Anu Korhonen & Kirsi Tuohela (eds.): Time Frames. Negotiating Cultural History. Kulttuurihistoria I. Turku. 2002.
Artikkelijulkaisu Time Frames. Negotiating Cultural History perustuu joulukuussa 2000 Turussa pidettyyn seminaariin Premoderns meets modern. A Roundtable With Professor Eva Österberg. Seminaarissa esi-modernin, varhaismodernin ja modernin aikakausiin erikoistuneet kulttuurihistorioitsijat kokoontuivat keskustelemaan kulttuurihistorian tutkimuksellisista ja metodologisista näkökulmista. Seminaarin alustuksista julkaisuun on toimitettu kahdeksan artikkelia.
Kirjoittajille yhteinen teoreettinen lähtökohta on konstruktionismin ajatus: sosiaalisen todellisuuden näkeminen keskustelunvaraisesti tuotettuna, sopimuksenvaraisena. Kulttuurin instituutiot, todellisuutta koskevat ja suhteellisen objektiivisiksi koetut käsitykset siis ilmenevät tietyissä ajallisissa, paikallisissa ja ideologisissa konteksteissa. Kuitenkin kirjoittajat korostavat, että tutkimuksen kohteena ovat aina "lihaa ja verta" olevat ihmiset sekä konkreettiset ilmiöt ja tapahtumat menneessä. Asetelma synnyttää kiinnostavia tutkimuksellisia haasteita.
Julkaisu on jaettu kolmeen osaan, joissa kussakin pohditaan historiantutkimuksen teoreettisia ja metodisia kysymyksiä konkreettisten tutkimusesimerkkien kautta. Ensimmäisessä osiossa kirjoittajat pohtivat yksilöiden toimintaa menneessä valintoja tekevinä subjekteina, kulttuurin luomissa konteksteissa ja tiettyjen instituutioiden puitteissa. Näin tarkastelee esimerkiksi Liisa Lagerstam ruotsalaista 1600-luvulla elänyttä aatelismiestä, Gabriel Kurckia. Lagerstam on jäljittänyt millaisista kulttuurisista, ideologisista ja uskonnollisista aineksista Kurckin käsitykset hyvästä ihmisestä, tässä tapauksessa siis kunniallisesta aatelismiehestä, ovat rakentuneet. Lagerstam hahmottaa Kurckin ihmiskäsitysten taustalta aineksia ajan aateliston koulutuksen ylläpitämistä käsityksistä, jotka sisältävät sekä puhdasoppisesta luterilaisuudesta että klassisesta humanismista peräisin olevia osittain ristiriitaisiakin elementtejä. Kuitenkin aikakautena yleiset käsitykset muokkaantuivat yksilöllisiksi ja vain Kurckille ominaisiksi hänen persoonallisuutensa ja yksilöllisen historiansa, valintojensa ja toimintansa kautta.
Hanne Koivisto on pohtinut suomalaisen vasemmistoälymystön toimintaa 1930-luvulla yksilöllisen toiminnan sekä kulttuuristen mallien (kollektiivisten ideologioiden) vuoropuheluna. Koivisto tarkastelee Raoul Palmgrenin romaania 30-luvun kuvat suhteessa ajan laajempaan historialliseen ja poliittiseen kontekstiin. Myös tässä tulevat näkyviin yksilöiden valinnat ja kontekstien tarjoamat mahdollisuudet ja rajoitukset yhtäältä konstruoida ja toisaalta representoida vasemmistoälymystöä.
Kirjan toinen osio keskittyy yksilön ja laajempien kulttuuristen rakenteiden välisten suhteiden lisäksi pohtimaan menneen yksilöiden tutkimisen metodologista ongelmallisuutta. Tutkijat voivat lähestyä menneen ilmiöitä vain dokumenttien välityksellä. Ne kontekstit, joissa dokumentteja luetaan ja tulkitaan ovat aina tutkijan rakentamia, konstruoimia tai rekonstruoimia. Kuitenkaan alkuperäistä ilmiöiden kontekstia ei voida tavoittaa, ainoastaan lähestyä sitä. Riitta Laitinen tarkastelee artikkelissaan Amerikan alkuperäisasukkaiden yksilöllisten kokemusten tutkimisen haasteellisuutta. Laitinen huomioi myös lähdeaineiden ongelmallisuuden: kuinka ei-modernin ja ei-länsimaisen kulttuurin yksilöiden kokemusmaailmaa voidaan lähestyä länsimaisen tiedeyhteisön tuottamien dokumenttien avulla? Entä kuinka kokemukset on käsitteellistetty ei-modernin kulttuurin jäsenten itsensä tuottamissa lähteissä?
Anu Korhonen tarkastelee kirjeaineiston kautta tunteiden ilmaisua yksilöllisen, subjektiivisen ja kulttuurin tuottamien ilmaisutapojen välisenä vuorovaikutuksena. Kirsi Tuohela puolestaan pohtii naisten sairauskokemuksia modernina aikana. Näissä artikkeleissa tutkimisen kohteena ovat hyvin yksilölliset tunteiden, sairauden, kivun sekä ruumiillisuuden ilmaisut, toisaalta ilmaisutapoja ohjaavat myös kollektiiviset ajallisesti ja paikallisesti jaetut ilmaisutavat. Osiossa kirjoittajat pyrkivätkin näkemään menneen yksilöiden kokemusten, tunteiden ja sairauden ilmaukset asiaankuuluvissa konteksteissaan. Fysiologisesti tai biologisella tasolla tuntemukset ovat sinällään historiattomia ja universaaleja mutta niiden ilmaisut, ja joissakin tapauksissa myös kokeminen, ovat kulttuurisesti säädeltyjä. Kirjoittajat näkevät siis yksilön ja kulttuurin sisältävän mahdollisuuksia ja rajoituksia, joiden puitteissa kulttuuriset ilmaisut ja kokemukset rakentuvat kullekin aikakaudelle ja silti tietyille yksilöille tyypillisillä tavoilla ja tietyille henkilöille kuuluvina.
Kirjoittajat tuovat esille myös lähteiden luonteen ongelmallisuuden. Kukin lähde vääristää kuvaa menneestä omalla tavallaan ja jokaisen vääristävää vaikutusta on arvioitava erikseen. Tämä siirtää tutkimuksellisen haasteen myös tekstien lukijalle, tutkijalle. Lähteet ovat sekä tulkinnan mahdollisuus että rajoitus: jokainen teksti kertoo jostakin, mutta se, mistä se kertoo on ainakin osittain on lukijan konstruoimaa.
Julkaisun kolmannen osion artikkeleissa yhdistyvät yksilö ja laajemmat rakenteet siten, että yksilöiden ja kollektiivisuuden suhteita on tarkasteltu spesifisissä historiallisissa olosuhteissa. Kirjoittajien teoreettisena kysymyksenä on, kuinka menneen mahdollisia maailmoja tuotetaan nykykäsitteiden avulla sekä mitä mahdollisuuksia ja vaaroja tähän sisältyy. Kuinka ylipäätään on mahdollista tavoittaa tai lähestyä historiallisen toiseuden ajattelutapoja, käsitteitä ja ajattelukategorioita?
Osion kirjoittajat keskittyvät etenkin yksityisen ja julkisen käsitteiden merkitysten dekonstruktioon, käsitteiden merkitysten ja sisältöjen vaihtelujen jäljittämiseen. Marjo Kaartinen pohtii varhaismodernin ajan naisen elämää juuri yksityisen ja julkisen tilan käsitteiden avulla. Maarit Leskelä tarkastelee Aune Krohnin kirjeenvaihdon kautta uskonnollisen naisen toiminnan yksityistä ja julkista aluetta 1900-luvun alkuvuosikymmeninä. Anne Ollila puolestaan pohtii yksityisen ja julkisen sfäärin sekoittumista tarkastellessaan 1800-luvun salonkikulttuuria pohjoismaissa.
Julkaisun kirjoittajat korostavat modernin ja ei-modernin käsitteiden, ajattelukategorioiden ja dikotomioiden epäjatkuvuutta ja katkoksia. Modernin ajan tuottamat dikotomiset käsitteet, kuten yksityinen ja julkinen, yksilö ja kollektiivi tai gender-kategoriat, eivät aina ole sopivia menneen (tai kulttuurisen) toiseuden analyysiin. Kuitenkin mennyt tuotetaan aina nykyhetkestä käsin, eivätkä mennyt ja nykyinen ole tosiaan seuraavia vaan rinnakkaisia. Mennyt on siten myös avointa uusille tulkinnoille ja se voidaan aina kyseenalaistaa. Toisaalta ei voida unohtaa sitä, että tutkimuksen kohteina ovat tietyt historialliset yksilöt ja ilmiöt. Julkaisun kirjoittajat kulkevat siten kiinnostavalla tavalla konstruktivistista maastoa empirian ja tulkintojen loppumattomuuden välillä.
Historiankirjoittamisen narratiivisuuden ohella he pohtivat kiinnostavasti ja innostavasti myös tutkimuksessa syntyvän konstruktiivisen tiedon luonnetta. Metodisten ja teoreettisten kysymysten lisäksi kirjan yhtenä läpikäyvänä teemana on gender-näkökulma – ei pelkästään tutkimuskohteiden tai lähdemateriaalin valinnassa vaan myös analyysin lähtökohtana.
Kulttuurintutkijan näkökulmasta Time Frames. Negotiating Cultural History linkittää kiinnostavilla ja ajatuksellisesti hedelmällisillä tavoilla historian- ja kulttuurintutkimusta sekä nostaa esiin tieteenaloille yhteisiä ajankohtaisia metodologisia ja teoreettisia kysymyksiä. Monessa kohdin pohdinnat lähenevät myös mikrohistoriallisen tutkimusotteen ja mentaliteettien historian suosimia ajatuspolkuja, esimerkiksi tutkivan katseen suuntaamista paitsi menneen yksilöön, yksilön kautta myös kohti hänen aikansa laajempia kulttuurisia, ideologisia ja institutionaalisia rakenteita.
Tuulikki Kurki, FT
Joensuun yliopisto
Perinteentutkimus
tuulikki.kurki (at) joensuu.fi