Pertti Palm & Tummat tunteet: Kuljen tietä mustalaisen (cd, omakust.) Pirkkala: Killon studio. 2003. Laulajat: Pertti Palm, Ingrid Palm, Mirella Palm ja Carmen Nyman, haitari, piano: Sami Varvio, viulu: Eeva Oksala, basso: Markus Ahokas, kitara, lyömäsoittimet: Pertti Palm, sovitukset, musiikin johto: Sami Varvio.
Jo äänitteen nimi Kuljen tietä mustalaisen viestii paljolti sen mistä lauletaan: tuskasta ja ilosta, siitä mitä romanit ovat saaneet kokea, kuten tuottaja Pertti Palm äänitteen kansilehdessä toteaa. Tällaista äänitettä on suhteellisen helppo tehdä ja romanttiseen sävyyn markkinoida musiikin kannalta. Suurin osa äänitteen materiaalista on suomalaisia ja kansainvälisiä romanisävelmiä, kuten romanikielellä esitetty laulu Phennela menge tai Romany choro, joka on alunperin slaavilainen romanisävelmä. Sävelmien joukossa on myös joitain suomalaiseen tanssimusiikkiin vakiintuneita lauluja, kuten Valheen kyyneleet. Äänite sijoittuu suomalaisen romanilauluperinteen katveeseen Arvo Palmrothin tuotannon kautta. Palmrothin tuotannosta äänitteelle mahtuvat laulut Kohtalon tiellä ja Muistojeni ruusut, jonka varhaisemmin on levyttänyt mm. Anneli Sari (äänite Tuliset tummat). Hortto Kaalon perinnettä jatkaa laulu Muistossani kuljen tietä mustalaisen.
Yhtyeen kokoonpano ja ohjelmisto on tiedostetun perinteinen. Sävellys- ja sovitustyö hyödyntää kansainvälisiä romanimusiikin innovaatioita. Viulun läsnäolo ja kuuluvuus viittaa unkarilaiseen ja romanialaiseen primastraditioon, joka rantautui Suomeen jo 1900-luvun alkukymmenillä. Romaniprimasten viulunsoitossa suosimia efektejä, kuten tremoloa, flageolettejä, pizzicatoa tai kaksoisotteita ei äänitteeltä juurikaan kuule. Viulun sointi on kaihoisaa mutta jokseenkin väritöntä. Viulun lisäksi äänitteeltä nousee vahvasti esiin haitari. Usein juuri viulu soittaa teeman, haitari säestää murtosoinnuin tai soittaa vastaääntä, jota kitara rytmittää ohuin soinnuin. Kitaran pysytellessä lähes yksinomaan säestystehtävissä syntyy jokseenkin kontrastitonta, tasapaksua tekstuuria, joka soi keskinkertaisesti mutta ei ponnekkaan hyvin. Esimerkiksi rumban rytmiin sovitettu Romany Choro olisi kaivannut basson ja lyömäsoitinten rinnalle vahvan kitaralla soitetun rumbasäestyksen. Paikoin kitaralla soitettu laskeva kromatiikka edustaa romanimusiikille tunnusomaista "djangomaista" eksotismia (esim. laulussa Valheen kyyneleet). Sovitusteknisesti äänite ei kuitenkaan tuo mitään uutta populaarin romanimusiikin luomaan käytäntöön.
Sointurunko on yksinkertainen kolmisointurakenne: suuri osa lauluista pohjautuu I, IV ja V:n asteen kadensseille. Melodian käsittelyssä sekstin ekspressiivisyys tehostaa sävelmien huippukohtia (esim. Nään kaukaa vuoret nuo). Nousevan pienen ja "kaihoisan" sekstin käyttö motiiveissa on mitä tyypillisintä venäläisille romansseille aina populaaria romanimusiikkia myöten (esim. Phennela menge). Tempoltaan kiihtyviin lauluihin (Muistoissani kuljen tietä mustalaisen) liittyy 2. ja 4. iskulle sijoittuvaa aksentoituvaa rytmitystä, joka on Itä-Eurooppalaiselle romanimusiikille tyypillistä.
Laulajista Pertti Palm ilmentää selkeimmin perinteistä romanilaulun traditiota (esim. laulut Verikihlat ja Muistojeni ruusut). Nasaali intonaatio, laaja ja hidas vibraton käyttö ja glissandojen värittämä melismatiikka viittaavat suomalaiseen romanilauluperinteen vaikutukseen. Ingrid Palm on omaksunut lauluunsa teatraalista äänenkäyttöä. Tähän liioittelevaan tulkintatraditioon katson kuuluvaksi dramaattiset tempovaihdokset, jyrkät dynaamiset erot ja sentimentaaliset rubatot. Toisaalta yhtyeen rubatomaista kosketusta tehostaa Palmin "ylitulkinnallinen" laulu. Laulajista Carmen Nyman lukeutuu nuoremman polven laulajiin, jotka ovat estoitta sulauttaneet ilmaisuunsa kansainvälisiä romanimusiikin traditioita (Nään kaukaa vuoret nuo). Nymanin laulussa soi tasapainoisesti perinteinen suomalainen romanilaulu ja innovaatioita hakeva populaari romanilaulun äänenkäyttö (poikkeuksena hiomaton tallenne Mustalaiskaravaani).
Äänitteellä romaniutta konstruoidaan sävelmien ja lyriikan kautta sekä myös esityksellisesti. Ukrainalaisittain moniäänisesti lauluvien "mustalaiskuorojen" perinne kukoistaa esityksissä, joka on myös suomalasten Hortto Kaalon ja Taljankan esikuva. Perinteisille mielikuville tyylittelevää romaniutta tuotetaan myös visuaalisesti. Äänitteen kannessa esiintyjät poseeraavat nuotion ympärillä, tähtisateessa, himmeän kuunhohteen alla.Yleiskansalliseen romanimusiikin ykseyteen viittaavat myös näyttävästi esiin nostetut instrumentit, kitara ja haitari, jotka assosioituvat joustavasti romaniuteen paitsi Suomessa myös muualla Euroopassa ja Venäjällä.
Levyn sisältämän perusmusiikin äärellä vietetty aika ei mene hukkaan, mikäli kuulija on mieltynyt venäläistyyppisiin, haikean lyyrisiin "mustalaisromansseihin". Ennalta-arvattavuudestaan huolimatta äänite kuuluu jokaisen popularisoituneen romanimusiikin ystävän kokoelmiin.
Kai Åberg, FT
Joensuun yliopisto