Tämä Eloren Sukupuoli-teemanumero on saanut alkunsa vuonna 2002, kun Turun yliopiston naistutkimuksen oppiaine ja kulttuurien tutkimuksen laitos koordinoivat yhteisen luentosarjan Moninaista kulttuurien tutkimusta. Kurssilla luennoivat kulttuurien tutkimuksen laitoksen oppiaineiden – folkloristiikan, kansatieteen ja uskontotieteen – pidemmälle ehtineet opiskelijat ja jatko-opiskelijat. Luennoilla tarkasteltiin oppialojen sukupuolen käsitteellistämisen ja hahmottamisen tapoja sekä sovellettiin niitä luennoitsijoiden omiin, usein itse kerättyihin aineistoihin. Luentosarja saavutti suuren suosion, sillä sen kautta naistutkimuksen opiskelijat saivat tietoa kulttuurien tutkimuksen näkökulmista, tutkimusongelmista ja aineistoista, ja kulttuurien tutkimuksen opiskelijat puolestaan tutustuivat feministisiin kysymyksenasetteluihin ja teorioihin. Tähän Eloren numeroon on panoksensa antanut seitsemän kurssin kymmenestä luennoitsijasta artikkelien, katsauksien ja kirja-arvioiden muodossa. Artikkeleissa käsiteltävät aineistot edustavat kulttuurien tutkimuksen alaa monipuolisimmillaan käsittäen arkiston tarjoamia tekstejä, kaunokirjallisuutta sekä haastatteluin ja osallistuvan havainnoinnin avulla tuotettuja aineistoja.
Monitieteisyys on tietyllä tavalla sisäänrakennettu sukupuolta problematisoivaan tutkimukseen, ovathan Suomen yliopistojen naistutkimuksen yksiköt sijoittuneet sekä humanistisiin, yhteiskuntatieteellisiin että kasvatustieteellisiin tiedekuntiin. Monitieteisyyteen kannustetaan juhlapuheissa ja yleisen tiedepolitiikan tasolla. Monitieteisyys myös tuottaa kiinnostavaa tutkimusta ja uudenlaisia näkökulmia. Yksittäisen monitieteisyyttä harjoittavan tutkijan on kuitenkin joskus vaikea löytää paikkansa ja saada rahoitusta ja virkoja oppiainekeskeisessä yliopistokulttuurissa. Oppiaineitten sisälläkin opiskelijoiden ja jatko-opiskelijoiden on joskus vaikea tarttua sukupuolta, seksuaalisuutta tai niihin liittyviä erontekoja käsitteleviin aiheisiin. Kenties myös feministiksi leimautuminen pelottaa. Feminismi-käsitteellä on poliittinen lataus, pyrkiihän feministinen tutkimus tekemään näkyväksi piiloisia asiantiloja ja mahdollisesti muuttamaan niitä. Tiedon tuottamista ja teorioita voidaan pitää kuitenkin aina poliittisina sekä eettisiä ja moraalisia kannanottoja sisältävinä, oli kysymys sitten feministisestä tai muusta tutkimuksesta. Saavutettavien tulosten kannalta on olennaista, mitä teorioita ja käsitteitä tutkimuksessa käytetään. Sukupuoli on koko yhteiskuntaa ja kulttuuria läpileikkaava piirre. Jos sukupuoli otetaan tutkimuksen kyseenalaistamattomaksi muuttujaksi tai selittäjäksi, ei tutkimuksessa useinkaan päästä käsiksi mahdollisiin muutoksiin tai toisin tekemisen tapoihin. Tällöin käsite, joka kaipaa selittämistä, jää ongelmattoman tosiasian merkiksi.
Naistutkimusta on harjoitettu suomalaisissa yliopistoissa jo yli kaksikymmentä vuotta. Aluksi toimittiin marginaalissa, mutta nykyisin tieteenalalla on omat tutkimusyksikkönsä, professorinsa ja tutkijanvirkansa, joten marginaalista on siirrytty tutkimuksen keskiöön. Silti tieteenalaan kohdistuu edelleen monenlaista vähättelyä ja mitätöintiä. Yliopistojen vähenevistä resursseista taisteltaessa naistutkimusyksiköt ovat saaneet kamppailla olemassaolonsa puolesta kaikin mahdollisin keinoin, sillä perinteisten oppialojen edustajien – ns. kovien tieteiden harjoittajista puhumattakaan – on ollut vaikea ymmärtää tai hyväksyä naistutkimuksen merkitystä. Ja merkitystä sillä kiistämättä on. Useat oppiaineet saavat olla kiitollisia erinomaisista opinnäytteistä, joihin naistutkimusyksiköt ovat panostaneet tarjoamalla naistutkimusta sivuaineena suorittaville opiskelijoille ohjausta ja tukea. Laajemmin katsoen naistutkimuksen voidaan nähdä avanneen tieteellisessä tutkimuksessa aivan uudenlaisia polkuja esimerkiksi asettamalla kyseenalaiseksi perinteiset tavat tehdä tutkimusta ja nostamalla tutkimuksen kohteeksi alueita, jotka ovat jääneet aiempien tutkimusten katseelta piiloon.
Feminististä ja sukupuolisensitiivistä tutkimusotetta ei tulisikaan pelätä vaan sen sijaan nähdä sen hedelmällisyys myös kulttuurien tutkimuksen alueella. Tästä ovat hyvänä esimerkkinä viime vuosina ilmestyneet oivalliset väitöskirjat, kuten Sinikka Vakimon (2001) Paljon kokeva, vähän näkyvä; Senni Timosen (2004) Minä, tila, tunne; Anne Puurosen (2004) Rasvan tyttäret sekä juuri ilmestynyt Tarja Kupiaisen (2004) Kertovan kansanrunouden nuori nainen ja nuori mies, joissa kulttuurin eri ilmiöitä on tarkasteltu sukupuolen näkökulmasta. Muun muassa nämä työt sekä käynnissä olevat useat jatkotutkimukset antavat luvan odottaa hyvää tulevaisuutta.
Tutkijakoulujen välinen yhteistyö sekä monitieteiset seminaarit tarjoavat mahdollisuuksia verkostoitumiseen sekä ajatusten vaihtoon ja antavat osallistujilleen uusia näkökulmia sukupuoleen keskittyvään tutkimukseen. Esimerkkinä tällaisesta ovat vaikkapa Katajatar-tutkimusverkoston järjestämät monitieteiset kansalaisuuden ja kansallisuuden sukupuolittumiseen keskittyvät seminaarit sekä vuoden 2005 syksyllä tulossa oleva Kulttuuristen tulkintojen tutkijakoulun ja Sukupuolijärjestelmä-tutkijakoulun yhdessä organisoima kulttuuriin ja sukupuoleen keskittyvä seminaari. Näissä ja lukuisissa naistutkimuksen järjestämissä tilaisuuksissa moninaisten aineistojen, menetelmien ja tutkimusongelmien runsaus yhdistyy sukupuoleen ja eroihin kohdistuvaan näkökulmaan.
Feministisessä tutkimuksessa erojen välisiä suhteita on tarkasteltu viime aikoina muun muassa intersektionaalisuuden käsitteen kautta. Anna Hynnisen artikkelissa intersektionaalisuus on lukureitti, jonka avulla voidaan hahmottaa erojen välisten suhteiden jatkuvaa tietyssä ajassa ja paikassa tapahtuvaa uudelleenneuvottelua ja järjestelyä. Tällöin esimerkiksi sukupuoli, seksuaalisuus tai kansallisuus lakkaavat näyttämästä pysyviltä ja ensisijaisilta subjektipositioilta, ja erojen tilanteinen liikkuvuus tulee näkyviin uudella tavalla. Erojen risteymät löytyvät myös Johanna Ahosen artikkelista, jossa tarkastellaan Hare Krishna -yhteisön naisjäsenten ruumiillisuutta ja luetaan ristiin sekä kansallisuuteen, seksuaalisuuteen että sukupuoleen liittyviä merkityksiä.
Arkeen ja arjen käytäntöihin liittyvät näkökulmat ovat myös keskeisiä feministisesti orientoituvalle tutkimukselle. Tästä on esimerkkinä vaikkapa Marja Tiilikaisen vuonna 2003 ilmestynyt tutkimus Arjen islam tai vuoden 2004 syksyllä ilmestynyt Marja-Liisa Honkasalon, Terhi Utriaisen ja Anna Leppon toimittama teos Arki satuttaa. Tässä numerossa Tiina Mahlamäki käsittelee arjen sukupuolittuneen uskonnollisuuden ulottuvuuksia ja ilmenemistä sekä naisten mahdollisuuksia toteuttaa uskonnollisuuttaan arkisessa toiminnassa sekä uskonnollisissa yhteisöissä.
Millaista muutosta sukupuolittuneen kulttuurin alueella teemanumeron kirjoittajat sitten visioivat? Anna Hynnisen omaelämäkertoja käsittelevässä artikkelissa kirjoittaminen ja kertominen nähdään sukupuolipolitiikan ja siten myös mahdollisen muutoksen paikkana. Johanna Ahosen haastattelemia naispuolisia suomalaisia Krishna-tietoisuuden harjoittajia voidaan pitää aktiivisina toimijoina myös sukupuolipolitiikan alueella: he ottavat tietoisesti etäisyyttä länsimaiseen naisruumista objektivoivaan käsitykseen. Myös Tiina Mahlamäen artikkelissa naisten uskonnollinen toimijuus näyttäytyy moninaisessa valossa purkaen yksinkertaistavaa näkemystä uskonnollisista naisista ja myös arjen ja pyhän sukupuolittuneesta suhteesta. Sukupuoli rakentuu kirjoittamalla, kertoen ja teoin tuotettuna, ja siten muutoskin kytkeytyy näihin kulttuurisen esittämisen ja subjektin muodostumisen paikkoihin.
Yliopistoissakin on jälleen mahdollisen muutoksen aika. Tutkinnonuudistuksen ollessa juuri käynnissä pidämme tärkeänä, että sukupuolinäkökulma sisällytettäisiin läpäisyperiaatteella kulttuurien tutkimuksen alan tutkintovaatimuksiin ja opetukseen. Kun tutkintovaatimukset tiivistyvät, ovat sukupuoleen erikoistuneet opintokokonaisuudet vaarassa tippua pois. Sukupuolen kysymyksen ei kulttuurien tutkimuksessakaan pitäisi olla pelkästään erityinen vaan myös yleinen asia, kuten Kirsti Lempiäinen (2003) sosiologian kurssikirjoja käsittelevässä tutkimuksessaan esittää. Sukupuolta koskeviin erityskysymyksiin perehtyneitä asiantuntijoita tarvitaan, mutta voitaneen myös esittää vaatimus siitä, että jokaisella tutkintonsa yliopistossa suorittaneella olisi kyky tarkastella kriittisesti oman tieteenalansa piirissä tärkeitä sukupuoleen liittyviä kysymyksiä. Tämä turvataan vain integroimalla kyseiset teemat osaksi kaikille yhteistä opetusta. Laadukkaista opetusmateriaaleista ei pitäisi ainakaan olla pulaa, ja siitä pidetään edelleenkin huolta myös Eloren toimituksessa!
Anu Laukkanen, FM
Turun yliopisto
Naistutkimus/Folkloristiikka
Tiina Mahlamäki, FM
Turun yliopisto
Uskontotiede