkataistelun tai tulonjakokamppailun alue taloissa, joissa on käytetty palkattua työvoimaa. Työnantaja eli isäntäväki on pyrkinyt teettämään työn mahdollisimman pienillä kustannuksilla tinkimällä ruoan määrästä ja varsinkin laadusta. Työntekijät eli palkolliset ovat pitäneet puoliaan vaatimalla parempaa ruokaa ja moittimalla ruokapöydän antimia. Lisäksi on neutraalisti vedottu perusskeeman mukaiseen suoraan riippuvuuteen ja siten osoitettu, ettei isäntäväen kannata pihistellä ruoassa. Paitsi sananparsissa tämä näkyy myös esim. isäntä ja renki -aiheisissa kaskuissa (esim. Knuuttila 1992, 201-205). Kamppailua on käyty sekä ruoan määrästä että laadusta.
Niin renki kuokkii kuin isäntä ruokkii.* SL
Niin kuakitahan, kuinka ruakitahan.* SL
Lyä, lyä, kylläs söikkin. SL
Minkä syö ja nukkuu, sen saa isselhen. SL
Talon astia/kuppi tyhjäks, vaik terveys menköö. SL
Ei talonruokainen renki koskaan tervettä päivää pidä, koska hän syö kolmesti päivässä
kipeäksi itsensä. SL
Ellei renki syö, niin sika syö, ja ellei sika syö, niin kyllä piika syö. SL
Se on taloon kunnia, kun on sika ja piika lihava. SL
Paitsi että ruokaa on syötävä paljon, se on syötävä nopeasti. Tämä skeema tulee esiin myös tarinoissa voimamiehistä, joissa epätavallisen suuriin lihasvoimiin liittyy usein myös poikkeuksellisen suuri ruokahalu (esim. Kotiseudun tarinoita 271-273). Myös tässä on perustana skemaattinen näkemys ravinnon ja työnteon välisestä suorasta riippuvuudesta.
Joka pian syä, se pian lyä. SL
Ken on rutto ruualleen, se on töilleenkin nopea.* SL
Joka välleen syöpi, se välleen joutuu. SL
Syömisestä ihminen nähhään. SL
Poikkeuksena edellämainitusta skeemasta on näkemys, jonka mukaan nopea ruokailu liittyy väkivaltaisuuteen. On pelkän tekstin perusteella kuitenkin epäselvää, onko sananpartta käytetty suorasanaisessa vai metaforisessa merkityksessä, ja millaisia merkityksiä se on käyttötilanteissa saanut.
Joka ruokansa hotkii, se eukkoonsa potkii. SL
Joka kahvisa hotkii, se ukkoosa potkii.**SL
Otsikon ruisleipä-symbolin valitsin sen vuoksi, että vaikka ruisleipä ei olekaan mikään sananparsi vaan vain metaforisesti käytetty yhdyssana, fraseologismi, se vaikuttaa olevan yleisessä käytössä nykyäänkin - ehkä nimenomaan nykyään - jonkinlaisen jokapäiväisen, jatkuvasti tarvitun perusasian symbolina. Jos jokin erityistaito on tietyllä alalla hyvin keskeisessä asemassa, tuntuu siinä tavalliselta, jopa itsestään selvältä, niin se on sen alan "ruisleipää". Siten esimerkiksi "formulateoria on epiikantutkimuksen ruisleipää".
Tämä fraseologismi kuvastaa sitä, miten keskeinen ja perustavanlaatuinen asema ruisleivällä on ollut ja on edelleenkin suomalaisten ruokavaliossa ja elämässä. Tämä asema on tuottanut mielikuvan perusravinnosta, jonka kuuluu olla pöydässä päivästä päivään, ilman että siihen kyllästyttäisiin. Tähän perustuu mahdollisuus käyttää ruisleipää symbolisesti tai metaforisesti: ruisleipään liitettyjä ominaisuuksia siirretään johonkin muuhun kohteeseen, joka omassa ympäristössään saa saman merkityksen kuin ruisleipä ruokavaliossa ja syömisen kulttuurissa. Voidaan näin ollen puhua erityisestä ruisleipäskeemasta, jonka merkityssisältönä on se, että ruisleipä on (ainoaa) oikeaa leipää, ja jonka ilmauksia ovat seuraavat sananparret:
Rukiista ei leipä somene, eikä palttinasta paita parane. SL
Ruisleipä tielä piteä. SL
Ruisleepä ja toloppatie ne on kaekkeen varminta. SL
Ei rukhiisesta leivästä eikä koivuusista haloosta parata. SL
Paljon harvemmin on eteeni tullut toinen leipämetafora, muistan sen ainoastaan Heikki Turusen lehtikirjoituksesta, jossa hän tuhahteli jollekin puutetta ymmärtämättömälle hyväosaiselle, joka oli aina "syönyt elämän vehnäleipää". Vehnäleipään assosioituu ruisleivästä poiketen tietty ylellisyys, vauraus ja hyväosaisuus. Vehnää on alettu Suomessa viljellä yleisesti vasta toisen maailmansodan jälkeen, jolloin saatiin jalostetuksi ilmastoomme sopivia lajikkeita. Siihen asti vehnä lienee ollut pääasiassa tuontitavaraa ja suhteellisen kallista ylellisyyttä, Ilmar Talven mukaan kaupunkitavaraa, jonka käyttö yleistyi kahvinjuonnin mukana (Talve 1997, 51, 125). Vehnäleipään liittyviä sananparsia on kuitenkin varsin vähän.
Toistahan neun toisen vehnäsettii. SL
Tutuin leipämetaforista lienee ohraleipä, joka "ottaa" silloin kun asiat menevät huonosti. Tälläkin metaforalla on kasvitieteellinen taustansa. Ohra on kaikkein vaatimattomin ja nopeakasvuisin viljalaji, jonka viljelyraja on pohjoisempana kuin muiden lajien. Se on ollut "kainulaisen kaitanaaman" perusruokaa siinä missä "savolainen pulloposki" on syönyt ruisleipää. Huononakin kesänä ohrasta on voitu saada sato, vaikka varsinaiset leipäviljat, ennen kaikkea ruis, olisivatkin kärsineet kadosta. Tärkein tavallinen käyttötarkoitus ohralla on ollut kalja- ja olutmaltaina.
Ohrasta kalja ja rukiista leipä. SL
Ei ohrasesta kaljasta eikä rukiisesta leivästä parata. SL
Ohunen se on ohranen vuosi. SL
Myös kauraa on pidetty toissijaisena leipäviljana rukiiseen verrattuna:
Joka kauraleipää kiittää, se ei ruisleipee ole maistanakkaa. SL
Keskeinen ruoan laatuun liittyvä skeema on se, että hyvä ruoka on rasvaista; rasvaa ovat olleet ennen kaikkea voi ja läski. Tällekin seikalle on olemassa geneettis-biologinen tausta: ravinnon saannin ollessa muinoin epävarmaa kaikkein parhaiten tuli toimeen se, joka sai syödäkseen rasvaa. Rasva varastoitui kehoon ja antoi pelivaraa niukkuuden ajanjaksoina. Niinpä ihmiseen onkin luonnollisen valinnan kautta kehittynyt tietty luontainen mieltymys rasvaa ja makeaa kohtaan, koska kummassakin on runsaasti energiaa. (Vrt. Heikkinen 1998, 35.)
Rasvainen, runsaskalorinen ruoka on kokemuksen kautta havaittu hyväksi raskaassa ruumiillisessa työssä, ja sen arvostuksesta on tullut eräänlainen kulttuurinen malli. Rasvan ohella myös suola on ollut arvostettu osa ravintoa nähtävästi sen vuoksi että se oli tarpeen säilöntäaineena. Suola oli myös rahanalaista tuontitavaraa, jota ei pystytty omavaraistaloudessa valmistamaan.
Suolanen ja sakea on köyhän makea.** SL
Suoloja niin paljon ku sullaa, jauhoja niin paljo ku kostuu.* SL
Ei suola syväntä tuima eikä terva mieltä kiännä.* SL
Porossa porsas kasvaa, läskinä liha syyvään. SL
Voi aikaa antaa, mut läski tahtoo paikalla. SL (sukupuolinen halukkuus)
Ei voita uatralla kynnetä.* SL
Pan voit juuston pääl ja syä koton paremi.* SL
Kun voisa paistaa, niin syä vaikka vanhoja fällynkappaleita. SL
Eihä voi rokkaa pillaa.* SL
Voista ruotti ruan alkaa.* SL
Kyl voi sentä pare on ku silak. SL
Voita vastakirnuttua ja leipää yöntakasta. SL
Kyl voille vierai saa ja oluel ystäviä. SL
Kyllä voista velli tulee, maijosta makea ruoka. SL
Passoa sen keisari elleä: saunalauteil makkoa ja voisulloa syöp. SL
Harakka ei ole lintu, piika ei ole ihminen ... margariini ei ole voi. SL
Ei margariinista ole voin kyytipojaksikaan. RR
Silakkaa ei ole juurikaan arvostettu ruoka-aineena. Syynä lienee sen niukaksi koettu ravintoarvo rasvaiseen ruokaan verrattuna; silakkaskeema on tavallaan rasvaisen ruoan skeeman johdannainen. Silakka näyttää olleen edullista ja siksi halpa-arvoisena pidettyä ruokaa, johon usein kulminoituu talossa käyty isäntäväen ja palkollisten välinen tulonjakokamppailu.
Silakakkin on hyviä, kun ne saa vois pehtaroora. SL
Silahkat ovat pieniä joulukaloiksi.* SL
Kaikki kelpaa, kun ei vaan ole silakkaa. SL
Ei se silakkaa syö, joka lihaa saa, ei se piikaa hyväile, joka emäntää saa. SL
Silakkaa en syä enkä renkiä riiaa. SL
Nätit nährä muttei syärä, sano sälli silakoi. SL
Älä tuu meille pyhänä!, sanoo renki ja löi vastasuuta silakkaa. SL
Silakka se on talonpojan lohta. SL
Silakka miehen tiellä pitää. SL
Kun on silakka pöyrässä, niin on nälkä kaukana. SL
Ei o nälkä, kun on silakkaa pöyrässä. RR
Kahta viimeksi mainittua sananpartta on selitetty siten, että silakan näkeminen vie ruokahalun.
Tätäkin skeemaa voi pitää rasvaisen ruoan skeeman johdannaisena - puuro ja etenkin velli ovat tuntuneet vaatimattomilta ruoilta rasvaisemman ravinnon rinnalla. Puuroa ei kuitenkaan torjuta niin yksiselitteisesti kuin velliä.
Oli miten oli, mutta puuro illaks.* SL
Älä pelkää, että puuro läikkyy.* SL
Ei puuro miästä kaara, jos ei laiskuus. SL
Puuro miähen tiällä pitää.* SL
Puuro miehen tiellä pitää, velli ojaan kaataa./vellillä ei jaksa kun veräjälle asti.* SL
Puuro, piimä piian ruoka, silakka, leipä renkin ruaka. SL
Puuro ruuan puutteessa, talkkuna talon hävitessä. SL
Puuropäivä nälkäpäivä. SL
Puurovattal pualpäivään, vellivattal veräjäl. SL
Puurot ja vellit on lirputtimia, mutta makukeitto (lihasoppa) on poikaa, sano Paratiisin
Antti. RR
Ei vellillä jaksa kun kujalle asti. SL
Ei vellillä jaksa kuin veräjälle asti, puurolla pualivälihin, mutta perunalla jaksaa perille
asti.* SL
Velli saattaa velkaan, kaali kartanon pitää.SL
Lihan semantiikka painottuu sananparsissa kahteen merkitykseen. Ensimmäisessä merkityksessä korostuu raamatullinen lihan himo, joka viittaa ennen kaikkea seksuaalisuuteen. Jälkimmäisessä merkityksessä liha on arvostettu ruoka-aine. Yhtä kaikki on hyviä syitä puhua "lihasta" myönteiseen sävyyn. Ilman riittäviä kontekstitietoja on usein vaikea erottaa lihan kuvaannollinen ja konkreettinen merkitys toisistaan. Sananparsissa esiintyy usein myös erilaisissa metaforisissa merkityksissä luu-liha -oppositio: ne kuuluvat yhteen, mutta luusta puuttuu se jokin mikä lihassa on.
Liha on heikko ja perse vallaton.* SL
Liha luun vierestä makein. SL
Luun lähelt o liha makkeinta.** SL = kiusoiteltiin laihasta emännästä.
Luuta lasten, lientä lasten, ei lasten lihaa täydy. SL
Luu lihan valissijale, huora piian essijäle.** SL
Liha ei tule liikkumata, kala jalan kapsamata. SL
Ei luutonta lihhoo eikä piätöntä kalloo.** SL
Lihan uus lihottaa, kalan uus kuolettaa.** SL
Lihakeitto paranoo, kalakeitto ei (uudelleen lämmitettynä). RR
Kaksi alinta sananparsitekstiä ovat suorasanaisia neuvoja, joissa lihaan ei liitetä symbolisia merkityksiä. Ylläesitettyjen lisäksi on olemassa joukko merkitykseltään epäselviä tai monitulkintaisia sananparsia, joissa käytetään ruoka-aiheista pintarakennetta tai kuvastoa. Liha esiintyy niissä yleensä erilaisten hyvien ja tavoiteltavien asioiden symbolina.
Kun out kerran lihat syönyt, syö liemikii. SL
Joka syö lihan, se syököön luunki. SL
Luu lihan kasvattaa.** SL
Älä luule luuta lihaks, pässin päätä paistiks.** SL
Ottakee lihhoo, elekee pittee vihhoo.** SL
Sattuu se lihapala joskus sokkeenni lusikkaan.* SL
Joissakin sananparsissa nälkä ja köyhyys liitetään toisiinsa. Sitäkin voidaan tavallaan pitää alussa esitetyn pääskeeman korollaarina: nälän ja köyhyyden liitto on seurausta siitä, että ruoka ja työ liittyvät yhteen. Nälkä johtuu ruoan puutteesta, mikä taas on merkki siitä, että ihminen kykenee huonosti työhön, mikä taas johtaa köyhyyteen. Niin ikään nälkä ja uni ovat toisiinsa liittyviä, toisinaan komplementaarisia asioita, joiden vastakohtana on työ. Samoin voidaan toisiinsa yhdistää syöminen ja nukkuminen.
Nälkä noijaks opettaa, pahat päivät tietäjäks.* SL
Kyllä nälkä opettaa lappalaisen ampumaan* SL
Nälkä opettaa suvenpojan ulvomua.* SL
Näläkä tuo toran perreesee.* SL
Terve nuori syötyänsä, vanha yön levättyänsä.* SL
Syönt käyp, uni käyp, työ on kuin terva. SL
Jos on leipää niukemmalti, niin on unta viljemmalti.* SL
Nälkä ja uni on köyhän herkkuja. SL
Ei nälkäistä nukuta.** SL
Esittelemäni aineisto ja siinä näkyvät mielikuvien perusrakenteet ovat peräisin esiteollisesta, agraarisesta kulttuurista. Ne, kuten moni muukin menneisyyden kulttuurista periytyvä asia, ovat pitkään hallinneet ajattelua sen jälkeenkin, kun niillä ei enää ole ollut entistä funktionaalista perustaa. Niinpä haitallisiksi käyneiden ravintotottumusten ja -arvostusten muuttaminen on ollut määrätietoisen ja pitkäaikaisen valistustoiminnan päämääränä muun muassa tunnetussa Pohjois-Karjala -projektissa (The North Karelia Project - 20 year results and experiences). Salaatista ei edelleenkään ole juurikaan sananparsia, mutta jonkinlainen perinteisten ravintotottumusten kansanomainen kyseenalaistaminen tai ainakin tietoisuus valistuksesta näkyy tunnetussa sananparressa suomalaisten tärkeimmästä vihanneksesta eli makkarasta.
Heikkinen, Kirsi 1998, Evoluutio. Mekin vasta väliaikaistuloksia. - Tiede 2000 1/1998.
Knuuttila, Seppo 1992, Kansanhuumorin mieli. Kaskut maailmankuvan aineksena. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.
Kotiseudun tarinoita. Toimittanut Lauri Simonsuuri. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 1951.
Kuusi, Matti 1988, Rapatessa roiskuu. Nykysuomen sananparsikirja. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.
Lakoff, George & Turner, Mark, 1989, More than Cool Reason. A Field Guide to Poetic Metaphor. Chicago: University of Chicago Press.
Laukkanen, Kari & Hakamies, Pekka 1978, Sananlaskut. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.
The North Karelia Project: 20 year results and experiences. Toim. Pekka Puska ym. Helsinki: National Public Health Institute, 1995.
Talve, Ilmar 1997, Finnish Folk Culture. Studia Fennica Ethnologica 4. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.
Dos. Pekka Hakamies
Karjalan tutkimuslaitos
Joensuun yliopisto
pekka.hakamies@joensuu.fi