Tämän artikkelin tavoitteena on yhtäältä analysoida ilmestys- ja unikerronnan esityksiä Inkerinmaan länsiosan Kupanitsan ja Spankkovan seurakunnissa sekä toisaalta valottaa näiden uskonnollisten käytäntöjen kulttuurihistoriallista taustaa.(1)
Obmiranieksi nimeämäni kansanomaisen kristillisyyden ilmiö kuuluu kautta keskiajan ja varhaisen uudenajan yleiseuroopallisesti tunnetun ilmestyskerronnan ja visiokirjallisuuden yhteyteen. Rajanylityskokemukset tämän- ja tuonpuoleisen välillä, sekä rituaaliyhteyksissä että sen ulkopuolella, ovat epäilemättä olleet kristillisen keskiajan olennaisimpia tuntomerkkejä. Kuten meidän päiviimme asti säilyneistä visioista helposti voidaan päätellä, ovat niitä saaneet henkilöt usein marginaalihenkilöitä sekä niiden näkemis- ja kokemisajankohdat erilaisia kriisi- tai siirtymäkausia. Sieluinmatkan tuonpuoleiseen saattoi suorittaa paitsi unien, myös valekuoleman, raskasta sairautta tai muuta sekavaa mielentilaa seuranneen tajuttomuuden aikana. Visioiden näkijät ja kertojat ovatkin olleet merkkihenkilöitä omalla kotipaikkakunnallaan ja kirkon tunnustuksen saaneina usein laajasti sen ulkopuolellakin. (2)
Tämä kaikki on pätenyt myös ortodoksisessa kulttuuriympäristössä, missä myös kirkollisen kontrollin vähyydestä johtuen visioita sekä niihin liittyviä tekniikoita onkin melko laajasti sovitettu kansanomaisen uskonnollisuuden yhteyteen. Jokaista kristittyä kiinnosti läheistensä kohtalo kuoleman jälkeen ja siitä saatiin paitsi papiston välityksellä tietoja myös suoraan omista unista ja näyistä. Sitä paitsi yhteisön tilauksesta oli kehkeytynyt henkilöitä, omalaatuisia obmiranie-spesialisteja, joita ilmestys- ja unikuvat kohtasivat muita useammin. Unien näkemisen ja tulkinnan tarve sekä suosio kasvoi mullistavina kriisikausina. Kiteyttääkseni - obmiranie oli venäjänortodoksisessa kulttuuripiirissä laajalle levinnyt kansanomainen ilmestyskerronnan laji, jota usein edelsivät rituaalinomaiset toimenpiteet: valekuolemaa muistuttavaan uneen lankeaminen, vuorokausia tai jopa viikkojakin kestävä vaikenemiskausi sekä erilaiset puhtausvaatimukset ja -käytänteet.
Inkerinmaan suomalais-luterilaisenkin väestönosan keskuudessa on syytä otaksua ortodoksikulttuurin vaikutusta unikerronnan tuonpuoleiseen tehtyjen "taivasmatkojen" ja ennustusperinteenkin osalta. Tässä kirjoituksessa käsittelen tunnustukselliselta vakaumukseltaan sekä ortodoksiseen että luterilaiseen kulttuuripiiriin kuuluvan henkilön unirepertuaaria, jonka taustalla on mitä ilmeisimmin nähtävissä laajempi ortodoksinen obmiranie-käytäntö.
Puheen etnografian lähtökohdista käsin elämäkertakerrontaa ja yleensä luonteeltaan epämääräisemmäksi luultua ilmestys- tai unikerrontaa voidaan tarkastella yksityiskohtaisesti rakentuvana perinneaineksena. Perinnesidonnaisen elämäkerrallisen kerronnan (vastedes: PEK) analyysissä olisi lähdettävä ennenkaikkea siitä, että elämäkerralliset tapahtumat esitetään aina perinteisten kerronnallistamismallien ja rakenneyksiköiden avulla. D. Hymes, puheen etnografian uranuurtajana on huomauttanut, että eri kielten pragmatiikan kuvaukset saattavat helpostikin osoittaa niiden ilmentävän erilaisia "kognitiivisia tyylejä", implisiittisiä painotuksia, jollaisia kielen on aina tehtävä vaikuttaakseen tehokkaimmin yksilöihin ja heidän käytökseensä. Kommunikaatio-tilanteiden käytös- ja puhetavat ovat kiinteässä riippuvuussuhteessa kielimalleihin, poetiikkaan, retoriikkaan sekä yleensäkin kielenkäytön mittakaavoihin ao. sosiaalisissa yhteyksissä. Etniset ryhmät eivät läheskään kaikkialla käytä kauttaaltaan samanlaisissa tilanteissa ja lähes samanlaisten olosuhteiden vallitessa kieltään samoissa mittasuhteissa (Hymes 1972, 32-33; Briggs 1988, 10-11; ks. myös Raudalainen 2001).
T. Dubois korostaa, että suullisessa perinteessä tarkastelemme aina assosiaatioiden ja kulttuuristen odotusten kokonaisuuksia, jotka kietovat ympärillensä määrättyjä formuloita, puhetapoja (speech figures) ja teemoja, jokaisessa yksittäisessä esityksessä kertojien ja kuulijoiden kesken tuotettua sekä toteutettua "immanenttia" tietoa (Dubois 1996, 225). Tällä immanentilla, sisäisellä tietämyksellä hän käsittääkseni tarkoittaa "etnopoeettisia rakenteita ja strategioita", joita kompetentit vastaanottajat osaavat lukea ja tulkita - niissäkin tapauksissa, että ne jäävät piiloon elliptisenä ryhmänsisäisenä tietona, mentaalisena tekstinä (ks. Honko 1995, 117-132). Kirjoitukseni painopiste asettuu kuitenkin enemmän historialliseen genreanalyysiin; puheen etnografian osuus rajoittuu tältä erää lähinnä kertomusaineiston jäsentymisen tarkasteluun.
Silmiinpistävintä lahjakkaampien ja eeppiseksi luonnehdittavaa kerrontatyyliä harjoittavien, haastattelemieni inkerinsuomalaisten naisten PEK:n esityksissä on, että ne jäsentyvät toistensa suhteen lähes identtisinä episodiyksiköinä, mikä muistuttaa sinänsä eeppisten runokokonaisuuksienkin muotoutumista. Episodinsisäinen rakenne käsittää säänönmukaisesti 4-7 enemmän tai vähemmän pysyvää osiota: alkukliseen (alk), taustatieto-osuuden (tap), suoran puheen osuuden (suor) (l. dramaattisen preesensin) (ks. Laitinen 1998, 115-116), tapahtuma-osuuden (tap), loppukliseen (lo), arviointi-, l. evaluaatio-osuuden (e), toisinaan vielä erillisen painokkaamman loppukommentinkin. (Ks. liite 1.)
Episodi on siten sekä muistiin painamisen että myöhemmän kerronnallistamisen kannalta olennaisin ja samalla pienin itsenäistä semanttista merkitystä omaava rakenneosa. Tämä puheen analyysissä universal story grammar'iksi (resp. kerronnan superstruktuuri - ks. Chafe 1982, 5-14) kutsuttu perusrakenne on kiinteä ja yleispätevä kerronnan skeema. (Siikala 1990, 34-36; Kaivola-Bregenhøj 1996, 40-44. Ks. myös liitteet.) Kerronnan kieliopin episodiskeemaa sovelletaan toki jokaisessa kulttuurissa eri painotuksin. Kolme mainittua episodin osasta ovat kieltämättä universaaleja, mutta evaluaatio-osuuden sekä dramaattisen preesensin käytössä esiintyy paljonkin kulttuurikohtaisia erityispiirteitä. Käytettyinä eri mittakaavoissa niihin sisältyy useimmiten keskeisiä kulttuurispesifisiä arvoasenteita. Kerronnan kieliopin rakenteellisena yksikkönä episodi mahdollistaa muistiin koodauksen ja myöhemmän reprodusoinnin. Perinteisillä esitystavoilla on useinkin kiinteä episodirakenne ja se suosii laajempienkin episodiseurantojen kiteytymistä.
Kerronnallistamisprosessin yhteydessä on olennaista eritellä episodiketjun (tai rinnakkaisten juonien esiintyessä myös episodiverkoston) rakenteessa seuraavat episodityypit: 1) juonenkehityksen kannalta pysyvät, 2) juonenkehityksen kannalta valinnaiset (assosiatiiviset) sekä 3) muistitoiminnan kannalta usein laukaisijan asemassa olevat emotionaaliset episodiyksiköt (Ks. Raudalainen 2001, 68-69). Pysyvien episodisten rakenneosien ja perättäisiksi kiteytyneiden episodiyhtymien avulla on helppoa kuljettaa kerronnan juonta ja antaa sille tarvittava joustavuus sekä sopiva poljennallinen rytmitys. Kertomusta tuotetaankin rytmittäviin yksikköihin nojaten. Kerronnallistamisprosessi on tehokkaampi, mikäli se perustuu jo verrattain kiteytyneeseen rakennepohjaan. Skematisoituneen kulttuurisen kompetenssin perustalta tuodaan näin muiden yhteisön jäsenten ulottuville heille vaivattomimmin luettavissa olevaa informaatiota. Ja vaikka kyse olisikin toisaalta kerronnan universaalirakenteista, saavat ne aina kulttuurikohtaisia painotuksia. Dramaattisen preesensin käyttötiheys, evaluaation intensiivisyys sekä toistettavissa olevien rakenneyksiköiden reprodusointi ovat mm. tällaisia kulttuurisia erityispiirteitä.
Mitkä ovat olleet nämä viestinnälliset kanavat ja puhekäytännöt, joiden avulla sosiaalinen merkityksenantoprosessi käynnistyy ja vuorovaikutusta tapahtuu? Seuraavassa analysoin joitakin perinteisen kerronnan lajeja, joihin nojautuen on voitu käsitteellistää yhteisöllistä todellisuutta sekä antaa tarvittaessa ryhmäkohtaisia merkityksiä poliittisillekin suhdanneseikoille.
C. Briggs on sosiolingvistiikan vanavedessa osoittanut, miten yhden puhujayhteisön sisällä voi vallita monia sekä kilpailevia että toisistaan suhteellisen riippumattomia rinnakkaisia genrejä, puhetyylejä ja -rekistereitä. Suvereenimmin perinteisten kerronnallistamiskeinojen kirjon hallitsevilla henkilöillä on epäilemättä enemmän mahdollisuuksia toimia diskurssinmuodostuksen keulahahmoina monessa komplementaarisessa yhteisöllisessä roolissa samanaikaisestikin. (Ks. Briggs 1988, 19-21; 286-287.) Yhteisössä syntyy erityinen tilaus näyttävästi selitysvoimansa osoittaneille puhekäytänteille juuri kriisikausien puhjettua. Sortotoimet, väestönsiirrot ja evakuoinnit ovat toimineet tapahtumataustana, jolta perinteiset puhegenret ovat saaneet uutta pontta ja saattaneet uusiutuakin.
Informanttini NS (s. 1932) Kupanitsan Oravankylästä on kertonut omista uskonnollisista kokemuksistaan valvetilassa ja matkoistaan tuonpuoleiseen unissaan minulle ja muille läsnäolijoille kolmeen otteeseen. Hänen oma määritelmänsä niistä kuuluu: ihmellisii unnii. Eri puolilla Inkerinmaata on niistä sanottu Kannaksella merkkiunet tai merkikkäät unet (ks. esim. Ruuttu 1931, 38) sekä Keski-Inkerissä merkilliset unet. Kyseessä onkin mitä ilmeisimmin käännöslaina, sillä venäjässä on olemassa tätä täsmäävä kansanomainen vastine znachimye(znachitel'nye) sny (ks. esim. Tenishev 1993, 410).(3) Osa NS:n kertomistaan "unista" ovat selvästikin supranormaaleihin kokemuksiin pohjautuvia "päiväunia", l. ilmestyksiä, osa laajempaan ortodoksiseen kertomusperinteeseen palautuvia mielikuvia, joissa vieraillaan vainajien (NS:n vaarin, isän, veljen ja sisarenpoikansa) luona tuonpuoleisessa tai ennen lähtöä sinne. Esitysten kiteytyneisyysasteesta päätellen voi otaksua NS:n esittäneen niitä monasti ennenkin.
NS:n isovaari, isoäiti ja äiti olivat "venäjänuskoisia", mutta omassa kyläympäristössään pääsääntöisesti suomea puhuvia. Isänpuoleinen suku puolestaan raivasi 1800-luvun loppukymmenellä uudet pellot perustaen huuttoran, l. lohkotalouden, joka oli erillään muusta kylästä ja jonka naapurissa asui siirtoväkenä paljon virolaisia. Kummallakin ympäristöllä on osuutensa NS:n persoonallisuuteen: toisesta hän on omaksunut ortodoksisen kulttuurin taipumuksen selittää maailmaa mystisin kokemuksin ja toisesta taas protestanttiseksi luonnehdittavan säntillisyyden ja ahkeruuden.
NS:n visio- ja unikerronta on hyvin vakuuttavaa, emotionaalista, uskonnollisia ja eettisiä arvoja korostavaa. Hänen elekielensäkin on vivahderikasta, täynnä dramatiikkaa sanan parhaammassa merkityksessä. Hän edustaa niitä inkeriläiskertojia, joille kerronta on yhtä paljon kehon kuin sielunkin liikettä. Siinä yhdistyvät kiehtovalla tavalla vilkkaus, lempeys sekä paikoittainen kiihkeys.
Kertojalla on ollut elämänsä varrella monia ekstaattis-uskonnollisia kokemuksia, jotka näyttävät siis esiintyneen aina syvässä ahdingossa tai kriisitilassa. Ensimmäisen ilmestyskokemuksen hän koki isänsä kuoleman jälkeen. Toinen kertomus heijastaa puolison vammautumisen jälkeistä kriisitilannetta, seuraava isoisän kuolemaa seurannutta ahdinkoa ja huolta siitä, kuinka tälle tuonpuoleisessa käy. Kerrotut ilmestykset ja unikuvat ja muut uskonnolliset kokemukset ovat antaneet hänelle suunnattomasti voimaa pärjätä täpärissäkin olosuhteissa. Kokemusten kerronnallistamisen osuus erilaisten kynnystilojen ja kriisien ylittämisessä näkyy esityksistä poikkeuksellisen selvästi ja perinteiset kertomuslajit toimivat niissä sangen tehokkaasti kriisinylityksen strategioina.
NS vietti lapsuutensa muusta kylästä erillään Kupanitsan Pekkolan lohkotilalla (huuttora), mihin hänen isänsä, setänsä ja isänisänsä raivasivat kaskimaita, rakensivat tiilitehtaan, panivat alulleen rotuhärkien jalostustoiminnan, kasvattivat ja möivät työ- ja juoksuhevosia. Isä kävi talvisin Pietarissa ajurina ansaitsemassa lisätuloja. Tätä taustaa vasten on aivan ymmärrettävää, että he eivät suostuneet menemään kolhoosiin ja koko perheessä vallitsi kielteinen kanta kolhoosijärjestelmää ja neuvostoja vastaan. Yhteistalouteen pakottamista, sortotoimia sekä kansanviholliseksi leimaamista 1930-luvun alussa seurasi lohkotalouksien vääjäämätön hävitys v. 1938-1939, jonka yhteydessä iso määrä niiden asukkaista pakkosiirrettiin sekä vangittiin.
Ensimmäiset muistot, joita NS on kerronnallistanut, liittyvät evakkomatkaan Paldiskista Suomenlahden yli Hankoon v. 1943. Evakosta perhe palautettiin kotiseudun asemesta Novgorodin piiriin, missä vallitsi suuri nälänhätä. Sieltä käveltiin lehmän kanssa monta viikkoa nälkää pakoon yhteensä 300-400 kilometriä ja päästiin lopulta kotikylään. Mutta vuorokauden sisällä kotiin paluusta pakolaiset häädettiin kotitalostaan: perhe päätyi Karjalaan, missä heitä käytettiin halpatyövoimana laajamittaisissa metsien hakkuissa. NS avioitui valkovenäläisen kanssa, joka piakkoin vammautui ja NS:n osaksi tuli pitää huolta hänestä 45 vuoden ajan kuolemaansa saakka (v. 2000). Perhe eli Karjalassa vuoteen 1969 (n. 20 vuotta), jolloin palattiin toistamiseen kotikylään. Karjalassa oleskelu on saattanut vaikuttaa ratkaisevasti kyseenomaisen ilmestyskerrontarepertuaarin syntyyn ja vakiintumiseen: en kuitenkaan ole kahdenkeskeisissä keskusteluissamme löytänyt otaksumalle mitään lopullista selitystä.(4)
NS kasvoi 1930-luvulla, jolloin kaikenlainen kirkollinen opetus ja jumalanpalvelukset kiellettiin sekä luterilaisilta että ortodokseilta. Kaikesta huolimatta hän edustaa yhtä voimakkaasti sekä luterilaisuutta että ortodoksisuutta sukkuloiden kahden uskontunnustuksen rajamailla. NS on syvästi uskonnollinen, ja saa omien sanojensa mukaisesti jumalanpalveluksesta siivet jaksaakseen taas joskus ankarissakin arkioloissa. Äidin aikoinaan ylläpitämä kiinteä suhde ortodoksikirkkoon, ehkä myös parin kymmenen vuoden pituinen asuminen Karjalassa sekä harras luterilainen seurakuntaympäristö että äidinisän työnteko paikallisen luterilaisen seurakunnan kirkkomiehenä ovat muokanneet NS:stä henkilön, joka yhdistää kahden konfession rajalla liikkuen myös kahta erilaista kulttuuritilaa.
NS on pyrkinyt koko ikänsä mahdollisuuksien mukaan osallistumaan paitsi ortodoksikirkon myös luterilaisen seurakunnan jumalanpalveluksiin. NS käy säännöllisesti ortodoksikirkossa rukoilemassa esirukoukset kuolleiden ja elävien lähimmäistensä puolesta. Häneen selvästi vetoaa mahdollisuus olla suorassa kosketuksessa edesmenneihin esirukouksien (diptykoni) kautta. Siinä missä luterilainen kirkko tarjoaa kurinalaisessa jumalanpalveluksessaan verbaalisen eläytymisen mahdollisuuden, esittää ortodoksipalvelus puolestaan mielikuvituksellis-visuaalisen näytelmän. NS:n vilkkaan unennäkemisen ja näkemyksellisyyden katsoisin ortodoksisen mentaliteetin aikaansaannokseksi. Ortodoksisuuden vaikutusta näkyy siinä innokkuudessa, jolla NS haluaisi maalata yhden kirkkaimmista unikuvistaan entisöidyn (l. nostetun) Kupanitsan kirkon alttaritauluksi. Hän oli alusta alkaen mukana kyseisen kirkon jälleenrakennustöissä 1980-1990-luvun vaihteessa. Allusiivisen Raamatullisen kielenkäytön ohella näkyihin liittyvätkin usein kristillisen ikonografian tuotteet. Aikoina, jolloin kirjat ja painetut kuvat olivat harvinaisuuksia, visuaalisella kuvamateriaalilla saattoi olla voimakaskin vaikutus. Siten hengellisissä painotuotteissakin esiintyvä kuva-aines saattoi laukaista voimakkaita unikuvia, ilmestyksiä.
--- Ja kerrast ihan ajattelin - jot tiä taitaa olla taivaan valtakunta ... Ja siihe havatsin yllääl. Ja ko alotettii meil tätä kirkkoo rakentaa. Mie olin siel ensimmäisest päiväst ja viimoisee kirpitsän otsaa - ain olin siel työss. Käin työss polkupyöräl. --- No, vot jumalissii on ihmeellisii, mitä mie olen näh't. Kaik ain unehtuu. Tärkeät asjat ja ei-tärkeät asjat - ain unehtuut. Vot luven näitä kirjoikii ja ei mäne niinku vähä vua aikaa ja vot luven ja ajattelen, jot mie luven tätä niin_ku uuvvestaa. --- A vot ne unet - ne on just' niinku vot petsatil painettui aivoloihe! Niin selkiät! (NS, Kupanitsa, s. 1932. Haast. T.&T. Raudalainen 1997. - Haastatteluaineistoni.)
Siirtymistä puhumattomuuden tilasta (hiljaisuudesta) puhumiseen (sanan, toden) julistamiseen esiintyy yleiseurooppalaisissa kansanomaisissa mystis-ekstaattisissa käytännöissä sekä idän että lännen kristillisyydessä (5). Vastaava mystis-ekstaattinen käytäntö alkoi voimistua Venäjällä myöhäiskeskiajalta lähtien Athos-vuorella oleskelleiden venäläisten munkkien välityksellä. Hesykastinen liike kehittyi Athoksen luostariyhteisössä nk. vaikenemislupauksesta, käsittäen sittemmin radikaalin asketismin, omanarvon tukahduttamisen, maailmasta piittaamattomuuden piirteitä. Uskontofilosofisesti ajatellen on eräitä hesykasmin syntyedellytyksiä apofatismi. Jumala on maailman suhteen niin transendentti "toinen", että mitkään inhimmillisen kielen ilmaukset eivät riitä sitä kuvaamaan. Niinpä on joko kuvattava jumalaa vain kielteisten ilmausten kautta (nk. via negativa) tai vaiettava kokonaan (ks. esim. Toporov 1998, 569).
Pyhiinvaellus, vn. palomnichestvo, on ollut kautta keskiajan jokaisen tosiuskovaisen elinikäinen haave. Tämän seurauksesta hesykastiset arvot tulivat maallikkojenkin keskuudessa laajemmalti tunnetuiksi ja matkituiksi. On huomion arvoista, että vastaava kilvoitustekniikka on aina elpynyt ja saanut laajempaa kannatusta erityisesti venäläisen yhteiskunnan kriisivaiheissa. Hesykasmi-liike korosti sisäisen kilvoittelun, rukoustyön sekä mielenparannuksen tarpeellisuutta, jonka se asetti kehollisen kilvoituksen edelle (ks. Hosking 2001, 355).
Pyhien ja erakkomunkkien elämäkerta-genrestä löydämme erään olennaisen piirteen, mikä yhdistää ne läheisesti kansanomaisiin obmiranie-kertomuksiin. He nimittäin usein lankeavat ennen erakkoelämälle omistautumista jonkin ankaran sairauskohtauksen tai onnettomuuden takia syvään unitilaan. Ilmiöstä käytetyt verbit obmirat' / obmeret' merkitsevät 'menettää tajuntansa, pyörtyä; vaipua valekuolemaan' (Dal' 1981 (1881), 602; Slovar' russkogo jazyka 1999, 545). Esimerkiksi Optinan erakkoluostarin yhden alullepanijan, opettajamunkki Leonidin elämäkerrasta paljastuu, että hänen lopullista omistautumistaan munkkielämälle edelsi yhdeksän vuorokauden paastoaminen ja kolmen vuorokauden "kuolonuni". Kyseessä on siis merkitsevä siirtymävaihe, jonka yhteydessä käydään sielussa läpi syviä muutoksia ja otetaan vastaan "Pyhän Hengen armolahja" (6). Hesykastiset arvot ja sisäänpäin kääntynyt rukouskilvoittelu näkyivät varhemmissaki hagiografisissa lähteissä, pyhien elämäkerroissa, joissa rukoileva askeesi ja muu hiljentymiselle omistautunut kokemusperäinen kilvoituskäytäntö oli keskeistä. (7) Samoin niissä usein kuvaillaan paastomista, eristäytymistä (odinochestvo) sekä köyhyysihanteen seuraamista (ks. esim. Toporov 1998, 560-570). V. N. Toporov kiteyttää: "Vaikeneminen-hiljeneminen esittäytyy monissa uskonnoissa askeettisen käytännön perusmuotona, varsinkin niissä, missä ollaan taipuvaisia mystiikkaan. On aiheellista huomauttaa siitäkin, että ei-uskonnollisessakin yksilöpsykologiassa on spontaani vaikeneminen-hiljaisuus hyvinkin tavallista esiintyen reaktiona johonkin akuuttiin puutteeseen (rikkeeseen) tai kriisitilanteeseen". (Toporov 1998, 568.)
Omassa aineistossani esiintyy vastaavia uneen ja sairauskohtaukseen liittyviä uskonnollisesti sävyttyneitä kokemuksia ainakin kahdella kertojalla (NS ja AK). Näiden lisäksi kaksi informanteistani (KR ja AP) välittävät kertomuksissaan joidenkin muiden henkilöiden vastaavia kokemuksia. Kaikkien kohdalla en toistaiseksi ole pystynyt tekemään selkoa repertuaarin alkuperästä, joskin arvelen niiden motiivien alunperin lähteneen apokalyptisia aiheita sisällyttävästä apokryfikirjallisuudesta (ven. potaennye knigi), mikä on ollut suuressa suosiossa paitsi erakkomunkkien keljoissa myös kansanomaisen ortodoksisuuden eri kerrostumissa.
Vanhaslaavilaiset apokryfit on julkaistu N.S. Tihhonravov'in toimesta jo runsaat sata vuotta sitten (v. 1898). M.V. Rozhdestvenskaja on analysoinut Pyhän Jerusalemin symbolisia kuvauksia paratiisin porttina sekä itse paratiisina apokryfisessa (esim. Skazanie Otca nashego Agapija ("Tarina meidän Isästämme, Agapij'sta"), l. Hozhdenija Agapija v rai ("Isä Agapij'n käynti paratiisissa")) sekä hagiografisessa (esim. Zhitie Makarija Rimskogo - "Makarij Rimskij'n elämäkerta") kirjallisuudessa. (Rozhdestvenskaja 1998, 122-146.) Hän osoittaa, että Joh. ilmestyksen 21. luvussa kuvatun Uuden Jerusalemin sekä paratiisintarhan kuvauksia vastaavia motiiveja on apokryfikirjallisuudessa sekä siihen liittyvässä kertomusperinteessä viljalti. Olennaisimpia niistä ovat tien ja matkan taittamisen kuvaukset. (Ks. Lotman 1992, 407-412.) (8) Hän nostaa vanhaslaavilaisesta kirjallisuudesta esiin vielä Pyhässä Jerusalemissa näkyvän kauniin maailman, kirkkaan taivaan ja valontäyteisen tilan motiivit vastakohtana kadotuksen iänikuiselle hämärälle ja usvalle. Apokryfeissa kohtaamme vielä Jerusalemin-, l. paratiisinmatkan vaarallisuuden motiivin. Vaikka matkantekoon keskiajalla liittyi todellisuudessakin suuria vaaratekijöitä, sillä näyttää olleen kertomuksen kannalta strukturoivaa merkitystä. Se luo jännitettä juonenkehitykseen ja vetää rajan toisaalta matkan hankaluuksien, pelonsekaisuuden sekä toisaalta paratiisintarhan rauhan ja autuuden tilan välille. Apokryfikirjallisuuden kolmantena piirteenä hän esittää paratiisintarhan viljavuuden ja rehevyyden. Muina visuaalisina kuvina esiintyvät vielä joko laakso tai korkeahko vuori; joko hämärä ja ahdinko tai auringonpaiste; joko paratiisinmetsikkö tai ankea autiomaa; joko rehevä niitty tai kuihtunut ruohoton keto. Viimeisimpänä, muttei suinkaan vähäisimpänä mainittakoon kokemus sanoin kuvaamattoman valon ja rajattoman ilon erottumattomuudesta, joka liittyykin perinteisesti mystisen elämyksen rakenteeseen (Rozhdestvenskaja 1998, 122-146). Kaikki ylempänä mainitut motiivit ja alamotiivit kuuluvat jossakin muodossamyös NS:n kerrontaan.
Obmiranie-käytäntöä on kyläyhteisön tasolla toteutettu rituaalisen haltioitumisen muotona, joka sisältää paaston, pyhän hiljaisuuden sekä kristillisen köyhyysihanteen elementtejä. Ilmiötä olisikin kenties syytä tarkastella Venäjällä erityistä suosiota voittaneen jurodstvo-ilmiön feminiinisenä vastinparina. Visionäärisyys on voinut tunnetusti omaksua aina vasta-ajattelunkin muotoja - kuten F. Wigzell naisten obmiranie-kertomusten kohdalla on pyrkinyt osoittamaan (Wigzell 2002). Olisiko tähän kätketty joitakin naisvaltaisen resistanssin mahdollisuuksia? Kysyttyäni kerran eräältä suomea puhuvalta ortodoksikastetulta informantiltani (AK Kupanitsasta) merkillisistä unista, hän tokaisi, ettei kai hän voi sellaisia nähdä, kun ei ole tarpeeksi pyhä henkilö ja on sortunut monenlaisiin synteihin. Siitä päätellen on etenkin tuonpuoleiseen liittyvien unien näkijän täytynyt olla hurskas ja synnitön.
Tavallisesti miespuolinen jurodivyi (nk. 'Herran houkka' tai 'narri Jumalassa') on ilmentänyt arvoja ja mielikuvamaailmaa ottaen nurin- ja hassunkurisella tavalla kantaa etenkin ylempien säätyjen (mieli)valtaan. Samaten naispuolinen eksentrikko, (unen)näkijä on saattanut muokata yhteisönsä mielipiteitä mm. suhteessa vainajiin, uskonnolliseen moraaliin (esim. pyhien ja muistopäivien vietto, juopottelu näiden yhteydessä), taloudenpitoon (esim. karjatalouteen liittyvään magiaan); muunlaisiin maagisiin varauksiin sekä varkaustapauksiin, tai perhesäätyyn (esim. perheriidat, naima-käytäntö, nuorten avioparien eroamiset suurperheestä, kadonneiden perheenjäsenten etsiminen). Mutta riittispesialistin alaan saattavat liittyä yhteisölliset mullistukset laajemmaltikin. Juuri näissä yhteyksissä voi esiintyä voimakkaita enneunia ja -tarinoita, jotka tähtäävät perustavien yhteisöllisten arvojen vahvistamiseen ja ylläpitoon tai rapistumassa olevien arvojen puolestapuhumiseen. Viitteitä obmiranie-perinteen esiintymisestä vatjalaisten keskuudessa on olemassa mm. P. Aristen keräämässä aineistossa, jossa mainitaan tuonpuoleiseen yhteydessä olleiden nimityksiä. (Ks. esim. MB LXXVII (SUH 259-260); VF I (SUH 30); FV XXXV (SUH 106)). Näissä viitataan 'kirkotteluun', l. viimeiseen voiteluun; 'siunattuun', l. viimeistä kertaa ripittäytyneeseen. Aineistossa on puhetta niistäkin jotka ovat vierailleet taivaassa tai helvetissä (MB LXXVII (SUH 259-260)).(9) He edustivat siis ns. "eläviä kuolleita", jotka viimeisen voitelun ja rippitoimituksen saaneina elivät valmiina rajanylitykseen tämän ja tuonpuoleisen välillä.
Poikkeava kokemus unennäkijänä ja tämän- ja tuonpuoleisen rajojen ylittäjänä lisäsi epäilemättä ao. henkilöiden statusarvoa yhteisössään, joten he tosiaankin lähentyivät siltä osin pyhiä. (10) Näin arvostettujen henkilöiden etuna saattoi hyvinkin olla diskurssien muokkaaminen paikallisyhteisön puitteissa sanan voiman suvereenin hallinnan kautta. (Ks. myös Järvinen, Timonen, Utriainen 2000.) Tällä tavoin tuotettiin kriisinkäsittelyspesialistin, sairauksista ja erilaisista kriiseistä päästelijän maine. Unimatkojen suorittajan ja parantajan roolikuvat saattoivatkin helposti lomittua (ks. myös Survo 2001, 190-191, 202-203). Paikallisyhteisössä kannatusta saanut kriisinkäsittelyspesialisti on vertautunut etenkin ortodoksiuskovaisten mielenmaisemassa toisinaan Jumalan Sanan julistajaan, papistoon. Odotukset pappien ja opettajamunkkien suhteen kätkivät puolestaan vaateita ruumiinvaivojen lievittämisestä. Riittispesialistien ja papiston toimenkuvat lomittuivat ortodoksialueilla useasti, vaikka opillinen uskonharjoitus kuinka yritti vieroittaa siitä. (Ks. Glickman 1991.) Ekstaatikot sekä tietäjyyteen perehtyneet ovat puolestaan aina ja kaikkialla pyrkineet käyttämään hyväkseen kristillispohjaisiakin kilvoitus- ja hartauskäytänteitä kasvattaakseen siten omaa uskottavuuttaan ja luotettavuuttaan. Kysyntä on aina kannustanut erilaisten tekniikoiden kokeiluun.(11)
Jotkut obmiranie-perinteelle tunnusomaiset piirteet näkyvät 1930-1950-luvun aikana toimineen inkeroissyntyisen ennustelijanaisen, Anastasijan, kummallisesta tavasta virua arkussa arpomistoimia harjoitettaessa (ks. Liite 2). Kaikesta päätellen ovat tähänkin, ainakin välilliesti saattaneet vaikuttaa edellä mainitsemani askeettiset kilvoituskäytännöt - maailmasta vetäytyminen ja valekuolemaan vertautuva unitilaan lankeaminen. Kirstu, jossa Anastasija virui, viittaisi niin ikään rajanylityksiin tämän- ja tuonpuoleisen välillä. Soikkolan Järvenperän ennustelijanaisen harjoittama rituaalikäytännön logiikka on tähdännyt tietäjänmahdin hankkimiseen tämän- ja tuonpuoleisen rajoja ylittämällä.(12) Anastasija siis paitsi ennusti tulevia ja arpoi, auttoi kadonneiden ihmisten ja esineiden etsinnässä - hän muun muassa tiesi rintamalta kotiin palaavien puolisoiden saapumisajankohdat sekä osasi avustaa yksityiselämää koskevissa umpikujatilanteissa. Hän tiesi aina, kuka ja minkä ongelman kanssa on tulossa luokseen. Hän ei ottanut toimistaan palkkiota, paitsi aivan välttämätöntä syötävää. Anastasija ei päästänyt ketään saunaansa sisälle harjoittaen siten rituaaliseksi miellettävää koskemattomuutta. Hän mm. ennusti uhkarohkeasti saksalaisten rangaistustoimia 1940-luvun alussa, että "punainen kukko" (l. puna-armeija) tulee voittamaan sodan. Hän kieltäytyi myös uhmakkaasti lähtemästä evakkoon, samalla kun suurempi osa väestöstä siirrettiin Suomeen. (Ks. liite 2.)
A ämmä miul ol'… Hiä oikei paljo ties! Hiä ain saunas makas ja saun oli lukol. Hiä niät kaks viikkoo makas - ei syön't eikä juon't yhtikäs mittää. Ennustel sit kaik ... tämänki, miss sie olit siel ... sen Taškentan (keskustelukumppani eli karkotettuna Taškentissa) - jot kaik kiv'talot männööt muan ala ja ... - "Siun ämmäis?!" - "Nii! Hiä kaks viikkoo makas ja hänel kaik se näytettii! Ja hiä kaik sen näk' ja hiä tul'ki hulluks siint." (KR ja AH Spankkovan Vanha-Holopitsassa, haast T. Raudalainen v. 2002)
Näin kertoo isoäidistään KR, joka on syntyisin Spankkovasta (s. 1913). Syntyperältään hän on puhtaita savakkoja, joiden kerrontaan ortodoksisesta perinteestä periytyvät aiheet harvemmin löytävät tiensä. Näiden sijasta hän operoi läntistä alkuperää olevalla eskatologisella kertomusaineksella - miten "hevoset kävelööt valjaihe ast veressä; tulloot sovat, rutto ja kauhia nälkä; maanjärjestykset; valkia käyp tulemaa muan sisäst; tulloo pahhuus ja ei ole rakkavuutta muan piäl; ihmiset kävvyyt toin toisiaa vihhaamaa, pojat käyvät issii vasten eikä kivvee jiä kiven piäl - aava pelto vua; pyytäminen on enää vain tyhjä tomu ja poro; ei yhtäkää miestä jiä muan piäl - ku niät jäl'lenki, ni annat suuta sil". Näiden motiivien alkuperä on sangen kirjavaa - toisten juontuen mitä ilmeisimmin suoraan VT:n kirjojen (Jesaja, Eenoki, Joel), Johanneksen ilmestyksen tai synoptisten evankeliumien (esim. Matt. 24: 29-30; Luuk. 21.) eri kohdista, toisten taas Sibillan Ennustus-Kirjat-nimisestä apokryfisesta arkkikirjasesta (ks. esim. Simonsuuri 1950, 152-160). Loputkin palautuvat oletettavasti juuri suulliseen apokryfis-peräiseen kertomusperinteeseen. (13)
Tämän kirjoituksen kannalta on sen sijaan kiintoisampaa ylempänä kuvattu ekstaattis-profeetallinen käytäntö, joka perustui niin ikään paastoon ja unitilaan lankeamiseen päätyen lopulta "ilmoitusten-ilmestysten" välittämiseen yhteisölle. Vaikka motiivien verbaalinen sisältö jokseenkin poikkeaa obmiranie-perinteestä, perinteen muodollinen puoli - unitila ja rituaalinen "tajuttomuus" näyttävät yhtenevän hyvinkin toisiinsa. (14) Huomiota herättävää on, että KR:kin muistaa lapsena isoäidin nousseen " kuin kuolleista" sekä koettaneensa kädellä, onko siinä "ihmine vain haamu". Hän muistaa vielä, että isoäiti pysyi hädin tuskin jaloillaan pitkähkön unitilan jälkeen. Samoin hän muistaa ämmänsä pitäneen ankarasti (ja luultavasti rituaalisesti perusteltua) puhtautta yllä. Tämä tarttui oven- ja kaivonkahvaankin aina vain rievulla tai pyyhki ne huolellisesti etukäteen. Samoin hän piti aina vitivalkoista esnaa (esiliinaa) vyöllään. Aivan kuin obmiranie-perinteen kohdalla, niin tässäkin on ollut kyse tuonpuoleisessa käynneistä sekä sieltä tietojen ja sananmahdin hankinnasta, jotta tulevia aikoja ja tapahtumia voitaisiin ennustaa. Tätä mahtia on käytetty etenkin yhteisöllisten kriisien puhjettua. KR on itsekin kertonut monia poikkeuksellisen yksityiskohtaisia ja värikkäitä enneunia, joissa kietoutuvat toisiinsa ennusmerkit ja elämän käännekohtien historialliset tositapahtumat. Hän on monipuolinen ja mahtipontinen kertojapersoona, jonka repertuaarin analyysi ei kuitenkaan mahdu käsillä olevan kirjoituksen puitteisiin.
NS:n kerrontaa läpäisee punaisena lankana voimakas visionäärisyys, mikä puolestaan juontuu hänen osaksi ortodoksisesta taustastaan. Ortodoksikirkko on suosinut raamatunselityksen, saarnaamisen ja tiukan opillisuuden sijasta vaikuttamista "suoraan" - draamalla, visioilla sekä juuri riviuskovaisia henkilökohtaisesti koskettaneilla pyhäinkertomuksilla (hagiografiat). Lukutaidolla ja pyhien kirjoitusten henkilökohtaisella tulkitsemisella ei ortodoksien keskuudessa ole ollut suurtakaan merkitystä (ks. esim. Björn 1993, 126-128). (15) Sen sijaan on ilmennyt laajaa ja suorastaan intohimoista mieltymystä apokryfeista (ven. potaennye, l. otrechennye knigi) juontuviin apokalyptisiin motiiveihin. (Ks. Tihhonravov 1898, I: 127-; myös Apokalyptiset Apokryfit 2001, 43-45.)
Ensimmäiset NS:n kertomat unet liittyvät aikaan, jolloin hänen aviopuolisonsa vammautuu vakavasti ja isä siirtyy iäisyyteen. Kun on kulunut ortodoksisen perinteen kannalta olennaiset 40 päivää isän kuolemasta, näkee NS hänet kadotuksen portaikossa ennen syntien punnitsemista ja viimeistä tilintekoa. Unessa ilmestyy ikkunaton synkkä tila, jossa on monta ovea ja oikeudenkäynti kohta alkamassa. NS rukoilee isänsä puolesta. Seuraavana yönä hän näkee taas unen, jossa isä on tuskissaan lattialla, mutta luo yhtäkkiä häneen hymyilevän katseen. Sitten hänellä onkin jo lumivalkoiset vaatteet, ja lopulta kaikki näyttää hyvältä.
Toisekseen hän kertoo Jeesus-ilmestyksestä, jonka hän kokee pääsiäispyhien aikana rukoillessaan äitinsä perintöikonien edessä ja alkaa leijua ympäri huonetta. Kolmannessa näyssä Jeesus ilmestyy NS:n polvistuttua suurehkon perunapellon ääreen, jonka hän pystyy tämän johdosta nostamaan perunasta muutamassa päivässä ypöyksin. Neljännessä unennäyssä hiljattain haudattu veli ilmestyy hänen uniinsa sen jälkeen, kun hän on rukoillut tälle parempaa kohtaloa tuonpuoleisessa.
Viidennessä unessa hänen sisarensa poika ilmestyy 40 päivän kuluttua tämän itsemurhasta, joka oli vakavana rikkeenä horjuttanut pitkäksi aikaa yhteisön (perheen) tasapainoa. NS rukoilee kaiken kaikkiaan 30 päivää sisarenpoikansa puolesta ja lähtee sitten unessa ikään kuin varmistamaan tämän olotilan. Hän kapuaa korkeaan (ihme) rakennukseen, johon johtavat huterat tikapuut, näkee siellä valkoisilla sahajauhoilla ripoitellun rauhaisan tilan sekä kohtaa vitivalkoisiin vaatteisiin puetun vainajahahmon, joka sanoo kaiken olevan aivan hyvin.
Lopulta kuudes, ehkä voimakkain unista, sisältää taivasmatkan kuvauksen (aava pelto, kuolemanahdistus, riemun vuori, kimalteleva järvi, kullanhohteinen aamunkoi, sorea koivikko jne.) jonka hän toivoo voivansa maalata uudelleen rakennetun kirkon porttien yläpuolelle. Näin muutkin seurakuntalaiset tietäisivät minne he tässä elämässä ovat matkalla. Kirkko sinänsä tulee korjatuksi vasta runsaan kymmenen vuoden kuluttua unen näkemisen ajankohdasta.
Näiden kuuden ilmestyksen ja unen ajankohdat liittyvät selvästikin elämän kriittisiin käännekohtiin tai muuten liminaalisiin vaiheisiin. Kolme ihmeunista liittyvät ortodoksiseen vainajien muistopäivään, jota vietetään 40 vuorokauden kuluttua läheisen ihmisen kuolemasta. Jeesus-ilmestys sijoittuu pääsiäispyhien tienoolle (tod. näk. pitkäperjantaiksi) ja loputkin ilmestykset kuolemiin, vakaviin kriiseihin ja onnettomuuksiin NS:n elämässä.
NS:n ilmestyskerronnan motiivien erittely:
a) Pelko isän kohtalosta tuonpuoleisessa2. Jeesus ilmestyy pääsiäispyhien alla:
b) Tila, missä monia ovia
c) Viimeinen ovi on pakollinen jokaiselle
d) Viimeinen tuomio
e) Syntisten hierarkia kadotuksen eteistilassa
e) Isä ilmestyy valkoisissa vaatteissa ja valkoisessa tilassa - isän henki on pelastettu
a) N. puhdistaa äitinsä ikoneita3. Jeesus auttaa kertojan korjaamaan kokonaisen perunapellon yksinään muutamassa vuorokaudessa.
b) Joku astuu ovesta sisälle
c) Jeesus seisoo yhtäkkiä ovella hänen edessään
d) N. alkaa leijua ympäri huonetta
a) Karjaa ajetaan ulos laitumelle (16)5. N. näkee sisarenpoikansa kaikkina 30 vuorokautena tämän itsemurhan jälkeen ja rukoilee tämän puolesta.
b) N. on uuvuksissa ja haluaa levähtää
c) Kaikkialla on paljon väkeä
d) Lopulta löytyy rakennus, jonka ullakolle vievät hatarahkot tikapuut
e) N. kiipeää valoisaan huoneeseen, missä on valkoinen vuode
f) Joku kiipeää perässä - käy ilmi, että se on veli
g) N. vakuuttuu, että veli on lähtenyt jumalisena ja pelastunut helvetin liekeiltä
a) Tie kulkee peltojen välistä
b) N. saapuu vuoren juurelle
c) N. lähestyy maailman reunaa
d) N. hätääntyy ja kokee ahdistusta ja kuolemanpelkoa
e) Yhtäkkiä kaunis ja leppoisa maailma avautuu hänen silmiensä edessä
f) Aamunkoin loistoa
g) Tuonpuoleisen topografiaa:
Järven kimalteleva aallokko
Hopean- ja kullanvärinen hohto
Paratiisinkoivikko
h) Sanoinkuvaamatonta iloa (in-narrabilia)
i) N. toivoo maalaavansa ilmestyksensä seurakuntakirkon porttien yläpuolelle. Näin muutkin saisivat tietää, minne heidän maallinen matkansa johtaa.
Vertailun vuoksi on kiinnostavaa katsoa myös kautta Euroopan tunnetuimpia ilmestyskertomusten ja -kirjallisuuden motiiveja (ks. esim. Benz 1969, 353-; Assmann 1979; Siikala 1992; Gurevics 1993).
Suosituimpia visionäärisiä tuonpuoleisen motiiveja Keski- ja Pohjois-Euroopassa:
Jotkut NS:n unista, varsinkin tämä kuudes, sopii hyvin obmiranie-perinteen yhteyteen, jossa suoritetaan niin ikään (uni)matkoja taivasten valtakuntaan, autuaaseen Jerusalemiin ja tämän porttien kautta suoraan paratiisiin. Näistä motiiveista monet löytyvät katolistenkin alueiden ilmestyskerronnasta sekä keskiaikaisesta ilmestyskirjallisuudesta, mm. motiivit loisteliaasta ihmekaupungista (Taivainen Jerusalem), jostakin ihme-rakennuksesta tai paratiisintarhasta (ks. esim. Pócs 1998, 15-45). Ilmestyskerronnan elementit yhdistävät siten kummankin kirkkokunnan vastaavaa perinnettä. Kuten keskiaikaisissa katolisissa ihmekertomuksissa ja pyhäinilmestyksissä, ovat myös NS:n kerronnassa esillä kriisin puhkeamisen, rukouksin Neitsyt Marian tai jonkun muun pyhän (tässä nimenomaisessa tapauksessa kylläkin luterilaisittain itse Jeesuksen) puoleen kääntymisen sekä kriisin laukaisun vaiheet.
Seuraavassa esitän NS:n äidinäidin käsityksen Kadotuksen hyvinkin selkeästi jäsennetystä hierarkiasta, joka on yllättäen hyvin läheistä myös roomalaiskirkon piiristä tuntemiamme mielikuvia:
Ja yhten yön miun ämmäin näk unen. Näkköö unen, jot tulloo
se Fjodor - miun äitin isä. Tulloo ja sannoo: "Ieva, suuret kiitokset
siul! Siun rukoukseis niin kovvaa miul autto, jot minnuu nostettii nyt
sellasil portail, jot ennää miun jalko(ja)in ei polta! A to miul poltti
jaloinpohjee. Nyt minnuu korotettiiki ylemmäks."
Haast.: Mitä_vart' poltti? Vissii ol' siel liikaa tottuusta! Mie en
tiijä - sanotaanko sitä Suomessa, a Venäjäl kyl sitä sanotaa, jot
Katotus on: tällain raput, tällai raput, tällai raput, tällai, tällai,
tällai i tällai. Kaikkist viimesil rappuloil seisoot ristimättömät
lapset. Ja sit toiset kaik seisoot siin Katotuksess vian painol. Kuka
minkänverran on teh't pahhuutta.
Ja siel ihan pohjas siel tules ovat ne ihan suursyntiset. Se Viholline
ja kaik ne ihmisin tappajat ja kaik ne rosmot. Ja vot - hiä ol'
sellasel rapul --- Ja häntä nostettii niin monta rappuu ylemmäks ja nyt
hänel on hyvä ja enempää häntä ei polta. Vot sellail kerto! Se ol' vot
äitinäit.
(NS, Kupanitsan Oravankylä. Haast. T. & T.Raudalainen 1997. - Haastatteluaineistoni.)
A. Gurevich kirjoittaa: "Keskiaika on ollut suorastaan pullollaan legenda-aiheita siitä, kuinka (vale)kuolleet ovat palanneet maan päälle kertomaan, mitä he ovat nähneet sekä kuvailemaan sielujen kauheita kärsimyksiä helvetissä. --- kertomuksensa olivatkin erottamattomasti kietoutuneet kuva-aiheisiin, jotka esittivät kuolleista ylösnousemuksen tai viimeisen tuomiopäivän episodeja kirkkojen porteilla." (Gurevich 1992, 70). (17) Roomalaiskirkon alueilla ovat kuvaukset kiirastulesta sekä helvetin tuskista olleet myöhäiskeskiaikana tavallisia. Tämän lisäksi sekä idän että lännen kirkon alueilla kuvaillaan yksityiskohtia myöten matka tuonpuoleiseen. (18) Vastaavaa löytyy myös NS:n ilmestyskerronnasta. (19) Näiden motiivien alkuperä voisi olla itse Raamattukin (ks. esim. Joh. ilmestys, Jes. 41, 18; Jes., 25, 2; Hesek. 40; Korint. 12, 4.; ks. myös: Benz 1969, 443-), mutta on kuitenkin tässä nimenomaisessa tapuksessa mitä luultavimmin juuri apokryfista. Hämmästyttävän suuretkin yhtäläisyydet läntiseen ilmestysperinteeseen esiintyvät paratiisimaisemien kuvauksissa sekä muissakin tuonpuoleisen mielikuvissa, jotka juontavat juurensa yhteiskristillisestä perinnepohjasta. (20) Kimalteleva järvi, loistava paratiisinmetsikkö, matkanteko sinne sekä lähes kuolettavaan verrattavaan unitilaan lankeaminen ja muut yhtäläisyydet luonnehtivat yhtäältä sekä bysanttilaista apokryfikirjallisuutta että toisaalta läntistä visiokirjallisuuttakin palautuen täten yhteiskristilliseen perimäpohjaan, jota kumpikin kirkkokunta on sittemmin vaalinut riippumattomasti omassa piirissään. Tämän lisäksi Raamatusta löytyy useita kohtia unennäkemisen oikeuttamiseksi ilmestysten ja profeetallisten kuulutusten lähteinä (esim. Luuk. 21, 20. -; Ap. Teot 2, 14. -; Joh. ilm. 12, 1-.; 16, 172-; 19, 19- ym.)
Näihin ilmestyskertomuksiin liittyy tavallisesti vakuuttelut siitä, että näkemässä on ollut jotakin "sanoin kuvaamatonta", se on tuottanut "leimuavaa" ja "rajatonta" iloa jne. (Benz 1969, 314-; ks. myös Teinonen & Teinonen 1990, 50-51). Kristillisen mystiikan puitteisiin mahtuvat, NS:nkin kertomuksissa esiintyvät toteamukset: "Se ol' niin kaunis, niin sorja, jot mie tätä en voi sannoo!"; "Miun syvän alko niinku leimuta ilost!" Tähän liittyy voimakas valokokemus, joka samalla sekä sokaisee että kirkastuttaa näkijän katseen. Kyseessä ovat selvästi uskonnolliseen ekstaasiin ja mystiseen kokemukseen viittaavasta kokemuksesta, jotka kätkevät paradoksin: puhua sanoin kuvaamattomasta ja yrittää ymmärtää käsittömätöntä (ks. Teinonen & Teinonen 1990, 51-53; vrt. myös apofatismiin). Motiivi vaikenemisesta suuren ilmestyssalaisuuden edessä esiintyy apokryfisessa kirjallisuudessa useasti, esimerkiksi Paavalin ilmestyksessä. Mutta vastaavaa on kanonisoiduissakin Uuden Testamentin kirjoissa, kuten Paavalin toisessa korinttalaiskirjeessä (12, 2-6).
Itäisessä kristillisyydessä ovat kyseiset motiivit suuremmalta osin apokryfistä perua ja tulleet laajemmin tunnetuiksi mm. pyhäinkertomusten kautta. Kiirastulta vastaavaa hierarkiaa ei kreikkalaiskatolisessa uskontomuodossa esiinny, sensijaan kuvataan useinkin johdattamista oikealle (paratiisiin) ja vasemmalle (helvettiin) (ks. esim. Beck 1979). Siinä suhteesa NS:n esittämä kuvaus helvetin eteistilan kerrostuneisuudesta on hieman yllättävä. Selitys löytyneekin jo mainituista apokryfisistä lähteistä - Sibillan Kirjasta, Esran ilmestyksestä, Paavalin ilmestyksestä ja Pietarin ilmestyksestä, missä kuvataan paratiisia ja helvetin tuskia sekä siinä vallitsevaa synnintekojen mukaista hierarkiaa. (Ks. esim. Pietarin ilmestys, VI, 20-32; Paavalin ilmestys, 11-23) Kauttaaltaan samanlaiset hellenistis-juutalaisiin apokryfeihin (2.-3. vs. j.Kr.) helvetin tuskien ja rangaistuksien motiivit omaksuvat keskeisen roolin mm. Gottschalkin ilmestyksessä (Visio Godeschalci), joka juontuu 1000-luvun Schlesswig-Hollsteinista. Ja lopuksi - kohtaammehan vatjalaisillakin mielikuvia helvetin liekkeihin tuomituista, jossa syntiset ahtaavat tervaksia hornankattilan alle, minne vieläkin suurempiin synteihin syyllistyneet on tuomittu (ks. esim. Ariste 1977, 123 ja MB LXXVII (SUH* 259-260). Nämä motiivit otaksuisin niin ikään alkuperältään läntisiksi. (21)
Unkarilaiset tutkijat É. Pócs, G. Barna ja Zs. Erdély ovat käsitelleet katolisten käytänteiden, erityisesti paikallisten (ns. pienten) pyhiinvaelluksien ja niihin liittyvän ilmestyskerronnan osuutta uskonnollisissa kokemuksissa ja unitulkinnassa sekä rituaalisessa myös arkisemmassa yhteydessä (Pócs 1998, 15-50). Varsinkin Barnan suorittamasta henkilökohtaisen unikerronnan analyysistä käy ilmi, että kerronta lähtee alkuun juuri kriisitilanteesta (sairaus, kuolema ym.), jonka laukeamiseen on joko tietäen tai alitajuisesti toivottu pyhien pikaista puuttumista ja käännytty heidän puoleensa joko pyhiinvaelluksen aikana tai kotona. Ilmestyskertomuksista käyvät ilmi seuraavat pysyvät rakenteelliset osiot: 1) kertomuksen tausta ja lähtöedellytykset, l. johdanto-osuus; 2) kertojan tarve ja päätös pyhiinvaellukseen osallistumisesta; 3) uusi konfliktitilanne (tavallisimmin pyhiinvaelluksen kyseenalaistaminen erinäisistä syistä); 4) pyhimyksen näyttäytyminen unitilassa tai ilmestyksenä; 5) tämän seurauksena tilanne laukeaa; 6) lopussa seuraa tarinan opetus (nk. exemplum) ja kiitoksen osoittaminen pyhimykselle. Kertomuksille ovat ominaisia hyvinkin kiteytyneet alku- ja loppuformulat. (Ks. Barna 1998, 341-342.) On merkillistä, että NS:in ilmestystarinat rakentuvat suurin piirtein samalta pohjalta: kriisi - rukous - kriisin taustoja - uni tai ilmestys - kriisin ratkaisu - kiitosrukous. Onkin mahdollista, että nämä kriisinkäsittelystrategiat myötäilevät aikoinaan kreikkalaiskatolisiin pyhiinvaelluskertomuksiin liittynyttä ilmestyskerrontaa. Mm. pyhiinvaelluksiin liittynyt kreikkalaiskatolinen hagiografinen perinne on valjastettu arkisen kriisinratkaisun tehtävään. Toisaalta voivat unikuvat, ilmestykset ja profeetalliset ennustukset edustaa ihmispsyyken universaalejakin taipumuksia luokitella tahattomia ja ainakin osittain tiedollisen kontrollin ulkopuolelle asettuvia tajunnallisia prosesseja, kuten unet, ilmestykset, muistin määrätyt prosessit, unohtaminen, yliaistilliset kokemukset, harhat alter egona esittäytyväksi "super-minäksi" (Lovász 1998, 169-172). Koska alitajuiset psyykkiset prosessit kaipaavat sekä objektivointia että lopulta myös kerronnallistamista, niin ne projisoidaan yleensä itsensä ulkopuolelle. Tämä helpottaa myös epämääräisten tuntemusten, kuten esim. kuolemanpelon käsitteellistämistä.
Jotta esitetty analyysi ilmestys- ja unikerronnan kulttuurisista taustoista ei vaikuttaisi liian vaihtoehdottomalta, haluaisin lopuksi viitata P. Boyerin teoriaan, jonka mukaan kaikkia uskomusmalleja ei suinkaan voida selittää kulttuuristen kontekstien perustalta sosiaalisesti konstruoituina, vaan uskonnollisten kokemusten syntyedellytykseksi pitäisi olettaa ihmislajin perustavanlaatuisemmat kognitiiviset ominaisuudet. Boyer menee vieläkin pidemmäs: on olemassa ihmistyyppejä (kulttuurista riippumatta), joiden määrätyt sisäsyntyiset ominaisuudet taivuttavat heitä muita enemmän tietynlaisiin mielikuviin tai käyttäytymiseen, esimerkiksi joihinkin uskonnollisiin ajatuksiin tai toimintoihin. Kyse on ns. mahdollisten 'intuitionvastaisten' mielikuvien kysynnästä ja tuottamisesta ihmisyhteisössä (Boyer 2001, 62-65 ja 75-81). Ehkä tyypillisimpänä esimerkkinä nykyperinteessä ovat UFO-tarinat ym. modernit kaupunkilaistarinat. Samalla on täysin odotettavissa, että vastaava taipumus käyttää kuitenkin paljolti hyväkseen perinteen jo etukäteen tarjoamia elementtejä ja rakenteita mm. tavoittaakseen laajempaa ymmärrystä ja uskottavuutta. Tuotetut representaatiot ovat sekä kulttuurisesti konstruoitujen, yhteisesti jaettujen että universaalien kognitiivisten ominaisuuksien synteesiä. (Boyer 2001, 64-68; ks. myös Ketola 1997, 239-241.)
Obmiranie-ilmiön sekä visionäärisen aineiston pohjalta voitaisiin päätellä, että kyseessä ei ole pelkästään jokin vakiintunut kulttuurinen "instituutio", vaan pikemminkin yksittäisiä persoonallisuuksia aina ja kaikkialla luonnehtiva psyyken ominaisuus, mikä hyödyntää sopivia kulttuurisia malleja ilmaistaakseen itsensä. Näille psyyken ominaisuuksille sopivia kulttuurisia aineksia on jokaisessa kulttuurimaisemassa - ja sitä varmemmin monikulttuurisessa ympäristössä - aina saatavilla. Siten ei vain NS:n luterilainen, ortodoksinen tai jopa lahkolaisuuteenkin perustuva tunnustuksellinen uskomuspohja ole merkityksellistä, vaan etualalle nousee voimaakkaasti hänen omakohtainen ja välitön uskonnollinen kokemuksensa.
1. Atikkeli on valmistunut Eesti Teadusfond'in apuraha nr. 4939 tukemana.
6. Ks. esim. Žitie optinskogo startsa ieromonahha Leonida 1994, 9-10.
8. Matkanteosta kansanomaisten utopististen kertomusten osana ks. myös Chistov 1967, 237-290.
21. Vatjalaisessa kansanuskossa on muun muassa osoitettavissa selvästi läntinen kerrostuma.
Apokalyptiset Apokryfit 2001, Apokrifitsheskije Apokalipsisy. (Perevody, vstupitelnaja statja i kommentarii M. Vitkovskaja i V. Vitovskij.) - Antitshnoje Hristianstvo. Istotshniki. Sankt-Peterburg: Aleteja.
Ariste, Paul 1977, Vadja muistendeid. Eesti NSV Teaduste Akadeemia Emakeele Seltsi Toimetised 12. Tallinn: Valgus.
Assmann, Erwin 1979, Godeschalcus und Visio Godeschalci. (Mit deutscher Übersetzung herausgegeben von Erwin Assmann.) Quellen und Forschungen zur Geschichte Schleswig-Holstein. Bd. 74. Neumünster.
Beck, Hans-Georg 1979, Die Byzantiner und ihr Jenseits. Zur Entstehungsgeschichte einer Mentaliät. Beyerische Akademie der Wissenschaften. Philosophisch-Historische Klasse. Jg. 1979, Heft. 6. München.
Barna, Gábor 1998, Az álmok szerepe Orsz István életében. - Pócs Éva (szerk.): Eksztázis, álom, látomás. Vallásetnológiai fogalmak tudományközi megközelitésben. Budapest, 340-350.
Benz, Ernst 1969, Die Vision. Erfahrung und Bilderwelt. Stuttgart: Ernst Klett Verlag.
Benz, Ernst 1973, Endzeitenwartung zwischen Ost und West. Studien zur christlichen Eschatologie. Freiburg.
Beyer, Jürgen 2000, Lutheran Lay Prophets (c. 1550-1700). (Diss. submitted for the degree of doctor of philosophy.) Cambridge: University of Cambridge: Faculty of History.
Boyer, Pascal 2001, Religion Explained. The human instincts that fashion gods, spirits and ancestors. London: William Heinemann.
Björn, Ismo 1993, Ryssät ruotsien keskellä. Ilomantsin ortodoksit ja luterilaiset 1700-luvun puolivälistä 1800-luvun puoliväliin. Joensuun yliopiston Karjalan tutkimuslaitoksen julkaisuja. Joensuu: Joensuun yliopiston Karjalan tutkimuslaitos.
Briggs, Charles L. 1988, Competence in Performance: the creativity of tradition in Mexicano verbal art. - Conduct and communication series. Philadelphia: University of Pennsylvania Press.
Chafe, Wallace 1982, The Deployment of Consciousness in the Production of a Narrative. L. Wallace Chafe (ed.): The Pear Stories. Advances in Discourse Processes 3. Berkeley/New Jersey: University of California, 9-43.
Chistov, K.V. 1967, Russkie narodnye social'no-utopicheskie legendy XVII-XIX vv. Moskva.
Dal', V. 1981 1881, Tolkovoi slovar' živogo velikorusskogo jazyka. T. II. Moskva.
Dinzelbacher 1989, Mittelalterliche Visionsliteratur. Eine Antologie. Darmstadt.
Dodds, Eric R. 2003, Paganad ja kristlased ängistuse ajastul. - Ajalugu. Sotsiaalteadused. Tallinn: Varrak.
Dubois, Thomas A. 1996, Native Hermeneutics: Traditional Means of Interpreting Lyric Songs in Northern Europe. - Journal of American Folklore 109 (433), 235-266.
Glickman, Rose L. 1991, The Peasant Woman as Healer. - Russia's Women. Accommodation, Resistance, Transformation. B.E. Clements, B.A. Engel, Ch.D. Worobec (eds.): Berkeley/Los Angeles/Oxford: University of California Press.
Gurevics, Aron 1992, Historical Anthropology of the Middle Ages. J. Howlett (ed.): Oxford: Polity Press.
Gurevics, A.Ja 1993, Istoricheskij sintez i Škola "Annalov". Moskva: Rossijskaja Akademija Nauk.
Hanks, William F. 1996, Language and Communicative practice. - Critical Essays in Anthropology. Colorado/Oxford: Westview Press.
Hiiemäe, Reet 1997, Eesti katkupärimus. - Monumenta Estoniae Antiquae II. Tartu: EKI folkloristika osakond EKM Eesti Rahvaluule Arhiiv.
Honko, Lauri 1964, Memorates and the Study of Folk Belief. - Suomen Uskontotieteellisen Seuran eripainoksia 3. (Eripainos teoksesta: Journal of Folklore Institute, 1.) Helsinki: Suomen Uskontotieteellinen Seura.
Honko, Lauri 1981, Uskontotieteen näkökulmia. Taskutieto. Porvoo/Helsinki/Juva: WSOY.
Honko, Lauri 1990a, Kertomus ja identitetti. - Suomen Tiedeakatemian Vuosikirja/Academia Scientarum Fennica Yearbook 1989/1990. Helsinki: Academia Scientarum Fennica, 113-117.
Honko, Lauri 1990b, Inkerin tutkimus tienhaarassa. - P. Laaksonen - S.-L. Mettomäki (toim.): Inkerin teillä: KV 69-70. Helsinki: SKS, 113-123.
Honko, Lauri 1995, Multiformit ja pitkän eepoksen salaisuus. Sananjalka 35. Suomen Kielen Seuran Vuosikirja, 117-145. Helsinki.
Hosking, Geoffrey 2001, Russia and the Russians: A History. Cambridge: Harvard University Press.
Hymes, Dell 1972, Towards ethnographies of communication: the analyses communicative events. - P. Giglioli (ed.): Language and social context. Harmondsworth, England: Penguin, 21-44.
Hymes, Dell 1992, Use all there is to use. - B. Swann (ed.): On the translation of the American Languages. Washington, 83-124.
Järvinen, I.-R., Timonen, S., Utriainen, T. 2000, Unien uni. Aunukselaisen Varvoin käynti tuonpuoleisessa. - Enges, P., Siikala, A.-L. ja Vasenkari, M. (toim.): Telling, remembering, Interpreting, Guessing. A Festschrift for Prof. Annikki Kaivola-Bregenhøj on her 60th Birthday. Kultaneito III : Suomen Kansantietouden Tutkijain Seura. Turku.
Kaivola-Bregenhøj, Annikki 1996, Narrative and Narrating. Variation in Juho Oksanen's Storytelling. FF Communications 261. Helsinki: Suomalainen Tiedeakatemia.
Kavarnos, Konstantin 1983, Bysanttilainen ajattelu. Joensuu: Orto Kirja.
Ketola, Kimmo 1997, Uskonto ja kognitio. - K. Ketola, S. Korkee, H. Pesonen, I. Pyysiäinen, T. Sakaranaho, T. Sjöblom (toim.): Näköaloja uskontoon. Uskontotieteen ajankohtaisia suuntauksia. Helsinki: Yliopistopaino, 223-250.
Laitinen, Lea 1996, Dramaattinen preesens poeettisena tekona. - L. Laitinen, L. Rojola. (toim.): Sanan voima. Keskusteluja Performatiivisuudesta. Tietolipas 160. Helsinki: SKS, 81-109.
Lotman, J.M. 1992, O ponjatii geograficheskogo prostranstva v russkihh srednevekovyhh tekstahh. - Izbrannye stat'i v trehh tomahh I. Tallinn, 407-413.
Lovázs, Irén 1998, "Az elme hallja, nem a fül". Egy asszony látomásainak antropológiai megközelítése. - Pócs, É. (szerk.): Eksztázis, álom, látomás. Vallásetnológiai fogalmak tudományközi megközelitésben. Budapest, 156-173.
Luther, Georg 2000, Herdaminnen för Ingermanland. II. De finska och svenska församlingarna och deras prästerskap 1740-1940. Skrifter utgivna av Svenska litteratursällskapet i Finland 620. Helsingfors: SLF.
Myllykoski, Matti 1988, Milloin kuolleet nousevat? - R. Saarinen ja R. Uro. (toim.): Lopun ajat eilen ja tänään. Kirkon tutkimuskeskus. Sarja A, 48. Helsinki, 67-82.
Pócs, Éva 1998, Transz és látomás Európa népi kultúráiban. - Pócs, É. (szerk.): Eksztázis, álom, látomás. Vallásetnológiai fogalmak tudományközi megközelitésben. Budapest, 15-55.
Pócs, Éva 1999, Between the Living and the Dead. A perspective on witches and Seers in the Early Modern Age. Budapest: Central European University Press.
Pyhä Raamattu 1992, Suomen Pipliaseura.
Pyysiäinen, Ilkka 2000, Cognition, emotion, and religious experience. - J. Andresen (ed.): Religion in Mind: Cognitive Perspectives on Religious Experience, Belief, and Behavior. Cambridge: Cambridge University Press.
Põldmäe, Rudolf 1935, Taevaskäijad. - Kaleviste mailt. Õpetatud Eesti Seltsi Kirjad 3. Tartu.
Raudalainen, Taisto 2001, Traditsioonisidus elulooline jutustamine: mäluainese etnopoeetiline tekstualiseerimine. - T. Anepaio, E. Kõresaar (toim.): Kultuur ja mälu. Konverentsi materjale. Studia Ethnologica Tartuensia 4. Tartu: Tartu ülikooli etnoloogia õppetool, 59-76.
Raudalainen, Taisto 2001, Pärimusajaloo oneiropoeetilinen dominant: unenägude ja nägemuste rollist pärimussidusas eluloolises jutustamises. - L. Krikmann, M. Kõiva, K. Salve (toim.): Kirjandusmuuseumi Aastaraamat. Paar sammukest 18. Tartu: Eesti Kirjandusmuuseum, 231-274.
Rozhdestvenskaja, M.V. 1998, Svjataja Zemlja i Jeruzalim kak voploschenie raja. - Lihhachev, D.S. (obsch. red.): Antropologija religioznosti. Almanahh "Kanun" 4. Sankt-Peterburg: Rossijskaja Akademija nauk (Puškinskij Dom), 121-146.
Ruuttu, Maija 1931, Kansantapoja ja -uskomuksia Karjalan Kannaksen itäosissa. Kansantieteellisiä kuvauksia III. Helsinki: SKS.
Profetia Sibilla eli Sibillan ennustus-kirja ynnä hengellisiä lauluja. 1902, Tampere. Kirjapaino o/y "Sanoma".
Siikala, Anna-Leena 1990, Interpreting Oral Narrative. FF Communications 245. Helsinki: Suomalainen Tiedeakatemia.
Siikala, Anna-Leena 1992, Suomalainen šamanismi. Mielikuvien historiaa. SKST 565. Helsinki: SKS.
Simonsuuri, Lauri 1950, Kansa tarinoi. Tutkielma kansantarinoiden salaperäisestä maailmasta. Helsinki: WSOY.
Simonsuuri, Lauri 1987 (1961), Typen- und Motivverzeichnis der finnischen mythischen Sagen. FF Communications 182. Helsinki: Suomalainen Tiedeakatemia.
Slovar' russkogo jazyka 1999, Moskva.
Survo, Arno 2001, Magian kieli. Neuvosto-Inkeri symbolisena periferiana. SKST 820. Helsinki: SKS.
Zen'kovskij, V.V. 1991 (1948), Istorija Russkoj filosofii. Leningrad. (Pariz: YMCA Press.)
Žitie optinskogo starca ieromonahha Leonida 1994, Tallinn.
Teinonen, Seppo A. & Teinonen, Riitta 1990, Keskustelua mystiikasta. Porvoo-Helsinki-Juva: WSOY.
Tenishev, V.N. 1993, Byt velikorusskihh krestjan-zemledel'tsev. Etnograficheskoe bjuro knjazja Tenisheva. Sankt-Peterburg: Izdatel'stvo Evropeiskogo Doma.
Tihhonravov, N.S. 1898, Otrechennye knigi Drevnei Rossii. Tom I. Moskva.
Toporov, V.N. 1998, Svjatost' i svjatye v russkoi kul'ture. Moskva.
Wigzell, Faith 2002, Funktsija i nravstvennyi aspekt videnii i snov o puteshestvijakh v mir inoi. - Tezisy dokladov na konferencii "Issledovanija po narodnoi religioznosti: sovremennoe sostajanie i perspektivy razvitija", 26.-28.09.2002. Sankt-Peterburg: Evropeiskij Universitet.
EKI SUH äänitearkisto - Eesti Keele Instituut, soomeugri rahvaste heliarhiiv, vadja helilindistused, vuosilta 1955-1985.
EKM ERA äänitearkisto - Eesti Kirjandusmuuseumi Eesti Rahvaluule arhiiv. Kenttämatkojen ainestot vuosilta 1999-2002.
Henkilökohtainen käsikirjoitusaineisto vuosilta 1996-2002.
Taisto Raudalainen, FM
Jatko-opiskelija
Helsinging yliopisto, Folkloristiikka
Eesti kirjandusmuuseum
ERA, Eesti Rahvaluule Arhiiv
NS:n PEK:in puitteissa esitetyt unet, ilmestyskertomukset ja näyt. Synopsikset.
NS (s.1932 Kupanitsa) Kerrottu hänen kotonaan Kupanitsassa v. 1997 toukokuussa (Haast. T. & T. Raudalainen. - Haastatteluaineistoni.)
| (alk, taust) Täst vua nel'lä ja puol kilometrii ol' kirkol (...) | Äidinisä - vaikka olikin ortodoksi - työskenteli kirkko-miehenä luterilaisessa kirkossa |
| miun äitin isä ruas kirkos (...) | |
| (tap) Ja sellane tuli onnettomuus ... | |
| (suor) Hiä sano: "No, hot' yhtä ruplaa mie otan ain vähemmän, ku ruan!" (...) | |
| (lop) Hiä ol vennäin uskoine, hiä ol linnam_poika, a ruas suomen kirkoss. --- | |
| (arv) Hiä suomen kieltä luat', ei hiä vennäin kielest oikein tiennytkää! --- | |
| (tap) Ja käi sellane onnettomuus ... | |
| (taust) Hiä tul' tiält ... | |
| Hiä korjas sienii ja tul' ja pan kyökin ikkunal ne sienet | |
| (suor) "Tule, Fedor, kahvil!" | |
| (suor) "Praikaa, miä lasen hevoset juomaa. | |
| (tap) Ja vanha tamma tul' hänen luoksee ja pyöräs ... ja ku häntä potkas (lop) hiä kuatu i kuol! | Hevonen potkaisi isoisän kuoliaaksi |
| Miten siun äitis äit kasvatti sitte yksinnää? | haast. kysymys |
| (arv) Hiä samallail sano, jot "Ahkeruus kovan onnenki voittaa!" | |
| (tap) Hiä - kel tul niittoaika, hiä niitti ihmisil. | |
| Ko tul perunakorjukkiaika - hiä korjas ihmisil perunoi | |
| Ja lehmää pit' - kons kahtakin. | |
| (arv, suor) Äijä ain sano, jot "myö elimmö viel paremmast ku toiset". | |
| (alk, taust) Ja äit' käi tserkovna prikhodskaja shkola. (...) | Äiti valmistui ortodoksi- seurakunnan kirkkokoulusta |
| Ja miun äitin ei antaan't yhtäkää meistä ei pioneeraks, ei komsomolaa, ei mihinkää! | Vanhurskas äiti |
| (arv) No äitijäin ei viel vainattu! | |
| (alk) A kons mie en lasken't tyttölöitä, minnuu kyl pieksettii, ihan tavallisest! --- | Vainoamista uskonnon ja vakaumusten takia |
| (taust) Hyö oppiit ihmeellisen hyväst. | |
| (suor)"A mitävarte sie et ole komsomolka, et ole pionerka?!" | |
| (suor, arv) "Työ minnuu vaikka pankaa palasiks - mie en voi heitä luvata!! " | |
| (lop, suor) "En voi, en voi!!" | |
| (alk, taust) A sit tul'liit ihan meil kot'tii, tuppaa. | |
| (suor) Ja sano miun miehellein: "Mite sie tämmösen kans elät?!
Sie ota nämä poikkee ... Jumalankuvat. Sinne pittää panna Lenin ja Stalin!" --- | Painostusta viranomaisten taholta |
| (suor) Jot "ne on vua hullut, jotka uskoot Jumalaa!" | |
| (lop) Vot sellasta oli. Kaik pit' kärsii! --- | |
| (arv) Ja varjel Jumala (lapsia). Hyväst piättiit ja nyt yks opettaa täss. Toine opettaa Leninkratiss. | Loppuarviointi |
| (suor) jot "Pitkät ikkää hiä kävvyy siul näyttää, ko sie hänen kansaa jiät." | Mies vammautui metsätöissä Karjalassa. Kriisi |
| (suor) "Ei, kuulepas, Niina, ei ihmine ole viärä, jot hiä jäi ilman tervehyttä." | Isä lupautuu auttamaan |
| (taust) No ei sitä män't ko kolt vuotta aikaa, ko isä siirty pois | Isä kuolee kuitenkin sydänkohtaukseen - uutta epävarmuutta |
| (tap) Taivaalline Isä kävvyy miust pitämää huolta, nyt jo mualline isä miust män' | Taivaallisen Isän varjelus läpi elämän |
| (arv) Ja siint ast mie ihan tuntemalla tunnen, jot Jumala auttaa | Loppuarviointi |
| (lop, arv) Tuntemal tunnen!! | |
| (alk, taust) Vot, perunamua on suur ... | Jeesus auttaa nostamaan perunat |
| (tap) Tulin tarhan otsaa - käin polvillein. Ja rukkoilin ... | Supranormaali kokemus |
| (alk) A ennen mie näin uness Jiesusta. | ilmestystarinan muodossa. |
| (tap) Näin unes, jot seison ja kohennan mitä lien siel Jumalankuvviin luon. | |
| Ja mie tällain ko kiännyn piäl - Jiesus seisoo uksel. | |
| Ja tunnen kuin nousen ihan ... minkin piäl seisoin. | |
| Ja aloin lennellä ympär | Levitaatiota |
| (lop) Havatsin yllääl ja käin kaik värisömmää | |
| (alk, tap) Ja silloi, ko mie nousin polviltain, mie näin sen Jiesuksen | Jeesus ilmestyy kolme kertaa perunamaalla. |
| (suor) Mie tuumaan: "Hyvänen aika, joks mie nyt lähen mieleltäin | |
| (alk, tap) Jällee mie monta harppausta mänin, (...) mie jällee näin | |
| Ja kolmannen kerran mie näin kaikkist selvemmäst | |
| (lop, arv) Ja mie sen perunamuan korjasin neljäss päiväss! | |
| (arv) Vaik mie kelle sanon, hiä sano, jot (suor) "Älä kuasku! Jot tätä ei kukkaa voi nähhä!!" | |
| (alk, tap) Ja sit mie käin jällee sammaa kohtaa polvillein ja kiitin Jumalaa | |
| (arv) Ja ain, ko tulloo raskas, mie ain sanon: | |
| (suor) "Rakas Jumala! ..." | |
| (lop) Joka kerta apu tulloo! | |
| (arv) Mie olen olt vees - enkä hukkunt. Mie olen ol't junan al - enkä ole leikelty!! | Loppuarviointi |
| A olet sie näht muita merkillisii unnii? | haast. kysymys |
| Oi, olen! | unikertomukset alkavat |
| (alk) Miul kons isä kuol ... | Isän kuolemasta |
| (taust) Miul ol niin issää siäl. Ja mie rukkoilin, jot hot näkisin uness | |
| (tap) Ja niän uness ... | |
| (tap) Mänen isän kans sairaalaa ... Isäl on ihan mustat-mustat vuatteet piäl Hiä sano: | |
| (suor)"Suuto tulloo! Suuto!" | 1. unikertomus: isän kanssa sairaalassa Tietämättömyyttä siitä, miten isän käy viimeisellä tuomiolla. Musta viittaa syntisyyteen. |
| (lop) Mie havatsin yllääl ja jällee rukkoilen | |
| (alk) Ja nel'läiskymmenes päivä ol' isäl (kuolemasta) sinä yön ... | |
| (tap) Ja mie yöl näin unen | |
| isä makas sillal. Suures tuskas. | 2. unikertomus: Isä valkoisissa vaatteissa |
| Hänel ono niinku lumiset, valkoset vuatteet kaik piäl. | Valkoinen on synninpäästön ja anteeksiantamuksen tunnusväri |
| (suor) "Nyt on kaik hyvin!" | |
| (lop) Vot sellasii merkillissii unnii mie olen näh't ... | |
| (alk)Vot, kakskymment ... | Veljen kuolema ja hautajaiset |
| ... vel'- havvattii. | Esirukoukset veljen puolesta |
| (taust) Ja tulin kot'tii ja samallain ko tuumaan: | 40 päivää kuolemasta |
| (suor, tap) "No miten on hänel siel asjat? | |
| Ja näin unissain, jot ono korkea korkea talo. Ja tikapuut sinne. | 3. unikertomus |
| Mie sinne kapusin | |
| Ja ku mie katson, siin on valkone-valkone puhas tila. Mie tuumaan - oi, mie nyt täss leppään. | Valkoinen tila |
| Ja mie siihe käyn loikomaa | |
| ... kuka lien viel tulloo | |
| ... vel' katsoo, mikä havvattii. | |
| (suor) "Ah-ah. Sie ajattelit, jot sie tänne piäset yksin ..." | |
| (lop) Ja siint mie ihan ymmärsin, jot no kyl hiä uskovaisen läks! | |
| (arv) Hiä Karjalass siel kuol. | Loppuarviointi |
| Myö emmö oikein tiijä .... | Epäilyksiä veljen luonnottomasta (mahd. väkivaltaisesta) kuolemasta. |
| surupaperit oli kaik kirutettu kaikenlaisii sellasii tautiloi, mitä hiä ei sairastan't. | |
| (alk) Ja äitilt tul' silloin kirje, kons hiä ol' jo kuol't | |
| Hiä kiruttaa: | |
| (suora) "Elämmö tavallisest ..." | |
| (lop) Ett se ol mikä lien tapaturmane vain miten ol'? | |
| (alk) Ja sit viel ol' oikein merkilline un'. | 4. unikertomus naimisiin menemisen aikana |
| (taust) Mie läksin vast hänel naimisiihe | |
| hiä jo tuli sairaaks | |
| (taust) mont kertaa mie olen ol't ihan niinku umpi_kujass. (tap) Ja niäen uness | Epävarmuutta |
| (taust) Kahen puol on oras | Toispuoleisen topografiaa |
| Ja tie männöö kesk kohas | |
| mie mänen sitä tietä | tie |
| i vuor --- | vuori |
| (tap) Ja mie mään sitä tietä leviää ja se tie tulloo kaijemp, pienemp, pimiämp | Osittain raamatullista, osittain ilmestyskirjallisuuteen ja profeettaperinteeseen viittaavaa kuvakieltä |
| ... tunnen, jot minnuu jo rutistaa. | |
| Miäen sissää? | haast. kysymys |
| (taust) Joo, kiv on kaik ympär. | matkanteko ja koettelemukset |
| (tap) Ja mie ennää en sua liikauttaa ihan millää kohal | |
| (suor) "Rakas Jumala! Tähä mie nyt kuolenki ... | kuolemanpelkoa |
| (taust) Ja miul on pienet lapset ... | |
| Ja miten miun pittää rukkoilla? | |
| Tunnen jot ne kaik nousoot ne kivet miust pois ... | |
| Ko harppaan ... ennää ... ne kivet kaik miust läksit syrjää --- | perille tuleminen ja pelastus |
| Se ol' niin kaunis muailma --- | |
| Se ol' uamu - koivut, ihmeelliset koivut. Ympär ves' - ja ne koivut veen takan. Ja ihmeelliset linnut laulaat. Se ves' ko laineht - se ol' kullal, hopial ja kaikil väreil | "paratiisinmetsikkö" |
| (arv, lop) Miul se syvän alko niinku leimuta ilost! | mystis-ekstaattinen kokemus |
| (alk, tap) Ja mie ko kiäntysin taaksepäin katsomaa - niitä vuorii enempää ei olekkaa. | |
| ... tiä taitaa olla taivaan valtakunta | |
| (lop) Ja siihe havatsin yllää. | |
| (alk) Ja ko alotettii meil tätä kirkkoo rakentaa | Loppuarviointi Toive maalata tämä näkemys kirkkoon alttaritaulukseen. |
| (tap) Ain ajoin sinne työhön ja ajattelin: | |
| (suor) "Jos oisin mie vua piirustaja. Mie ihan sen oven piäl sen kuvan piirtäisin!" | |
| (arv) Se oli niin sorja! | |
| (lop, arv) No, vot jumalissii on ihmeellisii, mitä mie olen näh't! | |
| A vot ne unet - ne on just niin kuin vot petsatil painettui aivoloihe. Niin selkiät! | Loppuarviointi |
| (alk) Vot - miun ämmäin - äitinäit. | Äidin kertoma memoraatti |
| (taust) Ko tapaturmasest hevonen potkais äijän | Tietämättömyyttä isän tilasta ja voinnista toispuoleisessa. |
| (taust) Hiä ei tietän't, miten hänel on laita | |
| (taust) Viel ol sellail, jot se äijä ko havvattii ... | |
| (tap) Ku käyvvää iltasil nukkumaa | |
| kissat tai niinku rotat temmataa pitkin kynsin | supranormaali kokemus |
| (tap) Ja sit äitin-äit sano, jot | |
| (suor) "Lapset, --- ensi yön myö ennää mihinkää pois ei lähetä!" | |
| A vot silloin olliit ne öljylamput. Hiä nous yllää ja ot sen lampun ja isk kaikest voimastaa siin pöytäähe ja sano: | |
| (suor) "No onks se nyt vihollisen voima suuremp kuin Jumalan!?" | Vastatoimenpide |
| (lo) Enempää ei olt yhtäkää kertaa! | |
| (arv) Ja siint hiä alko kovast rukkoilla Jumalaa. | Loppuarvionti |
| (alk) Ja alko kyssyy, jot miten se ... jot miten hiä sais tietää, jot miten hänel on laita? | |
| (suor) "Ain kaikil peltoloil polvistuin ja huutamalla huusin, jot näytti sellain, jot täss ei ole kattoo ja täss ei ole pilvii | Rukoukset taivasalla |
| Täss Jumala likemmäks minnuu kaikkinee, ko mie olen täss ihan pilven ja taivaan al." | |
| (alk, tap) Ja yhten yön näkköö unen. | Äidin unikertomus omasta isästään |
| (tap) Näkköö unen, jot tulloo se Fedor | Kadotuksen portaat: pohjalla "suursyntiset, rosmot", ym., ylempänä ristimättömät lapset, ym. |
| (suor) "Ieva, suuret kiitokset siul! Siun rukoukseis niin kovvaa miul autto, jot ... ennää miul jalko(ja)in ei polta! ... Nyt minnuu korotettiiki ylemmäks." | |
| A mitävart poltti? | haast. kysymys |
| (kommentti) Vissi ol' siel liikaa tottuutta! | |
| Ja sit toiset kaik seisoot siin katotuksess vian painol - kuka minkänverran on teht pahhuutta | |
| Ja siel ihan pohjass siel tuless ovat ne ihan suursyntiset. | |
| (lop) Vot sellail kerto! Se ... vot äitinäit. | |
| (lop, arv) Ja siitä hiä alko kiittää Jumalaa ja rukkoilla! |
AGP (inkeroinen, s. suomalaisessa kylässä Kattilassa v. 1926). Kertoo arkussa makaavasta ennustelijaeukosta (haast. M. Arukask ja T. Raudalainen v. 1999 Kattilassa, EKM ERA äänitearkiston aineistoja).
Haast.: Olet sie kuul't, jot o'is ol't mitä lienöö koltunoi ennenvanhaa?
A vot Järvemperäst mist lie oli Soikkolan puolel. --- Mie tiijän, jot -
Polja-tät' hänel käi - siel oli ... v Slabotki oli yks naine. Hiä eli
saunaza. Hänel oli saunaz tämä grob. I v grabu. No, mie noizen i nii i nii läkkäämää. --- No vot. Ona v grobu spala. Hiä siin makkaas. ---
I ona znachit mäni hänelle ... A se nain kaik ... vsem predskazyvala, ken mitä tulloo hänelt... dazhe hänel ei pije kyssyykää. Hiä itse tietää, mitä sie hänelle tulit ... mitävart hänelle tulit ... hänelle tulida. I govorit: "Ona mne dver' otkryla ... v banje".
I sannoo: "Oi! Mie olen nii käppeä (rikas) tyttö, mie olen ni käppeä
tyttö ... No nyt miul ni mittää ei jiänyda." Miul sannoo: "Kaik miehel
mäni." Hiä sano: "Kak raz veshi otpravila tuda, ni ne sinne jäivätki. I, sano, oven pani kii'. I bolshe ni tshego ne skazala. No tjotja Polja - hiä deistvitel'na ... Hää ol' käppeä deistvitel'na. Jäi lapsen kera. Mies otettii na voinu. Riiššat kaik sinne ... tuda pojehali na muzhiny rodinu - tak i oni vse i popali. Vot ona i skazala, shto: "Mie olin kera käppeä, no nytte miul mittää ei jiänydä."
I nyt, konzh nemtsat tulliit - vo vremja voiny uzhe - nemtsat sitä Anastasija - hyö händ ottiida ... senperäst hiä sa'oi shto ... voina kogda nachalas' ... hiä sa'oi, shto Punnaiset pobedjat ... sen sovan tulloot voittamaa. Oni byli nemtsy - belyje, znachit krasnyje byli - Krasnaja Armija. Sanoi shto punnaiset pobedjat. I hänt vot otettii sitä naista ... nemtsat. Nemtsat hänen ottiit. Ain pomnju, shto govarili: "Ubjut, ubjut Anastasii nemtsy!" No, hyö, nemtsat... vot nemtsy ne ubili.
Hyö hänel ... lakkasiit ... toivat ommaa kottiihe, siihe saunaa - i ni
hiä sinne saunaa i jäigi. Kaikki vejettii poiz, a hiä - po mojemu - siihe i jäigi. Hiä sano, jot "omast ko'ist mie mihinkää en mä'ä." Ni hä sinne saunaa jäigi, po mojemu. ---
Haast.: Hiä ol' oikein selvä.
Koneshna! - Da, no ona - videsh' - ona vsjo znaala. Ona i spala v
grobu, ona i govorila: "Tut i umru i tut vsjo majo mesto." I pitalas
tol'ko vot to, shto ljudi prinesut. Kem_mitä tuop, sitä hiä i syöp. ---
A miul ko oli vot ... sisaren mies oli otettu (sotaväkeen). Vot sisar
kera käi vot sinne Anastasijal. --- Sisar käi sinne ... Hänen mies
otettii, sobrali. No vot i sa'ottii, shto "mä'ä sinne! Sie saat tietää!
Hää siulle sannoo! Konzh siun mies tulloo sielt pois." No hää käi."Kaks
kertaa," sano "mie sinne käin." ---
A sis toisen kerran sisar taas mäni hänelle. Hä sannoki, shto: "Vot,"
sano "yli kolmen päivän siun mies tulloo kottii. Silloin hänt las'taa."
No sano: "Sie vua vastaa häntä älä mä'ä! Hä tulloo ilma," sano. No hä
sano: "No mie jaksan olla, shto en mä'ä?!" Sano: "Mänin yhtel iltaa
vastaa - ei tullut, mänin toisel iltaa - ei tullut. No, en enempää mä'ä
... A kolmannel iltaa mies tuli kot'tii. Mie vastaa en män't." ---
No vot, hä i sano, shto Punnaiset pobedjat - senem_peräst' häntä i otettii. - Hä sano, shto krasnyi petuhh... ' Shto krasnye pobedjat. A nemtsy zdes' byli vobshe ... ' Oihh!
Haast.: A hänet sit' vangittii vai?
No, nemtsat häntä sobrali. Ko'ist otettii pois. Häntä pijettii v shtabe skol'ka_ta dnei. - A hänt vietii kaik' kirstun_kera! -Da! - Hän kirstus oliki. --- Nii! - V grob ... Hiä siin' oliki ... - Ona v grobu i spala. I u nejo krome groba netshevo i ne byla tam v banje. Ona ne puskala nikovo tuda.
- Oli valmista hänelle se grob ... kirstu oli jo tehtu. I hän siin
kirstus i kuoliki. --- Hiä niin i makkaaski siin niinku koikal. Myö
makkaammo tilal, a hiä makkaas siin. Hänel oliki se tila. Vot. ---
No vot hä taitaa i lugiki sitä Biblii. - Nii! Hiä taitaa i lugiki Biblija, potomushto
hää mihinkää ei käynyt, ni-skem ona ne svjazyvalas'. Hää vot siel
saunaz eli vot i sitä Biblii i lugi ... - I hä sanoki, ett sitä Biblii,
mitä saunaz lugi - hää sanoki, jot lienöö mokoma sota, jot noisoot
pojat issii tappamaa. Pojat noisoot issii tappamaa. Vot, nyt tuliki
mogoma aiga! - Nyt onki jo se aika! Nyt sitä tehhääki vet'! "A vot
tulloo," sano "lienöö muailmanloppu, sis ve'el hukutettii vägi. A nyt
lienöö muailmanloppu - tulel noizoo, tuli noizoo palamaa. Tulel
hukutettaa! - No, naverna bompu von ... Na knopku nazhimut naverna ... - Naverna ... Vot i vsjoo (nauraa). - I hvatit vsego! Mnoga_li nado?!