Olen viimeisten kahden vuoden aikana tehnyt neljä videodokumenttia romaninaisten elämästä. Elokuvat ovat syntyneet osana väitöskirjatutkimustani romanikulttuurista (ks. Markkanen 1998) ja niiden ensimmäisenä yleisönä ovat olleet yliopistolla järjestettyjen teemaseminaarien osallistujat. Joensuun yliopistossa vuonna 1999 järjestettyä Vesiseminaaria varten tein romaninaisen kodin- ja puhtaudenhoidosta kertovan dokumentin "Romanipuhdasta". Naisen vanhuutta käsittelevää seminaaria varten tein elokuvan "Mummon elämää romaniyhteisössä" (1999), joka kertoo vanhemman romaninaisen elämästä. Syksyllä 2000 tein "Ruoka ja tulkinta" -seminaariin tässä käsiteltävän, romanien ruokaperinteestä kertovan videon "Romanien ruokaperinteestä". Edellämainittujen dokumenttien lisäksi tammikuussa 2001 on kuvattu video "Romanihautajaiset". Yhteensä kuvamateriaalia on näistä hankkeista kertynyt noin kymmenen tuntia. Kaikki neljä edellä mainittua filmiä on leikattu kukin noin 15 minuutin koosteiksi. Tässä artikkelissa kerron taustaa romanien ruokaperinteestä kertovalle dokumenttielokuvalle. "Ruoka ja tulkinta" -seminaarissa esitettiin myös maahanmuuttajanaisen ruoanlaittoa käsittelevä dokumentti "Marokkolaista ruokaa" (2000), jota en kuitenkaan käsittele tässä sen tarkemmin.
Syksyllä 2000 matkustin Taina Aaltosen ja Mari Niskasen kanssa kuopiolaisen romaniperheen luokse kuvaamaan videota romanien ruokaperinteestä. Aaltonen ja Niskanen opiskelevat Pohjois-Karjalan Ammattikorkeakoulussa media-koulutusohjelmassa ja he kuvasivat ja leikkasivat videon toiveitteni mukaan. Olen itse ollut mukana kaikkien elokuvieni leikkausvaiheessa; se onkin yksi tärkeimmistä vaiheista, joihin "ohjaaja" voi vaikuttaa. Hänellä on mielessään kuva siitä, minkälainen filmistä on tultava ja mitä seikkoja hän haluaa painottaa ja mistä kertoa.
"Romanien ruokaperinteestä" -videolla esiintyvät romani-isoäiti, tytär ja tyttären kolme pientä lasta. Olen haastatellut tytärtä, noin 35-vuotiasta romaninaista, aikaisemminkin ja olemme olleet usein puhelin- ja kirjeyhteydessä. Dokumentin teko alkoi siitä, että pyysin häntä esiintymään videolla. Nainen ei kuitenkaan suostunut, koska hän on omasta mielestään niin huono ruuanlaittaja. Hän ehdotti sen sijaan, että hänen äitinsä voisi leipoa, koska äidin leipoma pulla on tunnettua "jopa Venäjällä asti." Tuttavat vievät sitä tuliaisiksi esimerkiksi Viipurin mustalaisille. Taina Aaltonen toimi kuvaajana ja Mari Niskanen kannatteli äänityslaitetta. Itse olin taustalla tai haastattelin naisia. Sovimme tosin tyttären kanssa, että hän ikään kuin toimisi haastattelijana ja kyselisi äidiltään romanien ruokaperinteeseen liittyviä kysymyksiä, mutta välillä ohjailin itsekin puhetta haluamaani suuntaan. Ennen videoimista selitin naisille, mistä on kysymys ja että haluan tallentaa aivan tavallisen leipomistilanteen mahdollisimman "luonnollisena."
Videodokumentista tulee mielestäni hyvin esiin arkipäivän rituaalisuus. Isoäiti leipoo joka viikko, yleensä lauantaisin. Leipomistapahtumasta on vaikea kertoa, koska se on niin "tavallista", mutta tytär kyselee ja täydentää omin sanoin äitinsä selityksiä ruuanlaitosta ja romanien tapaperinteestä. Tytär on kouluttautunut sosiaalikasvattajaksi ja hän käyttää esimerkiksi sanaa "mallioppiminen" kuvatessaan kuinka hänen lapsensa oppivat leipomista mummoltaan. Yleensä romanit käyttävät ilmaisua "luonnostaan oppiminen". Kohonneita pullapitkoja uuniin laittaessaan leipoja totesi, että "Jumala siunaa ne" . Uunista otettaessa pelti olikin täyttynyt kahdesta suuresta, komeasti paistuneesta pullapitkosta.
Videolla äiti ja tytär korostavat puhtauden merkitystä kaikessa ruuanlaitossa. Tytär kertoo, että romanit aikaisemmin kiertäessään ovat vaalineet puhtautta, koska he ovat halunneet välttyä tarttuvilta taudeilta. Se on varmaan yksi selitys romanien puhtaus- ja tapasääntöihin. Ajatus puhtaasta ja likaisesta romanien keskuudessa on kulttuurinen käytäntö ja sen merkitys on syvemmällä kuin pelkästään tarttuvien tautien torjunnassa. Esimerkiksi "Romanipuhdasta" (1999) -dokumentissa nähdään, miten ruokakassi on pöydällä. Romaninainen kertoo, että ruokakassia ei koskaan laiteta tuolille eikä lattialle. "Romanien ruokaperinteestä" -dokumentissa romaninainen alustaa taikinaa keittiötuolin päällä olevassa astiassa. Tuoli ei ole kuitenkaan tarkoitettu istumiseen vaan romaninainen käyttää sitä pelkästään alustana ruuanvalmistusastioille. Naisella on kipeä selkä ja jakkara on hänelle sopivan korkuinen. Näyttäessäni videoita peräkkäin jotkut katsojat ovat kiinnittäneet huomiota siihen, että romaneilla näyttää olevan eri käsityksiä puhtaudesta. Eri romanisuvuilla ja perheillä saattaakin olla jossain määrin toisistaan poikkeavia tapasääntöjä. Mielestäni kuitenkin periaatteena on se, että ruoka-astioita ei laiteta lattialle, tuoleille eikä muihin sopimattomiin paikkoihin. Ruokia ei viedä esimerkiksi makuuhuoneeseen. Keittiönpöytä on puhdas paikka, esimerkiksi pöytäliinat ja keittiönpyyhkeet ja -verhot pestään erikseen niille varatussa astiassa keittiössä. Ne säilytetään myös eri kaapeissa kuin alusvaatteet. Perussääntö on, että kaikki yläpuolinen ja yläpuolella oleva on puhdasta ja alapuoli ja alaosa likaista. Tämä sääntö pätee sekä ihmisruumiin että ihmisen asuinympäristön suhteen.
Nainen 65 v: (- -) ikinä ei ole miulta leipä loppunnu, vaikka mie oon syöttänny minkälaisii ihmisii (- -)mustalaiset tai valkolaiset, se on ollu oikee siunattu (leipä). (KN 3, 1992)
Olen kirjoittanut kenttäpäiväkirjoihini (vuosilta 1992-2001) haastattelukäynneistä romanien luona. Monenlaisten havaintojen joukossa on tietoa myös siitä minkälaista juomaa ja ruokaa minulle on romanien luona käydessäni tarjottu. Romanit ovat vieraanvaraisia, yleensä kaikkien haastateltavien luona on tarjottu ainakin kahvit. Jos olen matkustanut toiselle paikkakunnalle haastattelemaan, on tarjottu myös ruokaa. Ruoka ja kahvi ovatkin olleet tervetulleita etsittyäni haastateltavan "mökkiä" (romanit kutsuvat myös kerrostaloasuntoa mökiksi) vieraalla paikkakunnalla milloin missäkin kelissä.
Romanien ruokavaliosta tulee mieleeni 1950-luvun "tavallisten" suomalaisten ruokatalous: lihakeitto, kalakeitto, suolakalat, kastike ja perunat. Voin ja rasvaisen maidon käyttäminen ruoanlaitossa on yleistä. Joskus saatetaan aamiaispöydässäkin tarjota suolattua kalaa. Romanimiehet eivät välitä "rehuista", makkara on tavallinen "vihannes" heilläkin.
Aija Roosin romanien ruokaperinnettä käsittelevässä pro gradu -tutkielmassa mainitaan romanien perinneruuiksi paistettu liha, suolaperunat ja suolakala. Tutkielmassa on ollut haastateltavina kuusi itäsuomalaista romaninaista. Myös karjalanpaisti ja riisipuuro marjakeiton kera mainittiin perinneruokina, samoin "romanosoppa". (Roos 1999.) Romanosoppaan ruskistetaan lihat ja liemeen laitetaan sipulit ja perunat sekä suurustetaan vehnäjauhoista keittoon liemi. Näitä ruokia tehdään edelleenkin. Aija Roosin tutkielman mukaan romanien parissa ruoan hintaa tärkeämpiä kriteereitä ovat ruoan laatu ja erityisesti sen maku. Omien haastattelujeni ja havaintojeni perusteella romaneilla ainakin Itä-Suomessa on usein taloudellisia vaikeuksia ja työttömyyttä. Vanhojen yksin elävien romaninaisten eläkkeet ovat pieniä, joten ruuan hinta on tärkeä tekijä. "Mummon elämää romaniyhteisössä" -dokumentissa noin 60-vuotias romaninainen toteaa laittavansa usein "kaalikeittoloita ja makaroonlaatikkoo", koska nämä ovat edullisia ruokia. Ruokajuomana on yleensä maito, vesi tai mehu. Olutta, viiniä tai muuta alkoholia ei ruuan yhteydessä nautita. Etniset ruuat eivät ole ainakaan vielä suosiossa romanien keskuudessa. Nuoremmat romanit pitävät hampurilaisista. Mausteina käytetään usein vain suolaa, pippuria ja sipulia.
Videodokumentteja on ollut kiintoisaa esittää erilaisille seminaariyleisöille. Palaute on yleensä ollut positiivista. Usein on ihmetelty romanien puhtaussääntöjä: miten kukaan voi noudattaa niin monimutkaisia ja aikaa vieviä sääntöjä? On myös kysytty, miten ylipäätään olen päässyt kuvaamaan romaneja. En usko että se muillekaan olisi mitenkään ylipääsemättömän vaikeata ja onhan minulla ollut kuvaustilanteessa aina mukana kuvaaja ja kerran myös äänittäjä. Ehkä valtaväestöllä itsellään onkin enemmän ennakkoluuloja kuin romaneilla. Toisaalta pitkäaikaisesta kenttätyöstä on ollut hyötyä siinä merkityksessä, että tietää enemmän romanikulttuurista ja voi esittää kuvattavalle, haastateltavalle ennen kuvausta ohjeita tai toiveita siitä, minkälaisista asioista haluaisi tämän puhuvan. Dokumenttien käyttöä koskien jotkut kuvattavat ovat esittäneet toivomuksenaan, että videoita näytettäisiin vain seminaareissa, joissa ei ole kaaleita eli romaneja mukana.
Romanipuhdasta (1999). Työryhmä: Eija Purho (kuvaus), Veli Ihanus (leikkaus), Airi Markkanen (ohjaus)
Mummon elämää romaniyhteisössä (1999). Työryhmä: Eija Purho (kuvaus), Veli Ihanus (leikkaus), Airi Markkanen (ohjaus)
Romanien ruokaperinteestä (2000). Työryhmä: Taina Aaltonen (kuvaus ja leikkaus), Mari Niskanen (äänitys ja leikkaus), Airi Markkanen (ohjaus)
Romanihautajaiset (2001). Työryhmä: Taina Aaltonen (kuvaus ja leikkaus), Airi Markkanen (ohjaus)
Kenttänauhat: KN3, 1992 (KN =kenttänauha, haastattelu n:o 3, vuosiluku)
Markkanen, Airi 1998: Suomen romaninaisten elämänkulku. Etnografinen tutkimus 1990-luvulta. Perinteentutkimuksen lisensiaatintutkimus. Joensuun yliopisto.
Roos, Aija 1999: "Matkaraha ja leipäpala pittää antaa koirallekki." Romanien ruokaperinne. Pro gradu -tutkielma. Helsingin yliopisto. Opettajainkoulutuslaitos. Kotitalousopettajan koulutuslinja.
FM Airi Markkanen
Perinteentutkimus
Joensuun yliopisto