American Folklore Society, Annual Meeting 2013. Cultural Sustainability. Rhode Island, Providence, USA. 16.–19.10.2013
Heidi Haapoja
AFS:n vuotuinen folkloristien kokoontuminen on vanha ja vakiintunut instituutio, joka kerää yhteen noin 700 tutkijaa. Pääosin osallistujat ovat Pohjois-Amerikasta, mutta väkeä saapuu paikalle myös muista maanosista. Konferenssi järjestetään aina eri USA:n kaupungissa, ja syksyllä 2013 folkloristit vastaanotti itärannikon pieni ja kaunis Providence. Kyseinen kaupunki ja sen lähiympäristöt ovat Yhdysvaltain historiassa merkittäviä, sillä Euroopasta tulleet siirtolaiset asuttivat ”Uudeksi Englanniksi” kutsuttua aluetta jo 1600-luvulla.
Tämänkertaisen konferenssin aiheeksi oli valikoitunut Cultural Sustainability, kulttuurinen kestävyys. Käsite viittaa kestävään kehitykseen (sustainable development), joka tarkoittaa tiiviisti määriteltynä ”nykyisten tarpeiden kohtaamista unohtamatta tulevien sukupolvien mahdollisuuksia omien tarpeidensa kohtaamiseen” (YK 1987). Kestävä kehitys on osa YK:n strategiaa, ja termi otettiin käyttöön virallisesti 1980-luvulla. Aihetta käsitellään usein suhteessa kehitykseen, talouteen ja ympäristöön, mutta AFS:n tämänvuotisen konferenssin tavoitteena oli tuoda aiheeseen uusia näkökulmia folkloristiikan perspektiivistä. ”Kulttuuri ymmärretään tässä laajasti, niin sosiaalisessa, performatiivisessa, taiteellisessa, taloudellisessa, institutionaalisessa, poliittisessa kuin alueellisessakin merkityksessä”, todettiin AFS:n esitelmäkutsussa.
Kuten usein isoissa konferensseissa on tapana, tapahtuman yläotsikko oli niin lavea, että sen alle mahtui valtavasti variaatiota ja näkökulmia. Asenteet kulttuuriseen kestävyyteen tuntuivat jakautuvan moniaalle: toisaalta esimerkiksi osa keynote-puhujista ilmaisi huolensa neoliberaalin maailman ja kapitalismin mukanaan tuomista ihmisten välistä ”aitoa” kulttuuria mädättävistä vaikutuksista, jolloin näkökulma kestävyyteen näyttäytyi lähinnä pessimisminä. Osa esitelmistä taas pyrki löytämään kulttuurista kestävyyttä kaikkialta ympäriltämme ja painotti tutkimuksen ja käytännön työn kestävyyttä luovaa vaikutusta. Suurin osa esitelmistä vaelsi epäilemättä jossakin näiden päiden välissä, eivätkä kaikki edes ottaneet kantaa kulttuurisen kestävyyden ajatukseen ylipäänsä.
Ensikertalaiselle nuorelle väitöskirjantekijälle AFS:n tapahtuma oli silmiä avaava kokemus erityisesti yhdysvaltalaisen Public Folklore -koulukunnan laajan näkyvyyden myötä. Suomessa folkloristinen tutkimus on jo monen vuosisadan ajan keskittynyt teoreettispainotteiseen, eurooppalaishenkiseen akateemiseen tieteeseen, ja myös arkistotyö on palvellut sen tarkoitusperiä kattavasti. Yhdysvalloissa suurin osa folkloristeista suuntautuu käytännön työelämään kolmannen sektorin instituutteihin, kenttätöihin, festivaaliorganisaatioihin, museoihin ja arkistoihin. Tämä näkyy myös yliopistojen opetuksessa, joka on monessa paikassa Public Folklore -painotteista. Suomessa folkloristiikan opetus on teoreettista ja tutkimuslähtöistä, mikä palvelee hyvin korkealaatuisen tieteellisen tutkimuksen tarkoitusperiä. Toisaalta kolikolla on kaksi puolta: kaikki opiskelijat eivät halua tutkijoiksi, ja monia voisi kiinnostaa käytännönläheinen Public Folklore -tyyppinen koulutus. AFS:ssa tämä kaksipuoleisuus näyttäytyi hivenen problemaattisena: käytännön työtä tekevillä näytti olevan konkreettinen ote kenttään ja ”tavallisten ihmisten” tavoittamiseen, mutta toisaalta Public Folkloren piiristä tulevien esitelmät eivät olleet tieteellisesti kovin korkeatasoisia ja mieltä kutkuttavia. Teoreettinen problematisointi jäi monella entusiastisen sisällöntuottamisen jalkoihin. Kiinnostavaa oli nähdä myös amerikkalaisen folkloristiikan kentän laajakirjoiset ääripäät; käytännön työn esittelijöiden lisäksi paikalla olivat myös yhdysvaltalaisen akateemisen tutkimuksen terävimmät kärjet.
Suomesta konferenssiin osallistui lähinnä Helsingin yliopiston folkloristeja, jotka esittäytyivät Tarton tutkijoiden kanssa ”Discourses of Belief and Genre” -paneelissa. Kaksiosaista paneelia sponsoroi AFS:n Nordic-Baltic Folklore -sektio, ja se herätti selvästi kiinnostusta yleisössä, sillä seminaaritila oli molempien istuntojen aikana kiitettävän täynnä. Paneelin ensimmäisessä ”Negotiating Thresholds of Culture” -osassa oli koottu yhteen esitelmiä, jotka käsittelivät folkloren jatkuvuutta muuttuvissa konteksteissa. Paneelin avasi Helsingin yliopiston dosentin Frogin esitelmä, joka veti syvällisesti yhteen esitelmien aihelmia ja kulttuurisen kestävyyden ajatusta.
Toinen osa, ”Constructing Images and Imagining Culture”, toi esille kulttuuristen mielikuvien luomisen tapoja ja esimerkiksi folkloren keruutyötä ja sen vaikutusta tutkittuun kohteeseen. Tartolaisten ja helsinkiläisten esitelmät kietoutuivat yhteen kiinnostavalla tavalla, sillä osa Helsingin yliopiston tutkijoiden papereista suuntasi katseensa pitkälle 1800-luvun kontekstiin, arkistomateriaaliin ja historialliseen näkökulmaan, kun taas monet tartolaisten esitelmät toivat esiin 2000-luvulla tehtyjä kenttätöitä. Kulttuurisen jatkuvuuden ja mielikuvien luomisen kysymykset olivat silti läsnä kaikissa esitelmissä, ja moninaiset näkökulmat olivat paneelin rikkaus. Helsingin ja Tarton yliopistojen tutkimuslinjaukset eivät teoreettisesti ole kovin kaukana toisistaan, mistä syystä esitelmät keskustelivat kiinnostavasti keskenään.
AFS:n vuotuisen tapaamisen parasta antia ensikertalaiselle oli mentorointiohjelma, joka oli suunnattu nuorille tutkijoille. Halukkaille annettiin mahdollisuus keskustella yhdysvaltalaisten konkari-folkloristien kanssa, ja jokaiselle ehdotettiin omaa mentorihenkilöä. Tarkoituksena oli osallistua tapahtumiin mentorin seurassa vähintään yhden aamupäivän ajan. Omalta osaltani nämä tapaamiset olivat erittäin mielenkiintoisia ja syvensivät konferenssikokemusta suuresti. Tällainen mentorointiohjelma teettää toki työtä sen organisoijille, mutta pidän erittäin kannatettavana, että mallia lainataan myös muihin isoihin alan tapahtumiin.
Kirjallisuus
YK 1987: UN Documents. Gathering a body of global agreements. [online]. [28.2.2014.]
Filosofian ja musiikin maisteri Heidi Haapoja tekee väitöskirjaa Helsingin yliopiston folkloristiikan oppiaineessa kalevalamittaisesta runolaulusta nykykansanmusiikin kontekstissa.