Turismi on maailman nopeimmin laajeneva teollisuudenala ja ekoturismi sen nopeimmin kasvava osa. Viime vuosikymmenellä matkailu biodiversiteetiltään arvokkaimpiin kohteisiin yli kaksinkertaistui. Nämä ekologisesti ainutlaatuiset kohteet sijaitsevat usein kehitysmaissa harvaan asutuilla alueilla; yksi sellainen on kirjoahvenlajeista rikas Malawijärven kansallispuisto Malawissa eteläisessä Afrikassa. Tässä kirjoituksessa tarkastelen ekoturismin vaikutuksia Malawijärven kansallispuistossa käyttäen esimerkkitapauksena siellä marraskuussa 2003 vieraillutta suomalaisryhmää. Lisäksi pohdin suomalaisturistien odotuksia ja kokemuksia matkalta haastattelujen ja havainnoinnin perusteella.
Ekoturismissa pyritään minimoimaan ympäristöön kohdistuvia paineita. Ideaalitapauksessa siinä suositaan pieniä turismiryhmiä massaturismin sijaan, toteutetaan ohjattua luontomatkailua ja majoitutaan paikallisen väestön ylläpitämissä pienissä turistihotelleissa (ks. Kupiainen & Sihvo 1994). Kehitysnäkökulmasta ekoturismia voidaan pitää kestävänä vain, jos paikallisella yhteisöllä on sen suhteen jotakin kontrollimahdollisuuksia ja jos yhteisö saa tasapuolisen osansa turismin hyödyistä (Scheyvens 1999). Usein näin ei ole, sillä esimerkiksi Keniassa on laskettu Maasai-heimon saavan vain vajaan prosentin turismituloista (Douglas-Hamilton 1988). Toisaalta turismi kasvattaa palkkatulojen lisäksi myös myyntituloja: esimerkiksi puuveistoskaupan 20 miljoonan euron vuosimyynti tarjoaa Keniassa ansioita peräti 60 000 kokopäivätoimiselle henkilölle (Choge ym. 2002).
Silloin kun paikalliset ihmiset aidosti hyötyvät luonnosta riippuvaisesta turismista he ovat motivoituneimpia myös luonnonsuojeluun. Tämä onkin harvoja ekoturismin aikaansaamia myönteisiä ympäristövaikutuksia eläinten käyttäytymistä koskevan tiedon kasvun ohella. Kielteisiä vaikutuksia on moninkertaisesti ml. uhanalaisten lajien häviäminen ja eläinten asumispaikkojen tuhoutuminen (Gaul 2003). Käytännössä ekoturismi-termiä on kuitenkin usein käytetty markkinointikikkana, joka tekee turismista eettisesti kestävämpää (Thomlinson & Getz 1996). Ekoturistia on kuvattu "aktiiviseksi osallistujaksi", jolla tarkoitetaan hänen vaikutuksiaan ympäröivään luontoon ja kulttuuriympäristöön (Orams 1995). Ekoturistiin on myös liitetty oppiminen, kun hän matkallaan kehittää taitojaan luonnon kestävän kehityksen käytön edistämiseksi ja oppii tärkeiden ympäristökysymysten merkityksen (Burton 1998). Oppimisen lisäksi ekoturistia kiinnostaa maisemien ja villieläinten havainnointi, ajanvietto perheen tai ystävien kanssa sekä kunnon kohotus – näin ainakin Taiwanissa tehdyn tutkimuksen mukaan (Kerstetter ym. 2003).
Etelänmatkailusta on tullut osa modernia suomalaista kansankulttuuria. Etelänmatkailu on arkipäiväistynyt ja menettänyt lumoaan toisaalta halveksittuna ja toisaalta haluttuna lomanviettotapana (Jokinen & Veijola 1990). Tom Selänniemi (1999) on osoittanut klassista kulttuuriantropologista rituaaliteoriaa soveltamalla, että massamatkailuilmiö on merkittävässä roolissa nykysuomalaisen elämässä ja ettei tätä ilmiötä pidä sivuuttaa jonakin pinnallisena ja merkityksettömänä seikkana. Maallistuneessa yhteiskunnassa esimerkiksi joululoman aikainen etelänmatkailu voidaan nähdä konkreettisena vastineena perinteiselle yhteisölliselle juhlinnalle. Lomamatkalla etelään turisti siirtyy irti arjesta hetkeksi liminaalisuutta muistuttavaan tilaan, jolloin hetken ajan ikään kuin kaikki on sallittua ja mahdollista. Turisti ei ehkä tietoisesti etsi itseään, mutta hänen fragmentaariset kokemuksensa, "kurkistukset minään", ovat niin miellyttäviä, että hän etsii tätä nautintoa samoista tai uusista matkakohteista yhä uudelleen (Selänniemi 1999). Myös groteski käytös turistimatkalla voi vahvistaa vaikutelmaa yksilön omasta vapaudesta ja antaa tilaisuuden saavuttaa arkielämästä poikkeava tasapaino rituaalisin keinoin, mitä ei omassa hierarkkisessa yhteiskunnassa voi tehdä (Åström 1993).
Afrikka ei ole ollut suomalaisten suosikkikohteita etelänmatkailussa. Suomessa Afrikkaa on kuvattu matkailijoiden unohtamaksi mantereeksi, josta sotien ja kansanmurhien lisäksi voi löytää eksoottisia safareita ja romanttisia hiekkarantoja (Lehtipuu 1996). Toisaalta television AIDS-dokumentin kuvat persoonattomista potilaista muistuttavat edelleen Greenen (1961) Loppuun palanut-teoksen spitaalisia; vastaavasti Tarzanin seikkailuiden ja Conradin (1981) Pimeyden sydän -romaanin pomppivista ja pyöriväsilmäisistä villeistä näkee eläviä todisteita Kongon tai Liberian sisällissotien uutispätkistä (Löytty 1997). Myös Afrikan tähti -peli rosvonappuloineen on edelleen suomalaisten mielissä, kuten esimerkiksi Me-lehden (Jaakkola 2004) ja Terveydeksi-lehden (Tapaninen 2003) matkailuaiheisista jutuista ilmeni. Suomalaisen median luoma – ja usein varmasti Afrikkaan matkaavien odotuksia rakentava – Afrikka-kuva on vääristynyt. Tämä herätti kiinnostuksen selvittää, millaisia odotuksia ja kokemuksia suomalaisilla ekoturisteilla oli Afrikan matkaltaan.
Suurimman osan kolmen viikon kenttätyöajastani marraskuussa 2003 tutkin ekoturismin vaikutuksia Malawijärven kansallispuistossa haastattelemalla ja keskustelemalla kymmenien paikallisten ihmisten, virkamiesten, matkailuyrittäjien ja vapaaehtoistyötä tekevien kanssa. Tutkimuksen kenttätyöajaksi tämä oli varsin lyhyt, mutta ansiotyöstäni en sitä pidempää virkavapautta saanut. Harrastettuani aiemmin tiedeturismia kehitysmaissa gradu- ja väitöskirjavaiheissa vajaan kahden vuoden ajan uskoin olevani jo kokenut, "uppoutumiseen" pystyvä tutkija, joka kykenee liikkumaan vieraan kulttuurin alueella suhteellisen varmasti ilman kömmähdyksiä (ks. Grönfors 1982). Pyrin aina käyttämään sekä kvalitatiivisia että kvantitatiivisia tutkimusmenetelmiä, koska niiden yhdistäminen tuottaa laadukkaamman tuloksen kuin turvautuminen yksinomaan toiseen niistä (Carvalho & Whyte 1997). Nimenomaan etnografisen ja surveytutkimuksen yhdistäminen on hedelmällistä, kun selvitetään inhimillisiä käyttäytymismalleja ja vuorovaikutusta (Bernard 1995). Kenttätyössä minulla oli avainhenkilönäni kansallispuistossa pidempään työskennellyt suomalaisen kansalaisjärjestön projektiavustaja. Kvalitatiivisessa ja varsinkin osallistuvaa havainnointimenetelmää soveltavassa tutkimuksessa on varsin tavallista kentälle pääsemisen helpottamiseksi käyttää apuna avainhenkilöä (ks. Grönfors 1982).
Halusin selvittää, mitä odotuksia suomalaisilla ekoturisteilla on Afrikan matkaltaan ja verrata sitä vastaavaan, Kerstetterin ja kumppaneiden toteuttamaan taiwanilaiseen tutkimukseen (Kerstetter ym. 2003). Niinpä laadin kyselylomakkeen Taiwanin tutkimuksen pohjalta ja sisällytin siihen kahdeksan matkaan liittyvää motivaatiotekijää, joita pyysin turistia arvioimaan. Tiedustelin lomakkeessa myös asenteiden muuttumista matkalla sekä aiempia käyntikertoja Afrikassa iän ja sukupuolen ohella. Kyselylomakkeen täytti kymmenen suomalaista ekoturistia, jotka osallistuivat Olympia Kaukomatkatoimiston ryhmämatkalle Malawin kansallispuistoihin 8.–17.11.2003. Olin sopinut haastatteluista matkatoimiston kanssa jo ennen matkaa Suomessa ja luvannut tehdä lomakkeesta lomalaisille vaivattomasti täytettävän. He täyttivät lomakkeet muun ohjelman ohessa matkan kolmanneksi viimeisenä päivänä. Tämän iltapäivän lisäksi vietin heidän kanssaan aikaa vapaamuotoisesti keskustellen myös matkan viimeisenä päivänä automatkalla kansallispuistosta lentokentälle.
Bruttokansantuotteella mitattuna Malawi kuuluu maailman kymmenen köyhimmän maan joukkoon. Köyhälle maalle Malawijärven houkuttelemat turistit tuovat arvokasta valuuttatuloa. UNESCO:n maailmanperintökohde Malawijärven kansallispuisto on satojen kirjoahvenlajien ja kymmenentuhannen Chemben kylässä asuvan malawilaisen koti. Turisteille majoituspalveluita kansallispuistossa tarjoaa kuusi yritystä, joista neljä on ulkomaalaisomistuksessa. Malawin matkailuministeriö on vuokrannut heille 25 vuodeksi oikeudet harjoittaa matkailutoimintaa, koska sillä itsellään ei ole tähän resursseja (erään ministeriön virkamiehen mukaan).
Malawilaisten ongelmat eivät kuitenkaan jää ainoastaan aineelliseen köyhyyteen. Haastattelemani israelilaisen lääkärin mukaan bilhartsia on kansallispuiston keskellä sijaitsevassa kylässä yleinen, mutta HIV/AIDS-epidemian laajuudesta ei ole täyttä varmuutta. Vapaaehtoistyössä kansalaisjärjestön kyläklinikalla ollut lääkäri pahoitteli heikkoa hygieniaa, yksipuolista maissiin perustuvaa ruokavaliota sekä kroonista nestehukkaa liian vähäisen veden juomisen seurauksena. Israelilaiset ovat kylässä aiheesta niin kauan puhuneet, että lapset tervehtivät heitä usein huutamalla iloisesti: "Drink more water!" Matkailijoista ehkä idylliseltä näyttävän naisten vedenkannon seurauksena heillä alkaa jo 30 vuoden iässä olla selkäongelmia. Myös polttopuun hankinta on naisille riskialtista, esimerkiksi lokakuun 2003 aikana kolme naista oli käynyt klinikalla hoidattamassa polttopuuhakkuissa saamiaan vammoja. Lähes kaikki kylän perheet käyttävät polttopuuta ja esimerkiksi köyhille yksinhuoltajanaisille polttopuun myynti tuo lisäansioita.
Kansallispuistossa malawilaisten yrittäjien omistamat majatalot ovat kaikkein huokeimpia (2 €/yö), kun kalleinta majoitusta (yli 100 €/yö) tarjoaa eteläafrikkalainen yritys, jonka palveluita suomalaisryhmäkin käytti. Tämä yritys mainostaa tarjoavansa ekoturismipalveluita, kun taas malawilaiset kahden euron majatalot eivät sitä tee. Yritykset työllistävät yhteensä noin sata kyläläistä, joista kymmenen on naisia. Malawilaiset matkailuyrittäjät ovat ulkomaalaisia tyytyväisempiä ympäristön tilaan kansallispuistossa. Ulkomaalaiset yrittäjät ovat erityisen huolissaan luvattomasta kirjoahventen kalastuksesta sekä liikahakkuiden aiheuttamasta eroosiosta, joka uhkaa muuttaa aiemmin metsäisen puiston maisemat aavikkomaiseksi ja pilata rantavedet (Tyynelä & Rantala 2004).
Matkaa oli markkinoitu erityisesti luonnon ystäville tutustumismatkana Malawin ainutlaatuiseen luontoon sekä Maailman Luonnonsäätiön (Suomen WWF) suojeluprojekteihin. WWF:n nettisivuilla mainostettiin: "Öisin nukahdat virtahevon töräytyksiin korkeatasoisessa mökissäsi. Iltaisin retkeilijät nauttivat virvokkeita joen rannalla ihaillen auringonlaskua vasten piirtyviä norsuja." Ekoturismiksi mainostetun matkan hinta oli noin 2400 euroa, minkä vuoksi matkustajiksi valikoitui hyvin toimeentulevia keski-ikäisiä ihmisiä, kahta lukuun kaikki olivat naisia. Puolelle ryhmästä tämä oli ensimmäinen Afrikan matka, mutta aiemmin Afrikassa käyneille jo keskimäärin viides. Malawijärven kansallispuiston lisäksi ryhmä lomaili Liwonden kansallispuistossa, jossa he näkivät norsuja ja muita suuria villieläimiä. Malawijärven kansallispuistossa ryhmä majoittui kahdelle autiolle saarelle, joihin eteläafrikkalainen majoitusliike oli rakentanut ekologiseen henkeen tilapäisasumuksia. Osa matkailijoista olikin myönteisesti yllättyneitä ekoturismin edistyksellisyydestä Malawista, kun taas osaa harmitti villieläinten häiritseminen öisillä kiertoajeluilla Liwonden kansallispuistossa.
Osaavan matkaoppaan huomassa suomalaisturistien kontaktit paikallisiin asukkaisiin jäivät pääasiassa majoituksesta ja kiertoajeluista vastanneiden yritysten henkilökuntaan. Poikkeuksen kanssakäymisissä muodostivat aktiiviset puuveistosten kaupustelijat, joilta jokainen suomalaisturisti osti havaintojeni mukaan naamareita ja muita matkamuistoja keskimäärin 1500 Malawin kwachalla eli 12 eurolla, mikä on noin puolet keskimääräisestä kuukausipalkasta alueella. Kun vain murto-osalla väestöstä on palkkatyötä, niin veistoskauppaa ja turistiryhmän muita alueelle tuomia panoksia on pidettävä taloudellisesti merkittävinä. Jopa kylän pikkupojat osallistuvat kaupankäyntiin keräämällä siemeniä korujen valmistukseen ja juttelemalla rohkeasti turisteille, toisin kuin ujot pikkutytöt, joita ei tapaamissani malawilaisperheissä mitenkään rohkaista tällaiseen vuorovaikutukseen. Kun perheen poika saa Arsenal-jalkapallojoukkueen paidassa mennä torikujalle hakemaan kontakteja turisteihin, niin teini-ikäinen tytär määrätään vedenhakuun tai polttopuiden keruuseen kukkuloille "kotoa lorvimasta". Koska perheet lopettavat yleensä taloudellisiin syihin vedoten tyttöjen koulunkäynnin poikia aiemmin, niin aikuisinakin naisilla on miehiä huonompi englannin kielen taito, mikä myös rajoittaa naisten kaupankäyntimahdollisuuksia (Abbot 1996).
Suomalaisryhmän naiset ostivat joitakin kangaskasseja ja -pussukoita kylän naisten Pilirani -klubilta. Klubi on amerikkalaisen järjestön (US Peace Corps) käynnistämä kerho, joka markkinoi käsitöitä ja pientä purtavaa matkailijoille. Kerho sai luvan tulla myymään pähkinätuotteitaan WWF:n esittelytilaisuuteen, mutta tuolloin vain yksi suomalaisturisti osti tuotteita. Yleensä menekki on ollut parempi, sillä ensimmäisen puolivuotiskauden aikana viiden naisen kerho oli myynyt tuotteitaan jo 500 euron arvosta, mistä osa käytettiin kylän kehitysprojekteihin (Meyer 2004). Tämä edistyksellinen hanke rohkaisee naisia uusiin ansiomahdollisuuksiin, kun yleensä turismista hyötyvät ensisijaisesti miespuoliset kyläläiset, jotka eivät välttämättä käytä kaikkia tulojaan perheen elättämiseen. Lisäksi Suomen WWF pyrkii tarjoamaan naisille työpaikkoja verstaassa, jossa valmistetaan käsintehtyä paperia sekä siitä tehtyjä kortteja ja vihkoja turisteille myytäväksi.
Lomakekyselyn mukaan turisteista useimman asenteet olivat muuttuneet myönteisemmiksi WWF:a kohtaan. Tosin keskusteluissa ei löytynyt tukea tälle väitteelle, joten epäilen oliko osasyynä ehkä heidän halunsa miellyttää matkatovereina olleita kansalaisjärjestön mukavia toimihenkilöitä. Myöskään kyselyn tulokset myönteisemmiksi muuttuneista asenteista luonnonsuojelua ja afrikkalaisia ihmisiä kohtaan eivät saaneet todistuspohjaa keskusteluista tai havainnoista. Tämä kuvaa mielestäni surveytutkimuksen ongelmallista pintapuolisuutta (Toivonen 1999) ja tarvetta tarkistaa ja syventää johtopäätöksiä muilla tutkimusmenetelmillä (Bernard 1995).
Kyselyn mukaan matkalta odotettiin ennen kaikkea maisemien ja villieläinten havainnointia, kuten ilmoittivat taiwanilaisetkin ekoturistit tekevänsä (Kerstetter ym. 2003). Sen sijaan suomalaisten tärkeäksi kokemat halu oppia lisää paikallisista ihmisistä, kokea luonnonrauhaa ja saada seikkailuntäyteisiä kokemuksia, eivät olleet taiwanilaisille niin tärkeitä. Kun taiwanilaisille oli matkalla olennaista olla perheen tai ystävien kanssa ja kohentaa kuntoa, niin useimmille suomalaisille näillä ei ollut juuri lainkaan merkitystä (yhtä pariskuntaa lukuun ottamatta suomalaiset matkustivat yksin tässä ryhmässä). Suomalaiset pitivät perhettä tärkeämpänä viettää aikaa muiden samanhenkisten kanssa. Tätä tietoa en kuitenkaan yleistäisi suoraan muihin suomalaisiin ekoturismiryhmiin, koska tätä matkaa oli nimenomaan markkinoitu WWF:n ystävien matkana. Vaikka vietin ryhmän kanssa vain kaksi päivää, niin suomalaisuuteni ansiosta en jäänyt täysin ryhmän ulkopuoliseksi, mikä paransi mahdollisuuksiani saada totuudenmukaisia vastauksia kysymyksiin. Ryhmiä vertaillessa on huomioitava myös matkakohde, joka Afrikan sijaan taiwanilaisilla oli oman maansa länsirannikon linturikkaat laguunit ja kauniit jokisuut (Kerstetter ym. 2003).
Palkkatulojen lisäksi turismi tuottaa paikallisille ihmisille tuloja taiteen ja käsitöiden myynnistä sekä erilaisten palveluiden, kuten veneretkien ja luontopolkukierrosten järjestämisestä. Epäsuoria hyötyjä ovat esimerkiksi israelilaisen kansalaisjärjestön klinikka ja lähinnä turismin lisäämisen vuoksi tehtävä tien kunnostus. Ilman pääomaa malawilaiset eivät voi turismiteollisuutta pyörittää; tällä hetkellä ulkomaalaiset yritykset korjaavat suurimmat taloudelliset voitot (ja mahdolliset tappiot). Ekoturismilla tuskin on mahdollista työllistää kalastajakylän kaikki sadat työttömät, mutta jokainen työpaikka on heille arvokas. Pula työpaikoista turvaa halvan työvoiman saannin turismiteollisuuden alkeellisimpiin tehtäviin. Majoitusliikkeiden halua panostaa rahojaan työvoiman koulutukseen hillitsee AIDS-epidemia, joka on aiheuttanut niin monen aiemmin koulutetun henkilön kuoleman. Liiketaloudellisesti on kannattavampaa panostaa ekohenkiseen majoitukseen, koska ekologisesti suuntautuneet turistit saavat näin vastinetta rahoilleen eivätkä siten pidä ekoturismipuheita pelkkänä mainoskikkana. Majoittuminen jännittävälle autiolle saarelle 50-kertaiseen hintaan verrattuna Emmanuelin majataloon on siten enemmän ekoturismia ja ehkä se sopii muutenkin keski-ikäisille ekoturisteille reppumatkailijoita paremmin.
Paikallisten ihmisten, valtion viranomaisten ja alueella toimivien kansalaisjärjestöjen tulisi olla turismiteollisuuden ohella kehittämässä ekoturismia Malawijärven kansallispuistossa. Valtion rooli voidaan nähdä turismille riittävän infrastruktuurin (tiet, sillat, sähkö jne.) rakentamisessa sekä kestävän kehityksen valvonnassa, johon tulisi sisältyä kansallispuiston sääntöjen noudattaminen varsinkin ryöstökalastuksen ja polttopuukeruun osalta. Koska valvonta rajoittaa paikallisten ihmisten toimeentuloa, niin heidän on saatava osuutensa turismituloista. Tämä olisi varmistettava yhteisymmärryksessä turismiteollisuuden, puiston virkamiesten ja kyläyhteisön johtajien kesken. Kansalaisjärjestöt pystyvät vauhdittamaan tätä vuoropuhelua sekä toimimaan muutenkin arvokkaan ympäristön ja siitä riippuvaisten ihmisten hyväksi. Parhaat edellytykset tähän on kansallispuiston israelilaisella ja amerikkalaisella järjestöllä, joiden työntekijät asuvat kyläläisten keskellä ympärivuotisesti vaatimattomissa taloissaan.
Malawijärven kansallispuiston maantieteellinen sijainti ja pienehkö koko rajoittavat sen markkinointia massaturismille. Tämän vuoksi sinne sopii parhaiten juuri biodiversiteetin säilyttämiseen pyrkivä ekoturismi (Tyynelä & Rantala 2004). Kansallispuisto pystyy tarjoamaan nimenomaan niitä elämyksiä, joita esimerkiksi suomalaiset ekoturistit Afrikan matkaltaan haluavat. Vielä paluumatkankin alettua minibusseissa kansallispuistosta lentokentälle ryhmä vaikutti rennon tyytyväiseltä. Muuta valituksen aihetta ei kuulunut kuin se, että monet olivat harmillisesti heränneet jo ennen auringonnousua lintujen mekastukseen. Arkeen paluusta liminaalisuusteorian mukaisesti muistuttivat puheet tulevan työviikon suunnitelmista ja ruisleivästä (ks. Selänniemi 1999). Groteskia käytöstä ei ilmennyt (Åström 1993), päinvastoin tämä huoltoaseman pihassa pikkuympyrässä limsojaan juonut hillitty suomalaisryhmä saattoi antaa ohikulkijalle kuvan rikkaasta, yhdenmukaisesta ja hiljaisesta kansakunnasta. Ketään ei matkan aikana ryöstetty, joten pelon Afrikan tähden rosvonappulan kääntämisestäkin voisi hiljalleen lopettaa. Se että monet matkustavat Afrikkaan yhä uudelleen tukee Selänniemen (1999) käsitystä myönteisistä fragmentaarisista kokemuksista, vaikka itsensä löytämistä ei pidettykään tietoisesti matkan tavoitteena.
Abbot, Joanne 1996, Rural Subsistence and Protected Areas: Community Use of the miombo woodlands of Lake Malawi National Park. University of London. Doctoral thesis.
Bernard, H.R. 1995, Research Methods in anthropology. Qualitative and quantitative approaches. Walnut Creek: Altamira Press.
Burton, Fiona 1998, Can Ecotourism Objectives Be Achieved? – Annals of Tourism Research 25 (3), 755–758.
Carvalho, S. & Whyte, S. 1997, Combining the Quantitative and Qualitative Approaches to Poverty Measurement and Analyses. World Bank Technical Paper 366.
Choge, S.K & Ellery, F.W. & Cunningham, A. 2002, The impact of woodcarving industry on natural forests and woodlands in Kenya. – Seydack, A.H.W.& Vorster, T. & Vemeulen, W.J. & van der Merwe, I.J. (eds.): Multiple use management of natural forests & woodlands. Policy refinements and scientific progress. Natural forests & savanna woodlands symposium III. 6–9 th. May 2002 Berg-en-dal Camp, Kruger National Park, South Africa.
Conrad, Joseph 1981, Pimeyden sydän. Otava. (Alk. Heart of Darkness 1902).
Douglas-Hamilton, I. et.al. 1988, Identification Study for the conservation and sustainable use of natural resources in the Kenyan portion of the Mara-Serengeti ecosystem. Report prepared for the European Development Fund of the European Economic Community, Nairobi.
Gaul, D. 2003, Environmental and social impacts of different activities in the field of ecotourism. Non-Wood News, 10. Food and Agriculture Organization of the United Nations (FAO).
Greene, Graham 1961, Loppuunpalanut. Helsinki: Tammi.
Grönfors, Martti 1982, Kvalitatiiviset kenttätyömenetelmät. Helsinki: WSOY.
Jaakkola, Outi 2004, Mikko Kuustonen parantaa maailmaa. – Me-lehti, 1/2004.
Jokinen, Eeva & Veijola, Soile 1990, Oman elämänsä turistit. Alkoholipoliittinen tutkimuslaitos. Helsinki: Valtion Painatuskeskus.
Kerstetter, Deborah L & Hou Jing-Shoung & Lin Chung-Hsien 2003, Profiling Taiwanese ecotourists using a behavioral approach. Tourism Management (article in press). ( www.elsevier.com/locate/tourman)
Kupiainen, Jari & Sihvo, Hannes 1994, Turismi ja kulttuurit nykymaailmassa. – Kupiainen, Jari & Sevänen, Erkki (toim.): Kulttuurintutkimus: Johdanto. Tietolipas 130. Helsinki: SKS.
Lehtipuu, Markus 1996, Matkailijoiden unohtama manner. – Aamulehti 24.11.1996.
Löytty, Olli 1997, Valkoinen pimeys. Afrikka kolonialistisessa kirjallisuudessa. Nykykulttuurin tutkimusyksikön julkaisuja 55. Jyväskylän yliopisto.
Meyer, Erin 2004, From poaching to sustainable use of NWFPs: Two successful cases from Malawi’s National Parks. Non-Wood News, 11. Food and Agriculture Organization of the United Nations (FAO) (in print).
Orams, M.B. 1995, Towards a More Desirable form of Ecotourism. – Tourism Management 16: 3–8.
Scheyvens, Regina 1999, Ecotourism and the empowerment of local communities. – Tourism management 20: 245–249.
Selänniemi, Tom 1999, Moderni turisti ja klassinen rituaaliteoria. – Lönnqvist, Bo & Kiuru, Elina & Uusitalo, Eeva (toim.): Kulttuurin muuttuvat kasvot. Johdatusta etnologiatieteisiin. Tietolipas 155. Helsinki: SKS.
Tapaninen, Mikki 2003, Viisaasti kaukomailla. – Terveydeksi! Apteekkien asiakaslehti 4/2003.
Thomlinson, E., & Getz, D. 1996, The question of scale in ecotourism: Case study of two small ecotour operators in the Mundo Maya region of Central America. – Journal of Sustainable Tourism 4 (4): 183–200.
Toivonen, Timo 1999, Empiirinen sosiaalitutkimus. Helsinki: WSOY.
Tyynelä, Tapani & Rantala, Salla 2004, Linking Ecotourism to the Future of Lake Malawi National Park. – Baumgartner, David M (ed.): Human Dimensions of Family and Farm Forestry International symposium; March 29 – April 1, 2004, Pullman, WA. Proceedings Washington State University Extension MISC000.
Åström, Anna-Maria 1993, Suomalaisten turistimatkat itään. Tutkielma groteskiudesta. – Korhonen, Teppo (toim.): Mitä on suomalaisuus. Helsinki: Suomen Antropologinen Seura.
Kiitos Emil Aaltosen Säätiölle post doc-tutkimuksen rahoittamisesta ja Maailman Luonnonsäätiölle (Suomen WWF) sekä Olympia Kaukomatkatoimistolle erinomaisesta yhteistyöstä. Kiitos Sallalle, Helenalle, Erinille, Michaelille ja muille hauskoista hetkistä.
Tapani Tyynelä
MMT
MTT, Etelä-Pohjanmaan tutkimusasema
Ylistaro