Tuglas-seura perustettiin vuonna 1982 tukemaan suomalais-virolaisia kulttuurisuhteita. Lause kuulostaa paperiselta: yhdistyksiä tässä maassa on perustettu jos jonkinlaisia ja kulttuurista puhuvat kaikki. Nykyisin suomalaiset matkailevat Virossa ja tuntevat maata Tallinnan ravintoloista Matsalun lintualueisiin tai Peipsijärven vanhauskoisten kyliin. Saarenmaalla puhutaan kesällä lähes yhtä paljon suomea kuin viroa, Tarton yliopistosta valmistuu lääkäreitä meikäläisiin terveys-keskuksiin ja Sibelius-Akatemiassa opiskelee eteviä virolaisia muusikoita. Tästä kaikesta ja paljosta muusta Tuglas-seurassa iloitaan, sillä tällaista normaaliutta ei aina suinkaan ole ollut. Mitä lisää Tuglas-seura tuo tähän kasvavaan yhteisymmärrykseen Euroopan pohjoisella reunalla?
Tuglas-seuran perustaminen ajoittuu "Breznevin ajan" syvään pysähtyneisyyden kauteen, jolloin itsenäisestä Virosta haaveilivat vain ns. toisinajattelijat. Suomessa virikkeen perustamiseen antoi Helingin yliopiston legendaarisen viron kielen lehtorin Eeva Niinivaaran 80-vuotisjuhlakirjan toimittamisen yhteydessä käydyt keskustelut. Hankkeessa mukana olleilla oli omia yhteyksiään virolaiseen tiede- ja taide-elämään - ja yllin kyllin kokemusta yhteydenpidon hankaluudesta. Kirjan valmistuttua uudeksi haasteeksi otettiin kahdenvälisen kulttuurivaihdon edellytysten kohentaminen. Kieltojen ja mahdollisuuksien välissä luovien onnistuttiin neuvostoviranomaiset vakuuttamaan seurahankkeen vaarattomuudesta. Tuglas-seura tajuttiin pian Viron kulttuuripiireissä pönäköitä virallisia suhteita aidommaksi kanavaksi, ja se saavutti varsin nopeasti virolaisten luottamuksen. Täpärästi poliittisen korrektiuden rajoissa pysytellen luotiin laaja verkosto. Se toimii vieläkin.
Mitä sitten tehtiin? Käytännössä Tuglas-seura toimi kanavana, jossa sen jäsenten asiantuntemusta ja henkilösuhteita hyödyntäen tavoitettiin virolainen älymystö. Neuvostoaikana Seuran kautta esitettiin vierailukutsuja luennoijille, järjestettiin seminaareja, luentoja, teatterivierailuja, konsertteja, taidenäyttelyitä ja henkilökohtaisia tapaamisia. Opetusministeriössä seuraan suhtauduttiin suopeasti, ja vuonna 1989 sille myönnettiin ensi kertaa valtionapua. Säätiöiltäkin saatiin taloudellista tukea erillishankkeisiin. Oleellinen toiminnan edellytys oli jäsenten vapaaehtoistyö. Talkoovoimin järjestettiin niin runoillat kuin seuran nimikkohenkilön, kirjailija Friedebert Tuglasin 100-vuotisjuhlat vuonna 1986. Neuvostoajatteluun "kirjailijan nimikkoseura"-konsepti upposi hyvin. Alkujaan kansanviholliseksi määritelty Tuglas kohotettiin sittemmin kansankirjailijan arvoon ja asemaan ja oli siten sopiva keulakuva seuralle. Keskeinen toimintamuoto oli vuotuisen syystapahtuman Martinmarkkinoiden järjestäminen - puhtaasti toiminnan rahoittamiseksi. Perinne jatkuu yhä, mutta nyt tavoitteena on virolaisesta kulttuurista tiedottaminen seminaarein, konsertein ja tapahtumin. Varsinaisesta markkinatoimesta vastaavat nyt virolaiset käsityöyrittäjät.
Viron uudelleen itsenäistyttyä moni asia on toisin. Seuran keskeisiä toimintamuotoja ovat nyt yhteistyössä Helsingin yliopiston kanssa järjestettävät luentosarjat, joilla virolaiset asiantuntijat jakavat syventävää tietoa eri aiheista. Yhteistyökumppanina on tavallisesti ollut suomalais-ugrilainen laitos, mutta muutkin tahot toki kiinnostavat. Viikonloppuseminaareissa on keskitytty ajankohtaisiin, usein yhteiskunnallisiin kysymyksiin. Mukana järjestelyissä on ollut mm. Suomen Historiallinen Seura. Vironkielen opetusta järjestetään talvella Helsingissä, kesällä kielikursseja pidetään eri puolilla Viroa. Kesäisin ohjelmassa on myös kulttuurimatkoja, joiden tasosta ei tingitä. Tuglas-seura ylläpitää Baltia-kirjastoa, jonka kokoelmat luetteloidaan Helsingin yliopiston kirjastolaitoksen Helka-tietokantaan. Kirjastossa on myös merkittävä kuvakokoelma sekä runsaasti AV-aineistoa. Tuglas-lehti ilmestyy viidesti vuodessa.
Tugls-seura tekee yhteistyötä muiden suomalaisten sekä tietenkin virolaisten kulttuurijärjestöjen kanssa. Yhteisiä hankkeita on mm. Suomen Instituutin kanssa Tallinnassa ja Viron Instituutin kanssa Helsingissä. Jälkimmäinen aloittikin toimintansa Viron kulttuuripisteenä Tuglas-seuran tiloissa. Nytkin instituutti sijaitsee samassa talossa ja kerroksessa, mutta oman oven takana.
Yli 2500 jäsenestä osa kuuluu Seuran paikallisyhdistyksiin, joita on kahdeksan eri puolella Suomea. Jäsenkuntaan kuuluu monista eri lähtökohdista Virosta kiinnostuneita henkilöitä opiskelijoista eläkeläisiin, nörteistä taiteilijoihin, maanviljelijöistä juristeihin. Ammatillinen kirjo on rikkaus, mutta perinteisesti kulttuurin tutkijoilla on keskeinen rooli seuran profiilissa. Nuoret folkloristit, etnologit, antropologit ja muut kulttuurin tutkijat ja opiskelijat toivotetaan lämpimästi tervetulleiksi. Useana kesänä seuran toimistossa on työskennellyt korkeakouluharjoittelija.
Seuran perustajajäsenet olivat omien alojensa keskeisiä vaikuttajia, tutkijoita ja muita kulttuurin edustajia. Perustamisajan todellisuutta ei enää ole, uudella arjella on uudenlaiset haasteet ja myös mahdollisuudet. Seuran toiminta on alkuajoista muuttunut, se muuttuu edelleen, sen tuleekin muuttua. Mitä todennäköisimmin Viro liittyy EU-perheeseen, jolloin tutkimusyhteistyö saa uusia mahdollisuuksia. Kontakteille on monta väylää, yksi niistä on Tuglas-seura. Sen toiminta perustuu sen jäsenistön tahtoon; vaikuttaa voi, sillä Tuglas-seura on avoin uusille ideoille ja aloitteille!
Tuglas-seura toimii Helsingin Kruununhaassa osoitteessa Mariankatu 8. Seuran toiminnanjohtaja on FT Seppo Kuusisto (seppo.kuusisto@tuglas.fi), ja henkiökuntaan kuuluvat lisäksi kirjaston ja arkiston hoitaja, kulttuurisihteeri, järjestösihteeri, viron kielen opettaja sekä projektityöntekijöitä. Lisätietoja seurasta saa sen kotisivulta www.tuglas.fi. Mutkattomin sähköpostiosoite on info@tuglas.fi
Henni Ilomäki
Tuglas-seuran esimies
SKS:n kirjasto