Taina Syrjämaa & Janne Tunturi (toim.): Eletty ja muistettu tila. Historiallinen arkisto 215. Helsinki: SKS. 2002.
Taina Syrjämaan ja Janne Tunturin toimittamassa kirjassa tarkastellaan ajankohtaista tilan käsitettä usean eri tieteenalan näkökulmasta. Toimittajat johdattelevat lukijan kirjan alkusivuilla monimerkitykselliseen tilaan esittelemällä ensin käsitteen tieteellisiä perusteita ja oppihistoriaa. Tilan käsite on levinnyt viime vuosikymmeninä situationistien kirjoista niin taiteentutkijoiden kuin kulttuurimaantieteilijöiden keskeiseen välineistöön. Kirjoittajien mukaan historioitsijatkaan eivät voi sitä enää välttää: tilan huomioiminen tutkimuksessa muuttaa historiaa ja siitä tehtyjä tulkintoja. Historian tutkimuksen näkökulmasta on keskeistä tilan ja ajan yhdessä tarkasteleminen, mikä on myös tämän artikkelikokoelman johtoajatus. Muisti määrittyy kirjassa henkilökohtaista ja subjektiivista muistia laajemmin: se tarkoittaa myös yhteisöllistä, kollektiivista muistia sekä eritavoin jälkipolville säilytettyjä dokumentteja, kuten esimerkiksi arkistoitua muistia. Kirjan painopisteet ovat historian tutkimuksen, paikantutkimuksen ja kaupunkisuunnittelun näkökulmissa. Artikkelit on ryhmitelty kolmeen kokonaisuuteen: Havaitseminen, Raja ja identiteetti sekä Suunnittelu.
Timo Kaitaron artikkeli Sokea geometrikko ja silmän despotismi avaa hienosti lukijan mielen tilan hahmottamisen ja aistimisen kysymyksiin. Kaitaro tarkastelee 1700-luvulla vaikuttaneen Denis Dideron kirjoitusta Kirje sokeista, jossa hän tuo esiin vaihtoehtoisen tavan hahmottaa ympäristöä esittelemällä sokean geometrikon Saundersin näkökulman. Diderot kuvaa esimerkein, kuinka sokea voi konstruoida geometrian peruskäsitteet tuntoaistin varassa ja kuinka sokeat kuvaavat näköaistiin liittyviä ilmiöitä metaforisesti tuntoaistiin nojaten. Kaitaron mukaan Diderot’n kirjoitus yllyttää kapinoimaan visuaalisen ylivaltaa kohtaan; tilaa voidaan määrittää muidenkin aistimusten, havaintojen ja tuntemusten kautta. Hän kysyy, missä ovat "sokeat" kaupunkisuunnittelijat, jotka "pyrkisivät maksimoimaan näkymättömän, kulmien taakse jäävän, ristikkäisten suorien bulevardien sijasta hämärät ja epäsäännölliset syrjäkadut".
Kirsi Saarikankaan artikkelissa lähestytään nykyaikaa ja tilan merkitysten rakentumista arkisemmasta suunnasta. Kulttuurintutkijan kannalta kiinnostavassa artikkelissa tarkastellaan suomalaisen lähiöarkkitehtuurin ja -asumisen merkityksiä asukkaiden kokemusten näkökulmasta. Saarikankaan mukaan tilan merkitykset muotoutuvat tilan ja käyttäjän sekä nykyisen ja menneen kontekstin kohtaamisessa. Rakennettu ympäristö tuottaa merkityksiä materiaalisesti, aistimillisesti, symbolisesti ja sosiaalisesti. Tilan käyttöä voi lähestyä vastavuoroisena prosessina, rakennetun ja sosiaalisen kohtaamisena, jossa tila muovaa käyttäjiä ja käyttäjät tilaa. Näin hahmottuu eletty ja merkityksellistetty tila. Lähiöasukkaiden muistelut kertovat siitä, kuinka tarkoin suunnitelluista "kaikille sopivista asuinalueista" on tullut kotipaikkoja ja kuinka kotipaikka rakentuu henkilökohtaisten kokemusten ja aistimusten kautta. Eletty lähiö paljastuu aivan joksikin muuksi kuin mitä yleiset käsitykset näistä parjatuista asuinalueista ovat.
Maija Kallisen artikkelissa kuljetaan ajassa taaksepäin uuden ajan alun ihmisen käsityksiin luonnosta merkkijärjestelmänä. Kallinen kertoo, kuinka 1500- ja 1600-luvun ihmiset tulkitsivat luontoa, esimerkiksi outoja sääilmiöitä, erilaisten merkkijärjestelmien mukaisesti. Tulkinta riippui kulloisestakin poliittisesta ja uskonnollisesta tilanteesta samoin kuin tulkitsijan pyrkimyksistä. Liisa Kanerva vie lukijan renessanssin maailmankuvan pariin tarkastellen arkkitehtuurin säännöksiä ja tilan kontrollointia. Osion viimeinen artikkeli heittää lukijan digitaalisuuden aikakauteen, kun Leo Manovich pohtii kolmiulotteista virtuaalista tilaa ja sitä, minkälainen seikkailija tässä tilassa navigoiva nettisurffaaja on.
Kirjan toisen osan aloittaa Willem Frishoffin artikkeli Tunteiden tila – Alankomaat kuviteltuna yhteisönä. Frishoff perustaa ajatuksensa "kuvitellusta yhteisöstä" usein viitattuun Benedict Andersonin teokseen Imagined Communities (1983), jonka mukaan kansakunnan muodostumisessa korostuu yhteenkuuluvuus ja vapaaehtoisuus. Valtion rajat ja kansakunta eivät tarkoita samaa asiaa, mutta tunteiden merkitykselliseksi tekemä tila ei ole kuitenkaan vastakkainen "kovien" maantieteellisten rajojen kanssa. Rajoihin liittyy myös voimakkaita tunteita. Frishoff korostaakin tunteiden merkityksiä historiantutkimuksessa: tunteet ohjaavat alueiden syntyä ja myös sitä tapaa, jolla ne havaitaan. Anssi Paasi tarkastelee kirjoituksessaan historiallista prosessia, jossa valtioiden rajat ovat tulleet poliittisen elämän ja poliittisen maantieteen kannalta keskeisiksi elementeiksi, sekä rajojen merkityksiä globalisoituvassa maailmassa. Rajat ovat samanaikaisesti sekä symboleja että instituutioita, joiden kautta sosiaaliset ryhmät tuottavat erotteluja ja tulevat itse tuotetuiksi – rajat ovat siis myös diskursseja.
Marjo Kaartisen artikkelissa Kivun eristämä. Naisruumiista uuden ajan alussa keskitytään hyvin erilaiseen tilan käsitykseen: ruumiin muodostamaan tilaan, joka voi toimia rajana ympäristön ja itsen välillä. Kaartinen on tulkinnut 1600–1700 -luvuilla eläneiden naisten kokemuksia sairaudesta ja kivusta analysoiden englantilaisten ja ruotsalaisten yläluokkaisten naisten päiväkirjoja ja kirjeitä. Sairaus ymmärrettiin ruumiin tilan epäjärjestyksenä ja kipu Jumalan rangaistuksena tai opetuksena. Koska ruumis oli naiselle työkalu ja väline, jolla hän toimi ja toimitti askareitaan, sairastuminen oli kiusallista ja saattoi johtaa naisen eristäytymiseen.
Riitta Laitisen kiinnostuksen kohteena on navajoyhteiskunnan koti, paikkaidentiteetti ja näiden muutokset 1800-luvulla. Paikkaidentiteetti muotoutuu, kun paikalle annetaan merkityksiä, ja siihen vaikuttavat menneisyyden ja nykyisyyden kokemukset sekä tulevaisuuden odotukset. Navajoyhteiskunnassa koti ei ollut paikallaan pysyvä ja siten se poikkesi tutkijoiden kotiin liittämistä käsityksistä. Lampaankasvatuksella elävien navajojen koti ja perhe miellettiin perinteisesti äidin, perheen lampaiden ja liikkumisen kautta. 1860-luvulla navajot pakotettiin siirtymään kokonaan uusille alueille ja Laitinen huomioi mytologian tärkeän roolin uusien alueiden kodiksi tekemisessä. Vanhat myyttiset tarinat kiinnitettiin uusiin paikkoihin, jolloin ne auttoivat osaltaan navajoja sopeutumaan muutokseen.
Seuraavassa artikkelissa siirrytään moderniin kaupunkiin ja sen tilan hahmottamiseen. Stefan Haas erittelee modernin kaupunkikäsitteen muotoutumista 1800-luvun lopun ja 1900-luvun ensimmäisten vuosikymmenien Saksassa, jolloin mainonta kehittyi varsinaiseksi kaupunki-ilmiöksi. Kuvallisen mainonnan näkyvyys kaupungeissa lisääntyi huomattavasti, mikä johti uudenlaisen tilan syntyyn. Haas määrittelee visuaalista diskurssia, jossa tekstidiskurssin tavoin syntyy koko ajan uusia merkityksiä. Visuaalinen diskurssi kattaa kuvallisen mainonnan sisällön tuottamisen ja viestin vastaanottamisen ja tulkitsemisen.
Kirjan viimeisessä ja yhtenäisimmässä osiossa keskitytään kaupunkisuunnittelun näkökulmaan. Jussi S. Jauhiainen kuvailee artikkelissaan Sosiaalinen oikeus post-sosialistisessa kaupunkiuudistuksessa: Tapaus Tartto Supilinn-kaupunginosan fyysistä ja sosiaalista uudistamista. Alue oli taantuva ja rappeutunut, mutta sitä alettiin kehittää 1990-luvun lopussa tavoitteena maankäytön tehostaminen ja asukasluvun nostaminen. Alueen suunnittelijoiden ja vanhojen asukkaiden toiveet eivät olleet samansuuntaisia, ja lopulta asukkaiden tieto jäi asiantuntijoiden tiedon jalkoihin. Elisa El Harouny pohtii harvojen säilyneiden suomalaisten puukaupunkien ja kaupunginosien suojelemisen ja asumisen yhteensovittamisen ongelmia: miten asumisen muuttuneet tavat ja vanha rakennuskanta voidaan sovittaa toisiinsa.
Seuraavat kaksi kirjoittajaa perustavat tulkintansa pitkälti Henry Lefebvren tilan merkitysten rakentumisen kolmijakoon, josta hän on kirjoittanut teoksessaan The Production of Space (1991). Juulia Kauste selvittää artikkelissaan Lefebvren sosiaalisen tilan käsityksiä niin perusteellisesti, että hänen artikkelinsa olisi toivonut olevan kirjan alkuosassa. Kauste tarkastelee omassa tutkimuksessaan monikulttuurisuuden ilmentymiä tämän päivän kaupunkitilassa esimerkkeinään sellaiset kaupunginosat kuin Pariisin Montmartre ja Belleville sekä New Yorkin Lower East Side. Kaupunkitilassa etnisten ja kulttuuristen ryhmien väliset rajat muotoutuvat sekä symbolisen neuvotteluprosessin myötä että kaupunkisuunnittelupolitiikan ja siirtolaisten asemaa koskevan lainsäädännön tuloksena. Pariisin ja New Yorkin kaupunkien erilaiset perinteet ja suunnittelun lähtökohdat vaikuttavat monikulttuuristen asuinalueiden muotoutumiseen. Monikulttuurisen kaupunkitilan merkitysten muodostumisprosessia ohjaa kilpailevien ryhmien pyrkimys saada oikeus käyttää, määritellä ja kontrolloida tilaa, joten sen merkitysten muodostuminen heijastaa eri toimijoiden välisiä valtasuhteita. Henri Terho käyttää myös Lefebvreä analysoidessaan tilan merkityksiä esimerkkinään Down By The Laituri -festivaali. Hän tarkastelee Turussa vuodesta 1988 lähtien järjestetyn jokakesäisen kaupunkifestivaalin tilallisia käytäntöjä, tilojen esittämistä sekä esittämisen tiloja.
Kirjan viimeisessä artikkelissa Monien kaupunki. 1870-luvun Rooma suunniteltuna ja elettynä tilana Taina Syrjämaa pohtii Rooman rakentamista Italian pääkaupungiksi sen valloituksen jälkeen. Myyttinen Rooma oli keskeinen osa italialaisen kansakunnan, "kuvitellun yhteisön", rakentamista. Syrjämaa kysyy artikkelissaan, kenen muistia julkinen kaupunkitila kantoi sekä kenen valtaa ja oikeutusta olla Roomassa menneisyyden muisti perusteli. Syrjämaa kritisoi aikaisempien tutkimusten esiintuomaa dikotomiaa eli jakoa vanhaan ja uuteen valtaan. Sen sijaan hän esittää, että 1870-luvun Roomassa oli useita erilaisia yhteisöjä, joilla oli toisistaan poikkeavia tapoja rakentaa, mieltää ja elää kaupunkia.
Eri tieteenaloja edustavien kirjoittajien näkökulmat tilan käsitteeseen toivat esille todellakin monimerkityksellisen tilan. Hyvin erilaisista tiloista toiseen siirtyminen vaati lukijalta joustavuutta, mutta kokonaisuudessaan Eletty ja muistettu tila oli avartava lukukokemus ja artikkelikokoelmaa voi suositella kaikille konstruktiivisen tila-käsitteen kanssa kamppaileville. Kirjan nimi korostaa muistin ja menneisyyden keskeisyyttä eletyn tilan merkitysten rakentamisessa; artikkeleissa kuitenkin viitataan usein myös nykyaikaan ja tulevaisuuteen. Ajan yhteys tilaan ei toimi ainoastaan menneessä ja muistissa, vaan jokapäiväinen ympäristön havainnointi ja tulevaisuuden odotukset ovat mukana rakentamassa tilan merkityksiä ja tulkintoja, myös tutkijan tekemiä tulkintoja.
Anderson, Benedict 1983, Imagined Communities. Reflections on the Origin and Spread of Nationalism. London: Verso.
Lefebvre, Henri 1991, The Production of Space. Transl. by Donald Nicholson-Smith. Oxford: Blackwell. (Alkup. 1974: La Production de l’espace.)
Kaisu Kortelainen, FL
assistentti
Joensuun yliopisto
Perinteentutkimus