Joensuun yliopistoon perustettu uusi opintokokonaisuus, Islam ja länsi Kulttuurineuvottelijoiden koulutusohjelma, on tuonut Joensuuhun kansainvälisen opiskelijaryhmän pohtimaan islamin ja lännen kulttuurien kohtaamisia. Koulutusohjelman koordinaattorina olen saanut seurata keskusteluja, joita ryhmässä on käyty. Kohtaamisia on tarkasteltu toisaalta suurina maailmanpoliittisina kysymyksinä, toisaalta paikallisella tasolla erityisinä, konkreettisina arkipäivän kysymyksinä.
Tässä katsauksessa tarkoitukseni on pohtia tulevaan lisensiaatintyöhöni liittyviä kysymyksenasetteluja. Hahmotan tekemieni alustavien haastattelujen ja kartoitusten pohjalta Pohjois-Karjalassa asuvien muslimien tilannetta sekä niitä keskusteluja, joita on käyty liittyen muslimien läsnäoloon alueella. Oletuksenani on että nämä keskustelut vaikuttavat voimakkaasti siihen miten muslimiyhteisö laajemmin ja yksittäiset muslimit erityisesti rakentavat identiteettiään ja paikantavat itseään osana uutta kulttuurista ympäristöään. Ajatuksenani on tarkastella yhtäältä sitä julkista keskustelua, jota aiheesta on käyty ja toisaalta niitä muslimien ja valtakulttuurin edustajien kohtaamisia, joissa erilaisten kulttuurien arvot ja käytännöt törmäävät. Tätä kohtaamisten ja törmäyksien prosessia voisi kuvata rajankäynniksi muslimiyhteisön ja valtakulttuurin välillä, jossa uudelle vähemmistöryhmälle ja sen jäsenille ollaan luomassa tilaa. Myös yhteisön sisällä tapahtuva keskustelu ja yhteisön sisäinen dynamiikka on keskeinen identiteettiä ja tilaa määrittävä tekijä, johon tarkoitukseni on myöhemmin tutustua lähemmin.
Tutkimukseni kannalta erityisen mielenkiintoista on ollut seurata muualta tulevien muslimiopiskelijoiden paikantumista paikalliseen muslimiyhteisöön. Siinä missä toinen on löytänyt paikkansa aktiivisena yhteisön jäsenenä toinen on kokenut yhteisön ilmapiirin ja käsitykset liian ahtaiksi. Osittain keskustelut, joita käydään Pohjois-Karjalassa ovat samoja kuin ne laajemmat teemat, jotka liittyvät muslimien pysyvään läsnäoloon Suomessa ja Euroopassa. Peilaankin paikallista tilannetta näihin laajempiin keskusteluihin.
Kansallisen kulttuurin diskurssiin on pitkään kuulunut kuvaus etnisesti ja kulttuurisesti homogeenisesta Suomesta. Vielä 50-luvulla oppikirjoissa "rodullinen homogeenisuus" kuvattiin yhdeksi vahvimmista Suomen valtion yhtenäisyyden ja tasapainon takaajista (Anttonen & Pentikäinen 1995, 19). Nämä kuvaukset ovat korostaneet kansan yhtenäisyyttä yhteiskunnan voimavarana ja samalla sivuuttaneet muun muassa etniset vähemmistöt, joiden elämäntavat ja arvot poikkeavat valtakulttuurista.
Avoimemman ulkomaalaispolitiikan myötä ulkomaalaisten määrä Suomessa on kasvanut. Vaikka ulkomaalaisten suhteellinen määrä on edelleenkin hyvin pieni, on viimeisten kahden vuosikymmenen aikana tapahtunut kasvu ollut huomattavan suurta. (ks. Ulkomaalaiset ja siirtolaisuus 2000, 2001, 6–7). Monokulttuurisuuden diskurssista ollaan siirrytty korostamaan monikulttuurisuutta rikkauden lähteenä: Suomi on 90-luvun loppupuolella sitoutunut virallisesti edistämään kulttuurista monimuotoisuutta ja arvoisuutta ja parantamaan vähemmistöjen asemaa sekä tukemaan niiden olemassaoloa (ks. Liebkind 2001, 172). Diskurssit eivät kuitenkaan lakkaa äkillisesti vaikuttamasta ja käytännön tasolla ongelmia tuottaa syvään juurtuneet asenteet ja käsitykset. Voivatko eri vähemmistöt ja etniset ryhmät säilyttää oman erityisen kulttuuri-identiteettinsä ja samalla tuntea kuuluvansa osaksi suomalaista yhteisöä?
Suurin osa Suomen muslimeista on maahanmuuttajia. Ulkomaalaisia koskevista tilastoista ei kuitenkaan yksiselitteisesti voida päätellä Suomessa asuvien muslimien lukumääriä, sillä muslimeja ei tilastoida erikseen, kuten ei muidenkaan uskontojen kannattajia, luterilaisia ja ortodokseja lukuun ottamatta. Uskonnollisten yhdyskuntien kohdalla rekisteriä ylläpitää väestörekisterikeskus. Suurin osa muslimeista ei kuitenkaan ole rekisteröitynyt uskonnollisen yhdyskunnan jäseneksi: väestörekisterikeskuksen tilastojen mukaan kaikkiin Suomen islamilaisiin yhdyskuntiin kuuluu ainoastaan 1210 jäsentä (Karikoski, 22).
Tilastokeskuksen julkaisuista voidaan kuitenkin etsiä muslimimaissa (1) syntyneitä ja näiden lukujen perusteella arvioida muslimien määrää. On kuitenkin muistettava etteivät kaikki muslimimaista tulleet välttämättä ole muslimeja. Kaikki muslimit eivät myöskään välttämättä harjoita uskontoaan ja se missä määrin muslimina oleminen määrittää yksilön identiteettiä vaihtelee suuresti. Käsitteeseen "muslimi" ei tulisikaan sisällyttää määritelmää uskonnollisesta sitoutuneisuudesta tai tietystä uskonnollisesta käyttäytymisestä, vaikka "muslimi" sana yleisessä keskustelussa viittaa monesti muslimeihin nimenomaan uskonnollisessa mielessä. Muslimeilla tarkoitetaan tässä laajemmin sellaiseen etniseen ryhmään kuuluvia ihmisiä, jolla on islamilainen kulttuurinen tausta, sekä näiden jälkeläisiä (ks. Vertovec 1997, 3).
Tilastot antavatkin vain karkean arvion muslimien todellisesta lukumäärästä ja ovat monitulkintaisia. Tilastokeskuksen tilasto ulkomailla syntyneistä ottaa huomioon myös sellaiset henkilöt, jotka ovat jo saaneet Suomen kansalaisuuden. Toisaalta toisen ja kolmannen polven maahanmuuttajia se ei ota huomioon. Esimerkiksi Suomen vanhin muslimiyhteisö, tataarit (ks. Leitziger, 2001), sekä islamiin kääntyneet suomalaiset jäävät lukujen ulkopuolelle. Lisäksi pakolaiskeskuksissa asuvat muslimit kasvattavat määriä, samoin opiskelijat ja muut väliaikaisesti maassa asuvat.
Pohjois-Karjalassa ulkomaalaisten määrän suurin kasvu sijoittuu vuodelle 1991, kuten muuallakin Suomessa (2). Lukuja kasvattivat tuolloin Inkerin suomalaiset, jotka saivat paluumuuttajan statuksen sekä Somaliasta pakolaisina tulleet, jotka alkoivat saada oleskelulupia Suomessa. Kun kaikkien ulkomaalaisten määrä Pohjois-Karjalassa näyttää kasvaneen tasaisesti koko 1990-luvun, muslimien määrä näyttää selvästi vähentyneen. Vuonna 1996 Pohjois-Karjalassa oli reilut kolme sataa muslimimaassa syntynyttä kun vuonna 2000 heidän lukumääränsä oli enää puolet tästä (Tilastokeskus).
Syynä muslimien määrän vähentymiseen lienee suuremman yhteisön tarjoamat paremmat mahdollisuudet sosiaalisten kontaktien luomiselle (Tiilikainen 1999, 59) ja mahdollisesti myös kokemukset paikkakunnalla. Pohjois-Karjalassa asuvista muslimeista suurimman ryhmän muodostaa pakolaisina tulleet somalialaiset. Somalialaisten vastaanotto Joensuussa ei sujunut ongelmitta; epäluuloisuus, väärinkäsitykset ja suoranainen viha leimasivat lehdistössä käytyä keskustelua (Marjeta 2001, 4). Suuri osa oleskeluluvan saaneista näyttääkin muuttaneen pääkaupunkiseudulle, somalialaisista peräti 80 prosenttia asuukin entisen Uudenmaan alueella (Tiilikainen 1999, 59).
Pohjois-Karjalassa toimiva islamilainen yhdistys, Pohjois-Karjalan Islamilainen Yhdyskunta, antaa myös viitteitä Joensuussa asuvien muslimien määristä, vaikka yhdistys ei pidäkään rekisteriä jäsenistään. Yhdistyksessä toimivan muslimin arvion mukaan perjantairukouksissa käy ihmisiä parista kymmenestä ylöspäin. Suuret juhlat, Iid ul Fitr ja Iid ul Adha, keräävät laajemman määrän ihmisiä yhteen (suullinen tieto)(3).
Ilmeisesti juuri oleskelulupia saaneet somalialaiset alkoivat 90-luvun alussa etsiä paikkaa, jossa muslimit voisivat kokoontua yhteen rukoilemaan. Tila saatiin Joensuun keskustasta ja se vuokrattiin "Islamilaisen kulttuurikeskuksen" tilaksi. "Kulttuurikeskus" nimeä käytettiin "rukoushuoneen" tai "moskeijan" sijasta, jottei se pelottaisi vuokranantajaa tai kaupungin tahoja, sillä kaupungilta tiedusteltiin myös mahdollista tukea kulttuurikeskuksen toiminnalle. Tukea ei saatu ja vuokrat sekä muut kulut on maksettu rukoushuonetta käyttävien vapaaehtoisella tuella (suullinen tieto). Perjantairukousten lisäksi moskeijassa pyritään järjestämään myös päivittäiset rukoushetket viidesti päivässä. Rukoukset pidetään arabiaksi, niihin liittyvät luennot pidetään englanniksi ja arabiaksi. Rukoushetkien lisäksi rukoushuoneella kokoontuvat suomalaiset käännynnäisnaiset pitämään omaa luentoaan. Samoin lapsille on omaa ohjelmaa ja sunnuntaisin imaamin johtama Koraanikoulu (suullinen tieto).
Yhdistyksen puheenjohtajaksi nimetty, algerialainen Hichem Ghennam toimii myös yhteisön imaamina. Imaami on yhteisön rukousjohtaja. Hänellä ei tarvitse olla oppiarvoa, yleensä imaamit kuitenkin ovat oppineita (ks. Waardenburg 1990, 11, 18). Yhdistyksessä toimivat muslimit mainitsivat imaamille tärkeiksi ominaisuuksista hyvämaineisuuden ja esiintymiskyvyn. Imaamin tulisi myös osata resitoida Koraania. Yhteisö valitsee imaamin masourahissa, eräänlaisessa kokouksessa, jossa ryhmässä aktiivisesti mukana olevat päättävät kenet imaamiksi valitaan. Imaamin lisäksi yhteisön neljällä aktiivilla on avaimet yhdistyksen tiloihin. Heillä on omat tehtävänsä yhdistyksessä, mm. sihteerin, rahastonhoitajan ja talonmiesten tehtävät (suullinen tieto).
Pohjois-Karjalassa, Suomessa ja Euroopassa laajemmin on nähtävissä islamin institutionalisoinnin prosessi. Muslimien pysyvän läsnäolon myötä on noussut tarve omien etujen ajamiseen ja aktiiviseen toimintaan yhteiskunnan kehittämiseksi. Järjestäytyminen voidaankin nähdä osana muslimien sopeutumista ja pyrkimystä ajaa muslimien oikeuksia tasa-arvoisiksi kansalaisiksi ei-islamilaisessa yhteiskunnassa. Järjestöillä ja yhdistyksillä onkin suuri merkitys muslimi-identiteetin luomisessa, sillä järjestöjen ajamat oikeudet koskevat kaikkia muslimeja eivätkä vain näiden omia jäseniä.
Myös Pohjois-Karjalassa muslimiyhteisö on kokenut turvallisemmaksi ja tarpeelliseksi toimintansa virallistamisen. Yhteisön julkinen ja sosiaalinen keskus, samoin kuin yhdistyksen toimintakin on keskittynyt rukoushuoneen ympärille. Rukoushuone on ollut toiminnassa jo 90-luvun alusta, siis kauan ennen yhdistyksen virallista rekisteröintiä keväällä 2001. Rekisteröinnin myötä yhdistys nimettiin Pohjois-Karjalan Islamilaiseksi Yhdyskunnaksi (Yhdistysrekisteri). Rekisteröinti tuo yhdistykselle virallisen statuksen ja luo sille enemmän mahdollisuuksia toimia ja vaikuttaa omiin asioihin. Toisaalta etenkin monet maahanmuuttajamuslimit voivat kokea rekisteröitymisen arveluttavaksi asiaksi, jolla heitä kontrolloidaan. Pakolaistausta ja kokemukset kotimaassa luovat epäluuloa viranomaisia kohtaan. Tutkimuksen mukaan viranomaisten toimintaan Suomessa ollaan myös tyytymättömiä ja sitä pidetään syrjivänä (Jasinskaja-Lahti & Liebkind 2001, 89). Etenkin syyskuun terrori-iskun jälkeisessä maailmassa muslimeihin kohdistuva viranomaistarkkailu on myös todellista.
Omien kartoitusteni pohjalta olen havainnut, että yhdistys koetaan keinona tai välineenä toimia suomalaisessa yhteiskunnassa: paikallisen muslimin kokemuksen mukaan "ovet aukeavat" aivan eri tavalla Pohjois-Karjalan Islamilaisen yhdyskunnan edustajalle kuin yksityiselle muslimille. Samalla kuitenkin korostetaan, että muslimeille yhteisö on tärkeä, ei yhdistys sinänsä. Muslimien yhteisö, umma, on olemassa ilman yhdistystäkin ja siihen kuuluvat periaatteessa kaikki maailman muslimit (suullinen tieto).
Etenkin vähemmistöryhmät esitetään ja nähdään helposti yhtenäisenä kollektiivina. Henkilöiden näkeminen yhteisönä tai ryhmänä on kuitenkin aina määrittelyn tulos eikä luonnollinen asiantila. Mikään ryhmä tai yhteisö ei ole yhtenäinen vaan muodostuu alaryhmistä ja yksilöistä, joilla on keskenään kilpailevia näkemyksiä ja tavoitteita, ja jotka eivät välttämättä pidä ryhmään kuulumista itselleen tärkeänä (Lepola 2000, 382–383). Myös muslimiyhteisöstä puhuttaessa on muistettava että islamilainen kulttuuri on hyvin monimuotoinen ja on hyvin erilaista eri maissa. Lisäksi näissä maissa on monia etnisiä ja kulttuurisia ryhmiä, joilla on erilaiset kulttuuriset tavat.
Pohjois-Karjalan muslimiyhteisö on hyvin heterogeeninen, niin kansallisesti, etnisesti, kulttuurisesti kuin uskonnollisestikin. Vuonna 2000 maahanmuuttajia oli ainakin kymmenestä eri muslimimaasta. Somalialaisten lisäksi muita suurempia ryhmiä ovat marokkolaiset ja turkkilaiset sekä entisen Jugoslavian alueelta tulleet. Joensuun alueella on lisäksi seitsemän syntyperäistä suomalaista muslimikäännynnäistä, viisi naista ja kaksi miestä. Suuremmissa kaupungeissa toimivat yhdistykset ja yhteisöt ovat monesti jakautuneet edelleen etnisten, kielellisten, kansallisten, kulttuuristen ja ideologisten käsitysten ja taustojen mukaan (ks. Waardenburg 1990, 13). Pohjois-Karjalan Islamilainen Yhdyskunta sen sijaan on alueen ainoa yhdistys ja sen rukoushuonetta käyttävät hyvin monenlaisista taustoista tulevat muslimit.
Eroista huolimatta osa muslimeista on myös Pohjois-Karjalassa hakeutunut yhteen ja monet määrittävät itseään yhteisen muslimi-identiteetin kautta. Tällöin voidaan ajatella, että kansalliset, kulttuuriset ja kielelliset erot määritellään toissijaiseksi universaaliin islamiin ja yhteiseen muslimi-identiteettiin nähden. Suomalaisen muslimikäännynnäisen sanoin: "Kulttuuri kuuluu siihen maahan, mistä se on peräisin, mutta uskonto on universaali" (Lehtinen, 1998). Yhdistyksen perustaminen on yksi merkki yhteisöllisyyden tarpeesta, vaikka yhdistys yhteisömuotona voidaankin nähdä erityisesti länsimaisena yhteisöllisyyden tapana.
Islamin institutionalisoinnin myötä Euroopassa on käyty laajasti keskusteluja muun muassa moskeijoista, koulutuksesta ja kasvatuksesta sekä perheen asemasta ja lainsäädännöstä (Vertovec 1997, 27). Nämä kysymykset ovat myös Suomessa olleet esillä. Pohjois-Karjalassa kamppailu tilan puutteen kanssa on akuutti, sillä keskustan kellaritiloissa sijaitseva rukoushuone ei ole virallisesti ihmisten oleskeluun sopiva turvallinen paikka. Tila on myös käymässä ahtaaksi. Yhdyskunta ei kuitenkaan saa rahoitusta miltään ulkopuoliselta taholta ja yhteisön keräämät varat riittävät juuri ja juuri vuokraan ja juokseviin kuluihin.
Oman hautausmaan saaminen oli yksi Pohjois-Karjalan yhdistyksen rekisteröimisen päätavoitteista. Hautausmaa saatiin kuitenkin ilman rekisteröintiä, kun marraskuussa 2000 kirkkoneuvostossa allekirjoitettiin päätös perustaa Joensuuhun evankelis-luterilaisen hautausmaan yhteyteen hautausmaa muslimeille. Tällä hautausmaalla muslimeilla on vapaus omaan hoito- ja hautauskulttuuriin. Sopimuksen allekirjoittivat seurakuntayhtymän ja Pohjois-Karjalan islamilaisen yhdyskunnan edustajat. Tammikuussa 2001 hautausmaalle haudattiin ensimmäinen muslimi (suullinen tieto).
Koulutus ja kasvatus ovat yksi ristiriitaisimmista ja edelleen osin ratkaisemattomista kysymyksistä. Voimassa olevan asetuksen mukaan kolme muslimilasta kunnassa riittää islamin opetuksen järjestämiseen, jos vanhemmat sitä vaativat. Monet vanhemmat eivät kuitenkaan tiedä oikeudestaan eivätkä osaa vaati opetusta (Karikoski, 39). Toisena ongelmana on opettajien löytäminen. Suomalainen opetuslainsäädäntö vaatii opettajilta tiettyä tasoa ja pienestä yhteisöstä ei aina löydy koulutettua suomenkielentaitoista opettajaa. Myös yhteisön sisällä vaatimukset siitä mitä uskonnonopetuksen pitäisi olla ja kenen sitä tulisi opettaa vaihtelevat suuresti (ks. Karikoski, 39). Kielen ja uskonnonopetusta on Pohjois-Karjalassa järjestetty. On kuitenkin tapauksia, joissa opetusta ei olla käynnistetty, vaikka määrälliset vaatimukset kolmesta oppilaasta olisivatkin täyttyneet.
Edellä olen tarkastellut muutamia teemoja, jotka liittyvät muslimien läsnäoloon Pohjois-Karjalassa, Suomessa ja Euroopassa laajemminkin. Yksi suurista kysymyksistä on muslimien ja islamin pysyvä läsnäolo Euroopassa. Olennaista on se, miten muslimit integroituvat ja paikantuvat eurooppalaiseen, suomalaiseen tai pohjoiskarjalaiseen kulttuuriin ja toisaalta millä tavoin heidän läsnäolonsa vaikuttaa valtakulttuuriin. Toinen kiinnostava kysymys on islamin muutos eurooppalaisessa, länsimaisessa, ei-islamilaisessa ympäristössä. Voidaankin puhua "eurooppalaisen islamin" synnystä, jolloin islamin voidaan nähdä muotoutuvan uudelleen uudessa ympäristössä. Uudet maahanmuuttajasukupolvet näkevät oikeudekseen islamin tulkinnan omassa elämässään ja omasta tilanteestaan ja lähtökohdistaan lähtien. Tulkinta ei siis enää olisi vain oppineiden oikeus (Vertovec 1997, 39). Myös islamiin kääntyneet länsimaiset muslimit ovat omalta osaltaan vaikuttamassa eurooppalaisen islamin muotoutumiseen.
Pohjois-Karjalassa muslimiyhteisö on nuori ja suhteellisen pieni, mutta kuitenkin jo pysyvä osa aluetta, rukoushuone ja yhdistyksen perustaminen ovat tästä konkreettisina merkkeinä. Yhteisö onkin luomassa itselleen tilaa ja määrittelemässä oman olemassaolonsa muotoja. Mielenkiintoista olisikin selvittää laajemmin niitä merkityksiä, joita yhteisössä ja yhdistyksessä toimiminen muslimeille muodostaa. Toisaalta voidaan ajatella, että yhdistyksessä ja yhteisössä toimiminen olisi merkki integraatiosta suomalaiseen ja pohjoiskarjalaiseen yhteisöön. Toisaalta yhteisö ja yhdistys voi kuitenkin toimia eräänlaisena suojamuurina länsimaista kulttuuria ja sen arvoja vastaan. Tällöin yhteisö ei niinkään olisi merkki integroitumisesta kuin pyrkimyksestä säilyttää oma kulttuuri ja luoda ikään kuin erillinen, omalakinen yhteisö valtakulttuurin sisälle. Käytännössä nämä vaihtoehdot eivät välttämättä sulje toisiaan pois, vaan ne voivat toimia eri vahvuisina strategioina muslimien identifikaatioprosessissa.
1. Tässä maat, jossa yli puolet asukkaista on muslimeja sekä entisen Jugoslavian alueelta tulleet.
2. Vuonna 2000 Pohjois-Karjalassa oli 2431 ulkomaalaista, mikä oli 1,4 prosenttia koko
väestöstä.
3. Suulliset tiedonannot olen saanut Pohjois-Karjalan Islamilaisen yhdyskunnan jäseniltä.
Anttonen, Veikko & Pentikäinen, Juha 1995. Finland as a Cultural Area. Pentikäinen, Juha & Hiltunen, Marja (toim.): Cultural Minorities in Finland. An overview towards Cultural Policy. Publications of the Finnish National Commission for Unesco 66: Helsinki.
Karikoski, Mari (ei vuosilukua). Muslimikulttuurin monimuotoisuus. Pääkaupunkiseudun islamilaiset yhdyskunnat. Työministeriö. (Maahanmuuttoasiaa nro 4).
Lehtinen, Isra 1998. Pääkirjoitus. – Annur 9, 1998. Suomen Islamilainen Yhdyskunta: Helsinki.
Leitzinger, Antero 2001. Suomen Muslimit 1918–1958 immigraatio, integraatio ja identiteetti. Helsingin yliopiston valtiotieteellisen tiedekunnan poliittisen historian lisensiaattitutkielma.
Lepola, Outi 2000. Ulkomaalaisesta suomenmaalaiseksi. Monikulttuurisuus, kansalaisuus ja suomalaisuus 1990-luvun maahanmuuttopoliittisessa keskustelussa. SKS: Helsinki.
Liebkind, Karmela 2001. Monikulttuurisuus on tulavaisuutta. – Liebkind, Karmela (toim.): Monikulttuurinen Suomi. Etniset suhteet tutkimuksen valossa. Gaudeamus: Helsinki.
Liebkind, Karmela & Jasinskaja-Lahti, Inga 2001. Syrjintäkokemusten vaikutus maahanmuuttajiin. Liebkind, Karmela (toim.): Monikulttuurinen Suomi. Etniset suhteet tutkimuksen valossa. Gaudeamus: Helsinki.
Marjeta, Maarit 2001. Äidit ja tyttäret kahdessa kulttuurissa. Somalialaisnaiset, perhe ja muutos. Sosiologian tutkimuksia 4. Joensuun yliopisto: Joensuu.
Tiilikainen, Marja 1999. Islam, pakolaisuus ja somalikulttuuri. Tuula Sakaranaho ja Heikki Pesonen (toim.): Muslimit Suomessa. Yliopistopaino: Helsinki.
Ulkomaalaiset ja siirtolaisuus 2000. Tilastokeskus, Väestö 2001:8: Helsinki.
Vertovec, Steven & Peach, Ceri 1997. Introduction. – Vertovec, Steven & Peach, Ceri (toim.): Islam in Europe: the politics of religion and community. Macmillan: Basingstoke.
Väestörakenne 2000. Tilastokeskus, Väestö 2001:6: Helsinki.
Väestörakenne 1999. Tilastokeskus, Väestö 2000:8: Helsinki.
Waardenburg, Jacques 1990. The Institutionalisation of Islam in the Netherlands, 1961–1986. Gerholm, Tomas & Lithman, Yngve Georg (toim.): The New Islamic Presence in Western Europe. Mansell: London.
- Tilastokeskuksesta tilatut taulukot Pohjois-Karjalan väestöstä syntymämaan mukaan vuosina 1985–1998.
- Puhelinhaastattelu Joensuun evankelis-luterilaisten seurakuntien hautausmaa- ja puistotoimiston ylipuutarhuri Reima Karetien kanssa.
- Haastattelut kahden Pohjois-Karjalassa asuvan muslimin kanssa.
Seniha Djihangir
FM, Islam ja länsi Kulttuurineuvottelijoiden koulutusohjelma
koordinaattori
Joensuun yliopisto
seniha.djihangir (at) joensuu.fi