Performance, Theatricality and the Power of Representation Helsingin yliopistossa ja Tvärminnen tutkimusasemalla 14.–16.11.2013
Anna Rajavuori
Performanssi kulttuurin, vallan ja uskon kolmiossa -yhteistyöhanke järjesti marraskuun 14. päivänä Helsingissä kaikille avoimen luentopäivän, jonka kolmessa esitelmässä käsiteltiin performanssikeskeisen tutkimuksen käyttömahdollisuuksia kulttuurin- ja historiantutkimuksen aloilla. Yhteistyöhankkeen on rahoittanut Helsingin yliopiston humanistisen tiedekunnan Tulevaisuusrahasto, ja sen puitteissa oli järjestetty jo keväällä sekä alkusyksyllä 2013 kaksi työpajaa. Marraskuun kolmipäiväiseen seminaariin kuului luentopäivän lisäksi kahden päivän työpaja Tvärminnen tutkimusasemalla, johon otti osaa viitisentoista performanssista kiinnostunutta tutkijaa Helsingin ja Turun yliopistoista.
Seminaarin ensimmäisenä päivänä kuultiin kolmen eri tieteenalan edustajan näkemyksiä performanssista ja sen tutkimisen hyödyistä. Yhteistyöhanke oli kutsunut puhujiksi folkloristi Terry Gunnellin (Islannin yliopisto), teatteritieteilijä Anja Klöckin (Leipzigin musiikki- ja teatterikorkeakoulu) ja historiantutkija Peter Yeandlen (Manchesterin yliopisto), jotka ovat kaikki hyödyntäneet tutkimuksissaan performanssiteoriaa. Gunnell, Klöck ja Yeandle osallistuivat myös työpajaan Tvärminnessä, jossa he kommentoivat osallistujien papereita sekä yhteistyöhankkeen jatkosuunnitelmia.
Performanssitutkimuksen juuria ja käyttömahdollisuuksia
Päivän aloitti Terry Gunnell laajalla katsauksellaan performanssi- tai esitystutkimukseksi (Performance Studies) kutsutun tieteenalan historiaan sekä käyttömahdollisuuksiin erityisesti folkloristiikan, mutta myös yleisemmin kulttuurin- ja historiantutkimuksen aloilla. Gunnellin luento toimi erittäin hyvänä johdantona aiheeseen etenkin hänen esittämiensä useiden tutkimusesimerkkien ansiosta.
Historiakatsauksessaan Gunnell korosti sitä, että performanssin tutkimista eivät ”keksineet” yhdysvaltalaiset folkloristit 1970-luvulla, vaikka niin usein esitetäänkin. Hänen mukaansa performanssin tutkiminen aloitettiin monilla humanistisilla ja yhteiskuntatieteellisillä aloilla jo pari vuosikymmentä aiemmin. Samankaltaisia avauksia kohti performanssia tehtiin niin sosiologiassa, keskiaikaisen draaman tutkimuksessa kuin antropologiassakin.
Gunnell halusi tehdä eroa performanssin ja tekstin välille ja kritisoi sellaisen ajattelutavan tekstikeskeisyyttä, jossa performanssi määritellään ”tavaksi puhua ja käyttää kieltä” (Bauman 1978, 11). Gunnellin mukaan performanssia tutkittaessa on päästävä sanojen yli. Performanssia tutkittaessa on olennaista ottaa huomioon toiminta kokonaisuudessaan, josta puhe on vain yksi osa. Yhtä tärkeitä ovat muiden muassa toiminnan funktiot ja pitkäkestoiset vaikutukset. Myös esineet ja tilat voivat ”esiintyä”, ja niitä voi ja pitää tutkia performansseina. Ainakin historiantutkijan näkökulmasta Gunnellin käyttämä vertaus joulun jälkeen pois heitetystä kuusenraadosta tekstinä tai arkistolähteenä oli osuva. Neulasensa menettänyt kuusi on se kapea materiaalinen jäämistö, joka jää jäljelle ainutkertaisesta ja monitahoisesta performanssista.
Gunnell ehti antaa kattavassa luennossaan myös useita tapausesimerkkejä sekä omista tutkimuksistaan että käyttämistään opetusmenetelmistä. Erityisesti analyysi talouskriisin nostattamista mielenosoituksista Reykjavikissa vuonna 2008 oli kiehtova. Niin sanotussa kattilamielenosoituksessa (cacerolazo) otettiin käyttöön alun perin Etelä-Amerikasta lähtöisin oleva protestoinnin muoto, joka johtikin lopulta hallituksen eroon. Paikan, tilan ja eri osallistujaryhmien roolit mielenosoituksessa toivat näkyviin performanssikeskeisen tulokulman moniulotteisuuden.
Päivän toinen puhuja oli teatteritieteilijä Anja Klöck, joka kysyi luentonsa otsikossa, onko näytteleminen uskomista. Mikä on näyttelijän sisäisen uskomisen ja ulkoisen uskottavuuden suhde, ja onko uskottava näytteleminen vain emotionaalisen tai sisäisen totuuden näyttämöllepanoa, kuten näyttelijäntyössä usein korostetaan. Performanssikeskeinen tarkastelu laajentaa katsantoa esiintyjän, tekstin ja näyttämötilan ulkopuolelle. Yleisön usko esitykseen ja esiintyjään on paitsi kompetenssin ja uskottavuuden kysymys, myös kamppailua kulttuurisesta hegemoniasta ja identifikaatioprosessista (McConaghie 1989, 44).
Populaarikulttuurin poliittiset performanssit
Viimeisenä kuultiin historiantutkija Peter Yeandlen luento, jossa keskeisenä aiheena oli politiikan, performanssin ja populaarikulttuurin risteysalue. Nämä kolme p:tä kietoutuivat toisiinsa erottamattomasti Yeandlen tutkimissa 1800-luvun brittiläisissä pantomiimeissa. Tällä suomalaisille melko tuntemattomalla versiolla pantomiimista tarkoitetaan brittiläisessä populaarikulttuurissa käsikirjoitettuja näytelmiä, joissa usein kommentoitiin ajankohtaista politiikkaa ja poliitikkoja komediallisin keinoin. Pantomiimien merkityksestä kertoo se, että ne olivat suosituin vapaa-ajan ja populaarikulttuurin muoto 1800-luvun Isossa-Britanniassa. Pantomiimit ovat erinomainen esimerkki poliittisista performansseista, mutta niiden kautta avautuu näkökulmia myös politiikkaan performanssina. Millaisia draamallisia ja teatterillisia keinoja politiikassa käytetään?
Gunnellin tapaan myös Yeandle rohkaisi kohdistamaan katseen tekstin, tai historiantutkijan tapauksessa lähteen, yli. Performanssikeskeinen lähestyminen esimerkiksi vapaa-ajan viettotapoihin voi avata uusia näkökulmia arkipäivän osallistumiseen yleisemmin ja siihen, miten ihmiset ymmärsivät poliittista elämää. Tätä kautta voi saada jopa viitteitä siitä, miten politiikasta keskusteltiin sellaisissa epävirallisissa yhteyksissä, jotka ovat olleet perinteisen historiantutkimuksen ulottumattomissa. Yeandlen mukaan performanssiteoreettisen tulokulman ensisijainen hyöty historiantutkijalle onkin sen kyky herättää sellaisia kysymyksiä, joita tutkija ei muuten tulisi kysyneeksi tai edes osaisi kysyä.
Gunnellin aamupäiväinen analyysi Reykjavikin mielenosoituksista innoitti Yeandlea muuttamaan luentokäsikirjoitustaan. Luentonsa lopuksi hän puhui Lontoossa Trafalgarin aukiolla vuonna 1887 järjestetyssä mielenosoituksessa surmansa saaneen Alfred Linnellin kunniaksi järjestetystä hautajaisspektaakkelista. Suuren väkijoukon keränneissä hautajaisissa puhui William Morris, ja tapahtuma oli merkillinen yhdistelmä draamaa, politiikkaa ja uskontoa.
Protestin performatiivisuus
Luentopäivän mielenosoituksiin liittyneet esimerkit vaikuttivat keskustelun sisältöön myös kahden seuraavan päivän työpajassa Tvärminnen tutkimusasemalla. Keskustelua jatkettiin vielä tekstin ja performanssin suhteesta. Kaikissa edellisen päivän luennoissa oli noussut esiin jollain tapaa myös esiintyjän ja yleisöjen suhde. Millaisia erilaisia yleisöjä on, ja miten esiintyjän ja yleisön rajaa hämärretään? Pohdintaa herätti myös intention merkitys performatiivisessa toiminnassa. Kuinka sosiaaliseen muutokseen voidaan vaikuttaa tietoisesti tai tiedostamatta?
Yhteistyöhankkeen ja työpajan tavoitteena oli valmistella hanketta, jolle voitaisiin hakea kansainvälistä rahoitusta, joten työpajan toisena päivänä keskityttiin hakemaan suuntaa ja muotoja jatkohankkeille. Gunnellin ja Yeandlen tapausesimerkit Reykjavikin ja Lontoon mielenosoituksista innoittivat osallistujia siinä määrin, että valmisteltavan jatkohankkeen aiheeksi muotoutui protesti performanssina ja eurooppalaisena kulttuuriperintönä, ja se sai nimekseen Protest as cultural heritage. Changing performative practices of social inclusion and exclusion.
Kirjallisuus
Bauman, Richard 1978: Verbal Art as Performance. – Bauman, Richard (ed.). Verbal Art as Performance. Rowley, Mass.: Newbury House Publishers. 3–58.
Gunnell, Terry & Ronström, Owe 2013: Folklore och Performance Studies. En introduktion. – Ronström, Owe, Drakos, Georg & Engman, Jonas (reds.), Folkloristikens aktuella utmaningar. Visby: Gotland University Press. 21–55.
McConaghie, Bruce 1989: Cultural Hegemony and Theatre History. – Postlewait, Thomas & McConaghie, Bruce (eds.), Interpreting the Theatrical Past. Essays in the Historiography of Performance. Iowa City: University of Iowa Press.
Valtiotieteiden maisteri Anna Rajavuori on poliittisen historian jatko-opiskelija Helsingin yliopistossa.