Juha Nirkko & Kari Mikko Vesala (toim.): Kirjoituksia maan sydämeltä. Tutkimusnäkökulmia maanviljelijöiden kilpakeruuaineistoon. SKST 931. Helsinki: SKS. 2004.
Suomalaisen Kirjallisuuden Seura ja Maaseudun sivistysliitto järjestivät yhdessä vuosien 1996 ja 1997 vaihteessa maanviljelijöille suunnatun kilpakeruun, Maan sydämeltä. Siihen vastasi 408 elämäänsä noin 6000 sivulla kuvannutta maanviljelijää tai maaseudulle sijoittuvan elinkeinon parissa joskus elänyttä vastaajaa. Kuten Juha Nirkko johdantoartikkelissaan kirjoittaa, oli keruun sukupuolijakauma tuttu muistakin SKS:n keruista: 2/3 vastaajista oli naisia. Nirkko jatkaa, että yleensä miehet "kompensoivat" passiivisuuttaan kirjoittamalla pidempiä vastauksia ja näin oli käynyt tässäkin keruussa. Neljännes vastaajista jätti ikänsä mainitsematta, mutta Nirkon arvion mukaan noin 150 vastaajaa oli jo eläkeiässä. Kauhajokelainen Kerttu Karhu voitti kilpailun jaetun pääpalkinnon. Hän murehtii Kirjoituksia maan sydämeltä (s.23) julkaistussa Ilkka-lehdestä (4.9. 1997) leikatussa leikkeessä, kuinka maaseudun elämästä tiedetään maassamme liian vähän. Tämä tuli hänen mukaansa esiin jopa kyseisen keruun esitelehtisen kansikuvasta, jossa maanviljelijämies nostaa heiniä seipäälle nelipiikkisellä talikolla, joka tuskin on kovin kätevä työkalu heinätyöhön. Paitsi ironiaa Karhun kommentista voi lukea myös tietynlaista maalaisen elämäntavan puolustamisen ja opettamisen ideaa, joka ilmeisesti välittyy myös muista keruuvastauksista.
Kirjoituksia maan sydämeltä on ensimmäinen tutkimusantologia, joka hyödyttää kyseistä aineistoa, joskin Tiina Silvasti ja Mikko Kumpulainen ovat kumpikin käyttäneet sitä jo väitöskirjatutkimuksissaan. Antologiassa keskitytään aineiston avaamiseen maanviljelyyn liitettyjen kulttuuristen ja yhteiskunnallisten merkitysten näkökulmasta kirjoittajien edustaessa eri tieteenaloja perinteentutkimuksesta maantieteeseen, sosiaalipsykologiasta sosiaalipolitiikkaan ja taloustieteeseen. Artikkeleita kirjassa on 10, mutta kirjoittajia vain seitsemän; Hilkka Vihinen, Tiina Silvasti ja Kari Mikko Vesala ovat kirjoittaneet kirjaan kaksi artikkelia.
Saatesanojen jälkeen antologian tekstiosuuden aloittaa SKS:n kansanrunousarkiston tutkijan, Juha Nirkon ansiokas katsaus Maan sydämeltä -kilpakeruuaineistoon (jatkossa lyhennettynä MS) ja keruuseen tutkimusprosessina. Nirkko on monen vuoden ajan ollut järjestämässä erilaisia arkiston keruita ja hän tuntee aineistokeruiden arjen ja tuotokset todella hyvin. Tästä syystä on varsin kiinnostavaa lukea hänen luonnehdintojaan MS-keruusta muiden keruiden kontekstissa. Hän muun muassa tekee aineistossa eron sisältäpäin koettujen (kuvaukset, jotka perustuvat maanviljelijöiden omiin kokemuksiin) ja ulkoapäin koettujen (toisten kuvaukset maanviljelijöistä) kertomusten välille. Tämän lisäksi aineiston maanviljelijät esittävät omia käsityksiään toisten, ei-maalaisten käsityksistä heistä itsestään: Nirkon mukaan tällainen "käsitysten ja ennakko-oletusten mylly" (s.17) on pyörinyt myös joissakin muissa keruuaineistoissa. Havainto kertonee jotakin keruun teeman kulttuurisesta merkityksestä: käsityksistä maalaisuudesta ja maalaisista vs. kaupunkilaisuudesta neuvotellaan jatkuvasti, välillä kiivaastikin.
Erityisesti MS-keruuta luonnehtivia seikkoja Nirkko löysi muutamia. Toisaalta häntä hämmästyttivät aineistossa usein toistuvat kuvaukset paikallistason yhteisyydestä, toisaalta ihmetytti humorististen kuvausten vähäisyys. Sinänsä hän arvioi aineistoa luotettavaksi ja aidoksikin saadessaan siitä vaikutelman, jonka mukaan monet kirjoittajat ovat halunneet kertoa juuri tämän tietyn kertomuksen ja juuri tällä tietyllä tavalla keruuvastauksessaan.
Kirjan toinen johdantoartikkeli, Hilkka Vihisen katsaus suomalaiseen maatalouteen 1990-luvun EU-Suomessa, rakentaa perusraamit aineistosta esiin nousevan maanviljelijän elämäntodellisuuden tarkasteluun. Siinä selvitetään ensin lyhyesti, millaisiin asioihin EU- jäsenyys vaikutti maatalouspolitiikassa ja kuvataan sitten maatalouden tulonmuodostusta sekä maataloutta koskevia muita muutoksia. Tärkeä havainto on, että EU-jäsenyys on kohdellut maatilojen eri tuotantosuuntia eri tavoin: tulotaso on pienentynyt erityisen rajusti viljatiloilla ja hieman vähemmin maitotiloilla, kun taas sikatilojen keskimääräinen maataloustulo on hieman kasvanut. Vihinen tosin muistuttaa, että viljelijöiden tuloista vain keskimäärin puolet tulee maataloudesta.
Kirjan johdannossa olisi kenties voinut korostaa sitä, että MS-keruu oli suunnattu pelkästään maanviljelijöille, jotka siis eivät edusta koko maaseudun väestöä, oikeammin päinvastoin: aktiivimaanviljelyksestä elantonsa saavien osuus on jatkuvasti vähentynyt suomalaisella maaseudulla. Tämä on syytä pitää mielessä kirjaa lukiessaan, sillä mielikuvissamme helposti laitamme yhtäläisyysmerkit maalla asuvan ja maanviljelijän välille. Nyt aineistosta ja samalla Kirjoituksia maan sydämeltä -artikkelikokoelmasta välittyy tämän yhden rajatun ammattikunnan näkökulmia elämään; muunlaisiakin kokemusmaailmoja nykyajan maaseudulta varmasti löytyisi.
Tutkimusnäkökulmien esittelyn aloittaa Tiina Silvasti tarkastelullaan talonpoikaisesta elämäntavasta. Kirjoitus perustuu hänen väitöskirjaansa Talonpojan elämä (2001). Silvasti määrittää maanviljelijöiden elämää säätelevän kolme kulttuurista mallia, skriptiä: jatkuvuuden, sukupuolisen työnjaon sekä luontosuhteen skriptit. Tilan tai sukutilan jatkuvuuden turvaaminen on Silvastin mukaan hyvin vahvasti omaksuttu ja ainakin tunnettu nykyajan maanviljelijätalouksissa. Sukupuolittunut työnjako noudattaa sekin vanhaa mallia, jossa poikaa on perinteisesti kasvatettu tilan jatkajan rooliin ja tyttöjä kannustettu hankkimaan muualle suuntaava koulutus. Tämän seurauksena naiset tulevat maanviljelytiloille pääosin avioliiton kautta joutuen asettumaan ja sopeutumaan usein miehensä suvun hallitsemalle maatilalle ja siihen kytkeytyviin sosiaalisiin käytäntöihin. Sukupuolittuneen työnajon skripitistä kyllä keskustellaan, mutta tilan valta-asemaa se ei välttämättä muuta: valta pysyy Silvastin mukaan edelleen isännällä, kun tilan omistajuus on hänen. Luontoon suurin osa viljelijävastaajista suhtautuu tilanhoitajaetiikasta käsin pyrkien suojelemaan ja varjelemaan luontoa siinä määrin kuin se ammatinharjoittamisen rajoissa on mahdollista.
Tilan jatkuvuuden turvaamisen ongelmallisuus tulee hyvin esille Silvastin toisessa artikkelissa, jossa tarkastellaan sukupolven vaihdon jännitekentän kuvautumista pääosin 20:ssä tätä aihetta kuvanneessa vastauksessa. Jos tilanhoito etenee jatkuvuuden ideaalin mukaan, jokainen maanviljelijä on osallisena kahdessa sukupolven vaihdoksessa: tilaa vastaanottaessaan sekä siitä luopuessaan. Silvasti painottaa tarkastelunsa luopumisen vaikeuteen ja siis ikääntyneiden kuvauksiin, joissa pelkistyvät kipeät kokemukset eroamisesta omasta maasta sekä omalla työllä tehdystä ja ylläpidetystä tilasta. Perheen yhtenäisyyttä rikkovat joskus erimielisyydet tilan jatkajasta ja sukupolvenvaihdokseen liittyvistä taloudellisista järjestelyistä. Silvasti tarkastelee sukupolven vaihdosta kiinnostavasti myös antropologisen "lahja"-teorian näkökulmasta. Sukupolvenvaihdoksessa näet tavallaan annetaan lahjoja ja odotetaan vastavuoroisuutta, josta on neuvoteltava; tilan vastaanottaminen merkitsee myös moniin moraalisiin velvoitteisiin ja taloudellisiin sitoumuksiin suostumista.
Naisten näkökulma maanviljelijäelämään nousee esiin Maarit Sirenin tarkastelussa; hänen aineistonsa koostuu viidenkymmenen kilpaan osallistuneen naisen kirjoituksesta emännyydestä ja emännän työstä. Sirenin kirjoitus onkin tervetullut Kirjoituksia maan sydämeltä -antologian tarjoamiin näkökulmiin, itse asiassa sukupuolten mahdollisia kokemuksellisia eroja ei juuri muissa kirjoituksissa esiin nosteta. Seikka korostuu koko kirjaa leimaavassa valitettavassa käytännössä, jossa aineistonäytteitä esitettäessä ei mainita, onko kertojana nainen vai mies eikä myöskään kerrota vastaajan ikää. Nämä tiedot olisivat kuitenkin usein tärkeitä, jotta lukija pystyisi paremmin sijoittamaan kirjoittajan johonkin kontekstiin. Nyt monet kiinnostavat sukupuolijärjestyksiin, elämänvaiheisiin ja sukupolviinkin liittyvät kysymykset hautautuvat näennäisesti sukupuoli- ja ikäneutraalien tekstien massaan.
Sirenin aineiston naiset kirjoittavat asemastaan maatilalla miniöinä, työstään maanviljelijöinä ja roolistaan perheenemäntinä. Emännyys merkitsee monenlaisten tehtävien ja vaihtuvien roolien hallintaa yhteistyössä puolison kanssa; myös huolenpito kodista ja perheestä, lähisuvustakin on emäntien arjessa keskeistä, joskin ne ovat usein "siinä sivussa" hoituvia toimia. Vaikka naiset kuvaavat työtään ja arkeaan maatilalla raskaaksi, he pitävät tilan sukupuolittunutta työnjakoa pääosin käytännön sanelemana seikkana. Kaikkien tiloille tulleiden miniöiden kokemukset appivanhemmistaan eivät olleet ikäviä: monien kohdalla vuorovaikutus ja keskinäinen avunanto appivanhempien kanssa oli suorastaan maanviljelystilalla elämisen ehto. Ne naiset, jotka olivat ottaneet omien vanhempiensa tilan hoitoonsa, joutuivat sen sijaan toimimaan sekä tilan isäntänä että emäntänä, jota kuitenkin koko ajan epäiltiin pätevyydestä. Sirenin tähän kirjoitukseen kirjaamat havainnot tukevat hänen väitöskirjansa Tilansa tekijät (2002) näkemyksiä maaseudun naisten elämästä.
Maanviljelyyn kiinnittynyttä luontosuhdetta modernin ja postmodernin kehyksessä ja agraarin fundamentalismin näkökulmasta tarkastelee Mikko Kumpulainen. "Agraarilla fundamentalismilla" hän viittaa O´Reillyn (2000) käsitteeseen, joka tarkoittaa "niitä (talonpoikaisia) arvoja, joiden varaan maatalouden, ja lähemmin perheviljelmän, olemassaolo (legimiteetti) rakentuu" (s. 109). Maatalouden toimintaympäristöt ovat suuresti muuttuneet 1900-luvun lopulla, myös maaseudun ulkopuolisten luonnonsuojelijoiden vaateet ovat osa muuttunutta ympäristöä. Tässä tilanteessa perinteisestä luontosuhteesta joudutaan neuvottelemaan. Kumpulainen näkee jonkinlaisen "elämän suojelun politiikan" leimaavan tätä prosessia: ihmiset hakevat elämäänsä eheyttä ja jatkuvuutta traditioita refleksiivisesti soveltaen ja niistä uusia mahdollisuuksia etsien. Tämä prosessi tulisi määrittämään myös maatalouteen sitoutuvien luontosuhteen muodostumista.
Maanviljelijän uskonto on Kari Mikko Vesalan kiinnostuksen kohteena. Hän käyttää aineistonaan 54:ää vastausta, joissa tavalla tai toisella viitataan Jumalaan, Taivaan Isään tai kuvataan muuten suhdetta tähän. Hän kysyy minkälaisena uskonto peilautuu näissä kirjoituksissa. Vastaajien uskonnolliset pohdinnat eivät tähtää opillisiin kysymyksiin, eivätkä juuri tarkastele toimintaa seurakunnassa ja kirkollisissa yhteyksissä, vaan ilmaisevat paremminkin ihmisen henkilökohtaista suhdetta uskonnollisiin ilmiöihin maanviljelyn kehyksessä. Arvattavaa on, että Luoja kytkeytyy viljelijöiden arjessa viljeltyyn maahan ja sen edustamaan luontoon, tilan sukupolvittaisen jatkuvuuden sekä elämän ja kuoleman kysymyksiin. Vesala päätyykin toteamaan, että maanviljelijöiden kuvauksissa uskonto määrittyy maanviljelijän työn ja tavoitteiden kannustimeksi, joka antaa voimia ja tulevaisuudenuskoa. Vesala ei kuitenkaan juuri pohdi sitä, mitä kyseisen aineiston tuottamiskonteksti, vastaaminen Maan sydämeltä -kirjoituskilpailuun on suunnannut vastauksia ja myös uskonnollisia mietteitä liittymään maanviljelyn tematiikkaan.
Toisessa kirjoituksessaan Kari Mikko Vesala luotaa maanviljelijöiden asenteita EU:ta kohtaan retorisen sosiaalipsykologian näkökulmasta kommentteina kiistanalaisiin kysymyksiin. Vesalan mukaan koko MS-keruun vastauksista yli puolessa otetaan kantaa EU:hun; suurin osa näistä kirjoituksista on lisäksi kipakasti kantaa ottavia - aihe koetaan siis tärkeäksi. Jotkut kirjoittajista ovat kokeneet EU:n neutraalisti tai nähneet sen jopa haasteena; yleisemmin EU:n vaikutuksia maatalouselinkeinoihin on kuitenkin kuvattu varsin pessimistiseen ja luovuttamisen tuntoja välittävään sävyyn. EU siis alistaa, nöyryyttää ja kontrolloi maanviljelijöitä, jotka joko lamaantuvat ja luovuttavat tai sisuuntuvat ponnistelemaan entistä rankemmin esimerkiksi tilaa laajentaen ja tuotantoa monipuolistaen.
MS-keruuseen vastanneiden argumentaation tarkastelua jatkaa Hilkka Vihinen vertailemalla varsin kiinnostavasti 40 EU:sta kirjoittaneen vastauksia alankomaalaisten maanviljelijöiden "ääniin" politiikan tutkimuksen näkökulmasta. Alankomaalainen aineisto on otettu historoitsija-antropologi Geert Makin tutkimuksesta Jorwerdin kylästä nimeltään Hoe God verdween uit Jorwerd (1996, "Kuinka Jumala katosi Jorwerdista"). Näistä kahdesta löytyy sekä niille yhteisiä että niitä erottavia, kansallisia erityispiirteitä. Kiinnostavaa on, että suomalaiset maanviljelijät kirjoittavat EU:sta pitkälti itsenäisyyden menettämisen perspektiivistä, mikä taas on alankomaalaisille harvinaisempaa, hehän eivät ole liittyneet EU:hun vaan ovat olleet itse sitä perustamassa. Jäsenyyden kyseenalaistaminen on siellä harvinaista, vaikka viljelijät saattavat muuten olla yhtä tyytymättömiä EU:n säädöksiin ja ratkaisuihin kuin suomalaiset kollegansa. Joissakin suomalaisten vanhemman polven viljelijöiden kirjoituksissa itsenäisyys-käsitys rinnastuu suoraan "talonpoikaiseen itsenäisyyteen" tai jopa kansalliseen itsenäisyyteen. Vihinen huomauttaa myös, että suomalaisessa aineistossa jopa luonto saadaan paikoin kuulostamaan erityisenlaatuiselta isänmaallisuudelta ja suomalaiselta. Ansiokkaassa kirjoituksessaan Vihinen nostaa esiin monia jännittäviä aineistojen eroja ja samuuksia, mm. työeetokseen sekä maaseutuympäristöön liittyen.
Kirjoituksia maan sydämeltä -kokoelman päättää perinteentutkija Jouni Pikan kirjoitus pohjoiskarjalaisesta aineksesta MS-keruussa. Kirjoituksensa aluksi Pikka pohtii MS-keruuaineiston tuottamisen prosessia, moninaisen aineiston ulottuvuuksia sekä omasta elämästä kirjoittamista keruun kontekstissa. Hän ottaa tarkasteltavakseen kaikkiaan 36:sta pohjoiskarjalaisesta keruuvastauksesta 15 aktiiviviljelijän kertomukset. Näistä suurin osa on emäntien kirjoituksia, joten isäntien kokemus välittyy tässä pitkälti naisten kirjoitusten kautta. Pikka erittelee kiinnostavasti kirjoitusten yhteneväisiä ja toisaalta ristiriitaisiakin piirteitä. Näissäkin kirjoituksissa kuvataan paljon EU:n ja kaukana Euroopassa tehtyjen säädösten vaikutuksia maaseudulla; usein emännät kiistävät "ulkoisen tiedon" ja kokevat EU:n enemmän halventavan ja aliarvioivan paikallista tietoa, taitoa ja kokemusta kuin tukevan näitä. Ulkoisen tiedon väheksynnässä jotkut kirjoittajat antavat myös kyytiä etelän ympäristöaktivisteille, jotka eivät aina tunnu ymmärtävän, että maaseudun luonto on maataloudessa eläville arkinen työ- ja elämänympäristö: "Eihän mekään mennä alvariinsa Helsinkiin jelhistelemään siellä elävien ihmisten työpaikoille" (s. 235). Myös romanttisista maaseutumielikuvista halutaan sanoutua irti mm. ironisoimalla lapsille "turvallista maalaista kasvuympäristöä"; lisäksi argumentteja itsenäisyyden menetyksen tai sen uhkasta esitetään näissäkin kirjoituksissa taajaan. Myös harmonisoivia tendenssejä kirjoituksista löytyy, kuten myös positiivisia tulevaisuudenkuvia.
Kirjoituksia maan sydämeltä tarjoaa osittain mitä lupaa: tutkimusnäkökulmia maanviljelijöiden kilpakeruuaineistoon. Kiinnostavien tutkimusnäkökulmien esittelijänä kirja puoltaa paikkaansa, mutta itse kilpakeruuaineiston tuottamisen problematisoinnin osalta tarkastelut jäävät niukiksi. Muissa kuin Nirkon johdannossa ja Pikan päätöskirjoituksessa ei juuri pohdita kilpakeruuaineiston tuottamisen ja siihen vastaamisen ehtoja ja seurauksia. Kuitenkin näyttää siltä – Silvastin em. väitöskirjaan tutustumisen vahvistaessa tätä käsitystä – että Maan sydämeltä -keruun henki on ollut varsin romanttinen, houkutellen todennäköisesti "itsenäisen maaseudun eetosta" puolustavia kirjoittamaan eräänlaisia maaseudun puolustuspuheita vastauksiin. Väitettäni tukee Anna Hynninsen kirjoitus (tässä Eloren numerossa). Hynninen esittää, että hänen tutkimansa moneen keruuseen vastannut informantti tuotti juuri MS-keruussa nostalgista kuvaa maaseudusta. Kuitenkin Kirjoituksia maan sydämeltä -kirjassa aineistolle tehdään niukasti sellaisia kysymyksiä, jotka voisivat kyseenalaistaa kyseisen eetoksen julkituontia. Myös sukupuolen ja sukupolven problematisointi voisi avata artikkeleihin hedelmällisiä näkökulmia. Kiinnostavaa olisikin etsiä mahdollisia säröjä, jotka kyseenalaistaisivat tätä maaseudun puolustuksen eetosta tarkastelemalla rinnan vaikkapa köyhien ja rikkaiden viljelijöiden kuvausten eroja, itsensä onnistuneiksi tai epäonnistuneiksi kokevien kuvauksia tai erilaisilla maaseuduilla työskentelevien viljelijöiden kuvauksia. Eroja tekemällä kuva maanviljelijöistä kenties monipuolistuisi.
Sinikka Vakimo
FT, tutkijatohtori
Suomen kielen ja kulttuuritieteiden laitos
Joensuun yliopisto