Elore 1/2003, 10. vuosikerta
Julkaisija: Suomen Kansantietouden Tutkijain Seura ry., Joensuu
ISSN 1456-3010, URL: http://cc.joensuu.fi/~loristi/1_03/suu103b.html
E-mail: loristi (at) cc.joensuu.fi

Kanteleella rockia ja enemmänkin

Pekka Suutari


Jorma Lemola & Huhtikuu Band: Anna huhtikuu. ORSONCD-1. Orson oy* HumArt kustannus. Helsinki. 2002.

Kanteletta sovittelee perinteiseen rockbändin konseptiin lepaalainen musiikkitieteen opiskelija Jorma Lemola. Kokoonpanon toimivuutta auttaa se, että Lemola on harrastanut klassisia konserttikanteleen opintoja sekä soittanut sähkökitaraa erinäisissä bändivirityksissä. Professionaalisesta musiikinteosta ja viimeisen päälle tuotetusta musiikista Lemolan kohdalla ei kuitenkaan ole kyse, vaan hyvinkin maanläheisestä ja jopa epävarman tuntuisesta singer-songwriter-musiikista.

Milloinkaan aiemmin en ole kuullut kanteleen istuvan rockbändiin näin luontevasti. Varsinkin kolmannessa kappaleessa Huhtikuu tulee junalla hieman afrikkalaiselta goralta kuulostavat kantelearpeggiot muodostavat kappaleen tärkeimmän koukun. Tästä voisi jopa jatkossa tiivistämällä tuottaa ensimmäisen suomalaisen rockkanteleella soitetun hittisinglen? Avauskappaleessa Me nukuimme sateen ääneen kanteletta on käytetty perinteisemmin konserttikanteleen tapaan. Silti kantele ei huku bändinsoittoon. Samoin kantele soi kauniisti Balladissa Annasta. Viidennessä kappaleessa Epilogi: ikuinen talvi laulun taustalla ei paljon muuta olekaan kuin kantele ja hiljaiset perkussiot. Kantele on Lemolalla kuin kitara Dylanilla: soitin on kappaleen rakenteen perusta, jolla voi soittaa bassokulut, soinnut ja paikoin räväkämpiäkin riffejä.

Levyn kannessa sähkökitara (Stratocaster) ja kantele (suuri konserttikantele) törmäävät toisiinsa ikään kuin ottaen mittaa kahdesta hyvin erillisinä pysyneistä musiikin tekemisen tavoista. Kuvan mukaan tuloksena on, että kitaran kaula rypistyy ja kantele pitää muotonsa. Näin on onneksi käynyt levyn musiikissakin. Kantele hengittää ja toimii keskeisimpänä soittimena yli puolessa levyn kappaleista. Silti rockbändin sointi on säilytetty. Esimerkiksi levyn avausraitojen rumpusetti kuulostaa todella hyvältä ja musikaalisesti soitetulta. Moitteita ansaitsee sen sijaan Lemolan itsensä soittamat särökitarasoolot, jotka ovat paikallaan junnaavaa vinguttelua eivätkä ainakaan syvennä levyn musiikillista antia. Hyvässä Huhtikuu-bändissä taitaa olla vielä taitavan kitaristin paikka vapaana.

Levyn vakavampaa temaattista puolta ei sen päällyksessä ole mitenkään muistettu tai ehkä edes huomattu tuoda esiin. Kaikki laulut kietoutuvat Anna-nimisen tytön ympärille. Alun rakkauslauluissa päähenkilöt nukkuvat yhdessä sateen äänessä, mutta ero koittaa jo toisessa kappaleessa Kauas on pitkä matka. Tätä traumaattista eroa levyn useimmat kappaleet käsittelevät tavalla tai toisella. Teema "Anna menee kauas ja minä en päässyt mukaan" toistuu. Levy muodostaakin itse asiassa laajemman laulusarja-muodon, miltä pohjalta levyn antia olisi voinut terävöittää ja suunnitella kokonaisuutta pitemmälle. Temaattinen yhteys on hyvä huomata, sillä ilman sitä osa levyn kappaleista tuntuisi tarpeettomalta täytemateriaalilta. Levy toimii parhaiten viiden ensimmäisen kappaleen osalta, sitten eväät alkavat loppua ja saman toisto vaivaa levyn loppupuolta. Lukuunottamatta tietenkin levyn päättävää hienoa kantelesoolokappaletta Tuulessa soi Marlen.

Lemola on omaperäinen tulkitsija, jonka lauluääni ei ole millään mittapuulla mitattuna soinnukas tai kaunis, mutta selvää on, että tulkinnoissaan hän onnistuu: hänellä on sanottavaa ja tämän sanottavansa hän myös tuo esiin. Levyn niukat tuotannolliset elementit ovat useimmiten osuneet kohdalleen ja rikastavat huomattavasti muuten horjuvaa trubaduuria. Hyvä niin, sillä tämä levy ei ole millään tavoin turhanpäiväistä tusinatuotantoa.

Pekka Suutari, FT
Musiikkitiede
Joensuun yliopisto
pekka.suutari (at) joensuu.fi