Lectio praecursoria Joensuun yliopistossa 31.5. 2002.
Viimeiset viisi vuotta olen saanut etuoikeutettuna viettää itäsuomalaisen romaniväestönosan kiinnostavan, kiehtovan ja värikkään laulukulttuurin parissa. Kenttätyön tuloksena olen koonnut yli kolme sataa mustalaislaulua, ja laulajien käsityksiä laulujen sanottavasta, historiasta ja merkityksistä romanikulttuurille. Nyt väitöskirjassani lähestyn romanien lauluperinnettä laulusävelmien ja -tekstien sekä ennen kaikkea haastateltavien laulukäsitysten kautta. Laulukäsityksillä viittaan tässä kysymyksiin lauluperinteen välittymisestä, käyttöyhteyksistä ja laulujen aiheista. Keskeinen tutkimuskysymys on ollut, miten haastattelemieni romanien esittämät laulut ja laulukäsitysten merkitykset rakentuvat. Aihetta olen lähestynyt kolmesta näkökulmasta: historiallisesta, kulttuurisesta ja sosiaalisesta. Nämä kontekstuaaliset ulottuvuudet ovat määritelleet työssäni sen, mitkä tulkinnat ovat olleet kulloinkin relevantteja.
Mustalaismusiikin aihe ei itselleni ole aivan uusi. Oma taustani kitaristina on vaikuttanut vahvasti tutkimusaiheen valikoitumiseen. Musiikillinen polkuni on vuosien varrella risteillyt useisiin, kenties liiankin moneen eri suuntiin ja käsittänyt siten kirjavan joukon erilaisia mustalaismusiikin lajeja ja tyylejä. Näistä minittakoon mustalaisjazz ja flamenco, jotka ovat avanneet uusia näkökulmia mustalaismusiikin moniääniseen todellisuuteen. Myös ajoittainen päätyöni keikkamuusikkona on rikastuttanut musiikin tutkimuksen kontekstuaalista näkökulmaa. Todettakoon tässä yhteydessä, että käytän mustalainen-sanaa vain puhuessani lauluista tai musiikista. Muuttoin katson, että on korrektia puhua romaneista.
Tutkimukseni teoreettiseksi viitekehykseksi olen nimennyt kulttuurisen ja sosiaalisen konstruktionismin. Konstruktionistinen otteeni ja kysymyksenasettelun yhtymäkohdat tulevat kiteytettynä esiin seuraavasta lauseesta: Miten lauluja koskevat käsitykset rakentuvat? Omaksumani teoreettisen viitekehyksen mukaan musiikkikulttuurinen todellisuus rakentuu toimijoidensa kautta. Toisin sanoen esittäessämme musiikkia tai keskusteltaessa siitä, me merkityksellistämme nuo kohteet. Nämä näkökohdat ovat olleet ohjaamassa tulkintojani siitä, miten laulukäsitykset rakentuvat ajallis-paikallisesti kulloisenkin käyttöyhteyden mukaan. Tärkeätä on huomioida, että musiikin esittämisen ja haastateltavien musiikkia koskevan puheen ohessa toimintaa ovat myös näitä ilmiöitä koskevat tutkijan tekemät tulkinnat. Katson, että tutkijan osallisuus vaikuttaa olennaisesti empiiristen aineistojen muodostumisprosesseihin.
Tutkimukseni paikantuu eri tieteiden kenttään siten, että eri kontekstien tulkinnassa olen hyödyntänyt folkloristiikassa, etnomusikologiassa ja antropologiassa käytettyjä lähestymistapoja. Tutkimusaineistona laulutekstit, niiden analysointi ja tulkinta ovat luontevasti ominta perinteentutkimuksen aluetta. Ns. antropologisen folkloristiikan vastakohdaksi toisinaan kuvatun "tekstikeskeisen" perinteentutkimuksen sijaan työssäni sekä tekstit ja sävelmät että laulukäsitykset ovat pohdinnan kohteina. Etnomusikologiasta olen saanut virikkeitä musiikin ja musiikkikulttuurin analyysiin: perinteen yhteisöllistä tarkastelua tukee hyvin entomusikologinen analyysi musiikin käyttötilanteista, laulutyyleistä ja musiikkimausta. Kulttuuriantropologiasta olen saanut virikkeitä perinnettä ylläpitävän yhteisön tulkitsemiseen: olen tarkastellut musiikkiin liittyviä toimintoja, kuten laulua, soittoa ja musiikkia koskevaa puhetta sekä niiden rakentumista kulttuurisena ja yhteisöllisenä toimintana. Lisäksi olen tarkastellut eri kulttuurisia piirteitä ja käytänteitä laulukulttuurista avautuvien hengellisen ja iskelmämusiikin konteksteissa. Tiivistäen tutkimuksellisena mielenkiinnon kohteina ovat olleet lauluperinteestä avautuva menneen ja nykyisen romanikulttuurin kuva muutoksineen, unohtamatta empiiristä tutkimusta läpäisevää sosiaalista vuorovaikutusta ja sen merkitystä aineistoni muotoumiseen.
Kuten konstruktionistiseen tutkimusotteeseen hyvin sopii, myös kenttätyön lähtökohtana on ollut aineiston muotoutumisen tilannesidonnaisuus: eli katson, että tutkimusaineisto on syntynyt tutkijan ja haastateltavien välisessä vuorovaikutuksessa. Tätä näkökulmaa pyrin hyödyntämään myös tulkinnoissa. Olen työssäni osoittanut, miten tutkijana olen aktiivisesti tutkimusprosessissa operoiva tekijä. Vaikutan vääjäämättä aineiston muodostumiseen ja olen läsnä eri tulkinnan vaiheissa. Erityisen tärkeätä tämän työn aineiston muotoutumisessa on ollut se, etteivät vuorovaikutustilanteessa kohdanneet vain tutkija ja informantti, vaan myös näiden historialliset, kulttuuriset, sosiaaliset ja myös musiikilliset intressit. Aineistot rakentuivat pitkälti sen mukaan millaisia kohtaamisia onnistuin kenttätyössäni luomaan. Erityisesti se, että kenttätyöni on ollut luonteeltaan dialogista sekä kielellisen keskustelun että musisoinnin keinoin, vaikutti aineistooni eri tavoin riippuen haastateltavien iästä, sukupuolesta, ajasta ja paikasta. Yhdessä musisointi yhdessä tutkittavien kanssa on ollut keskeinen osa tutkimustyötä.
Kenttätyössäni huomasin toistuvasti, miten tärkeä osa romanikulttuuria mustalaislaulut ja laulaminen ovat. Tästä kertoo sekin, että laulamista arvostettiin ja tutkimustyöhöni suhtauduttiin vakavasti. Mustalaislaulun elinvoimaisuudesta viestii myös se, että nuoremmat haastatellut hallitsivat laulut tyylikeinoineen eräänlaisena äidinkielenään. Eri laulusäkeitä ja teemoja yhdistämällä he pystyivät luomaan uusia lauluja ja käyttämään niitä mielekkäissä konteksteissa. Tämä osoittaa mielestäni sen, etteivät mustalaislaulut ole vain perinteen toistoa, vaan laulamista, johon liittyy luova musisoinnin periaate. Näissä esityksissä on aina tietty ainutkertaisuuden aspekti läsnä. Tärkeätä on huomata, että myös nuorempien haastateltavien laulukäsitykset osoittavat, ettei mustalaislaulun maailmankuva ole heille vieras (ja eksplisiittistä selittämistä vaativa).
Sävelminä mustalaislaulut ovat edelleen omintakeista perinnettä, vaikka lauluista on kuultavissa monia ns. uudemman rekilaulun tyylejä ja piirteitä. Vaikka laulutapa on vuosien saatossa muuttunut on lauluista kuultavissa paljon sukupolvelta toiselle siirtyneitä piirteitä. Rytmisesti lauluissa on hidas poljento, säeparit päättyvät vedättäviin, aika-arvoltaan pitkiin säveliin, melodiat rakentuvat ns. luonnollisen molliasteikon varaan ja sisältävät runsaasti murtosointukulkuja. Kokoamilleni sävelmille ominaisia ovat myös tietyt arkaisoivat piirteet, kuten melodian syvärakenteen pentatoniikka.
Myös mustalaislaulun esitystapa, kuten laulutempojen hitaus, vibrato ja erilaiset korusävelet, kuten aksentoidut ylä- ja alaetuheleet, äänen takakireys tai karheus ovat selvästi kuultavissa sekä nuorempien että vanhempien laulajien esityksistä. Nimenomaan esitystapansa puolesta nämä sävelmät liittyvät romanien yhteisölliseen traditioon. Tämä ei tietenkään tarkoita sitä, että mustalaislaulut olisivat esitystavaltaan jollain tavoin homogeenistä perinnettä. Etenkin nuoremmat soittajat säestivät lauluaan muunnesoinnuilla ja koristivat perinteistä säestystä rasguedoilla ja tremoloilla. Harmonisen kekseliäisyyden myötä myös melodinen innovativisuus on lisääntynyt.
Lauluaiheiden suppeahkokin vertailu Suomen kansan sävelmiin osoitti, että niillä on läheinen yhteys kansanlauluihin. Kiintoisaa kuitenkin on, että osa säkeistä korvataan romanien kulttuurisilla symboleilla, kuten hevoseen liittyvillä teemoilla. Esimerkiksi usein alkusäe tai säepari noudattaa tematiikaltaan rekilaulun aiheita, mutta jälkisäkeessä laulaja kiinnittää kuulijansa huomion yhteisölliseen perinteeseen. Laulajat käyttävät runsaasti mustalaislaulun metaforakieleen kuuluvia ilmauksia, joita ei nykyisin kuule arkipuheessa. Myös nämä laulukielelliset erikoisuudet ovat osa lauluperinteen etnistämistä.
Tarkastelin lauluja ja laulukäsityksiä historiallisessa kontekstissa siitä näkökulmasta, miten nämä tuottivat menneisyyttä. Olin kiinnostunut siitä, miten merkityksellisiksi tietyt tapahtumat haastattelutilanteissa koetaan ja miten kuvauksia rakennetaan. Tulkintani osoittavat, että lauluissa on lukuisia menneisyyttä tuottavia merkitystasoja, jotka ovat sidottuja käyttöyhteyteensä. Osaltaan laulukäsitykset olivat kytköksissä lauluaiheisiin, jotka avasivat haastatelluille menneisyyteen suuntautuvia referenssejä, kuten aikaa, paikkaa, sosiaalisia suhteita ja ryhmien välistä vuorovaikutusta. Suuri osa lauluaiheista, aikaisempine esitystapakäytäntöineen kertasi kuvaa maaseuden etnisestä yhteisöstä, sen maskuliinisista ihanteista ja perheen auktoriteettirakenteesta. Romanien varhaisemmista toimeentulomuodoista erityisesti hevosen vaihto ja -myynti, käsityöt ja elämäntapaan kuulunut kiertäminen ohjasivat käsitysten jäsentymistä. Lauluaiheet antoivat viitteitä siitä kuka, ketkä, missä ja milloin ovat mitäkin tehneet.
Se, miten laulut tarjosivat väylän menneisyyden konstruoimiseen, oli sidoksissa haastateltujen ikään, sukupuoleen, sosiaaliseen asemaan ja musiikillisen kompetenssiin. Laulujen kautta avautuva menneisyys ei välittynyt kaikille samanlaisena. Tämä on ymmärrettävää, sillä kulttuurin dynamiikasta aiheutuen eri sukupolvien kokemustaustat, kuten laulukulttuuriin sosiaalistuminen vaihtelevat. Vanhemman laulajasukupolven kohdalla menneisyyden kuvauksia hallitsivat kauttaaltaan romanien varhaisemmat taloudellis-sosiaaliset rakenteet, maaseutuyhteisössä ryhmien väliset välittömät vuorovaikutussuhteet ja romanien omaehtoisen kulttuurin eheys ja toimivuus. Vanhempien haastateltujen puheessa korostui perusasetelmana eleginen, kiertolaisen nostalgiasta kumpuava sävy. Juuri heidän puheestaan välittyi yhteisöllisyyttä ja yksilöllistä menneisyyttä korostava kaipuu. Kulttuurisen järjestyksen reunuksena korostui alueellisuus, niin että lauluista avautuvassa menneisyyskuvassa painottui romaniuden ja karjalaisuuden kytkentä.
Laulujen avulla paitsi jäsennettiin menneisyyttä, tulkittiin romanikulttuurista todellisuutta ja sen sopimuksenvaraisuutta. Mustalaislaulujen esittäminen, kuulijoiden vastaanotto ja lauluista keskusteleminen on myös yksi kulttuurisen vuorovaikutuksen muoto. Tutkimukseni osoittaa, että vaikka se todellisuus, jonka kielenä, mallina ja kuvauksena laulutraditio on kehittynyt, on monin tavoin muuttunut, laulut ovat valikoituneet ilmaisemaan tiettyjä kulttuurisia merkitysrakenteita. Tällaisina voidaan pitää perhe- ja sukukeskeisyyttä, tapa- ja käytösnormistoa, kuten vanhemman kunnioitusta. Vanhemman kunnioitus ja tähän liittyvä häveliäisyys vaikuttivat aineistoni rakentumiseen niin, että vanhempien ihmisten ollessa haastattelutilanteessa paikalla, nuorempien lauluesitykset jäivät tallentamatta. Häveliäisyys vaikutti aineistooni niin, että haastattelutilanteissa ilmeni useita hiljaisuuden siivittämiä teemoja, kuten seksuaalisuuteen liittyvät aiheet. Suvun arvoa koskevat kuvaukset olivat samalla etnisyyden aspekteista lähteviä korostuksia, joissa keskeisiä epiteettejä olivat lähisukulaisuus, suurperhe tai sakki. Tällä tavoin haastatellut korostivat ryhmän erikoislaatuisuutta ja etäisyyttä toisiin ryhmiin nähden. Näissä laulukäsityksissä painottui romanien oman etnoksen asema, valtaväestöstä poikkeavana vähemmistönä.
Laulurepertuaarien tarkastelu osoitti sen, miten eri ikä- ja sukupuoliryhmillä perinneorientaatio ja -tendenssit ovat erilaisia. Naisten laulut olivat romanttisen rakkauden ilmausta ja painotusta heteroseksuaaliseen parisuhteeseen, vakkakin, kuten edellä ilmi kävi, esiintyjien iällä oli myös oma merkityksensä repertuaarien rakentumiseen. Kun iäkkäämpien haastateltavien lauluja sävytti haikea kulkuriromantiikka ja vahva eilisen kaipuu, nuorempien naisten laulut suuntautuivat monesti nuorille miehille. Aineistossani suuri os on ns. rakkauslauluja. Laulujen kautta yksilö voi kanavoida ja nostaa esiin henkilökohtaisia tunteita ja tuntemuksia.
Miesten repertuaareissa korostuivat hevos-, markkina- ja viina-aiheiset laulut. Nämä lauluteemat ovat kytköksissä romanien varhaisempaan elämäntapaan ja toimeentuloon, aikaisemmin kun hevonen oli monen romaniperheen tärkein omaisuus. Perheen toimeentulo oli pitkälti riippuvainen miehen hevoskaupoissa menestymisestä. Viina-aiheisissa lauluissa käsiteltiin juomista sekä humoristisessa että opettavassa ja varoittavassa mielessä, kuten suomalaisissa kansanlauluissa yleensä. Se, että nuoret pojat esittivät näitä lauluja runsaasti, viittaa siihen, että viina-aiheisilla lauluilla on vahva initiaation merkitys. Korostamalla humaltumisen nautintoa nuoremmat haastatellut ilmaisivat päässeensä aikuisten miesten joukkoon. Lauluissa jako miesten ja naisten töihin on periaatteessa selkeä. Työn jakamiseen liittyi läheisesti myös fyysisen tilan jakautuminen. Koti ja perhe määrittyi naisen alueeksi, kun mies maskuliinisuuttaan rakentaessaan suuntautui kohti julkisempaa sfääriä. Miesten ja naisten lauluissa erilaisina toiminta-alueina painottui maaseutu.
Kiintoisimmillaan laulut, kuten myös niitä koskettavat kuvaukset koettelivat perinteisiä ja sovittuja kulttuurisia merkitysrakenteita niin, että niiden sisältöjä purettiin ja niiden sisällöistä neuvoteltiin laulujen välityksellä uudelleen. Lauluista puhuttaessa perheen ja suvun yhteisyyttä korostettiin mutta samalla laulukäsityksistä nousi esiin yksilölliseen elämäntapaan liittyviä piirteitä, kuten yksinäisyys. Myös perinteisiä sukupuolirooleja vahvistettiin, mutta samalla niiden sisältöä muutettiin. Musiikista käsin kulttuuri muutoksineen ei jäsentynyt kaikille samanlaisena, vaan jokaisella yksilöllä oli oma sosiaalisessa tilanteessa muodostettu käsityksensä laulukulttuurista.
Ristivalotin tutkimuksessani myös hengelliseen ja tanssimusiikkiin liittyvien käsitysten rakentumista haastattelupuheesta. Tutkimuksestani selviää, että tietty musiikki(yhteisö) muovaa jäsentensä merkityksenantoja. Uskonnollisuuden vaikutus mustalaislauluihin ja -laulamiseen ilmeni näiden laulujen paheksuntana. Uskonnollisen kääntymisen tai "herätyksen" myötä syntyi uudenlaista kommunikaatiota myös eri musiikin lajeista ja tyyleistä sekä niiden sopivuudesta uskonnolliseen viitekehykseen. Hengellisen musiikin maailma ei kuitenkaan ollut kaikille haastatelluille omalakinen musiikillinen kenttä irrallaan muusta musiikista. Hengellistä musiikkia koskevasta puheesta ilmeni myös se, kuinka kristillinen ideologia tarjoaa yhden mahdollisuuden ylittää totutut ryhmärajat. Yhteisessä uskossa ryhmät eivät vieroksu toisiaan. Kuitenkaan hengellistenkään laulujen esitystilanteet eivät etnisyyden osalta olleet määrittelemättömiä. Laulutapa ja ulkoisena tunnuksena pukeutuminen toimivat ryhmätunnuksina. Myös käyttämällä romanikieltä, lauluun saatiin luotua vierauden ja eksoottisuuden tuntua.
Tarkasteltaessa tanssimusiikin esitystilanteita, olen tutkimuksessani osoittanut, että monet romanien kulttuuriset piirteet ja käytänteet ilmenevät monin tavoin tanssimusiikin esityskonteksteissa. Leikkauspisteitä tanssimusiikin esityskäytänteiden ja kulttuuristen rakenteiden väliltä löytyi muun muassa kunnioittamisesta ja häveliäisyydestä.
Romanien esittämän tanssimusiikin erityisyys ilmeni haastaeltavien puheessa esitystavan haikeuden, tunteikkuuden ja tulisuuden määritelmillä. Lauluaiheita määriteltiin hillityiksi. Osin tämän vuoksi tietyt musiikintyylit, kuten tango, valssi ja iskelmät ovat nivoutuneet osaksi romanien etnisen identiteetin arkipäiväistä rakentumista. Esitystilanteissa etnisyyttä konstruoitiin myös pukeutumisella ja esittämällä tiettyjä iskelmiksi jalostettuja mustalaislauluja. Myös romanien omintakeinen laulutapa, kuten vibraton hidas ja laaja intonaation vaihtelu markkeeraa romanien laulua niin, että se on ylittänyt genrerajat aina mustalaislaulusta hengelliseen musiikkiin ja tanssimusiikkiin.
Laulut siis yhtenäistävät ryhmää sekä erottavat eri ryhmiä toisistaan. Lauluja koskevia käsityksiä rakennettiin ja niiden sisältöjä säädeltiin myös vastaanottajan odotusrakenteiden mukaisesti eli kulttuureiden välistä suhdetta hahmotettiin eri kulttuureiden välisiä eroja korostamalla. Kulttuuripiirteiden tuominen etualalle luo lisämerkityksiä musiikille.
Olen edellä esittänyt tiivistetyn tulkinnan, jonka mukaan musiikillinen moniäänisyys on ymmärrettävissä. Laulukäsitysten taustalta löytyy historiallista syvyyttä, kulttuurista ja tilanteista merkityksenantoa. Laulut ovat alati muuttuvaa ja juuri tästä näkökulmasta laulujen piirteitä, luonnetta ja tehtäviä onkin tarkasteltava: ajallis-paikallisesti osana ympäröivää kulttuuria ja sen moniäänisyyttä. Olen työssäni pyrkinyt painottamaan myös sitä, miten musisointi, kuten mikä tahansa taiteellinen toiminta voi murtaa ryhmärajojen kahleita ja avata uudenlaisia lähestymistapoja paitsi yksilöiden myös eri ryhmien välille.
Kai Åberg, FT
Joensuun yliopisto
Perinteentutkimus