Baycroft, Timothy & Hopkin, Davis (eds.) 2012: Folklore and Nationalism in Europe During the Long Nineteenth Century. Brill: Leiden, Boston. 423 sivua.
Heidi Haapoja
1800-luku on folkloristiikalle merkittävä ajanjakso. Eurooppalaisen filosofian suuntaukset, poliittiset ja yhteiskunnalliset muutokset ja aatehistorialliset esiinnousut loivat tieteenalan, joka on alusta pitäen ollut varsin sidottu kansakunnan ja kansallisuuden käsitteisiin. Viime vuosikymmeninä tätä oppihistoriallista taustaa on ruodittu runsaasti, ja keskusteluun osallistuu myös kansainvälinen Folklore and Nationalism in Europe During the Long Nineteenth Century -artikkelikokoelma. Kirjan kirjoittajista moni on historian- ja kulttuurintutkimuksen alalla pitkään työskennellyt asiantuntija, ja folkloristeille tuttuja nimiä ovat ainakin Pertti Anttonen, Terry Gunnell ja Jonathan Roper. Kirjan artikkelit käsittelevät folklorea valtioiden luomisen, identiteettien ja symbolien välineenä, ja termillä long nineteenth century viitataan tässä leimallisesti kansallisromanttiseen ajanjaksoon, joka alkoi 1700-luvun puolella ja jatkui 1900-luvun ensimmäisille vuosikymmenille.
Nationalismi on ideologia, joka on jäsentänyt viimeisen kahdensadan vuoden aikana koko ihmiskunnan mielikuvaa itsestään, ympäristöstään, yhteisöstään ja vihamiehistään; nationalistinen ajattelu lävistää arkielämän, tieteen, kulttuurin ja identiteetin. Nationalismi nousi 1800-luvulla poliittisesta ja sosiokulttuurisesta ilmapiiristä, jossa etsittiin ”ihmisiä” (”the people”) ja näiden autenttista ääntä, kuten Timothy Baycroft kirjan johdannossa esittää. Hän myös toteaa, että
Folklore often constituted one of the key elements of national identities, a distinguishing feature of a group of people which could be identified as a nation through their folkloric cultural practices, stories, traditions, dwellings, songs, music, costume, dialect, cuisine etc. […] Not every nation put folkloric representations at the very centre of its national identity, but they all included some elements of what we can call folklore, and many did have folklore at the very heart of their national discourse. (S. 1–2.)
Kuten yllä olevasta esimerkistä voi nähdä, folklore-termiä käsitellään kirjassa 1800-luvun tapaan: sillä kuvataan alempien yhteiskuntaluokkien perinteitä ja yksittäisiä perinne-elementtejä. Samanaikaisesti moni kirjan kirjoittajista viittaa toisaalta myös Eric Hobsbawmin (1983) keksityn tradition käsitteeseen tilanteissa, joissa folkloreksi ymmärrettyjä elementtejä on nostettu uusiin, nationalistisiin merkitysyhteyksiin.
Kirjan lähtökohta on monin kohdin modernistinen: kansakunnat nähdään kirjassa ensisijaisesti modernin aikakauden historiallisina uutuuksina, jotka ovat syntyneet kansallistunteiden ja -aatteiden myötä tietoisen perinteen ja identiteetin muokkaamisen ansiosta. Nationalismin modernistisen tulkinnan vastakohta primordialismi mieltää kansakunnat ikiaikaisiksi, itsessään olemassa oleviksi historiallisiksi subjekteiksi (ks. esim. Nurmiainen 2007, 15). Primordialistista lähestymistapaa kirjassa ei juuri näy.
Kansakunnat järjestyksessä
Käsillä oleva artikkelikokoelma on järjestetty loogisesti: alkuun on sijoitettu eurooppalaista folklorea ja nationalismia laajemmin tarkastelevia artikkeleita, minkä jälkeen aiheet seuraavat toisiaan maittain ja alueittain. Pääpaino on annettu Keski-Euroopan alueille ja Iso-Britanniaan, Pohjoismaat ja Suomi on sijoitettu aivan kokoelman loppuun. Vaikka on toki tavallaan hivenen paradoksaalista, että nationalismia käsittelevässä kirjassa artikkelit on järjestetty valtioiden (ja muiden etnisten yhteisöjen kuten esimerkiksi Skotlannin) mukaisiin kategorioihin, on tämä lukijalle huojentavaa: artikkelit virtaavat juohevasti loogisessa nauhassa ja niiden aiheet liittyvät toisiinsa ja samalla valottavat teemoja lisää. Yksittäisten tapausten kautta lukijalle alkaa välittyä kuva toisiinsa filosofis-historiallisesti linkittyvistä, poliittista ja yhteiskunnallista valtaa edustavista samanaikaisista tapahtumasarjoista, prosesseista ja ilmiöistä, joita nousi esiin eri puolilla Eurooppaa hämmentävän samankaltaisina.
Folklore and Nationalism in Europe During the Long Nineteenth Century -kirja ei pyöri ensisijaisesti teoreettisen käsitteellistämisen tasoilla, vaan pyrkii vahvasti juurruttamaan kirjoituksiin konkreettisten esimerkkitapausten maailman. Useimmat artikkelit edustavat melko perinteistä historiantutkimuksen linjaa kuvailevine otteineen. Selkeästi eniten viitattu nationalismiteoreetikko – sekä tässä artikkelikokoelmassa että eittämättä muutenkin – on Benedict Anderson, joka loi käsitteen kuvitellut yhteisöt. Andersonille kansakunnat ovat ”kuviteltuja, koska pienimpienkään kansakuntien jäsenet eivät ikinä voi tuntea tai tavata useimpia kanssakansalaisiaan, tai edes kuulla heistä, vaikka kaikkien mielissä elää kuva heidän jakamastaan yhteydestä” (Anderson 2007, 39). Moni kirjoittaja viittaa Andersoniin erityisesti silloin, kun folklore pyritään näkemään tätä kuviteltua yhteisöllisyyttä luovana ja usein eliitin taholta saneltuna tekijänä.
Artikkelien esimerkkitapaukset ovat kiinnostavia ja folkloren ja nationalismin suhdetta monelta kannalta luotaavia. Esimerkiksi Ilia Roubaniksen kansankulttuurin visuaalista representointia käsittelevä artikkeli esittelee Euroopan maiden seteleihin painettuja symboleja, joista monet viittaavat kansantaiteeseen. ”Kansallisten symbolien” ajateltiin edustavan kansakunnan luonnetta ja seteleihin painettuina luovan yhteenkuuluvuuden tunnetta kuluttajien keskuudessa. Tämänkaltaisia visuaalisen kulttuurin aiheita tulee harvemmin folkloristiikan alan teoksissa vastaan, joten kirja tarjoaa vaihtelua totuttuihin teemoihin. Kiinnostava on myös Angela Schwarzin paikallisuutta ja globaalia luotaava artikkeli, jossa tarkastellaan 1800-luvun lopun maailmannäyttelyitä ja kansojen esilletuontia niiden kontekstissa. Iso-Britanniaa käsittelevät artikkelit ovat myös innostavia, tosin osa niistä esittelee hyvin pikkutarkasti tiettyjen, brittiläisessä kontekstissa merkittävien henkilöiden teoksia ja elämäntyötä. Vähiten mielenkiintoa ainakin allekirjoittaneen mielessä herättivät eurooppalaista museo- ja rakennushistoriaa luotaavat kirjoitukset.
Suomen tapausta edustavat Pertti Anttosen ja Vesa Kurkelan artikkelit. Anttosen teksti ”Oral Traditions and the Making of the Finnish Nation” käsittelee suullisten perinteiden tekstualisaatiota ja poliittisia ja kulttuurisia valta-asetelmia, joista käsin suullisia perinteitä tulkittiin 1800-luvun Suomessa. Anttonen toteaa, että
[…] we can say that oral tradition or ’folk culture’ has not constituted a foundation on which the emergent nation-state has rested. Rather, the construction of the national has constituted a foundation on which the study and appropriation of oral traditions have rested. (S. 350.)
Anttosen mukaan suullisen perinteen representaatiot eivät olleet 1800-luvun sosiaalisessa viitekehyksessä vain kuvauksia menneestä tai muinaisesta, vaan samalla todiste siitä, että suomenkielinen kulttuuri saattoi olla osa länsimaista modernia sivilisaatiota.
Suullisten perinteiden tekstualisaatioon ja näiden representaatioiden käyttöön kansallisessa viitekehyksessä keskittyy myös Vesa Kurkela, joka tarkastelee ”surullisen suomalaisen kansanlaulun” stereotypian muotoutumista. Hän nostaa esimerkiksi painetut kansanlaulunuotit, joita käytettiin erilaisissa poliittisissa yhteyksissä vahvistamaan kansallista identiteettiä. Nationalistisen heräämisen aikaan haluttiin pitää yllä mielikuvaa ylväästä, kärsivästä ja nöyrästä kansasta, mihin tarkoitukseen mollisävellajiset, valikoidut laulut sopivat hyvin. Kurkelan teksti on kiinnostava, mutta mielenkiintoista olisi ollut myös lukea lisää suullisen ja kirjallisen vuorovaikutuksesta: kanonisoidut kansanlaulut levisivät kansanvalistuksen myötä laajalti koko Suomen alueen ihmisten arkiseen repertuaariin. Mustavalkoinen jako kirjalliseen ja suulliseen (ja ehkä samalla ainakin tiedostamattomalla tasolla jako epäaitoon ja aitoon) esittää nationalismin ja kansakunnan rakentamisen hivenen negatiivisena, aidon perinnekulttuurin tuhoavana tekijänä.
Lopuksi
Folklore and Nationalism in Europe During the Long Nineteenth Century -kirja on miellyttävää peruslukemistoa nationalismiaiheista kiinnostuneelle, ja se valottaa myös folkloristiikan oppihistoriaa ja sen yhteiskunnallisia taustoja. Osa artikkeleista sopisi hyvin tenttimateriaalikäyttöön, varsinkin kun Wilsonin (1976) ytimekkään ja monipuolisen Folklore and Nationalism in Modern Finland -kirjan julkaisusta on kulunut jo hyvän aikaa. Kirjan parasta antia on sen vertaileva näkökulma: artikkelit järjestyvät harvinaisen hyvin suhteessa toisiinsa, ja lukijalle jää selkeä kuva samanaikaisten kansakunnan rakentamiseen liittyvien prosessien verkostosta.
Käsillä olevan artikkelikokoelman käytettävyyttä heikentää harvemmin nähty tapa liittää lähteinä käytettyjen kirjojen viitetiedot suoraan alaviitteeseen. Näin ollen kirjassa ei ole ollenkaan kirjallisuusluetteloita, mikä hankaloittaa viitteiden etsimistä. Kiinnostava lähdeteos on joko merkittävä saman tien muistiin tai kaivettava esiin sivu sivulta jälkikäteen. Onneksi sentään kirjassa on suhteellisen kattava hakemisto, johon on listattu sekä henkilöiden nimiä että hakusanoja.
Nationalismi-sanalla on usein negatiivinen sävy erityisesti julkisessa keskustelussa. Käsillä olevan artikkelikokoelman hyvä puoli on se, että se ei korosta pelkästään nationalististen prosessien pimeää tai hyväksikäyttävää luonnetta. Pikemminkin moni artikkeli on avoimen ihmettelevä nationalistisen ajattelun utooppisten elementtien edessä ja pyrkii ymmärtämään ja tarjoamaan taustatietoa siitä, miksi tämänkaltainen hajanainen ideologia lävisti ajan saatossa koko maailman.
Kirjallisuus
Anderson, Benedict 2007 [1983]: Kuvitellut yhteisöt. Nationalismin alkuperän ja leviämisen tarkastelua. Suom. Joel Kuortti. Tampere: Vastapaino.
Hobsbawm, Eric 1983: Introduction: Inventing Traditions. – Hobsbawm, Eric & Ranger, Terence (eds.), The Invention of Tradition. Cambridge: Cambridge University Press. 1–14.
Nurmiainen, Jouko 2007: ”Kuvitellut yhteisöt” nationalismien historiassa. – Anderson, Benedict: Kuvitellut yhteisöt. Nationalismin alkuperän ja leviämisen tarkastelua. Suom. Joel Kuortti. Tampere: Vastapaino. 9–23.
Wilson, William A. 1976: Folklore and Nationalism in Modern Finland. Bloomington: Indiana University Press.
Filosofian ja musiikin maisteri Heidi Haapoja tekee väitöskirjaa Helsingin yliopiston folkloristiikan oppiaineessa kalevalamittaisesta runolaulusta nykykansanmusiikin kontekstissa.