Vehnäpytkyjä ja pullasoppaa

Hämäläinen kyläsuutari, vuonna 1967 kuollut Juho Mäkäräinen eli Heikan Jussi, on kotiseutuni, hämäläisen Hollolan kunnan Herralan kylän tunnetuin asukas, vaikka kylän menneisyydestä löytyy muitakin merkkihenkilöitä, kuten esimerkiksi senaattori Carl Tudeer (1840-1905).(1) Herralalaiset eivät kuitenkaan muistele valtiomiehiä vaan humoristina tunnettua kyläsuutaria. Sittemmin Heikan Jussin edesottamukset ovat siirtyneet kotiseutukirjallisuuden lempiteemaksi ja folkloristisen väitöskirjatyöni aiheeksi. Heikan Jussista kertovat lähteet kuten kylästä vuonna 1989 kokoamani haastatteluaineisto ja Jussin kirjallinen jäämistö(2) kertovat suutarin historian ohella kylän tapakulttuurista, sosiaalisista tilanteista ja suhteista.(3)

Heikan Jussi ja Herralan kylä

Herralan kylä, jossa on isäni lapsuudenkoti, sijaitsee Riihimäen ja Lahden välisen rautatien varrella. Se oli hiljainen syrjäkylä kunnes seudulle alettiin 1860-luvulla rakentaa rautatietä. Sen valmistuttua kylään perustettiin saha- ja pienteollisuutta ja sinne muutti työväestöä sekä muualta Hollolasta että kauempaa. Eräs kylään muuttaneista oli sotkamolaissyntyinen Henrik eli Heikka Mäkäräinen (1847-1912). Hän otti puolisokseen herralalaisen leskirouvan Natalia Rytterbackan (o.s. Sahlberg, 1852-1925), jolla oli aiemmasta avioliitostaan kaksi tytärtä, Natalia Aleksandra eli Santra (1871-1950) ja Alma (1872-1910). Natalia ja Henrik saivat kolme lasta, tyttären Anna Marian (1886-1979), pojan Juho Henrikin eli Jussin (1892-1967) ja Paavalin (1893-1895) .(4) Mäkäräisten perhe oli vähävarainen ja asui maantien laidalla sijaitsevassa yksihuoneisessa mökissä,(5) joten Alma ja Santra lähtivät ajan tavan mukaan nuorina palvelukseen.(6)

Heikan Jussin elämänkohtalon määräsi tuberkuloosi, johon hän sairastui 12-vuotiaana.(7) Tuberkuloosia oli vaikea hoitaa 1900-luvun alussa, jolloin antibiootteja ei ollut käytössä, joten kuolleisuus oli suuri. Lähes puolet työikäisinä eli 15-60-vuotiaina kuolleista menehtyi juuri tuberkuloosiin.(8) Jussi toipui onneksi sairauden akuutista vaiheesta ja opetteli suutarintöitä isänsä ohjauksessa.(9) Hän jäi kuitenkin fyysisesti heikoksi ja oli elämänsä aikana useita kertoja parantolahoidossa. Lisäksi hänen selkäänsä muodostui kyttyrä.(10)

Heikan Jussi ei jaksanut milloinkaan työskennellä niin paljon, että olisi tullut kunnolla toimeen, vaan joutui turvautumaan sisarensa taloudelliseen ja muuhun apuun.(11) Jussin huono terveys ja kyvyttömyys elättää edes itseään johti siihen, ettei hän voinut perustaa perhettä, varsinkin kun tuberkuloottista miestä vielä yleisesti neuvottiin olemaan avioitumatta.(12) Sivutuloja Jussi hankki harjoittamalla mökissään pientä kauppatoimintaa ja myymällä kyläläisille mm. makeisia, savukkeita, särkylääkettä ja paperitavaraa.(13)

Perheettömänä Heikan Jussilla oli aikaa erilaisille harrastuksille. Hän täydensi sivistystään opiskelemalla omin päin mm. esperantoa ja lukemalla kirjallisuutta.(14) Lisäksi hän otti valokuvia, kirjoitti paikallisuutisia sanomalehtiin ja kävi kirjeenvaihtoa eri henkilöiden kanssa.(15) Näiden ohella hän keräsi kansanperinnettä eri arkistoihin. Jussin aloitteesta Herralaan perustettiin 1954 kotiseutuyhdistys, jolle hän testamenttasi omaisuutensa.(16) Jussin mökki on nykyisin museona.

Heikan Jussi saavutti lukeneisuutensa ja harrastustensa ansiosta liikaviisaan maineen. Hän sijoittuu 1900-luvun ensimmäisen puoliskon alimpien yhteiskuntaluokkien lahjakkuusreserviin; ihmisiin, joilla olisi ollut edellytyksiä korkeampaan koulutukseen, kuin minkä olosuhteet sallivat.(17)

Oppineisuutensa ohella Heikan Jussi tuli kuuluisaksi myös kepposten, keksintöjen ja nopeiden, tilanteeseen sopivien sutkauksien ansioista. Sittemmin hänet on määritelty monien muiden pukeutumisellaan, elämäntavoillaan, ajatuksillaan tai käyttäytymisellään poikkeavien henkilöiden lailla kyläoriginelliksi.(18) Jussilla ja hänen "virkaveljillään" oli tärkeä tehtävä, sillä he rikkovat normeja, jotta muut noudattaisivat niitä entistä tarkemmin, kuten Seppo Knuuttila on todennut.(19) Heikan Jussin tapauksessa esimerkiksi hänen kahvitarjoilun yhteydessä tekemänsä normirikkomukset jäivät elämään kylän perinteeseen ja tarjoavat mahdollisuuksia kahviin liittyvän tapakulttuurin tarkasteluun.

Kahvinjuontia hämäläiskylässä

Kahvi on tunnettu maamme säätyläisten piirissä 1700-luvun puolivälistä lähtien. Talonpoikaisväestö tutustui siihen puoli vuosisataa myöhemmin, mutta Hollolassa sen käyttö rajoittui tuolloin edelleenkin säätyläisten piiriin. Kahvista tuli arkijuomaa 1870-luvulta lähtien. Sata vuotta sitten kahvia juotiin kolme kertaa päivässä: aamulla, iltapäivällä ja illalla.(20) Nykyisin suomalaisten kahvinkulutus on korkeinta maailmassa.(21)

Kahvinjuontiseremoniaa eräässä hämäläiskylässä 1970-luvulla tutkinut amerikkalainen antropologi Fredric M. Roberts kiinnitti huomiota kahvin juonnin yleisyyteen. Sitä juotiin kaikissa tärkeissä tilanteissa. Roberts piti kahvinjuontia kylän keskeisenä sosiaalisena esityksenä.(22)

Robertsin mukaan kahvilla on kulttuurisia ulottuvuuksia, sillä sen juonti erottaa mm. levon ja juhlan arjesta. Kahvin tarjoaminen on myös tärkeä vieraanvaraisuuden muoto. Kahvin kanssa tarjottuihin leivonnaisiin kiinnitettiin huomiota ja erityisen runsas tarjoilu pantiin merkille mielihyvällä.(23)

Aiemmin kahvi oli nykyistä arvostetumpaa, sillä se oli kallista ja symboloi siten vieraanvaraisuutta ja anteliaisuutta.(24) Vaikkei kahvi enää olekaan ylellisyystuote hinnan alennuttua ja elintason noustua, suurin osa sen symboliarvosta on vielä tallella. Kahvipaketti on edelleen esimerkiksi säännöstelykauden muistissaan pitävien iäkkäiden sukulaisteni suosima lahja.

Kahvia nautitaan mielellään leivonnaisten kanssa. Toisen maailmansodan aikana ja sen jälkeisenä säännöstelyn aikakautena oli pulaa leivontaan tarvittavista jauhoista, voista, sokerista ja muusta, joten kahvileipää saatiin vain erikoistilaisuuksissa.(25) Silloin kun kahvia ei ollut saatavilla, nähtiin vaivaa valmistamalla erityisten ohjevihkojen neuvojen mukaan kahvia maultaan muistuttavia korvikkeita. Maaseudulla korvikkeiden käyttö on ollut yleistä muulloinkin.(26)

Tiukan paikan tullen kahvinjuonti oli yksi niistä asioista, joista luovuttiin tai jota vähennettiin esimmäiseksi.(27) Heikan Jussi kertoi eräässä kirjeessään vuodelta 1913, että hänen äitinsä oli kauan juomatta kahvia käytyään seurojentalolla elokuvissa. Siten äiti säästi takaisin elokuvalipun hinnan.(28) Kahvi olikin kallista, joten Helsingissä palveluksessa oleva Anna Mäkäräinen lähetti sitä kotiväelleen.(29) Kahvin juominen lienee köyhässä perheessä aiheuttanut syyllisyyden tuntoja, sillä myös Jussi mainitsi 1931 kirjoittamassaan kirjeessä, että "Minä olen nyt tullut niin kevytmieliseksi, että olen arkipäivinäkin juonut kahvia iltapäivällä". (30)

Robertsin mukaan hämäläisen kahvinjuontiseremonian tehtävänä on pitää yllä keskeisiä kulttuurisia arvoja kuten pidättyvyyttä ja itsehillintää.(31) Tarjottavan kahvin määrä on vaihdellut alueittain,(32) mutta vieraanvaraisuus on varsinkin aiemmin edellyttänyt runsasta tarjoilua. Vieraan sen sijaan tuli osoittaa itsehillintää ja nauttia herkkuja kohtuullisesti.(33) Kokemukseni Herralan kahvinjuontitavoista ja kylästä taltioimani haastattelutieto tukevat Robertsin päätelmää. Herralassa on ollut tapana tarjota vieraalle kahvia yhä uudelleen tämän juotua kuppinsa tyhjäksi. Jos vieraat kuitenkin joivat enemmän kuin kaksi tai kolme kupillista, se pantiin merkille. Heikan Jussin kerrotaan erään kerran juoneen 16 kupillista kahvia(34) ja rikkoneen pidättyväisyyden periaatetta. Jussin rike oli ilmeisen tietoinen, sillä muu aineisto paljastaa, että hän tunsi kahvinjuontiin liittyvät tavat ja tarkkaili puolestaan omien vieraidensa käyttäytymistä. Jussi kertoi kirjeessään naapuriensa kahvittelusta näin:

"Kun ne käskee minun kahville niin minä saan vaan yhden vehnäpytkyn. Mutta kun minä käsken niitä niin sieltä tulee 7 henkeä ja kaikki niin kahvin ja vehnäsen nälässä että hirvittää".(35)

Ruokaan ja juomaan sekä niiden nauttimiseen ja tarjoamiseen liittyy erilaisia merkityksiä ja ne ovat osa kulttuurista viestintäjärjestelmää.(36) Roberts pani merkille erityisen kutsumisrituaalin, joka on minullekin Herralasta tuttu. Siinä emäntä kehottaa eri puolilla huonetta istuvia vieraita saapumaan kahvipöydän luo. Vieraiden puolestaan kuuluu käyttäytyä kuin he eivät olisi ensimmäistä kutsua kuulleetkaan ja saapua pöytään vasta toistuvien kehoitusten jälkeen.(37) On olemassa myös sääntöjä siitä, kenelle kaadetaan ensimmäiseksi tai käsityksiä siitä, ketkä juovat yhdessä.(38) Hollolan naapurikunnasta Orimattilasta on tieto, jonka mukaan tarjoilu tapahtui varallisuuden mukaisessa järjestyksessä. Kahvia sai ensin se emäntä, jolla oli suurin karja.(39)

Ketkä tahansa eivät juoneet kahvia yhdessä Herralassakaan. Heikan Jussi ei tarjonnut kahvia itseään korkeammassa sosiaalisessa asemassa olleille, vaan läheisille ystävilleen. Eräs Jussin kahvitarjoilu jäi yhden informanttini mieleen. Jussi oli tunnettu säästäväisyydestään ja hänen jo ammoin hankkimansa pullapitko oli ehtinyt kuivua niin pahoin, ettei sitä voinut leikata veitsellä. Vieraanvaraisuus edellytti pullatarjoilua, joten Jussi otti sahan, asetti pitkon tuolille, painoi polvensa sen päälle ja sahasi pitkosta tarvittavan viipalemäärän. Sahauksessa syntyvät murut kerääntyivät tuolin alle levitetyn paperin päälle, josta Jussi kokosi ne myöhempää käyttöä varten.(40)

Informanttini muisteli vuosikymmeniä myöhemmin Heikan Jussin meidän näkökulmastamme epähygieenistä tapaa leikata pullaa. Likahan on Mary Douglasin mukaan ainetta väärässä paikassa. Se on myös luonteeltaan suhteellista ja riippuvaista vaalimistamme luokitteluista. Tuoli onkin leikkuulaudaksi likainen mutta riittävän puhdas istumiseen. Likaisuutta ajatellaan kuitenkin terveyden vaalimisen näkökulmasta, jolloin näkemystämme liasta määrää tieto sairauksia aiheuttavista bakteereista.(41) Välttääksemme ruokamyrkytyksiä varaamme nykyisin kullekin ruoka- tai raaka-aineelle omat leikkuulautansa, emme tuoleja. Hilkka Helstin mukaan agraaritalouden materiaalista kulttuuria on leimannut kiusallinen eriytymättömyys, eräänlainen katergorinen sumeus, sillä jokaista käyttötarkoitusta varten ei ollut omaa esinettä, astiaa tai huonekalua. 1800-luvulla syntynyttä Jussia nuoremmilla ikäluokilla onkin toisenlainen tapa kategorisoida varsinkin keittiössä käytettäviä esineitä.(42) Myös suhteemme keittiötöissä noudatettavaan hygieniaan on erilainen. Kansanvalistajien maaseudulla 1900-luvun alusta alkaen tekemä neuvontatyö kantoi hedelmää vähitellen, mutta aiemmin myös naisten, ei vain kansanmiesten, ruoanvalmistusta voitiin nykynäkökulmasta katsottuna pitää epähygieenisenä.(43)

Heikan Jussin elämästä kertovassa aineistossa on useita mainintoja yhteisistä ruoka- tai kahvihetkistä. Ruokailu, kuten kahvinkin juonti, ovatkin ravinnon nauttimisen ohella ihmisten keskinäiseen kanssakäymiseen vaikuttavaa sosiaalista toimintaa. Perheen, ystävien tai työtovereiden keskinäiset kahvihetket vahvistavat siten yhteenkuuluvuutta.(44) Heikan Jussi kertoi ystävänsä kanssa vietetyistä kahvihetkistä sisarelleen kirjoittamissaan kirjeissä mm. näin:

"Myllärin pojan kanssa kävimme yhtenä pyhänä järvellä ja nautimme iltapäiväkahvimme siellä. Myllärin poika pistouvas venhäset."(45)

Kahvihetket tyydyttävät sosiaalisia tarpeita(46) ja sosiaalisten suhteiden hoito vaatii kahvitarjoilua taloudellisen vaivan kustannuksella. Heikan Jussi totesi naapurinsa perheenlisäyksestä kiusaantuneena, että: "Lystin Kallella on poika, tällä viikolla saatu. Paljoksi käy jo minun kahvittaa Lystin väkeä".(47) Marja Sillanpää puolestaan on todennut, että kahvihetki on sosiaalisesti niin tärkeä tapahtuma, että eräs työpaikkakiusaamisen muoto on olla ottamatta työtoveria mukaan yhteiseen kahvihetkeen.(48) Yhteisen ruoka- tai kahvihetken kieltäminen onkin voimakkaan symbolinen ele, sillä yhteisen aterian jakaminen on yksi yleisimmistä ihmisten yhteenkuuluvuutta osoittavista rituaaleista.(49) Kirsti Salmi-Niklander on huomauttanut, että kahvin tarjoaminen on suomalaisessa kulttuurissa välttämätöntä ystävyyden ja vieraanvaraisuuden ylläpitämiseksi. Tarjotusta kahvista kieltäytyminen on loukkaava ele, joka täytyy selittää.(50) Kahvin jättäminen keittämättä saattoi olla osoitus siitä, ettei vierailija ole toivottu kuten esimerkiksi Anna Mäkäräinen huomautti kirjeessään, jossa hän selvitteli sisarusten välisiä erimielisyyksiä.(51)

Robertsin tutkimassa hämäläiskylässä oli tapana tarjota kahvia kylään poikenneille vieraille ja seurustella heidän kanssaan kahvia juotaessa.(52) Näin on ollut tapana myös Herralassa. Heikan Jussin elinaikana ja osin vielä myöhemminkin oli käytäntönä, ettei emäntä istunut kahvipöytään, vaan huolehti tarjoilusta. Tapoihin kuuluu vieläkin, ettei vieras ota pöydästä tarjottavia, esimerkiksi pullaa, ilman emännän kehoitusta.(53) Kerätessäni haastatteluaineistoa Herralassa 1989 toimin nuorena ja tottumattomana emäntänä useassa kahvinjuontiseremoniassa. Aiheutin erään kerran hämmentyneen hiljaisuuden ottamalla itse ensimmäiseksi sokeria sen sijaan, että olisin kehoittanut vieraitani siihen.

Kahvinjuontiseremoniassa onkin tärkeää noudattaa perinteitä. Useat haastattelemani herralalaiset kertoivat minulle tilanteesta, jossa eräs emäntä hääri keittiössään ja kehoitti vierasta - isä tai poika Mäkäräistä, sillä samaa kerrotaan kummastakin - "kastamaan" eli ottamaan pullaa, jota tuolloin syötiin kastamalla viipale ensin kahviin. Mäkäräisen kerrotaan ottaneen yhä uuden viipaleen kunnes kaikki tarjoiluvadilla olleet pullaviipaleet oli kasteltu ja palautettu takaisin vadille. Koska emäntä ei kehottanut Mäkäräistä syömään vaan kastamaan, hän jätti viipaleet syömättä.(54) Kastamistapa oli käytössä vielä 1960-1970-luvulla lasten kahvittelumuotona. Minulle ja ikätovereilleni tarjoiltiin tuolloin "pullasoppaa" eli kahviin sekoitettuja pullapaloja. Tapa on ollut yleinen muuallakin.(55)

Me suomalaiset emme ole runsaaksi moititusta alkoholinkäytöstämme huolimatta polttaneet kaikkea viljaa viinaksi kuten Satu Apo on huomannut agraaristen suomalaisten juomakulttuuria tutkiessaan. Mentaliteettiimme on sisältynyt alkoholin juomista sääteleviä mekanismeja. Ns. talonpoikainen rationaliteetti sisältää Apon mukaan itsekontrollia, pitkäjänteistä suunnitelmallisuutta ja riskien hallintaa.(56) Myös Heikan Jussin kaltaisten, käyttäytymisnormeja rikkovien yksilöiden käytös oli rationalisuuden sanelemaa. Jussi ei yleensä poikennut soveliaasta käyttäytymisestä niin paljoa, että siitä olisi ollut haittaa. Pikemminkin Jussin kepposet ylläpitivät herralalaisten häntä kohtaan tuntemaa uteliaisuutta ja hänet kutsuttiin kahville vast'edeskin. Jussin kepposista kertominen saattoi osaltaan myös ylläpitää kahvinjuontiin liittyvää tapakulttuuria.

Joulukahvit Herralassa 1960-luvulla.
Kuvassa Eero Multamäki, Juho Mäkäräinen eli Heikan Jussi ja Anna-Liisa Multamäki.
Lahden kaupunginmuseon kuva-arkisto, Herralan kotiseutuyhdistyksen kokoelma.

Hyödyntämäni lähdeaineisto kuvaa Herralan kylän kahvinjuontiin liittyviä tapoja etupäässä sellaisina kuin ne olivat isovanhempieni voimien vuosina. Kahvi- ja pullatarjoilu olivat sota-ajan ankaran elintarvikesäännöstelyn vuoksi ehkä suuremmassa arvossa kuin koskaan ennen tai jälkeen. Elintarvikkeiden säännöstelyä alettiin purkaa 1946 ja kokonaan siitä luovuttiin seitsemän vuotta myöhemmin. Sokerin kulutus kasvoi aina 1950-luvun puoliväliin saakka, joten rauhanajasta nauttivat kansalaiset tarjosivat monet pullakahvit sekä Herralassa että muualla Suomessa.(57)

Herralan kyläkulttuuri on muuttunut monin tavoin Heikan Jussin kuoleman jälkeen. Nykyisin kyläläiset ovat aiempaa vähemmän tekemisissä toistensa kanssa, sillä he käyvät työssä kaupungissa tai kuntakeskuksessa, jonne monet eläkeläiset ovat muuttaneet kylän palvelujen vähennyttyä. Harvassa ovat ne askareet ja asiat, joiden vuoksi nykyherralalaiset poikkeavat naapurissa, joten satunnaisia kahvihetkiä syntyy naapurusten välille yhä vähemmän. (58)Kahvi on myös korvautunut joissakin sosiaalisissa tilanteissa muilla juomilla, mutta sitä juodaan yhä perheissä ja juhlatilaisuuksissa.(59) Monet kahvinjuontiseremoniaan liittyvät säännöt ovat siirtyneet nuoremmille polville vain pienin muutoksin. Kahvia juodaan, vaikka kastamisesta on luovuttu.

Viitteet

1. Senaattori Carl Tudeerilla (1840-1905) oli Herralassa huvila (Kansallinen elämäkertarasto 1934, 485); Ks. myös Saarinen 2000a.

2. Haastattelin vuonna 1989 Hollolassa, Lahdessa ja Kärkölässä 41 Heikan Jussin tuntenutta henkilöä. Aineistoa on hyödynnetty mm. 1993 valmistuneessa pro gradu -työssäni (Saarinen 1993) ja artikkeleissani (Joutsivuo 1995 ja Saarinen 2000a ja b). Haastatteluaineisto on tallennettu Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran äänitearkistoon silloisen sukunimeni Joutsivuo mukaan.

3. Heikan Jussin sosiaalisesta asemasta Herralassa ks. Joutsivuo 1995; Heikan Jussin ja hänen sisarensa kirjallinen jäämistö (kirjeet, postikortit, päiväkirjamerkinnät, muistiinpanot) on taltioitu Hollolan kunnanarkistoon. Heikan Jussin sisarelleen kirjoittamat kirjeet ja osa postikorteista on julkaistu Pekka Laaksosen toimittamassa teoksessa "Mökkiläiselämää. Heikan Jussin kirjeitä ja merkintöjä Hollolasta 1903-1967". (Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. Helsinki 1992); Anna Mäkäräisen veljelleen vuosina 1941-1943 kirjoittamat kirjeet on julkaistu 1999 Tuija Saarisen kokoamana nimellä "Hyvät voinnit, sukulai!" Mäkäräisen Annun kirjeitä veljelleen Jussille 1941-1943" (Mantere, Heikki [toim.]: "Tehliäm mitä tehliäm, muttei ihlam mahlottomia". Hollolan kotiseutukirja XIII. Hollolan kotiseutuyhdistys ry. Hollola); Anna Mäkäräisen vuosien 1944-1945 kirjeet on julkaistu 2000 Tuija Saarisen kokoamana nimellä "'Nyt on sitten sodat loppu'. Mäkäräisen Annun kirjeitä veljelleen Jussille 1944-1945". (Mantere, Heikki [toim.]: "Kyl se käy kun uskuo vaa". Hollolan kotiseutukirja XIV. Hollolan kotiseutuyhdistys ry. Hollola).

4. Hollolan seurakunnan arkisto / Kirkonkirjat 1852-1979.

5. SKSÄ 88. 1989, 1; SKSÄ 136. 1989, 96; SKSÄ 138. 1989, 28.

6. Hollolan seurakunnan arkisto / Kirkonkirjat 1852-1979.

7. Museovirasto (MV) /Juho Mäkäräisen elämäkerta 14.8.1964.

8. Savonen 1951, 15; Tuberkuloosi oli 1800-1900-luvun vaihteessa varsin yleinen Hollolassa, sillä kihlakunnan (mukaan lukien Asikkala, Koski, Kärkölä, Lammi, Nastola ja Padasjoki) alueella kuoli vuosina 1901-1910 peräti 1040 henkeä vuosittain tuberkuloosiin. Sairastuneita oli monin verroin enemmän (Forsius 1993, 107).

9. MV/Juho Mäkäräisen elämäkerta 14.8.1964. Heikan Jussin suutarintyöstä ks. Saarinen 2000b.

10. SKSÄ 88. 1989, 2; MV/Juho Mäkäräisen elämäkerta 14.8.1964.

11. Anna Mäkäräisen kirje 21.7.1942.

12. Elmgren 1914, 18.

13. SKSÄ 91. 1989, 23; SKSÄ 105. 1989, 3; SKSÄ 107. 1989, 25; SKSÄ 108. 1989, 54; SKSÄ 109. 1989, 6; SKSÄ 119. 1989, 3; SKSÄ 123. 1989, 54; SKSÄ 124. 1989, 16.

14. SKSÄ 102. 1989, 52; SKSÄ 89. 1989, 22-24, 27-29.

15. SKSÄ 88. 1989, 6-7. Heikan Jussin valokuvakokoelma on taltioitu Lahden kaupunginmuseon kuva-arkistoon; SKSÄ 114. 1989, 23; SKSÄ 145. 1989, 66; SKSÄ 146. 1989, 23; SKSÄ 89. 1989, 11; SKSÄ 98. 1989, 26.

16. MV / Juho Mäkäräisen elämäkerta 14.8.1964; Juho Mäkäräisen testamentti 21.9.1954; Juho Mäkäräisen perukirja 2.10.1967. Hollolan kotiseutuarkisto.

17. Kuusi 1974, 150; Eskola 1975, 233.

18. Laaksonen & Piela & Lahti 1989, 7-9; Kyläoriginelli-nimitys on lähinnä tutkijoiden käyttämä nimitys ja otettu käyttöön viime vuosikymmeninä, mutta itse ilmiö on vanhempi ja liittyy agraariin kansankulttuuriimme. (Knuuttila 1989, 41; Sihvo 1989, 15; Laaksonen & Piela & Lahti 1989, 7)

19. Knuuttila 1989, 41-44; Heikan Jussin sosiaalisesta asemasta Herralassa ks. Joutsivuo 1995.

20. Talve 1973, 102; Talve 1990, 152; Kuusanmäki 1954, 270; Vuorela 1975, 285-286; Kuusi 1937, 333; Ks. myös Voipio 1993, 26.

21. Voipio 1993, 144.

22. Monet Robertsin tutkimuksissaan Rastin (peitenimi) hämäläiskylän tapakulttuurista tekemät havainnot sopivat myös Herralaan (Roberts 1978, 74-75; Roberts 1982).

23. Roberts 1978, 74-75; Roberts 1982, 246.

24. Roberts 1982, 246-247, 249, 318;. Englannissa kahvi oli ensimmäisen ja toisen maailmansodan välisenä aikana keski- ja yläluokan juoma alaluokan edustajien juodessa halvempaa teetä. Toisen maailmansodan jälkeisen kohonneen elintason myötä kahvin kulutus on kasvanut. Kahvista on siten tullut yläluokkaisen vaurauden osoittaja (Burnett 1991, 44, 49); Kahvista vaurauden osoittajana ks myös Sigfridsson 1993, 46-48.

25. Roberts 1982, 247-248; Talve 1973, 64-65; Talve 1990, 146.

26. Talve 1973, 102; Syvälahti (toim.) 1942.

27. Kahvinjuonnin vähentämisestä sota-, taloudellisen ahdingon tai säännöstelyn aikoina (1930-luvun pula-aika, toisen maailmansodan vaikutus) on tietoa Ruotsista (Essemyr 1991, 89-90).

28. Juho Mäkäräisen kirje 7.12.1913.

29. Juho Mäkäräisen kirjeet 14.1.1919; 28.3.1928 ja 24.6.1935.

30. Juho Mäkäräisen kirje 29.3.1931.

31. Roberts 1978, 75; Roberts 1982, 259.

32. Sillanpää 1999, 33.

33. Roberts 1982, 256, 259.

34. SKSÄ 116. 1989, 6.

35. Juho Mäkäräisen kirje 8.8.1925.

36. Räsänen 1980, 7.

37. Roberts 1978, 75.

38. Sillanpää 1999, 33.

39. Kovalainen 1973, 38. Herralan kylä sijaitsee Orimattilan ja Hollolan rajalla.

40. SKSÄ 91. 1989, 28.

41. Douglas 2000, 85-86; Ravintohygieniasta ks. esim. Räsänen 1980.

42. Helsti 2000, 305, 343.

43. Helsti 2000, 342-344.

44. Räsänen 1980, 24, 28; Helsti 2000, 344.

45.  45 Juho Mäkäräisen kirje 14.7.1930.

46. Räsänen 1980, 4.

47. Juho Mäkäräisen kirje 4.10.1925.

48. Sillanpää 1999, 34. Vrt. myös Räsänen 1980, 28.

49. Helsti 2000, 344.

50. Salmi-Niklander 1989, 180.

51. Anna Mäkäräisen kirjeet 6.7.1942 ja 21.7.1942.

52. Roberts 1978, 68-70; Roberts 1982, 151-152, 246.

53. Vrt. Roberts 1982, 253; Samanlaisia tietoja on myös Pohjois-Suomesta, ks. Suolinna & Sinikara 1986, 94.

54. SKSÄ 127. 1989, 67; SKSÄ 134. 1989, 10; SKSÄ 132. 1989, 18. Myös emännän nimi vaihtelee eri kertojilla.

55. Sillanpää 1999, 33.

56. Apo 1996, 178.

57. Räsänen 1980, 17; Lehtonen 1982, 613.

58. Anna Kirveennummi ja Riitta Räsänen ovat todenneet, että kyläläisten keskinäinen kanssakäyminen pitää yllä yhteisöllisyyttä. Kylien työpaikat ovat siirtyneet taajamiin, mikä puolestaan on muokannut kyliä "asumismaaseuduksi", jonka asukkailla on varsin vähän tekemistä toistensa kanssa (Kirveennummi & Räsänen 2000, 8, 15).

59. Merkkipäivien vietto on säilyttänyt perinteisen kaavansa, josta poikkeaminen on harvinaista. Osallistuin vasta tammikuussa 2001 ensimmäisen kerran Kuopiossa vietetyille 50-vuotispäiville, joissa tarjottiin kahvin sijasta syntymäpäiväkakun kera kuohuviiniä. Vastaavaa en ole kohdannut Hämeessä.

Lähteet

Anna Mäkäräisen kirjeet Juho Mäkäräiselle 6.7. ja 21.7.1942. Hollolan kotiseutuarkisto.

Hollolan seurakunnan arkisto / Kirkonkirjat 1852-1979.

Juho Mäkäräisen kirjeet Anna Mäkäräiselle 24.1.1913; 7.12.1913; 14.1.1919; 4.10.1925; 8.8.1925; 28.3.1928; 14.7.1930; 29.3.1931; 24.6.1935 ja 29.7.1935. Hollolan kotiseutuarkisto.

Juho Mäkäräisen testamentti 21.9.1954 ja perukirja 2.10.1967. Hollolan kotiseutuarkisto.

Museovirasto (MV) / Juho Mäkäräisen elämäkerta 14.8.1964

Seuraavat tekijän nauhoittamat, Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran äänitearkistoon tallennetut haastattelut:
SKSÄ 88.-89.1989, 91.1989, 98.1989, 102.1989, 105.1989, 107.-109.1989,114.1989, 116.1989, 119.1989,123.-124.1989, 127.1989, 132.1989, 134.1989, 136.1989, 138.1989, 145.-146.1989.

Kirjallisuus

APO, SATU 1996: Agraarinen suomalaisuus - rasite vai resurssi? - Laaksonen, Pekka & Sirkka-Liisa Mettomäki (toim.): Olkaamme siis suomalaisia. Kalevalaseuran vuosikirja 75-76. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. Helsinki.

BURNETT, JOHN 1991: Coffee in the British diet 1650-1990. - Ball, Daniela U. (ed.): Kaffee im Spiegel europäischer Trinksitten - Coffee in the Context of European Drinking Habits. Veröffentlichungen des Johann Jacobs Museums zur Kulturgeschichte des Kaffees. Band 2. Zürich.

DOUGLAS, MARY 2000: Puhtaus ja vaara. Ritualistisen rajanvedon analyysi. Suomentaneet Virpi Blom ja Kaarina Hazard. Vastapaino. Tampere.

ELMGREN, ROB. 1914: Voiko keuhkotautinen mennä naimisiin? - Terveydenhoitolehti 2/1914.

ESKOLA, ANTTI 1975: Sosiaalipsykologia. Tammi. Helsinki.

ESSEMYR, MATS 1991: Prohibition and diffusion - Coffee and coffee drinking in Sweden 1750-1970. - Ball, Daniela U. (ed.): Kaffee im Spiegel europäischer Trinksitten - Coffee in the Context of European Drinking Habits. Veröffentlichungen des Johann Jacobs Museums zur Kulturgeschichte des Kaffees. Band 2. Zürich.

FORSIUS, ARNO 1993: Sosiaali- ja terveydenhuollon kehitys Hollolassa ja Lahdessa vuosina 1866-1985. Lahden kaupunki. Lahti.

HELSTI, HILKKA 2000: Kotisynnytysten aikaan. Etnologinen tutkimus äitiyden ja äitiysvalistuksen konflikteista. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran Toimituksia 785. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. Helsinki.

JOUTSIVUO [SAARINEN], TUIJA 1995: The Social Status of a Local Fool in a Finnish Village. - Köiva, Mare & Vassiljeva, Kai (eds.): Folk Belief Today. Estonian Academy of Sciences, Institute of the Estonian Language & Estonian Museum of Literature. Tartu.

KANSALLINEN ELÄMÄKERRASTO, osa V, Saari-Ö. 1934. WSOY. Porvoo.

KIRVEENNUMMI, ANNA & RÄSÄNEN, RIITTA 2000: Suomalainen kylä kuvattuna ja muisteltuna. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran Toimituksia 777. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. Helsinki.

KNUUTTILA, SEPPO 1989: Yhdeksääkymmentäyhdeksää lajia. - Laaksonen, Pekka & Piela, Ulla & Lahti, Pirkko (toim.) 1989: Hullun kirjoissa. Näkökulmia suomalaiseen kylähulluuteen. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran Toimituksia 508. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. Helsinki.

KOVALAINEN, PIRKKO 1973: Karjalainen siirtoväenperinne hämäläisympäristössä. Helsingin yliopiston kansatieteen laitoksen tutkimuksia no 3. Helsingin yliopisto. Helsinki.

KUUSANMÄKI, LAURI 1954: Elämänmenoa entisaikaan. WSOY. Porvoo - Helsinki.

KUUSI, MATTI 1974: Kansanperinteestä populaarikulttuuriin. - Suhonen, Pekka & Haatanen, Pekka & Vaittinen, Seppo & Kuusi, Matti & Aho, Erkki & Leikola, Anto & Laurila, Aarne: Sata suomalaisen kulttuurin vuotta 1870-luvulta nykyaikaan. Werner Söderström Osakeyhtiö. Porvoo - Helsinki.

KUUSI, SAKARI 1937: Hollolan pitäjän historia. Muinaisuuden hämärästä kunnallisen elämän alkuun 1860-luvulle. II osa. Werner Söderström Osakeyhtiö. Porvoo - Helsinki.

LAAKSONEN, PEKKA & PIELA, ULLA & LAHTI, PIRKKO (toim.) 1989: Hullun kirjoissa. Näkökulmia suomalaiseen kylähulluuteen. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran Toimituksia 508. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. Helsinki.

LEHTONEN, JUHANI U. E. 1982: Kaupungistuva kansankulttuuri. - Suomen kulttuurihistoria III. Itsenäisyyden aika. Werner Söderström Osakeyhtiö. Porvoo - Helsinki - Juva.

ROBERTS, FREDRIC M. 1978: Kenttätutkimus hämäläisestä kylästä. - Suomen Antropologi 2/1978.

ROBERTS, FREDRIC M. 1982: Under the North Star: Notions of Self and Community in a Finnish Village. Dissertation for the Degree of Ph. D. The City University of New York. New York.

RÄSÄNEN, MATTI 1980: Ruoka ja juoma sosiokulttuurisena kuvastimena. Ruokakulttuurin tutkimuksen ongelmia, metodeja ja kehityksen suuntaviivoja. Jyväskylän yliopisto, etnologian laitos. Tutkimuksia 11. Jyväskylä.

SAARINEN, TUIJA 1993: Heikan Jussin huumori Herralan kylän perinteen valossa. Painamaton folkloristiikan pro gradu -työ. Helsingin yliopisto.

SAARINEN, TUIJA 2000a: Huumori kukkii Hämeessä. Perinne kertoo kyläsuutarista. - Hiidenkivi 6/ 2000.

SAARINEN, TUIJA 2000b: Heikan Jussi. Katsaus kyläsuutarin huumoriin. - Krekola, Joni & Salmi-Niklander, Kirsti & Valenius, Johanna (toim.): Naurava työläinen, naurettava työläinen. Työväen historian ja perinteen tutkimuksen seuran vuosikirja Väki Voimakas 13. Työväen historian ja perinteen tutkimuksen seura. Turku.

SALMI-NIKLANDER, KIRSTI 1989: Modernin paikallisjuhlan ulottuvuuksia. - Pöysä, Jyrki (toim.): Betoni kukkii. Kirjoituksia nykyperinteestä. Tietolipas 115. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. Helsinki.

SAVONEN, SEVERI 1951: Keuhkotauti. Sen ehkäisy ja hoito. Sairaanhoitajien koulutussäätiö. WSOY. Porvoo-Helsinki.

SIGFIDSSON, INGEGERD 1993: Kaffedags. - Ljuggården. Meddelanden från Etnologiska institutionen, Göteborgs universitet 1993 nr 13. Göteborg.

SIHVO, HANNES 1989: Hullu kirjoissa. - Laaksonen, Pekka & Piela, Ulla & Lahti, Pirkko (toim.): Hulllun kirjoissa. Näkökulmia suomalaiseen kylähulluuteen. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran Toimituksia 508. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. Helsinki.

SILLANPÄÄ, MERJA 1999: Happamasta makeaan. Suomalaisen ruoka- ja tapakulttuurin kehitys. Hyvää Suomesta. Vantaa.

SUOLINNA, KIRSTI & SINIKARA, KAISA 1986: Juhonkylä. Tutkimus pohjoissuomalaisesta lestadiolaiskylästä. Suomi 134. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. Helsinki.

SYVÄLAHTI, TOINI (toim.) 1942: Kahvikullan korvikkeita. Marttaliiton, Pienviljelijäin keskusliiton, Sos. Dem. työläisnaisliiton ja Finlands Svenska Marthaforbund'in kotitalouskeskus. Helsinki.

TALVE, ILMAR 1973: Suomen kansanomaisesta ruokataloudesta. Turun yliopiston kansatieteen laitoksen toimituksia 2. Turun yliopisto. Turku.

TALVE, ILMAR 1990: Suomen kansankulttuuri. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran Toimituksia 514. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. Helsinki.

VOIPIO, TIMO 1993: Tropiikin lahjat. Kahvin, teen ja kaakaon talous- ja sosiaalihistoria. Gaudeamus. Helsinki.

VUORELA, TOIVO 1975: Suomalainen kansankulttuuri. Werner Söderström osakeyhtiö. Porvoo - Helsinki.

FM Tuija Saarinen
Folkloristiikka
Helsingin yliopisto