Kirsti Lempiäinen: Sosiologian sukupuoli. Tutkimus Helsingin ja Tampereen yliopistojen sosiologian kurssikirjoista 1946–2000. Tampere: Vastapaino. 2003.
Tampereen yliopiston naistutkimuksen laitoksen ma. yliassistentti Kirsti Lempiäinen valottaa sosiologian alan väitöskirjassaan Sosiologian sukupuoli sitä, mitä sosiologit oikeastaan tarkoittavat puhuessaan sukupuolesta ja myös sitä, miten sukupuoli niin monesti sivuutetaan tutkimuksissa. Usein se otetaan pelkästään yhtenä taustamuuttujana, samanlaisena kuin ikä, sosiaaliluokka tai koulutustaso, jolloin sen voi esittää tilastollisesti. Sukupuoli voidaan myös jättää tietoisesti kokonaan pois, koska sen katsotaan hankaloittavan tutkimuksen tekoa, jolloin tuloksena on näennäisen sukupuolineutraalia henkilöiden sosiologiaa. Sukupuoli voidaan myös essentialisoida biologiseksi, pysyvän kaltaiseksi ja annettuna nähdyksi eroksi. Tällaisissa tutkimuksissa sukupuolen ymmärtämisen tapa jätetään nimeämättä, sukupuolesta vaietaan. Mutta, kuten Lempiäisen tutkimus osoittaa, sukupuoli on vaiettunakin aina läsnä; se on osa kaikkien ihmisten toimijuutta ja sitä kautta myös keskeinen osa yhteiskunnallisia käytäntöjä. Sukupuoli ei myöskään koske pelkästään naisia, vaikka se sellaisena usein esitetään. Lempiäinen haluaa nähdä sukupuolen resurssina ja rikkautena – sekä naisille että miehille – ja sellaisena lähtökohtaisesti hyvänä asiana.
Lempiäisen väitöskirjan tutkimusaineisto on määrällisesti musertava. Sen muodostavat vuosien 1946 ja 2000 välillä Helsingin ja Tampereen yliopiston sosiologian opintovaatimuksissa olleet perus- ja aineopintojen kurssikirjat, yhteensä 748 teosta. Aineisto on juuri niin laaja ja heterogeeninen kuin on sosiologia itsekin tieteenalana. Laajalta aineistoltaan Lempiäinen kysyy: Millainen ala sukupuolta koskevasta tiedosta muodostuu sosiologian kentällä? Mitä sukupuolesta opetetaan sosiologian kurssikirjoissa? Mitä sukupuolen poissa- tai läsnäolo teoksissa kertoo? Hän tarkastelee toisaalta sitä, miten sukupuolta jäsennetään ja toisaalta sitä, miten naisia ja miehiä määritellään sosiologian kurssikirjoissa. Koska sosiologian oppiaine tuottaa yhteiskunnallisen tiedon ammattilaisia ja asiantuntijoita, ei ole yhdentekevää, miten siinä jäsennetään suomalaista sukupuolijärjestelmää tai ymmärretään erilaisten feminiinisyyksien ja maskuliinisuuksien rakentuminen. Kurssikirjat ovatkin merkittäviä teoksia, koska ne luovat pohjaa sekä käsityksille sukupuolesta että mahdollisille sukupuolen käytännöille. Työn teoreettinen viitekehys rakentuu Pierre Bourdieun käytännön teorialle (habitus, kulttuurinen, sosiaalinen ja koulutuksellinen pääoma sekä kentät), jonka lisäksi Lempiäinen käyttää sukupuolijärjestelmän käsitettä sekä nais- ja miessubjektiteoriaa. Hän tarkastelee sukupuolta suhteena ja erona, ”nais- ja mieserityisyydet ylittävänä tai erityisyyksiä korostavana”.
Kirsti Lempiäinen rakentaa tutkimusaineistonsa perusteella sukupuolen jäsennysten sosiologista oppihistoriaa, joka koostuu neljästä keskeisestä paradigmasta: westermarckilainen, rakennefunktionaalinen, marxilainen sekä kulttuurintutkimuksen paradigma. Tämän tyypittelyn jälkeen Lempiäinen ryhtyy lukemaan teoksia tarkemmin. Hän etsii kirjoista sukupuolta ja sukupuolistettuja sanoja ja käsitteitä ja pohtii, millaisten asioiden kautta sukupuolen kysymyksiä perustellaan, miten sukupuolta käsitteellistetään ja miten sukupuolta selitetään. Suurimmassa osassa teoksista sukupuoli on läsnä, lukuun ottamatta teoreettisiin ja metodisiin kysymyksiin keskittyneitä teoksia. Lempiäinen katsookin tästä syntyvän mielikuvan siitä, ettei sukupuoleen liittyviä kysymyksiä pidetä tarpeeksi tieteellisinä. Useimmiten niitä tarkastellaankin perheen, suvun tai kodin käsittelyn yhteydessä. Sukupuolen paikka on siis edelleen yksityisessä, jolloin se jää sosiologian perinteisten tutkimuskohteiden eli instituutioiden, luokkien, rakenteiden ja järjestelmien ulkopuolelle.
Vaikka aineisto koostuukin erikielisistä ja -maalaisista oppikirjoista, analyysin pääpaino on suomalaisessa ja suomenkielisessä sosiologiassa. Lempiäinen lähilukee neljä sosiologian yleisoppikirjaa ja yhden metodioppikirjan: Antero Rinteen Sosiologian pääpiirteet (1954), Erik Allardtin ja Yrjö Littusen Sosiologian (1979/1958), Erik Allardtin teoksen Sosiologia I (1983), Pekka Sulkusen Johdatus sosiologiaan (1989/1987) sekä Antti Eskolan Sosiologian tutkimusmenetelmät I (1975/1961). Lukuun ottamatta Antero Rinteen teosta, oppikirjat ovat tuttuja kaikille 1960–1990-luvuilla yhteiskuntatieteitä opiskelleille – myös itselleni. Kyse on siis selkeästi suomalaisen sosiologian kaanoniin kuuluvista teoksista, joten niiden analysointi on erittäin perusteltua. Lähilukevan katseen kohdistaminen keskeisiin perusoppikirjoihin, sodanjälkeisen suomalaisen sosiologian ydintietoon, on toimiva ratkaisu – koko massiivisen aineiston luku sana sanalta olisikin ollut paitsi kohtuutonta myös tarpeetonta. Sukupuolen läsnäolo perusoppikirjoissa paikantuu empiirisiin väitteisiin ja esimerkkeihin, poissaolo taas teoreettisiin keskusteluihin.
Lempiäinen väittää, että oppikirjojen itsestään selvä, sisäinen sukupuoli ja kuvattu henkilöiden yhteiskunta on miehinen. Naissukupuolen tehtäväksi jää sukupuolen merkitseminen. Tarkimman katseen Lempiäinen kohdistaa vuonna 1968 ilmestyneeseen Elina Haavio-Mannilan teokseen Suomalainen nainen ja mies, joka oli ensimmäinen varsinainen sukupuolitutkimus ja sen voidaankin nähdä tuoneen sukupuolen suomalaisen sosiologian kentälle. Seuraavia teoksia saatiin odottaa 1970-luvun lopulle asti. Tämän teoksen analyysi onkin työn parasta antia. Se tarjoaa sujuvaa tulkintaa ja kontekstualisointia, jota tukee ja kirkastaa Haavio-Mannilan haastatteluaineisto. Tämä analyysi muodostaa sillan lyhyeen katsaukseen, jossa Lempiäinen tarkastelee sukupuolen problematiikkaan keskittyneitä kurssikirjoja, joita tutkintovaatimuksiin alkoi ilmestyä 1980-luvun alussa.
Vaikka tutkimusaineisto sinänsä muodostaakin yhden yhtenäisen kokonaisuuden – sosiologian perus- ja aineopintojen kurssikirjat – jakaantuu se kuitenkin eri luokkiin niin sisällöllisesti kuin suhteessa sukupuoleen: yleinen sosiologia, suomalainen sosiologia, sosiologian erityisalat ja sukupuolen sosiologia. Yksittäiset kurssikirjat taas saattavat kuulua yhteen tai useampaan näistä luokista. Lempiäinen on teoksensa liitteissä jakanut aineistonsa kahteen eri luetteloon: yleiseen ja erityiseen, sukupuolta koskevaan sosiologiaan. Hän myös avaa niin leipätekstissä kuin liitteessäkin aineistonsa koostumuksen, rakentumisen ja lukemisensa tavat erittäin selkeästi ja tyhjentävästi.
Ongelmallista on kuitenkin aineiston suhde aikaan. Kun tutkimusaineisto on syntynyt yli 50 vuoden ajanjakson kuluessa, myös sosiologia ja yhteiskunta – puhumattakaan sukupuolen ymmärtämisen tavoista – ovat sinä aikana muuttuneet monin tavoin. Useat käsitteet tai termit ymmärretään nyt eri tavoin kuin vaikkapa sotien jälkeen. Lempiäinen on ratkaissut ajan ongelman ilmoittamalla, ettei vertaile eri vuosikymmeniä keskenään vaan etsii pysyviä sukupuolta ilmaisevia elementtejä. Itse jäin kuitenkin pohtimaan kurssikirjojen ja ajan suhdetta: toiset teokset saavuttavat kanonisoidun aseman ja pysyvät vaatimuksissa vuodesta toiseen vaikuttaen useaan opiskelijasukupolveen, kun taas toiset teokset vain piipahtavat vaatimuksissa ja vaipuvat sen jälkeen unholaan. Tähän ongelmaan Lempiäinen on vastannut korostamalla suomalaisen sosiologian kanonisoitujen klassikoiden painoarvoa lähilukemalla Allardtit, Littuset ja Eskolat.
Kirsti Lempiäisen teksti ja ilmaisutavat ovat punnittuja ja sujuvia. Työssä näkyy vuosien perehtyminen niin tutkimusaineistoon kuin feministisiin metodologioihinkin. Teknisiin seikkoihin liittyvänä ongelmana koin viitteiden sijoittumisen teoksen loppuun. Tämä on tosin nykyään melko yleistä ja ymmärrettävääkin viitteiden runsauden takia, mutta hankaloittaa lukuprosessia, sillä viitteitä on aina lähdettävä etsimään kirjan lopusta. Koen ainakin itse sivun alalaidassa olevat viitteet paljon lukijaystävällisemmiksi. Lukemisen hankaluutta lisää se, että tutkimusaineisto on jaettu kahteen liitelukuun, joiden lisäksi on myös varsinainen lähdeluettelo. Viitteiden alkuperälähdettä joutuu siis hakemaan useista eri paikoista, mikä paikoin tekee lukemisen katkonaiseksi.
Yhteiskuntatieteellisiä opintoja on takanaan myös useimmilla perinteen- ja kulttuurientutkijoilla. Itsekin opiskelin 1980- ja 1990-lukujen vaihteessa kaiken, mitä Turun yliopiston sosiologian oppiaineessa oli tarjolla. Tämän vuoksi monet Lempiäisen käsittelemistä teoksista ovat kuluneet myös minun tenttimiini teoksiin. Aloittelevana opiskelijana luin ainakin perusopintojen tenttikirjat sellaisinaan, liiemmin problematisoimatta. Vasta aineopintojen yhteydessä muistan lukeneeni tenttikirjoja hieman kriittisemmin. Kuten Lempiäinen itsekin toteaa, peruskurssien opiskelijat eivät lue kovin kriittisesti tenttikirjojaan, joten niistä suodattuu taatusti tapoja ymmärtää ja hahmottaa yhteiskunnan toimintaa ja rakennetta. Lempiäisen kurssikirjojen lähiluenta tuottaa tulokseksi ajatuksen henkilöiden yhteiskunnasta, yhteiskunnasta joka koostuu sukupuolettomista tai neutreiksi määritellyistä henkilöistä, jotka kuitenkin näyttävät miehiltä. Kuva tuntuu tutulta eikä synny vain sosiologian oppikirjoista. Lempiäisen tutkimus innostaakin tarkastelemaan kriittisesti myös oman oppiaineeni – uskontotieteen – kurssikirjoja sekä tällä hetkellä että omana opiskeluaikanani. Sukupuoli on uskontotieteessäkin jotain erityistä, ei jotain yleistä. Uskontotieteen perusteoksissa on itsestään selvästi uskontoon ja sukupuoleen keskittyvä luku, mutta sukupuoli ei läpäise tenttikirjallisuutta ja sukupuoli ymmärretään liian usein joksikin, joka koskee vain naisia (tai naistutkijoita!).
Toinen kysymys, jota Lempiäisen teos pakotti pohtimaan, on subjektiivisuus tutkintovaatimusten muotoutumisen prosessissa. Tutkintovaatimukset syntyvät useimmiten oppiaineiden henkilökunnan yhteistyönä. Joskus suunnitteluun pääsevät osallistumaan myös opiskelijat. Laitoksilla tehty tutkimustyö ja henkilökunnan julkaisut näkyvätkin usein tenttikirjallisuuden joukossa. Erityisesti laitosten professorien erityisalat muokkaavat koko laitoksen profiilia. Lempiäisen aineistossa tämä subjektiivisuus ei näy, koska aineisto leviää useiden professorisukupolvien yli. Mutta yksittäisten opiskelijoiden yliopistouralla se on merkittävä tekijä.
Koska tiedän useiden artikkeleiden ja alustusten perusteella Kirsti Lempiäisen syvän perehtyneisyyden feministisiin tutkimusperinteisiin, teorioihin ja metodeihin (esimerkiksi teoksissa Feministejä: aikamme ajattelijoita sekä Suomineitonen hei! ), odotin tältäkin työltä voimakkaampaa rajankäyntiä feminististen ja sosiologisten tietoteorioiden välillä. Lempiäinen valitsi kuitenkin toisin ja kokosi työnsä sellaiseksi, että sosiologian tutkinto-opiskelijat voivat sen lukea ja omaksua ilman aiempaa ymmärrystä feministisistä tutkimusperinteistä. Hän pyrkii omalla teoksellaan tuomaan sukupuolta koskevan tiedon osaksi yleistä sosiologiaa ja sitoutuu työssään feministisen tutkimuksen keskeisten vaatimusten toteuttamiseen: refleksiivisyyteen ja paikantumiseen. Lisäksi Lempiäinen on post-doc -tutkimuksessaan vastaamassa niihin kysymyksiin, joita väitöskirja herätti, sillä hän tarkastelee jatkotutkimuksessaan feminististen ja sosiologisten teorioiden yhteyksiä ja halkeamia.
Anttonen, Anneli & Lempiäinen, Kirsti & Liljeström, Marianne (toim.) 2000, Feministejä: aikamme ajattelijoita. Tampere: Vastapaino.
Gordon, Tuula & Katri Komulainen & Kirsti Lempiäinen (toim.) 2002, Suomineitonen hei! Kansallisuuden sukupuoli. Tampere: Vastapaino.
Lempiäinen, Kirsti 2004, Sosiologian sukupuoli: feminististen ja sosiologisten teorioiden yhteydet ja halkeamat (post-doc –tutkimus). [http://www.uta.fi/laitokset/naistutkimus/lempiainen.htm] Viitattu 14.10.2004.
Tiina Mahlamäki
FM, assistentti
Uskontotiede, Turun yliopisto