Lectio praecursoria Joensuun yliopistossa 29.11. 2003
Väitöskirja ei synny sattumalta, mutta sen syntymistä edesauttavat monenlaiset sattumat. Aikoinaan syksyllä 1989 menin kuuntelemaan Lasse Ojosen luentoa romaneista – ilman sitä sattumaa tuskin koskaan olisin tehnyt tutkimustani, tämän aiheuttivat Ojosen omaperäinen luennointityyli ja vankka tietämys romanikulttuurista. Myöhemmin opiskellessani kulttuuriantropologiaa muistin kyseisen luennon ja aloitin sen innostamana tehdä omaa tutkimustani ja taivaltani romanien parissa. Tätä taivalta on sitten riittänytkin yli kymmenen vuotta.
Tutkimuksessani tarkastellaan romaninaisen elämänkulkua lapsuudesta nuoruuteen, aikuisuuteen ja vanhuuteen. Tutkimuksessa kysytään, miten mustalaisuus/romanius luo kontekstia romaninaiseksi kasvamiselle ja elämiselle kussakin elämänvaiheessa ja toisaalta miten mustalaisuuden/romaniuden rajoista neuvotellaan ja rajoja muutetaan. Käytän tutkimuksessani ensisijaisesti sanaa mustalaisuus, vaikka puhunkin myös romaneista, romani sanaa kehotetaan käyttämään virallisissa yhteyksissä. Työssäni esiintyy myös sana "mustalainen", mutta ei mitenkään halventavassa merkityksessä: romanit itsekin käyttävät mustalainen-sanaa puhuessaan itsestään ja ryhmästään. Ryhmästään he käyttävät myös ilmaisuja "meijän meikäläiset", "myö tummat", "kaaleet".
Romanitutkimuksella on Suomessa yli satavuotiset perinteet, joskin varsinaisen romanitutkimuksen voi sanoa alkaneen 1970-luvulta. Koska oma tutkimukseni kohdistuu romaninaisiin ja heidän elämänkulkuunsa, paikantuu se elämänkulku- ja naistutkimukseen sekä etnisten ryhmien että yleensä vähemmistöryhmien tutkimukseen.
Luonnollisuus–käsitteeseen ja luonnollisuus–ajatusmaailmaan palaan työssäni useaan kertaan. Se on ikään kuin kokoava ajatus työssäni, romaninaiselle ja hänen elämälleen. Työssäni on neljä päälukua: matkalle lähtö, matkan konteksteja, elämänmatkalla ja perillä. "Matkalla" -metaforalla on työssäni monia merkityksiä. Ensinnäkin se kuvaa romaninaisten elämänkulkua, elämänmatkaa, mutta myös tutkijan omaa matkaa elämässään. Myös tutkimus voidaan nähdä matkana johonkin päätepisteeseen; lisäksi matkalla viitataan romanien omaan matkaan, heidän kiertelevään elämäntapaansa vuosikymmeniä sitten.
Työni johdannossa olen esittänyt ajatuksen, että romaneilla on yhteisiä ajatusmalleja oikeasta, ideaalisesta romanitapojen noudattamisesta. Todellisuudessa ja arjessa ideaalimalli ei aina toimi vaan se varioi. Käydäänpä pienellä vierailulla romanikodissa, jossa romaninainen itse kertoo kodin- ja puhtaudenhoidostaan, ideaaleista ja niiden noudattamisesta arjessa:
Lektiossa esitettiin tässä kohdassa noin viiden minuutin pituinen näyte väittelijän laatimasta videofilmistä "Romanipuhdasta" (1999). Videolla Sonja Nyman-Hagert kertoi tiskatessaan omista ja yleensä romanien puhtauskäytännöistä ja –tavoista. Video oli alun perin tehty Veden estetiikka –ympäristöestetiikan konferenssia varten (konferenssi pidettiin Rantasalmella v. 2000. Videoesimerkin valinnassa otin huomioon Nyman-Hagertin toiveet siitä, mitä videosta saisi esittää, koska väitöstilaisuutta oli seuraamassa myös romaneita.
Videolla puhuttiin arkipäiväisistä puhtaanapitorutiineista ja samalla pestiin pinttymiä pois kulhosta. Pinttymien voi ajatella kuvaavan myös syvemminkin tapojen noudattamista. Usein romanit keskustelevat keskenään henkilöistä, perheistä ja suvuista, "porukoista", jotka tapoja noudattavat oikein ja niistä, jotka tapoja eivät osaa noudattaa. Työssäni ilmenee se, kuinka luonnollista, luonnollisuus, luontevuus on. Valtaväestön luoman stereotypian mukaan – jota muuten romanit itsekin käyttävät – romanit olisivat luonnonlapsia. Kuitenkin romanielämä kaikkine puhtauteen, likaan, kunniaan ja häpeään liittyvine tapoineen on kurinalaista.
Olen käyttänyt työssäni termiä "etnografinen niukkuus". Koska tutkittavina ovat vähemmistöryhmään kuuluvat naiset ja heidän elämänsä, tutkijan on tehtävä tiettyjä valintoja. Romaneilla on ollut vuosisatojen ajan oma, tavallaan salainenkin kulttuurinsa. Pyrkimyksenä ei ole ollut ikäänkuin väkivaltaisesti avata heidän elämäänsä tyyliin "tällaista ja tällaistakin kummallista on". Paremminkin olen antanut romaninaisille ja joskus miehillekin äänen, jotta he voivat kertoa elämästään. Olen myös pohtinut pitkäaikaisen kenttätyön sekä hyviä että huonoja puolia. Huonoja puolia en itse siinä näe ollenkaan, mutta joka tapauksessa joskus on sanottava "näkemiin" näissä merkeissä. Pitkäaikaisessa kenttätyössä saattaakin käydä niin, kuten minulle on käynyt, että haastateltavista tulee ystäviä, ystäviä, joiden kanssa ollaan vastavuoroisessa suhteessa. Olen kysynyt kirjassani, mitä tutkimukseen voi kirjoittaa ystävän joskus hyvin intiimistä puheesta, ja vastannut siihen, että on tiettyjä asioita, joita en kirjoita enkä puhu missään. Kyse on etnografisesta niukkuudesta. En ole luetuttanut kirjani käsikirjoitusta kaikilla haastateltavilla ennen painoa, koska siitä olisi tullut loputon kierre.
Miksi tällainen kirja sitten on tärkeä? Romanien ja suomalaisten välillä on kautta aikojen ollut tiettyä jännitettä, ristiriitoja, jopa rasistista vainoa on esiintynyt, kuten myös sulkemista pois erilaisista instituutioista, puhumattakaan ns. tavallisten ihmisten välisistä konflikteista. Olen myös halunnut tuoda esiin romaninaisten työn. Se, kuten suomalaistenkin naisten työ on usein "näkymätöntä" kotityötä ja lastenkasvatusta. Lisäksi monien työssäkäyvien romaninaisten työ on ikään kuin näkymätöntä, siivoojan, keittiöapulaisen ja hoitoavustajan työtä. Tutkimuksestani käy ilmi, kuinka romaninaiselle yleensä jää suurin työmäärä ja vastuu: hän hoitaa kodin ja suhteet ulkomaailmaan. Mielestäni arki näyttäytyy ja eletään samankaltaisina niin romani- kuin valtakulttuurissa, mutta myös kulttuurien sukupuolijärjestelmissä. Erilaisuus ja toiseus johtuvat useinkin ulkoisista seikoista, ne eivät johdu niinkään arkipäivän elämästä.
Työssäni on esitelty normatiivinen tapamallisto, mutta hajontaa on olemassa ja hajonta on juuri neuvottelua. Romaninaisten elämä on sisäisesti heterogeenistä erilaisissa elämänratkaisumalleissa. Romanitapoja ei voi myöskään jyrkän kategorisesti sanella, liikkumavaraa on olemassa. Työssäni on tullut esiin niin ideaaliromaninaisen kuva kuin neuvottelut siitä, ja se miltä todellisuus näyttäytyy. Romanielämässä on tradition, perinteen osittaista seuraamista ja myös osittaista kieltämistä. Romanielämään ja naisen elämään vaikuttavat tietenkin myös koko ympäröivä yhteiskunta.
Olen tuonut työhöni historiallista perspektiiviä SKS:n arkistoihin vuosina 1967–1973 kerätystä muistitietoaineistoista. Olen poiminut sieltä Rosan kertomukset. Rosa on keksitty nimi, kuten kaikki muutkin etunimet, joilla haastateltaviani kutsun. Rosa kulkee pitkin maakyliä povailemassa ja pitsiä myymässä. Välillä hän käy levähtämässä mökissään ohjeita ja neuvoja jakamassa. Rosan ääni ja rooli kulkevat tutkimuksen läpi ikään kuin keskustelujen ja neuvottelujen yhtenä osapuolena sekä myös oppaana menneisyyteen.
Käyttämällä sekä arkistoaineistoa että omaa haastatteluaineistoa olen saanut esille sukupolvijakoa: olen päässyt vertailemaan kiertolaiselämän ja lähiöelämän sukupolvia. Kiinnostava havainto on se, että kuljettaessa leirioloissa ja kärryissä on noudatettu samantyyppisiä tapoja kuin nykypäivän kerrostaloasumisessakin. Ruuat ja astiat on pidetty ylemmällä tasolla. Niitä ei ole voinut suoraan laittaa maahan eikä myöskään jalkatilaan kärryissä, vaan kärryjen ulkopuolelle tai takaosaan. Puhtaat asiat ja esineet on sijoitettu korkeammalle.
Väitöskirja voi parhaimmillaan herättää monia lisäkysymyksiä ja lisätutkimuksen aiheita. Minua jäi askarruttamaan erityisesti romanilasten ja nuorten maailma ja se, kuinka informaali "luonnollinen" lastenkasvatus ja formaali koulukasvatusmaailma eivät tunnu kohtaavan. Meritokraattinen yhteiskunta arvostaa koulutusta ja oppiarvoja ja myös romanien parissa korostetaan tällä hetkellä koulutuksen tärkeyttä. Kuitenkin todellisuudessa saattaa käydä niin, että romaninuori ei saa peruskoulun päästötodistusta. Mitkä tekijät ovat yhteydessä siihen, että romanit putoavat koulutusyhteiskunnasta? Romaniyhteisön arvomaailma ja valtaväestön yhteiskunta odotuksineen ei aina kohtaa. Tutkimukseni on toivottavasti yksi lähde keskusteluun, jossa pohditaan monikulttuurisuuden, integraation ja tasa-arvon problematiikkaa ja näiden tavoitteiden ristiriitaisuutta, ehkä ratkeamattomuuttakin.
Airi Markkanen: Luonnollisesti. Etnografinen tutkimus romaninaisten elämänkulusta. Joensuun yliopiston humanistisia julkaisuja 33. Joensuu: Joensuun yliopisto. 2003.
Airi Markkanen, FT
Joensuun yliopisto
Perinteentutkimus