Maailmapildi mõistmised/Understandings of the world view. Viron kansallismuseon 44. vuosittainen konferenssi. Tartto 14.-15.4. 2003.
Viron kansallismuseon eli Eesti Rahvamuuseumin (ERM) vuosittaisen kansainvälisen konferenssin teemaksi oli tänä vuonna valittu maailmankuva. Lyhyessä avauspuheenvuorossaan Pille Runnel luonnehti maailmankuvan käsitettä monimerkityksisyydessäänkin käyttökelpoiseksi työkaluksi tutkijoille, jotka tarkastelevat erilaisia ajattelutapoja, arvoja ja muita kokonaisuuteen sisältyviä seikkoja. Konferenssissa teemaa lähestyttiin etupäässä maailmankuvan sisältöjen tulkinnan avulla sekä esittelemällä erilaisten maailmankuvien muutos- ja törmäyskohtia, kuten esimerkiksi Neuvostoliiton etnisten kulttuurien kohtaamista sosialistisen todellisuuden kanssa tai modernien osakulttuurien suhdetta valtakulttuuriin. Etniset uskonnot olivat esitelmissä myös verrattain vahvasti edustettuina.
Konferenssin esitelmät eivät muodostaneet suunnitelmallista kokonaisuutta, vaan kukin puhujista lähestyi teemaa omien tutkimusintressiensä kautta. Joensuulainen Outi Lehtipuro oli konferenssin puhujista ainoa, joka keskittyi teoreettisiin ja oppihistoriallisiin kysymyksiin. Hänen esitelmänsä Worldview - a lens between the past and the future tarjosi katsauksen maailmankuvallisiin suuntauksiin suomalaisessa folkloristiikassa. Lehtipuron mukaan Lönnrotilla oli pyrkimys kansan ajattelutapojen selvittämiseen kansanrunouden avulla, mutta Krohnien myötä vallalle noussut tekstuaalinen suuntaus tuli sittemmin leimaamaan tieteenalaa jopa niin, ettei säetutkimuksesta poikkeamista katsottu suopeasti omien sen paremmin kuin vieraiden, kuten esimerkiksi historiantutkijoiden piirissä. Kyse oli folkloristiikan kentän rajaamisesta myös ulkopuolelta.
Uusi maailmankuvallinen suuntaus alkoi Suomessa 1970-luvulla pienenä projektina, joka kasvoi ja tuli lopulta vaikuttamaan hyvin laajalle. Folkloreaineistot oivallettiin ensiluokkaiseksi materiaaliksi maailmankuvan tutkimiseen. Se merkitsi paradigman muutosta tutkimuskohteen vaihtuessa vaeltavista motiiveista kulttuuriin ajattelutapana.
Lehtipuron esityksen lisäksi olisin kaivannut muitakin yleisluontoisia puheenvuoroja maailmankuvatutkimuksesta. Valtaosa puhujista oli virolaisia, venäläisiä tai liettualaisia. Minkälainen rooli maailmankuvalla mahtaa olla heidän tutkimustraditiossaan? Konferenssin ohjelma jatkui osan ajasta kahdessa eri salissa yhtäaikaisesti, mutta otsikoista päätellen esitykset kummassakaan salissa eivät tarkastelleet näitä kysymyksiä.
Yksi konferenssin kiinnostavimpia esitelmiä oli puolalaisen Tomasz Rakowskin analyysi nopeasti teollistuneesta alueesta otsikolla Sacrifice and hope. Contemporary ghosts of modernization. Rakowski oli haastatellut etupäässä köyhiä ihmisiä puolalaisen Belchatowin ruskohiililouhoksen ympäristössä. 1970-luvulla perustetun louhoksen ja sen rinnalla voimalan rakentaminen nopeassa tahdissa oli voimainponnistus, joka mullisti pienen maalaiskylän elämän täysin. Kunnan ja louhoksen virallisissa esitteissä infrastruktuuri toimii ihanteellisesti ja louhos maisemoi käsittelemänsä maaperän kauniiksi. Kaikella on kuitenkin hintansa: pakolliset ylityöt, ylirasitus ja kuolemaankin johtaneet työtapaturmat olivat uhreja modernisaation alttarille.
Kehityksen tuomista hyödyistä sittemmin osattomiksi jääneiden asukkaiden näkemys kaivosyhtiöstä on synkkä ja ristiriitainen: koko yhtiö ja sen johto ovat ulkopuolisia tunkeilijoita heidän alueellaan. Sosialistisen järjestelmän kaatuminen ja yhtiön omistajien vaihtuminen ei vaikuta tähän asenteeseen. Omista uhrauksista puhutaan katkeraan sävyyn ja louhostoiminnan aiheuttamia muutoksia ympäristössä kuvaillaan apokalyptisin kuvin. Syrjäytyneiden osattomuus vaihtuu kertomuksissa myös voiman tunteeksi: romujen kerääminen louhoksen alueelta vaatii erityistietoa salaisista sisäänkäynneistä ja kykyä käsitellä vartijoita. Louhos on kuin ambivalentti tuonpuoleinen kansanomaisissa uskomuksissa! Rakowski analysoi taitavasti modernisaatiossa ulkopuolisiksi jääneiden katkeraa suhdetta itse ulkopuoliseksi leimaamaansa, mutta valtaväestön näkökulmasta kunnallistalouden tukipylvääksi määrittyvään instituutioon. Kenttätyö alueella jatkuu, ja odotamme kuulevamme Rakowskista lisää.
Rakowski totesi Walter Benjaminiin viitaten, että modernisaatiossa entinen todellisuus murskautui lukuisiksi eri kertomuksiksi ja maailmoiksi. Omissa esityksissään useat liettualaiset tutkijat esittelivät tällaisia yksittäisiä maailmoita, nykypäivän osakulttuureita. Egidija Ramanauskaite kertoi nuorison alakulttuureista ja niiden esimerkiksi skandinaavisesta mytologiasta imemistä vaikutteista. Hän korosti, että nuorten tulkinnat omista valinnoistaan ovat viime kädessä subjektiivisia: heavy-suuntautunut nuori voi esimerkiksi selittää imagonsa ilmentävän keskiaikaista ajattelua. Ramanauskaiten näyttämä video Pagoniškas metalas -nuorten musiikkitapahtumasta oli monenlaisiin Siperia-kuviin tottuneelle yleisölle varmaankin konferenssin eksoottisinta nähtävää. Kysymyksessä on miehinen ja aggressiivinen vastakulttuuri: musiikki oli rajua, ja mustiin pukeutuneet nuorukaiset viskoivat minuuttikaupalla päätään pitkien hiusten viuhuessa ylös ja alas. Kenellekään tuskin oli uutta se, että päätä viskotaan, vaan vaikutuksen teki toimen vakavuus ja uhon aitous. Ramanauskaiten toinen video esitteli Romuvassa pidettyjä rituaaleja, joissa kansanomainen musiikki oli tärkeällä sijalla. Eri-ikäiset osallistujat, joista monella oli muinaista vaatetusta mukaileva asu, kävelivät piirissä esittäen lauluja. Tätä liettualaista pakanuutta hyödyntävää kulttia ei voi pitää vastakulttuurina vaan pikemminkin se pyrkii kansallisen perinteen jatkumoon.
Moderneja osakulttuureita valaisi myös Aurelija Dagilyten esitelmä virtuaalisesta tilasta internetissä. Dagilyte vertasi internetiä kaupunkitilaan ja siellä liikkumista kaupungissa suunnistamiseen ja itsensä paikallistamiseen siellä. Kullakin käyttäjällä on oma karttansa, joka perustuu hänen henkilökohtaisiin linkkeihinsä. Esimerkkinä sosiaalisista suhteista ja orientoitumisesta internetissä Dagilyte esitteli J.R.R. Tolkien -fanien sivustoja ja virtuaalisia yhteisöjä. Osallistuminen sosiaaliseen toimintaan virtuaalisessa muodossa mahdollistaa oman identiteetin salaamisen tai muuttamisen. Sivuilla järjestettiin myös roolipelejä, joissa osallistujat identifioituvat valintansa tai arvonnan mukaan kuvitteellisiksi olennoiksi.
Useat esitelmät tarkastelivat etnisiä kulttuureja entisessä Neuvostoliitossa. Etnisten kulttuurien suhde sosialistiseen todellisuuteen entisessä Neuvostoliitossa on merkinnyt sekä hidasta muutosta - jota Aado Lintrop kuvasi valitettavan sujuvalla venäjän kielellä - että tilanteen kärjistymistä etenkin 1930-luvulla, jolloin viranomaiset kävivät aktiivista propagandasotaa shamanismia vastaan. Art Leeten esitelmä kertoi etnisten uskontojen noususta vastareaktiona voimakkaalle neuvostopropagandalle ja vallan keskittämiselle. Etnisten vähemmistöjen pariin lähetettiin 1920-30-luvuilla eräänlaisia sosialismin lähetyssaarnaajia. Hantien keskuudessa vastareaktiot neuvostovaltaa vastaan saivat yllättäviä muotoja: venäläinen delegaatio johtavine neuvostovirkamiehineen uhrattiin jumalille, vaikka ihmisuhrit eivät yleensä kuuluneet hantien tapoihin. Vaikka kyseinen uhraus kuulostaa poliittiselta teolta - ja yleisöstä Jeff Taylor esittikin rinnastuksen islamilaiseen terrorismiin - Leete totesi, että kriisitilanteissa voi myös syntyä uusia uskonnollisuuden muotoja. Venäläinen tutkija Tatjana Bulgakova esitti yleisön joukosta toisenlaisen esimerkin tästä: kommunismi otettiin joskus mukaan uskontoon esimerkiksi uhraamalla Stalinin kuvalle, koska hän oli voimakas henki.
Omassa esitelmässään Tatjana Bulgakova kertoi Bogdanista, nanaišamaanista, joka vangittiin 1930-luvulla hänen varastettuaan kyläläisiltä eläimiä ja vaatteita. Etnisen uskonnon kannattajien mielestä kysymyksessä oli asiaankuuluva uhri eikä mikään varkaus. Nanaiden perinteisten käsitysten mukaan sairaudet selitetään sielunmenetyksellä: parantamaan kutsuttu šamaani palauttaa potilaan sielun lupaamalla sairauden aiheuttaneille hengille vaihdossa jonkin eläimen sielun. Ellei eläinuhria kuitenkaan toimiteta, šamaani itse on vaarassa. Pelastaakseen itsensä šamaani voi palauttaa potilaan sielun hengille, jolloin potilas kuolee. Kun neuvostopropagandaa kuunnelleet kyläläiset eivät toimittaneet Bogdanin määräämää uhria, tämä toimi nanaiuskomusten näkökulmasta mahdollisimman humaanilla tavalla ottaessaan uhrin itse sen sijaan että olisi palauttanut hengille potilaan sielun. Viranomaisten silmissä kuitenkin tapahtui yksiselitteisesti varkaus. Parantamiseen riitti usein uhrilupaus, ja uhri saatettiin joka tapauksessa toimittaa vasta vuosia itse tapauksen jälkeen. Bulgakova huomautti, että myös perinteeseen kuului se, etteivät kaikki olleet halukkaita suorittamaan uhreja. Traditionaalinen maailmankuva ei ole ollut yksiulotteisen homogeeninen.
Konferenssin ohjelmaan kuului myös Liivo Niglaksen huolellisesti viimeistelemä tunnin mittainen dokumentti Yuri Vella's world, jota säesti Vellaa seuranneen Eva Toulousen puheenvuoro Vellan taustoista. Siperiassa perinteistä paimentolaista elämää viettävä Vella ei ole aito poronhoitaja, vaan hän opetteli ammatin aikuisiällä kantapään kautta ja omaksui siihen liittyvän uskonnon Moskovassa viettämiensä yliopistovuosien jälkeen. Kotiopettaja muutti perheen kanssa metsän keskelle huolehtimaan lasten oppivelvollisuudesta: kamera oli kuvannut myös oppitunteja. Dokumentti oli tehty pitkälti Vellan ehdoilla, ja kamera seurasi Vellaa minne tämä tahtoi ja tallensi kiirehtimättä tämän kommentit. Vellan maailma näyttäytyi pitkälti sellaisena kuin hän itse halusi. Toulousen mukaan kyseessä on eräänlainen tuote: valitsemansa elämäntavan ja roolin myötä Vella pystyy saattamaan laajemman yleisön tietoisuuteen haluamiaan arvoja ja kysymyksiä. Hyvin vähäeleisesti hän esimerkiksi kyseenalaistaa öljy-yhtiöiden toiminnan alueella. Ilman kertojanääntä etenevä dokumentti voi olla tavalliselle katsojalle vain perinteisen elämäntavan puolustus. Tutkijat ovat kuitenkin tiedostaneet toteuttaneensa omien tutkimusintressiensä ohessa myös Juri Vellan suunnitelmaa hänen valintojensa julkituojina.
ERM:n konferenssissa kaikki puhujat olivat samalla viivalla asemasta ja oppiarvosta riippumatta. Ohjelmassa sen paremmin kuin abstrakteista kootussa julkaisussakaan ei edes ilmoitettu puhujista muuta kuin nimi ja tämänhetkinen kotimaa. Toki esitelmät itsessään paljastivat, oliko takana vuosien kokemus vai ensimmäinen suuri tutkimustyö.
Ohjelmaan kuului yli kolmekymmentä englannin- ja venäjänkielistä esitelmää, joten monia hyviä ja kiinnostavia esityksiä jää tässä mainitsematta. Valintaani eri tahoilla pidettävien istuntojen välillä ohjasi tutkimusaiheiden lisäksi kielimuuri: etenkin äidinkieliset puhuivat venäjää liian nopeasti pysyäkseni kunnolla kärryillä. Koska jokaiseen istuntoon kuului useita esitelmiä, venäjänkin kuullunymmärtämistä tuli toki harjoiteltua: ymmärretyn määrä oli suoraan verrannollinen puheen nopeuteen. Useimmista esitelmistä kuitenkin julkaistiin abstrakti myös viroksi ja englanniksi. Konferenssin kaksikielisyys edustaa pehmeää laskua neuvostoaikojen perinnöstä kohti kansainvälisempää suuntautumista. Venäläisten ja liettualaisten joukossa oli useita, jotka eivät kommunikoineet englanniksi. Venäjää taitamaton yleisö taas rajoittui muutamaan suomalaiseen ja pariin äidinkielenään englantia puhuvaan vieraaseen. Informaation saaminen ERM:n konferenssista vaati viime keväänä hiukan omatoimisuutta, koska tapahtuman ajankohtakin varmistui keväällä vasta abstraktien deadlinen jälkeen. Kuulijoilta itse konferenssiin osallistuminen ei edellyttänyt ilmoittautumista eikä maksua, mutta majoitus- matka- ja ruokajärjestelynsä jokainen hoiti itse. Ensi vuoden konferenssin aikataulu on näillä näkymin lyöty lukkoon jo hyvissä ajoin, ja abstraktien deadlinekin on jo syksyllä. Teemana ERM:n 45. konferenssissa on Museo ja todellisuus, ja se juhlistaa Viron kansallismuseon 95. vuosipäivää. Työkielinä ovat tällä kertaa viro ja englanti. Lisätietoja saa verkkosivuilta www.erm.ee.
Kaarina Koski, FM
Helsingin yliopisto
folkloristiikka