Latvala, Pauliina 2013: Kerrottu politiikka. Muistitietotutkimus arjen poliittisesta kulttuurista. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran toimituksia 1393. Helsinki: SKS. 253 sivua.
Tuija Saarinen
Meistä jokaisella on jonkinlainen suhde politiikkana pitämiimme asioihin ja ympäröivään poliittissävyiseen kulttuuriin, mutta Suomessa ei ole aiemmin tarkasteltu politiikkasuhteen rakentumista ja esittämistä yli puoluerajojen kootun muistitietoaineiston pohjalta. Muistitieto peilaa poliittista kulttuuria ja on osa suomalaista kulttuuriperintöä. Se auttaa ymmärtämään, millä tavoin politiikka on sijoittunut kulttuuriimme eri aikoina ja kuinka monimuotoisesti se liittyy merkitysten verkostoksi kansalaisten mielipiteissä.
Pauliina Latvalan teos Kerrottu politiikka. Muistitietotutkimus arjen poliittisesta kulttuurista tarkastelee tavallisten suomalaisten muistoja arjen poliittisesta kulttuurista. Se pohtii, millaisena poliittisen kulttuurin eli sukupolvelta toiselle siirtyvien politiikkaa koskevien tietojen, uskomusten, asenteiden ja arvioiden arkinen perintö muistetaan. Tarkasteltavana on myös kuinka politiikkaan liittyvät käsitykset, tunteet ja mallit välittyvät poliittisen sosialisaation prosesseina samoin kuin se, mitkä kokemukset nousevat merkityksellisiksi.
Poliittinen muistitieto lähdeaineistona
Teoksen lähdeaineistona on Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran Kansanrunousarkiston vuosina 2006–2007 toteuttama valtakunnallinen poliittista muistitietoa kartoittanut keruu ”Politiikkaa ja valtapeliä. Keruukilpailu yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen liittyvästä muistitiedosta Suomessa”. Muistitiedon keruulla ei ole aiemmin koottu politiikan tutkimuksen aineistoa. Perinteisesti on käytetty lomakekyselymenetelmiä, joiden valmiit vastausvaihtoehdot kuvaavat vain välitöntä käyttäytymistä. Menetelmä ei avaa politiikan kokemisen monimuotoisuutta, ei syitä ja seurauksia, joita tässä teoksessa etsitään.
Teoksen tutkimusaineisto on teemakirjoittamisella syntynyttä muistitietoa, mutta kertojat muistelivat myös suullista puhekulttuuria. Tekstit sisälsivätkin suoria lainauksia ja dialogeja. 203 vastaajan kirjoituksista koottu 2333-sivuinen aineisto oli niin laaja ja monikerroksinen, että sen haltuun ottaminen vaati aineiston jakamista teemoittain toistuvien luokkien ja niiden alaluokkien mukaan. Aineiston useita lukukertoja käsittäneessä lukuprosessissa on kiinnitetty erityistä huomiota siihen, millaiseen rooliin lapset nousevat poliittisen kulttuurin kokijoina ja politiikan hahmottajina. Toisena erityisen kiinnostuksen kohteena ovat olleet teksteistä välittyvät tunneilmaukset ja niiden konnotaatiot.
Teoksen keskeisenä avainkäsitteenä on politiikkakerronta, jonka Latvala on johtanut Alessandro Portellin historiakerronta-käsitteestä. Se viittaa politiikan henkilökohtaistumiseen sekä kerronnan suulliseen ja kirjalliseen ilmaisuun. Termi ilmentää sitä, miten monimuotoisesti politiikasta puhutaan arkielämässä ja osoittaa, millä tavoin kertojat rakentavat poliittisen kulttuurin kokemuksistaan valikoituja kirjallisia esityksiä.
Toinen teoksen keskeisistä käsitteistä on politiikkasuhde. Politiikkasuhde on yksilöllinen rakennelma, joka kiinnittyy kulttuuriin, yhteiskuntaan ja historiaan. Sillä on kielellinen, emotionaalinen ja kokemuksellinen ulottuvuus. Yksilöllinen politiikkasuhde rakennetaan muistitiedossa kolmella kerronnan tasolla: 1) elämänkokemuksistaan kirjoittavien ihmisten lapsuudenperheen poliittisten kulttuurien tasolla, 2) elinympäristön poliittisten kulttuurien tasolla, ja 3) valtakunnallisen poliittisten kulttuurien tasolla. Eri kerronnan tasot limittyvät kuitenkin toisiinsa ja kukin kertoja valikoi olennaisiksi katsomansa piirteet muisteluprosessin aikana. Kerrontatasot käyvät vuoropuhelua, joka sisältää emotionaalisesti voimakkaita, kulttuurisia merkityksiä. Vuoropuhelu on erottamaton osa kenttää, jolla politiikkasuhde muotoutuu ja muuttuu.
Tunteita herättävä politiikka
Millaisia tunteita politiikka herätti? Miten siihen suhtauduttiin? Vaikkei politiikkaan olisi juurikaan tunnettu kiinnostusta, se herätti silti vastaajissa vähintäänkin ärtymystä ja halua pohtia sen vaikutuksia. Politiikka joka tapauksessa kosketti vastanneita perhe- ja paikallishistorian käänteiden vuoksi monin tavoin. Toisaalta kirjoittajat lähestyivät politiikkaa myös uteliaasti tai hämmästyksen vallassa. Vain harva vastaajista tunnusti olevansa täysin tietämätön politiikasta: vaikka politiikkaa olisi pidetty itselle vieraana, havaittiin sillä kuitenkin olevan yhteys arkielämään.
Millaisena arjen poliittinen kulttuuri näyttäytyi suhteessa valtakunnalliseen politiikkaan? Arjen poliittinen kulttuuri on valtakunnallisen politiikan vastapari: arjessa politiikkaa on määritelty ja käsitelty toisin kuin valtakunnanpolitiikassa. Arjen poliittinen kulttuuri sijoittuu kansanomaisen poliittisen kulttuurin kategoriaan ja sen toteuttajina ovat äänestäjät arkielämässään. Kulttuuria ylläpitävät kaikki kansalaiset lapsista vanhuksiin. Sen sisältämä tieto perustuu suulliseen muistitietoon ja perinteeseen sekä yksilöiden omiin kokemuksiin, joita poliittisen sosialisaation vaiheissa on kullekin kertynyt. Se käsittää suullista, kirjallista ja visuaalista kommunikaatiota kasvokkaisessa kontaktissa – nykyisin myös verkkoympäristössä. Sille ovat tyypillisiä erilaiset tunneilmaisut ja se kommentoi valtiollista politiikkaa haluamastaan näkökulmasta. Se myös arvioi poliitikkoja sekä selittää historiallisia ja ajankohtaisia aiheita yksilö- ja yhteisötasolla.
Teoksen näkökulma korostaa arkielämän kokemuksista nousevaa kansan ja poliittisten päättäjien välistä dialogia. Tekstien kerronnan tasolla arjen poliittinen kulttuuri antaa hahmon yksityishenkilöiden arkisille poliittissävyisille kokemuksille ja tulkinnoille siitä, millaisia olivat yhteisölliset, paikallisen politiikan ympärille syntyneet käytännöt. Politiikkaa koskeva muistitieto antaa tietoa siitä, millaisissa tilanteissa politiikasta on voitu puhua ja milloin on vaiettu. Samoin se kertoo siitä, ketkä puhuivat tai vaikenivat ja ketkä puolestaan kuuntelivat. Entä millaisia kielellisiä tai kerronnallisia keinoja hyödyntäen politiikkaan liittyvistä kokemuksista ja käsityksistä puhuttiin? Edellä mainittuja tarkastelemalla on mahdollista päätellä, millaiset historialliset, alueelliset, kulttuuriset tai perhekohtaiset taustatekijät kertoja on kokenut merkityksellisiksi politiikkasuhteensa rakentumisessa.
Miten politiikkaan liittyvät käsitykset välittyvät arjessa? Teoksen mukaan yksittäisten latautuneiden sanojen lisäksi arjessa välittyy erilaisia politiikkaan liittyviä käsityksiä, ohjeita tai kansanomaisia nimityksiä joilla ohjeistetaan tai tehdään jakoa meihin ja muihin. Latautuneisiin sanoihin ja termeihin kuuluvat esimerkiksi vuonna 1918 käydystä sodasta käytetyt nimitykset kuten sisällis- tai kansalaissota ja kapina. Hyvä esimerkki on myös venäläisistä ja Neuvostoliiton kansalaisista käytetty, monien sukupolvien kielenkäytössä latautunut ilmaisu ”ryssä”. Tämänkaltaisilla sanavalinnoilla ja sanonnoilla, vaikenemisella ja vihjailuilla välitetään tietoa, uskomuksia, asenteita ja arvoja niin vanhemmilta nuoremmille kuin päinvastoinkin. Tässä on Latvalan mukaan kyseessä monikerroksinen, tietoinen ja tiedostamaton prosessi, jossa omaksumisen lisäksi kyseenalaistetaan, hylätään tai uusinnetaan tarjolla olevaa perintöä.
Monet Latvalan havainnoista kytkeytyvät suoraan suomalaiseen arkeen ja selittävät sen piirteitä. Latvalan mukaan etenkin iäkkäämmät suomalaiset on lapsena opetettu lukemaan myös ei-verbaalisia merkityksiä. Näitä ovat kantaneet erilaiset esineet, visuaaliset symbolit ja jopa pukeutuminen: punaväri vaatetuksessa on voinut ilmaista aivan erityistä merkitystä. Jopa tilan käyttö on sisältänyt poliittisia merkityksiä: tietyillä paikkakunnilla esimerkiksi tien vasemmalla puolella käveleminen oli poliittinen valinta. Siten elinympäristö avautui poliittisena karttana, jonka lukutaitoa välitettiin lapsille. Myös moni muu arjen valinta kuten ruokakaupan suosiminen tapahtui poliittisin perustein: vasemmistoa sympatisoiva oli E-liikkeen jäsen, oikeistolainen puolestaan käytti K-ketjua. Poliittisuus liittyi myös harrastuspaikkojen ja yhteisöjen kuten urheiluseurojen tai tanssilavojen valintaan. Kielenkäytölläkin oli merkitystä, koska sillä luotiin vastakohtia ja poliittisia rajoja, välitettiin pelon ja pettymyksen tunteita.
Mennyt arki näyttäytyy teoksessa kompleksisempana kuin aiemmin saattoi kuvitella: toimiakseen oikein yksilön oli hyväksyttävä luokka-ajattelun ohjailema yhteiskunnallinen paikkansa. Aikuisen oli noudatettava vaativia kirjoittamattomia sääntöjä, kieltoja ja oletuksia ja toimittava elinympäristössään vallinneen politiikkamallin mukaan. Ennen toista maailmansotaa esimerkiksi saattoi olla, että tietyn alueen miehet eivät saaneet työtä, jos eivät kuuluneet suojeluskuntaan. Myös lapsiin kohdistui odotuksia ja he olivat poliittisen tarkkailun kohteina aikuisten lailla. Vuosikymmenien ajan lasten keskinäinen seurustelu tapahtui saman yhteiskuntaluokan tai ammattirakenteen kesken ja noudatteli poliittista jakaumaa. Lapsikin tarvitsi poliittisen sosialisaation kautta välitettyä tietoa ja taitoa luoviakseen ja tullakseen toimeen monikerroksisessa sosiaalisessa miljöössä.
Lapset myös joutuivat kohtaamaan perheidensä poliittisuudesta johtuneet ennakkoluulot, joita joskus myös koululaitos ylläpiti. Opettaja saattoi tuoda julki sekä omia poliittisia käsityksiään että asennettaan oppilaan perheen poliittista kantaa kohtaan. Tällaista olen havainnut Hämeestä vuonna 1989 kokoamassani haastatteluaineistossa: eräs 1940-luvulla syntynyt mies kertoi, että vaikka hän laski matematiikan kokeessa kaikki tehtävät oikein, hän sai ”punikin” lapsenlapsena vain välttävän arvosanan. Tämänkaltaiset eriarvoisuuden kokemukset ovat kipeitä ja säilyvät mielessä eliniän. Onneksi poliittisen kulttuurin tutkimus antaa mahdollisuuden edellä kuvatun kaltaisten, negatiivisten kulttuuriperintökysymysten lähestymiseen.
Kerrottu politiikka antaa monia käsitteitä poliittisen kulttuurin tutkimuksen parissa puurtaville ja syventää kuvaa 1900-luvun suomalaisesta arjesta tuoden ilmi myös sen ristiriitoja. Mitä teoksesta jäi puuttumaan? 1960-luvulla syntyneenä lukijana muistiini nousee kuvia arjen – ja miksei myös juhlan – poliittisista kulttuureista. Visuaalinen ulottuvuus olisi tuonut teokseen herkullista ajankuvaa esimerkiksi lapsista pioneerileireillä tai menneiden vuosikymmenten vaaliyleisöstä. Poliittisen valokuvaperinteen keruu sekä poliittisen esineistön tallennus ja tutkimus lienee maassamme vielä toteuttamatta.
Filosofian tohtori Tuija Saarinen toimii folkloristiikan tutkijana Itä-Suomen yliopiston Karjalan tutkimuslaitoksella.