Nyt julkaistava Elore on viimeinen, johon kirjoitan päätoimittajana. Mieli on helpottunut: lehti on vienyt päätoimittajan aikaa ja voimia erityisesti sen jälkeen kun lehdessä siirryttiin artikkeleiden asiantuntijatarkistukseen. Myös julkaistavien kirjoitusten määrä tuntuu vain kasvavan, mikä sekin on tietysti positiivista, mutta lisää suuresti päätoimittajan työmäärää. Helpottunut olen myös siksi, että lehden jatko näyttää turvatulta, kun "päätoimitus" siirtyy Turkuun ja päätoimittajaksi ryhtyy FT Outi Fingerroos Turun yliopistosta. Outi ja monet turkulaiset tutkijat ovat olleet aktiivisia elorelaisia jo vuosia ja siten tottuneita lehdentekijöitä. Tyytyväinen voin olla myös lehden kehitykseen viime vuosina: uusia palstoja on perustettu, referee-käytäntöön siirtyminen on sujunut kohtuullisen kivuttomasti ja asiantuntijat ovat suhtautuneet tehtäväänsä vakavasti, toimituskunnan kokoontumiset ovat vakiintuneet ja nyt tässä numerossa otamme vielä käyttöön tiedelehdille ominaisen tavan julkaista suomenkielisistä artikkeleista englanninkieliset abstraktit. - Eloren asema vakavasti otettavana tieteellisenä lehtenä ja alamme keskustelua edistävänä foorumina on siis vahvistunut entisestään.
Huolta sen sijaan aiheuttaa lehden tulevaisuuden ajatteleminen toiminnan rahoituksen kannalta. Saimme nimittäin Tieteellisten seurojen valtuuskunnan järjestämässä tilaisuudessa syyskuussa kuulla syyn siihen, miksi Suomen Akatemia ei ole myöntänyt Elorelle taloudellista tukea ja toistuviin rahahakemuksiimme on vastattu kielteisesti. Kielteiset rahoituspäätökset eivät ole perustuneet johonkin lehden sisältöön, tasoon tai julkaisukertoihin liittyvään seikkaan, vaan lehden saatavuuteen. Suomen Akatemia ei anna eikä tule antamaankaan taloudellista tukea lehdellemme, koska sillä ei ole tilaajakantaa ja lehti on verkossa kenen tahansa saatavilla (ns. open access -lehti). - Olemme olleet hämmästyneitä kyseisestä mekanistisesta rahoitusperiaatteesta, jolla ei ole mitään tekemistä lehden tieteellisen tason arvioinnin kanssa. Lisäksi kyseinen periaate sotii tieteen julkisuuden ja popularisoinnin tavoitteita vastaan. Elorehan perustettiin verkkolehdeksi nimenomaan siksi, että se olisi kaikkien saatavilla ja edullista julkaista. Arvelen myös, että monet Eloren lukijat ovat muilta kuin perinteen- tai kulttuurintutkimuksen aloilta, ja varmasti lukijoita riittää myös akateemisen maailman ulkopuolella. Nykyaikanahan monet hakeutunevat lehden sivuille internetin hakupalvelimien avulla tietoa etsiessään.
Elorea, kuten muitakin open access –lehtiä siis rangaistaan siitä, että ne ovat kaikkien saatavilla! Uskomaton ajatus, minkä tekee vielä nurinkurisemmaksi se, että se taloudellinen tuki, jonka Elore tarvitsisi, on huomattavasti pienempi kuin paperina julkaistavien tiedelehtien, koska verkkolehdellä ei ole painatuskuluja. Eli vaikka teemme tiedelehteä halvalla ja säästämme paperia ja luontoa, emme voi saada edes sitä pientäkään tukea, jolla lehti selviytyisi eteenpäin. Kuitenkin Elore tarvitsisi kipeästi osa-aikaisen toimitussihteerin hoitamaan toimitustyön juoksevia asioita; yleensä tieteellisillä lehdillä tällainen työntekijä on. Elorea on julkaistu jo yli kymmenen vuotta talkootöinä: uupumus toimitustyön raskauteen on jatkuvasti uhkana nykyisessä tilanteessa.
Eloren toimituskunta on miettinyt ja miettii parhaillaan niitä toimenpiteitä, joiden avulla voisimme jatkaa lehden julkaisemista tukea saaden, mikä ei ole aivan helppo tehtävä. Olen myös ollut yhteydessä toisen "open access" –muotoisen tiedelehden päätoimittajan kanssa ja keskustellut mahdollisista yhteisistä kannanotoista tai toimenpiteistä, joilla akatemian rahoitusperusteisiin voitaisiin vaikuttaa. Yhteistyö voisi olla tässä hedelmällistä. Nykyinen rahanjakoperiaate ei palvele kenenkään - ei akatemian, tieteen eikä tutkijoiden tai maallikkolukijoidenkaan - etuja.
Mutta hyvältä ei näytä kuntien kulttuuritoimissakaan nykyaikana: Kajaani otti ensimmäisenä järkyttävän askeleen kohti totaalista kulttuurisektorin alasajoa. Mutta vaikka kuntien kulttuuritoimet kitkuttelevat yhä vähenevien taloudellisten resurssien turvin, saadaan monin paikoin myös jännittävääkin aikaan. Muunmuassa Joensuussa toimiva Pohjois-Karjalan museo on tuottanut folkloristisesti kiinnostavan ja onnistuneen näyttelyn, joka perustuu täysin suullisen perinteen tarjoamaan materiaaliin. Näyttelyn Yökyöpelit - museossa kummittelee (21.10.2004- 3.4.2005) tavoitteena on tutustuttaa nykyihmiset ja varsinkin nykynuoret vanhaan uskomustarinaperinteeseen ja sen keskeisiin teemoihin ja hahmoihin. Näyttelyssä kuullaan mm. aarre-, piru-, ja haltiatarinoita ja nähdään levottomia vainajia ja monenlaista kummittelevia, noituuteenkin viittaavia ilmiöitä taitavasti visualisoituina, kuultuina tai kirjoitettuina kertomuksina ja paikoin konkreettisesti käsin kosketeltavina esineinä. Näyttelyyn on myös sijoitettu lapsille huone, jossa he voivat pukeutua kummitusjuttujen eri hahmoiksi ja vaikkapa piirrellä tai kirjoitella omia pelottavia kertomuksiaan. Lisäksi näyttelyn yhteyteen on avattu vuorovaikutteiset verkkosivut, joihin on koottu tietoa uskomustarinoista ja nykykoululaisten kertomista kummitusjutuista; halukkaat voivat itse kirjata sivuille kummitusjuttujaan. (Ks. näyttelyn sivut URL: http://www.pohjoiskarjalanmuseo.fi/kummitus/index.html)
Yökyöpelit -näyttelyn pääsuunnittelija ja ideoija on museoamanuenssi Erkki Matikainen, joka teki aikoinaan oman pro gradunsa lasten ja nuorten kummitusjuttujen kerronnasta (ks. Matikainen Eloressa 1/ 2004). Näyttelyn avajaisissa saimme kuitenkin nähdä, kuinka monien tahojen yhteisponnistus ja talkootyön seuraus tällaisen kohtuullisen pienenkin näyttelyn laatiminen on nykyaikana, jolloin museolaitoksella ei juuri ole varoja tähän sen yhteen perustoimintoon, näyttelyiden rakentamiseen. Onneksi joensuulaiset jaksoivat uurastaa näyttelyn toteuttamiseksi, sillä siitä on muodostunut varsin kiinnostava tutkielma siitä kuinka dramatisoida ja visualisoida suullista kertomusaineineistoa museoviestinnän muotoon. Toivottavasti hanke poikii edelleenkehittäjiä Joensuussa tai jossain muualla.
Suomen Kansantietouden Tutkijain Seura on sekin saanut kaikenlaista aikaan. Kesäkuussa järjestettiin Joensuussa seuran ensimmäinen kotiseuturetki, jossa pyöräiltiin pitkin Penttilän kaupunginosaa ja käytiin tutustumassa alueen arkisto- ja teollisuuskohteisiin sekä Penttilän (tuhoutuneeseen) sahaan ja sahan ympärille aikoinaan rakennettuun asuntoalueeseen. Retki oli jopa Penttilässä asuvalle antoisa ja ympäristön kulttuurisia merkityksiä esiin nostava. Marraskuun lopulla seura järjesti Joensuussa valokuvan paikallisuutta tarkastelevan seminaarin yhdessä Kulttuuristen tulkintojen tutkijakoulun ja Joensuun yliopiston perinteentutkimuksen oppiaineen kanssa. Seminaarissa kuultiin eri alojen tutkijoiden kiinnostavia puheenvuoroja. Valokuvataiteen museon tutkija Anne Isomursu esitti seminaarissa painavan puheenvuoron valokuva-aineistojen tallennuksen ongelmista: museoilla ei ole resursseja säilyttää ja luetteloida valokuva-aineistoja maakunnissa tai ylipäätään missään. Tutkijat eivät pääse kuva-aineistoja käyttämään, koska niitä ei ehditä luetteloida ja arkistoida. Lisäksi monet suuret kuva-aineistot ovat tuhoutumisuhan alla puutteellisista säilytys- ja käsittelyolosuhteista johtuen. Lähihistoriamme visuaalinen muisti on siis häviämässä, ellei asialle tehdä pian jotain.
Nyt julkaistavassa Eloressa keskustellaan pääosin kulttuurintutkimuksen naisnäkökulmasta, kun lehden teemana on sukupuoli. Sitä tarkastellaan pääosin Turun yliopiston kulttuurien tutkimuksen ja naistutkimuksen laitosten yhdessä organisoiman luentosarjan pohjalta. Lisäksi mukana on naistutkimusaiheisia lectioita ja raportteja sekä tutkimusverkostojen ja kirjojen esittelyitä. Teemanumeron toimittajina ovat ahkeroineet maisterit Anu Laukkanen ja Tiina Mahlamäki, joille esitän lämpimät kiitokseni. Tuttuun tapaan lehdessä on kirjoituksia myös teeman ulkopuolelta. Seuraavan Eloren (1/ 2005) teemana on kuolema; tätä numeroa toimittavat Outi Fingerroos ja Kaarina Koski.
Jättäessäni nyt Eloren päätoimittajan tehtävän, tahdon kiittää lämpimästi kaikkia elorelaisia, vanhoja toimittajia ja nykyistä toimituskuntaa hyvästä yhteistyöstä ja rakentavista keskusteluista, sekä myös kaikkia muita henkilöitä, joita olen vaivannut Eloren asialla. Samalla toivotan lehdelle moninaisia vaiherikkaita vuosia!
Sinikka Vakimo, FT
Eloren päätoimittaja
Joensuun yliopisto