Tekijänoikeudella turvataan tekijän taloudellisia ja moraalisia oikeuksia teokseensa. Tekijä on verrattavissa työntekijään, joka on ansainnut palkan tekemästään työstä. Tekijällä on myös ainutlaatuinen, henkilökohtainen yhteys teokseensa, eikä hänelle ole merkityksetöntä, miten teosta käytetään hyväksi. Toisaalta tekijänoikeudella suojataan myös niitä taloudellisia panostuksia, joita tekijä tai joku muu, esim. kustantaja tai äänilevytuottaja, tekee teosten levittämiseksi yleisön saataville. Tästä näkökulmasta tekijänoikeus on investointien suojaa. (Ks. Haarmann 1999, 8.)
Tekijänoikeuden keskeisin tavoite on kuitenkin kirjallisuuden, tieteen ja taiteen edistäminen. Tämä tavoite on kaikissa maissa lainsäädännölle yhteinen. YK:n ihmisoikeuksien julistuksen 27 artiklassa tämä on ilmaistu seuraavasti:
1. Jokaisella on oikeus vapaasti osallistua yhteiskunnan sivistyselämään, nauttia taiteista sekä päästä osalliseksi tieteen edistyksen mukanaan tuomista eduista.
2. Jokaisella on oikeus niiden henkisten ja aineellisten etujen suojaamiseen, jotka johtuvat hänen luomastaan tieteellisestä, kirjallisesta tai taiteellisesta tuotannosta.
Toisaalta on siis muistettava vapaan tiedonvälityksen vaatimukset ja taattava suurelle yleisölle mahdollisuus tutustua tieteen ja taiteen saavutuksiin, mutta samalla on huolehdittava tekijöiden etujen suojaamisesta. Kummallakin vaatimuksella on kuitenkin yhteinen tarkoitusperä, sillä molemmat pyrkivät edistämään tieteen ja taiteen kehitystä ja niiden saavutusten leviämistä. Näin tekijänoikeus on nähtävä yhtenä kulttuuripolitiikan välineenä. (Haarmann 2001, 31.)
Tekijänoikeuden kohteena voi tekijänoikeuslain 1 § 1 mom. mukaan voi olla kirjallinen tai taiteellinen teos. Laissa on luettelo tavallisimmista teostyypeistä: kaunokirjallinen tai selittävä kirjallinen tai suullinen esitys, sävellys- tai näyttämöteos, elokuvateos, valokuvateos tai muu kuvataiteen teos, rakennustaiteen, taidekäsityön tai taideteollisuuden tuote. Luetteloon otettujen teostyyppien ohella myös muunlaiset teokset voivat saada suojaa, sillä teos voi ilmetä myös muulla tavalla. Tällä tavoin on otettu huomioon, että suojattavia teoksia voidaan luoda myös näiden teoskategorioiden ulkopuolella.
Kirjallisia teoksia ovat siten sellaiset teokset, joissa ilmaisukeinona on kieli kirjoitetussa tai suullisessa muodossa. Näin ollen tekijänoikeudella suojattuja kirjallisia teoksia voivat olla perinteisen kaunokirjallisuuden lisäksi esim. tieteelliset julkaisut, puheet ja kartat. Taiteellisia ovat muut teokset, esim. näyttämöteokset, elokuvat, sävellykset, kuva- ja rakennustaiteen teokset sekä ns. käyttötaide. "Kirjallinen ja taiteellinen" ei tässä yhteydessä tarkoita mitään laadullista tai esteettistä ominaisuutta, vaan "huonokin" teos voi saada tekijänoikeudellista suojaa. Teoksen tarkoituksella ei myöskään ole merkitystä, ja niinpä suojeltava teos voi kokonaankin palvella käytännöllistä tarvetta. Teoksen laajuudellekaan ei ole asetettu minkäänlaisia vaatimuksia. Tekijänoikeuden kannalta on jopa merkityksetöntä, onko teos sisällykseltään lain tai hyvän tavan vastainen.(KM 1953:5, 44; Pohjonen 1990, 3.) Tässä esityksessä tarkastelu rajataan koskemaan vain kirjallisia teoksia.
Se, että tuote voidaan luokitella kirjalliseksi tai taiteelliseksi teokseksi, ei automaattisesti merkitse, että se saisi tekijänoikeudellista suojaa. Suojaa saavat vain teokset, jotka täyttävät tietyt kriteerit eli ylittävät ns. teoskynnyksen. Tekijänoikeuslakiin otetusta sanamuodosta "sillä, joka on luonut teoksen" on lain esitöiden perusteella päätelty, että tekijänoikeussuojaa saavat vain omaperäiset ja itsenäiset teokset. Lainvalmistelutöissä käytetyillä ilmauksilla itsenäinen, alkuperäinen, uusi ja omaperäinen on tarkoitettu, että tekijänoikeussuojaa ei saa, jos tuote on syntynyt joko täysin mekaanisen työskentelyn tuloksena tai kopioimalla jo olemassa olevia tuotteita. Lisäksi luodun teoksen tulee ilmentää tekijänsä yksilöllisyyttä eli persoonallisuutta, ts. sen on oltava tekijänsä luovan ilmaisun omaperäinen tulos. (KM 1990:31, 25; Haarmann 1999, 48 - 49.)
Kansanperinneaineisto voi olla teoskynnyksen ylittymisen kannalta joskus hankalasti arvioitavissa. Yksittäinen kansanperinteen ilmentymä on voinut muodostua useiden eriaikaisten ja eri lähteistä peräisin olevien vaikutusten yhteensulautumana, jolloin voi olla vaikea päätellä, mikä on se uuden tuotoksen ehkä hyvinkin vanha alkulähde, joka ehkä voisi saada tekijänoikeussuojaa, ja mikä on esim. esittäjän oman luovan työn tulosta. Toisaalta on huomattava, että luomista ei tekijänoikeuslain tarkoittamassa merkityksessä ole esim. löytäminen tai ennestään tuntemattoman käsikirjoituksen tai kansatieteellisen aineiston julkaiseminen, riippumatta siitä työmäärästä, jonka aineiston kerääminen tai tutkiminen on vaatinut. (1)
Teostason arvioimiseksi ei ole mahdollista antaa tarkkoja sääntöjä. Ratkaisu tehdään kuitenkin harkinnan perusteella kussakin yksittäisessä tapauksessa erikseen.
Kaikki tekijänoikeuslain 1 §:n edellytykset täyttävät teokset eivät kuitenkaan saa tekijänoikeussuojaa. Lain 9 §:n mukaan lait ja asetukset sekä viranomaisen tai muun julkisen elimen päätökset ja lausumat eivät kuulu tekijänoikeussuojan piiriin.
Tekijänoikeus on lisäksi ennen kaikkea muodon suojaa. Ajatuksia, aiheita, menetelmiä tai periaatteita ei sinänsä suojata. Samoin tieteelliset löydöt, teoriat, tutkimustulokset ja tiedot jäävät tekijänoikeudellisen suojan ulkopuolelle. Sen sijaan ilmenemismuoto, johon tekijä on ajatuksensa tms. saattanut, voi saada suojaa. Tutkimustuloksetkin ovat tekijänoikeuden estämättä vapaasti hyödynnettävissä, kunhan ne esitetään itsenäisellä ja omaperäisellä tavalla. (Ks. Rajala 1998, 17 - 18.)
Tekijänoikeus kuuluu sille, joka on luonut teoksen. Tekijänoikeutta eivät saa luomisprosessin tekniset avustajat, materiaalin kerääjät tms., ellei heidän oman työpanoksensa tulos ylitä teoskynnystä. (Haarmann 1999, 79.)
Kirjeet ja haastattelut eivät ole poikkeuksia. Tekijänoikeus kirjeeseen on siten sen tekijällä eli kirjoittajalla, ei vastaanottajalla. Haastatteluun voi syntyä myös yhteinen tekijänoikeus, jos haastateltavan panos selvästi ilmenee lopputuloksesta. (Haarmann 1999, 78.) Tämä tarkoittaa, että kirjeen julkaisemiseen tarvitaan aina tekijän tai tekijänoikeuden haltijan suostumus. Toisaalta on otettava huomioon yksityisyyden suojaan ja kirjesalaisuuteen liittyvät näkökohdat, jolloin myös kirjeen vastaanottajan oikeudet korostuvat. Kirjeen käyttämisessä ilman kirjeen kirjoittajan ja sen vastaanottajan lupaa on oltava hyvin varovainen. Selvintä olisi pyytää aina sekä lähettäjän että vastaanottajan suostumus kirjeen käyttämiseen. Myös arkistojen tulee huolehtia siitä, että esim. lahjoituksena saatavaan aineistoon saadaan samalla myös tarvittavat käyttöoikeudet. - Tähän palataan myöhemmin myös teoksen julkistumista käsiteltäessä.
Tekijällä on yksinomainen oikeus määrätä tekijänoikeudestaan. Tämä tarkoittaa, että hänellä on oikeus käyttää teosta itse tai luovuttaa teokseen liittyvät oikeudet tai osia niistä toiselle. Tekijänoikeuden luovutus ei ole määrämuotoinen, vaan se voi olla kirjallinen, suullinen tai osapuolten hiljaiseen yhteisymmärrykseen perustuva. Myös tilauksesta tahi työ- tai virkasuhteessa luotuihin teoksiin tekijänoikeus kuuluu alunperin kaikissa tapauksissa tekijälle itselleen, ja tilaajan tai työnantajan oikeus on aina tekijältä johdettu. (2)
Tekijän kuoltua tekijänoikeudet siirtyvät kuolinpesälle ja sitten tekijän oikeudenomistajille.
Tekijänoikeuteen sisältyy kahdenlaisia oikeuksia: taloudellisia ja moraalisia. Taloudellisia oikeuksia ovat oikeus valmistaa teoksesta kappaleita ja saattaa teos yleisön saataviin sekä oikeus jälleenmyyntikorvaukseen. Moraalisia oikeuksia ovat puolestaan isyysoikeus, respektioikeus ja luoksepääsyoikeus.
Tekijällä on siten ensinnäkin yksinoikeus valmistaa kappaleita teoksesta tai sen osasta millä tavalla tai missä muodossa tahansa. Kappaleiden valmistaminen merkitsee fyysisen muodon antamista teokselle eli teoksen aineellistamista. Teos voidaan valmistaa myös toista tekotapaa käyttäen. Näin ollen kirjallisen teoksen kappaleen valmistamista on paitsi esim. valokopioiden ottaminen myös käsin jäljentäminen, kopioiminen tietokoneen levykkeelle ja tulostaminen paperille. (Haarmann 1999, 88.)
Tekijällä on myös yksinomainen oikeus saattaa teos yleisön saataviin esittämällä teos julkisesti, levittämällä sen kappaletta yleisön keskuuteen ja näyttämällä sitä julkisesti. Keskeistä on, että yleisö saa mahdollisuuden tutustua teokseen.
Teosten julkinen esittäminen tulee kysymykseen ennen muuta sävellys-, näyttämö- ja elokuvateosten kohdalla ja teosten julkinen näyttäminen puolestaan lähinnä kuvataideteosten kohdalla. Jälleenmyyntikorvaus taas koskee pelkästään kuvataiteen teoksia. Kirjallisia teoksia koskeekin yleisön saataviin saattamisen muodoista lähinnä kappaleiden levittäminen yleisön keskuuteen. Tämä voi tapahtua esim. myymällä, vuokraamalla tai lainaamalla, mitkä on nimenomaan mainittu tekijänoikeuslaissa. Muita tapoja ovat esim. lahjoittaminen ja vaihtaminen. Levittämistä ei ole erityisesti laissa määritelty, mutta yleensä on katsottu, että levittäminen yleisölle on tapahtunut, kun teoskappale on saatettu tekijän yksityisen piirin ulkopuolelle. Esim. kirjakaupat, kirjastot, taidegalleriat ja videovuokraamot levittävät teoskappaleita yleisölle. (Haarmann 1999, 99.)
Isyysoikeudella tarkoitetaan tekijän oikeutta tulla mainituksi teoskappaleissa ja saatettaessa teos yleisön saataviin. Respektioikeudella tarkoitetaan tekijän oikeutta vastustaa sellaisten muutosten tekemistä teokseen tai sen sellaista saattamista yleisön saataviin, mikä loukkaa tekijän kirjallista tai taiteellista arvoa tai omalaatuisuutta. Isyysoikeus ja respektioikeus koskevat kaikkia teoslajeja. Moraalisista oikeuksista luoksepääsyoikeus koskee sen sijaan vain kuvataiteen teoksia.
Tekijänoikeussuoja syntyy teoksen luomisen myötä, ja se on voimassa siihen asti, kun 70 vuotta on kulunut tekijän kuolinvuodesta. Julkistamattoman teoksen, jonka tekijää ei tunneta, tekijänoikeus on voimassa, kunnes 70 vuotta on kulunut siitä vuodesta, jona teos luotiin.
Tekijälle kuuluvaa suoja-aikaa täydentää ns. editio princeps -suoja. Tekijänoikeuslain mukaan se, joka ensimmäisen kerran julkaisee tai julkistaa aikaisemmin julkaisemattoman tai julkistamattoman teoksen, joka on ollut Suomen lain mukaan suojattu ja jonka suoja on lakannut, saa teokseen samat taloudelliset oikeudet, kuin tekijällä on luomaansa teokseen. Oikeus on voimassa, kunnes 25 vuotta on kulunut siitä vuodesta, jona teos julkaistiin tai julkistettiin.
Säännöksen tarkoituksena on kannustaa julkaisemaan vanhoja mutta vasta löydettyjä teoksia, jotka muuten olisivat vapaasti käytettävissä. Julkistamattomuuden ja julkaisemattomuuden osoittaminen lienee käytännössä hyvin vaikeaa, joten editio princeps -suojan käytännöllinen merkitys jäänee vähäiseksi. (Haarmann 1999, 179.)
Moraalisten oikeuksien osalta suoja-aikaa täydentää ns. klassikkosuoja: sivistyksellisten etujen turvaamiseksi opetusministeriöllä on oikeus kieltää tekijän kuoleman jälkeen teoksen sivistyksellisiä etuja loukkaava käyttö. Tämänkin säännöksen merkitys on jäänyt vähäiseksi.
Tekijänoikeutta on rajoitettu erilaisten sivistyksellisten, sosiaalisten ja yhteiskunnallisten intressien vuoksi. Myös uskonnolliset ja käytännölliset syyt ovat puoltaneet tekijän yksinoikeuden rajoituksia. Tekijänoikeuden kokonaissisältö määrittyykin vasta tarkasteltaessa tekijän oikeuksia ja tekijänoikeuden rajoituksia kokonaisuutena.
Tekijänoikeuslain 2 luvussa olevat rajoitukset ovat poikkeuksia pääsäännöstä, ja niitä onkin tulkittava suppeasti. Rajoitusten kohde voi vaihdella teostyypeittäin. Lisäksi on huomattava, että osa rajoituksista kohdistuu julkistettuihin, osa julkaistuihin teoksiin. Teos julkistuu vain, jos se saatetaan yleisön saataviin luvallisesti. Tämä tarkoittaa nimenomaan, että julkistamisen pitää tapahtua joko tekijänoikeuden haltijan luvalla tai jollakin muulla mahdollisella tekijänoikeuslain mukaan laillisella perusteella. Sinällään aineisto julkistuu, jos oikeudenhaltija luovuttaa esimerkiksi yksityisiä asiakirjojaan julkiselle arkistolle. Jos kuitenkin aineiston luovuttaa joku muu kuin oikeudenhaltija, se ei julkistu. Jos teosta ei ole julkistettu, siitä ei saa ottaa kopioita edes yksityiseen käyttöön eikä sitä saa siteerata esim. tieteellisessä julkaisussa.
Julkaistuksi teos taas katsotaan, kun sen kappaleita on tekijän suostumuksella saatettu kauppaan tai muutoin levitetty yleisön keskuuteen. Kirjallinen teos julkaistaan yleensä kirjana, sävellysteos nuotteina tai äänitteenä, taideteos jäljennöksenä jne. Kaikissa tapauksissa julkaiseminen edellyttää, että teoksesta on valmistettu useita kappaleita. Jokainen julkaistu teos on samalla aina julkistettu. Sitä vastoin jokainen julkistettu teos ei ole aina julkaistu. (Haarmann 1999, 118 - 119.) Julkistetun materiaalin, esim. arkistoon luvallisesti luovutetun aineiston, julkaiseminen edellyttää aina tekijän tai oikeudenhaltijan lupaa.
Käytännössä tärkein vapaan hyväksikäyttöoikeuden tapauksista on teosten yksityinen käyttö. Jokaisella on oikeus valmistaa julkistetusta teoksesta muutaman kappaleen yksityistä käyttöään varten. Kappaletta ei ole lupa käyttää muuhun tarkoitukseen. Säännös ei koske rakennusteosta, tietokoneohjelmaa eikä tietokantaa.
Yksityistä käyttöä on kopiointi opiskelua, yksityistä tutkimustoimintaa ja ilman kaupallisia tavoitteita tapahtuvaa harrastustoimintaa varten. Ansiotarkoituksessa tapahtuva kappaleiden valmistaminen ei voi olla yksityistä käyttöä. Yksityinen käyttöoikeus on lisäksi aina vain fyysisillä henkilöillä.
Teoksesta saa valmistaa muutaman kappaleen. Ilmauksella voi olla eri tapauksissa erilainen sisältö. Missään tapauksessa rajoitus ei saa olla ristiriidassa teoksen tavanmukaisen käytön kanssa eikä toisaalta kohtuuttomasti loukata tekijän oikeuksia. Asiaan vaikuttaa mm. miten suuri painos teoksesta on otettu, kuinka arka teos on kopioinnille ja korvaako kopio alkuperäiskappaleen hankkimisen. Yleensä sallittua on vain parin, kolmen teoskappaleen valmistaminen. Kopioita saa valmistaa myös perheenjäsenille ja tuttavapiirille, mutta kopioiden kopioiminen ja lainaaminen on kiellettyä. (Haarmann 1999, 129; Rajala 1998, 27 - 28.)
Tekijänoikeuslaissa on annettu valta säätää asetuksella tietyille arkistoille, kirjastoille ja museoille oikeus toimintaansa varten valmistaa kappaleita teoksesta asetuksessa säädetyin ehdoin. Tekijänoikeusasetuksen 1 - 6 §:ssä on tarkemmat määräykset.
Oikeus on annettu mm. Eduskunnan kirjastolle, korkeakoulujen kirjastoille, maakuntakirjastoille sekä valtion omistamille museoille. Lisäksi opetusministeriö voi antaa tämän oikeuden muullekin arkistolle, kirjastolle tai museolle. Oikeuden saajat voivat valmistaa kokoelmissaan olevasta aineistosta jäljennöksiä esim. mikrofilmauksella turvanäkökohtien edellyttämässä laajuudessa. Lainaajalle voidaan antaa jäljennös, jos alkuperäinen teos on vahingoittumiselle altis tai vaikeasti korvattavissa. Ilman erityistä syytä jäljennöksiä ei kuitenkaan saa olla useampia kuin kaksi. Julkistamatonta teosta ei saa jäljentää ilman tekijän lupaa.
Valokopioimalla saa valmistaa jäljennöksiä kokoomateoksissa, sanomalehdissä tai aikakauskirjoissa olevista yksittäisistä kirjoituksista sekä muiden julkaistujen teosten lyhyistä osista annettaviksi lainaajille tutkimus- ja opiskelukäyttöön alkuperäisten niteiden sijasta silloin, kun se katsotaan tarkoituksenmukaiseksi. Jäljennöksiä saa antaa vain yhden kappaleen.
Jos teoksen kappale on vaillinainen, saa puuttuvat osat valmistaa valokopioimalla, jos ne muodostavat vähäisen osan koko teoksesta. Jos kuitenkin teos on julkaistu useana osana, puuttuvan osan saa valmistaa vain, jos osaa ei ole saatavissa kirjakaupasta, kustantajalta tai julkaisijalta. Vapaakappaleisiin oikeutettu kirjasto puolestaan saa valmistaa valokopioimalla jäljennöksen julkaistusta teoksesta, jos teoksen hankkimista pidetään tarkoituksenmukaisena mutta sitä ei ole saatavana. Tällöinkin on mahdollista valmistaa vain yksi kappale, ja lisäksi vaaditaan, että kappaleen valmistamiseen on erityinen syy.
Tekijänoikeuteen sisältyy myös säännöksiä, jotka eivät koske varsinaista tekijänoikeutta, mutta kylläkin eräitä sitä lähellä olevia oikeuksia, joita kutsutaan lähioikeuksiksi. Näitä lähioikeuksia ovat mm. esittävän taiteilijan ja tuottajan oikeudet. Arkistojen kannalta mielenkiintoisin on kuitenkin ehkä luettelo- ja tietokantasuoja.
Tekijänoikeuslain 49 §:n mukaan luettelosta, taulukosta, ohjelmasta ja muusta sellaisesta työstä, jossa on yhdisteltynä suuri määrä tietoja, tai tietokannasta, jonka sisällön kerääminen, varmistaminen tai esittäminen on edellyttänyt huomattavaa panostusta, ei valmistajan suostumuksetta saa valmistaa kappaleita eikä sitä saa saattaa yleisön saataviin. Tällaisia töitä ovat esimerkiksi myyntiluettelot, osoitekalenterit ja erityiset laskentataulukot edellyttäen, että niissä on yhdisteltynä suuri määrä tietoja. Suoja-aika on voimassa, kunnes 15 vuotta on kulunut siitä vuodesta, jona työ valmistui, tai jos työ saatettiin yleisön saataviin ennen tämän ajanjakson päättymistä, 15 vuotta siitä vuodesta, jona työ saatettiin ensimmäisen kerran yleisön saataviin.
Luettelosuojasäännöksellä on tekijänoikeuslainsäädännön pääsäännöstä poiketen haluttu suojata nimenomaan sellaisia tuotteita, joiden valmistaminen on vaatinut runsaasti vaivaa, ammattitaitoa ja pääomaa ja jotka olematta teoksia tekijänoikeudellisessa mielessä ovat kuitenkin niitä lähellä. Mikäli työ ylittää teoskynnyksen, se voi saada tavanomaista tekijänoikeussuojaa.
Luettelon tai tietokannan valmistajana pidetään sitä luonnollista tai oikeushenkilöä, joka on taloudellisesti vastuussa luettelon tai tietokannan kokoamisesta. Valmistajan yksinoikeus kattaa myös luettelon ja tietokannan osien kopioinnin. Tällaisen osan on kuitenkin oltava työn laadullisesti tai määrällisesti arvioiden olennainen osa. Yksittäinen tieto ei täytä tätä edellytystä, mikä onkin tärkeää tietokantojen käytön kannalta. Luettelon ja tietokannan sisältämiä tietoja saa siis käyttää vapaasti hyväkseen. (Rajala 1998, 31.)
Valmistajan yksinoikeutta on rajoitettu viittaamalla tiettyihin teossuojan rajoitussäännöksiin. Esimerkiksi luettelon ja tietokannan kopioiminen yksityiseen käyttöön on sallittua. Tietokoneella luettavassa muodossa olevasta tietokannasta ei kuitenkaan saa valmistaa tietokoneella luettavassa muodossa olevaa kappaletta edes yksityiseen käyttöön. Sen sijaan esim. digitaalisessa muodossa olevasta tietokannasta saa valmistaa paperitulosteita yksityiseen käyttöön.
Tekijänoikeuden loukkauksesta voi olla sekä siviilioikeudellisia että rikosoikeudellisia seuraamuksia. Tekijänoikeusrikkomuksesta seuraamuksena on sakkorangaistus ja tekijänoikeusrikoksesta sakkoa tai vankeutta enintään kaksi vuotta. Teoksen luvattomasta käytöstä on aina suoritettava oikeudenhaltijalle kohtuullinen hyvitys, ja jos käyttäminen on tapahtunut tahallisesti tai tuottamuksesta, myös aiheutunut vahinko on korvattava.
Euroopan yhteisössä on kesällä 2001 hyväksytty tekijänoikeuksia koskeva direktiivi (2001/29/EY), joka tulee saattaa kansallisesti voimaan 21.12.2002 mennessä. Tuossa direktiivissä on pyritty ottamaan huomioon tietoyhteiskunnan ja digitalisoitumisen tuomia ongelmia tekijänoikeudelle. Keskeisiä kohtia direktiivissä ovat mm. kappaleiden valmistamista ja teosten välittämistä yleisölle koskeva sääntely, rajoitussäännösten tarkastelu sekä teknisten suojakeinojen sääntely.
Direktiivin mukaan tekijällä on yksinoikeus millä tavalla tahansa tapahtuvaan kappaleen valmistamiseen, mukaan lukien välillisesti ja tilapäisesti tapahtuva kappaleen valmistaminen. Toisaalta direktiivissä säädetään poikkeus tästä yksinoikeudesta: yksinoikeus ei koske sellaista tilapäistä kappaleen valmistamista, joka on väliaikaista tai satunnaista sekä erottamaton ja välttämätön osa teknistä prosessia ja jonka ainoa tarkoitus on mahdollistaa välittäjän toimesta tapahtuva teoksen tai muun aineiston siirto verkossa kolmansien osapuolien välillä tai sen laillinen käyttö ja jolla ei ole itsenäistä taloudellista merkitystä.
Kappaleen valmistamissäännös Suomen tekijänoikeuslaissa on laaja, ja se pitää sisällään myös tilapäiset tallennukset. Tältä osin kansalliseen lakiin otettaneen kuitenkin ainakin rajoitussäännös. Säännöksen tarkoituksena on sulkea yksinoikeuden piiristä esim. välitallennukseen ja aineiston selaamiseen liittyvät toimet. Mikä kaikki käytännössä on tällaista, voi kuitenkin osittain olla tulkinnanvaraista.
Direktiivin mukaan tekijällä on myös yksinoikeus sallia tai kieltää teostensa langallinen tai langaton välittäminen yleisölle sekä teoksen kappaleiden levittäminen yleisölle missä muodossa tahansa. Tekijänoikeuslain voidaan ehkä tulkita sisältävän kaikki nämä oikeudet, mutta selvyyden vuoksi asiasta olisi kuitenkin ehkä syytä muuttaa lainkohdan sanamuotoa.
Erityisesti arkistoja ja kirjastoja koskevat direktiivin 5 artiklan 2 kohdan alakohta c ja 3 kohdan alakohta n.
2 kohdan alakohta c sallii yksinoikeuden rajoitukset, kun kyseessä on välitöntä tai välillistä taloudellista tai kaupallista etua tavoittelematon yleisölle avointen kirjastojen, oppilaitosten tai museoiden taikka välitöntä tai välillistä taloudellista tai kaupallista etua tavoittelemattomien arkistojen suorittama tarkoin määritelty kappaleen valmistaminen. Tällainen kopiointi ei edellytä korvauksen suorittamista tekijöille, mutta kopiointi ei saa olla ristiriidassa teoksen tavanomaisen hyödyntämisen kanssa eikä se saa kohtuuttomasti haitata oikeudenhaltijan oikeutettuja etuja.
Tämän säännöksen implementoinnissa huomio kiinnittynee mm. siihen, nimetäänkö kappaleen valmistamiseen oikeutetut laitokset esim. asetuksessa. Keskeinen kysymys on myös se, miten otetaan huomioon uudet viestinnän muodot, kuten tietokantoihin kerätyn materiaalin kopiointi. Lisäksi digitaalisessa muodossa levitetyn aineiston kopiointiin on kiinnitettävä tässä yhteydessä huomiota.
3 kohdan alakohta n mahdollistaa poikkeuksen, joka koskee edellä mainittujen laitosten kokoelmiin sisältyvien hankinta- ja lisensiointiehtojen piiriin kuulumattomien teosten näiden laitosten tiloissa tarkoitukseen varatuilla päätteillä tapahtuva välittämistä yleisölle tutkimusta tai yksityistä opiskelua varten. Tätäkin kohtaa koskee sama yleinen tavanomaista hyödyntämistä ja kohtuutonta haittaa koskeva rajoitus kuin edelläkin.
Tätä rajoitusta ei sisälly nykyiseen lakiin, ja sen mahdollinen sisällyttäminen tekijänoikeuslakiin tulee pohdittavaksi direktiiviä implementoitaessa.
Direktiivin implementoinnin yhteydessä tulee pohdittavaksi myös eräistä direktiivin asia-alueeseen liittyviä kysymyksiä, joiden kohdalla direktiivi ei suoraan edellytä muutoksia. Tällaisia kysymyksiä ovat mm. kirjastojen ym. pysyvissä kokoelmissa olevan aineiston säilyttämisen edellyttämän kopioinnin ja digitoinnin sääntely.
1. Tiedon kerääjä ja julkaisija saattaa kuitenkin saada muuta kuin varsinaista tekijänoikeussuojaa julkaisemalleen aineistolle. Ks. jäljempänä editio princeps -suoja ja luettelo- ja tietokantasuoja.
2. Tietokoneohjelmien osalta tekijänoikeuslaissa on säädetty, että tekijänoikeus työ- tai virkasuhteessa luotuun tietokoneohjelmaan siirtyy työnantajalle lukuun ottamatta sellaisia teoksia, jotka on luotu korkeakoulussa tutkimus- ja opetustyössä. Muilta osin lakiin ei sisälly erityisiä säännöksiä työsuhdetekijänoikeudesta, vaan työsuhteissakin sovelletaan yleisiä oikeuksien siirtymistä koskevia säännöksiä.
Haarmann, Pirkko-Liisa 2001. Immateriaalioikeuden oppikirja. 3. uudistettu painos. Helsinki: Lakimiesliiton kustannus.
Haarmann, Pirkko-Liisa 1999. Tekijänoikeus & lähioikeudet. 2. uudistettu painos. Helsinki: Lakimiesliiton kustannus.
KM 1953:5, Ehdotus laiksi tekijänoikeudesta kirjallisiin ja taiteellisiin teoksiin. Helsinki 1953.
KM 1990:31, Tekijäoikeuskomitean V mietintö. Äänitteiden ja audiovisuaalisten teosten kopiointi ja levitys. Helsinki 1990.
Pohjonen, Marja 1990. Tekijänoikeuden kohteesta ja sisällöstä käytännön esimerkkien valossa. Opintomoniste. 5. 5. muutettu painos. Turku: Turun yliopisto.
Rajala, Katariina 1998. Tekijänoikeuden yleiset opit. - Katariina Rajala (toim.), Tutkimuksen tekijänoikeudet. Helsinki: Werner Söderström lakitieto.
Katariina Sorvari, OTL, VT
Siviilioikeuden ma. assistentti
Turun yliopisto
katraja@utu.fi