Yrjö Sepänmaa & Liisa Heikkilä-Palo & Virpi Kaukio (toim.): Metsään mieleni. Helsinki: Maahenki Oy. 2003.
Metsä oli kansainvälisen ympäristöestetiikan konferenssin teemana vuonna 1996, kun joukko tieteen ja taiteen harjoittajia sekä muita metsässä toimijoita kokoontui Punkaharjun Lustoon asian äärelle. Ympäristöestetiikan sarjan seuraavien vuosien teemat suo (Hakala 1998) ja vesi (Sepänmaa & Heikkilä-Palo 2000), ehättivät kuitenkin aikaisemmin kirjoiksi. Kirjasarjan edeltäjien tavoin myös nyt käsiteltävää metsäteemaa lähestytään monitieteisesti ja -alaisesti pääasiassa konferenssissa esitettyjen esitelmien pohjalta, joiden ajantasaisuuden kirjoittajat ovat tähän kirjaan tarkistaneet. Kirjan kuvitus on sarjalle uskollisesti jälleen upea, mikä tekee teoksesta myös koskettavan taidekirjan. Metsäkuvat osuvat yhteen artikkeleiden sisällön kanssa ja tuovat katseltavaksi metsäluonnon monimuotoiset kasvot: metsän eri vuodenaikoina, hoidetun- ja luonnonmetsän, kaupunkimetsän, hakatun ja palavan metsän, monenlaiset puut ja eläimet sekä myös ihmisen metsäisessä ympäristössään. Yleensä luontokuvia esittävissä teoksissa ihmistä ei kelpuuteta kuviin, vaan jätetään ulkopuoliseksi katsojaksi. Kuitenkin ihmisen mukana olo metsäkuvissa antaa luonnosta kokonaisvaltaisemman kuvan, kuvan, jossa myös ihminen nähdään osana luontoa.
Ensi silmäys kirjan ulkoasuun tuo heti mieleen Ritva Kovalaisen ja Sanni Sepon vuonna 1998 ilmestyneen teoksen Puiden kansa, jonka tekijät suuntasivat ihmisille, jotka rakastavat puita ja metsiä (Kovalainen & Seppo 1998, 5). Samat tekijät löytyvät muiden mukana myös tämän uuden metsäkirjan valokuvaajaryhmästä ja lisäksi Ritva Kovalainen on yhdessä Riikka Löytökorven kanssa huolehtinut kirjan onnistuneesta taitosta. Kirjan artikkeleiden sisältö on tiedepainotteinen ja yhdessä kuvien sekä metsäaiheisten runojen perusteella tämän kirjan voisi ehkä suunnata paitsi kaikille niille, jotka jo rakastavat metsiä, myös niille, jotka haluavat oppia tuntemaan metsiä ja näkemään niissä piilevän moninaisuuden. Tieteellinen anti on avara, kirjoittajien valtajoukon koostuessa kansainvälisistä tutkijoista. Näin ollen kirja avaa kiinnostavia näkökulmia paitsi yleensä metsästä kiinnostuneille, myös luontoteeman parissa työskenteleville tiedeihmisille.
Metsään mieleni on osuvan monimerkityksinen nimi metsäisille pohdinnoille, sen luonnonelementin tarkastelulle, joka juuri meitä kaikkein eniten täällä pohjoisen rajamailla on liikuttanut ja puhuttanut. Kun aiemmin suomalaisia vetivät metsään välttämättömät toimeentuloon liittyvät syyt, nyt meistä yhä useamman askel kulkee sinne eritoten mieltä kohottavien elämysten toivossa. Paitsi taloudellisesti, myös henkisesti kulttuurimme liitetään yhä metsään, aina siinä määrin, että eurooppalaisen hengen hegemoniassamme tunnemme joissain yhteyksissä jopa häpeää ”metsäläisyytemme” negatiivisista sivumerkityksistä. Kirjaa lukiessa mieleen nousikin Ismo Alangon vuonna 1990 ilmestynyt kappale Kun Suomi putos puusta. Laulun sanat kuvaavat ironisesti kulttuurimme vahvaa tukeutumista metsään aikana, jolloin haluamme innokkaasti kuulua sivistyneiden eurooppalaisten joukkoon. Menneisyytemme ja pitkälti nykyisyytemmekin sitoo meidät metsiin, jonne sydämemme vielä halajavat:
- - Kun Suomi putos puusta, aikarauta näytti seitsemää
kahdeksalta
jalka polki tasoelinkisoihin
toinen jalka navetassa, toinen
tenniskentällä
toinen käsi utareella, toinen kaukosäätimellä
metsäläinen
mieli, kieli vatkaa suuta suurempaa
savusaunan pimeydessä datanomin onni
saa
hämäläisen veijo kääntää kiinalaista pitsaa
kolumbuksen hansaherkun
nimiin vääntää risukimpun
Kun Suomi putos puusta, kaikki kävi äkkiä
ei nähty itse sikaa eikä edes
säkkiä
kun suomi putos puusta, maito oli milkkiä
pilkkisaalis pakasteita,
yöt bläkkiä
kun Suomi putos puusta kaikki kävi kovin äkkiä -
-
(Alanko 2004, 82-83.)
Kirjan artikkelit on jaettu pääotsikoiden alle, jotka ovat Metsä ja ajankulku, Metsä ja arvot, Metsän kuvat, Metsänkäsittelyn opit ja ohjeet sekä Metsä ja taide, joka koostuu Lustossa esitetyn taiteen kuvista. Kaikissa artikkeleissa tarkastellaan metsää kunkin kirjoittajan nimenomaisesta näkökulmasta, jolloin aiheet liikkuvat metsään liittyvistä vertauskuvista ja metsämaisemien suunnittelusta aina arkkitehtuurin metsään ja metsään eksymiseen. Kulloisestakin näkökulmasta löytyy silti yhtymäkohtia myös metsän esteettiseen havainnoimiseen ja ymmärtämiseen. Metsämaisemissa tapahtuneisiin muutoksiin saadaan ajallista perspektiiviä Olli Saastamoisen artikkelissa, jossa hän esittää historiallisia näkymiä metsiemme käyttöön. Arvostellessamme metsätalouden vaikutuksia, saatamme helposti nähdä entisajan ihmisen romantisoivasti luontoa rakastavana ja suojelevana. Kuitenkin vielä sata vuotta sitten elantomme Suomessa oli tiukasti sidoksissa ympäröiviin metsiin, jotka oli otettu tehokkaaseen käyttöön kaskeamalla. Metsät olivat myös laidunkäytössä, puuta hakattiin asuntojen lämmittämiseksi ja tervanpoltto oli yleistä. Myöhemmin elantoa saatiin myös puun myynnillä. Niinpä asumusten läheltä ei juuri täysikasvuista metsää löytynyt, mutta kaukaiset aarniometsät säilyivät kuitenkin lähes koskemattomina. Samanlaisia tehokkaan hyödyntämisen jälkeensä jättämiä metsämaisemia paljastuu myös Hannes Sihvon tarkastelemista suomalaisen kirjallisuuden ja kirjailijoiden historiallisista metsäkuvauksista ja -kuvista. Nykypäivään tultaessa aarniometsiä on menetetty, mutta, kuten Saastamoinen toteaa, kaiken kaikkiaan metsävaramme ovat runsaammat kuin koskaan aikaisemmin ja ovat edelleen kasvusuunnassa. Metsämaisemaa pilanneet toimet, kuten soiden laajamittainen ojitus metsätalouskäyttöön sekä mittavat avohakkuut, on jo varsin pitkään tiedostettu osin virheellisiksi toiminnoiksi ja nykyisin metsien kauneusarvot pyritään ottamaan huomioon maisemansuojelussa ja -hoidossa.
Nimenomaan ympäristön estetiikkaan kiinnittyvään teoriaan luodaan kiinnostavia näkymiä useissa artikkeleissa. Esimerkiksi Marcia Muelder Eaton esittää valaisevia näkemyksiä faktan ja fiktion merkityksestä luonnon esteettisessä ymmärtämisessä. Hän tuo osuvasti esille kuinka kulttuurituotteet, kuten vaikkapa lukemamme kirjat ja katsomamme elokuvat vaikuttavat näkemyksiimme siitä, mitä käsitämme kuuluvan luontoon, mitä siellä saa ja mitä taas ei saa olla. Mielikuvitus ja fiktiiviset kertomukset elävät mielessämme luoden kuvaa myös metsistä ja niiden ominaisuuksista. Hilkka Lehtonen puolestaan tarkastelee artikkelissaan muun muassa metsien ja muiden luonnonelementtien merkitystä kaupunkiympäristössä. Yhteiskunnallisten muutosten ja yhä voimistuvan kaupungistumisen myötä odotukset siitä, miltä asuinympäristöjen ja niiden sisällä olevien viheralueiden tulisi näyttää, ovat nostaneet asukkaiden esteettiset vaatimukset yhä tärkeämmiksi ympäristösuunnittelussa. Eri kulttuurien väliltä löytyy suuria eroja suhteessa kaupunkiluontoon. Esimerkiksi jokamiehen oikeuksiin tottuneiden pohjoismaalaisten ihmisten suhde ylipäänsä metsiin ja kaupunkiympäristöön poikkeaa varsin olennaisesti vaikkapa eteläeurooppalaisten suhteesta. Me kaipaamme tilaa ja metsäisiä maisemia ympärillemme myös kaupungeissa, kun taas Etelä-Euroopassa on jo pitkään totuttu elämään kulttuuristetun luonnon kanssa ja lähempänä toisia ihmisiä.
Ympäristöestetiikan sarjan aiemmin ilmestyneissä teoksissa lähtökohta oli sama kuin nyt metsän kanssa: etsitään ja esitetään esteettistä perspektiiviä. Eri luonnonalueet ja elementit ovat meille enemmän tai vähemmän läsnä lähes päivittäin, kuitenkin meitä on heräteltävä huomaamaan niiden kauneus, joka tavallisessa arjessa niin usein jää havaintomaailmamme ulottumattomiin. Luonnon kauneusarvojen esiin nostamisessa kirjasarja onnistuukin erinomaisesti, tehden meidät tietoisiksi siitä, miten monella tavoin luonto on mahdollista kokea.
Alanko Ismo 2004, Rakkaus on ruma sana. Valitut laulutekstit. Helsinki: Johnny Kniga.
Hakala, Kirsi 1999 (toim.), Suo on kaunis. Helsinki: Maahenki Oy.
Kovalainen Ritva & Seppo Sanni 1998, Puiden kansa. Oulu: Kustannus Pohjoinen ja Hiilinielu Tuotanto.
Sepänmaa Yrjö & Heikkilä-Palo Liisa (toim.) 2002, Vesi vetää puoleensa. Helsinki: Maahenki Oy,
Kirsi Laurén
FL, tutkija
Perinteentutkimus
Joensuun yliopisto